perjantai 27. marraskuuta 2015

Lahjapaperista tuunattu Ikea-tuoli

Ruusupaperilla jakkaraan tuli ihan uutta ilmettä


Ikea kiipeilyjakkara sai uuden pinnan lahjapaperista ja kalustelakasta. Tällä konstilla voi paperilla päällystää melkein mitä tahansa.

Eikö ole ihana pyörillä kulkeva kukko? Se on Juho Jussila Oy:n leluja, jotka valmistetaan Suomessa. Heillä on tehtaanmyymälä Jyväskylässä, josta näitä ihanuuksia saa. Heidän keinuhevonen on varmasti monelle tuttu. Sieltä voi ostaa myös puupalikoita askarteluun.

Ihastuin tähän Rifle Paperin ruusukuvioon. Se on kuin kopio vanhoista venäläisistä puulusikoista.


Jakkara sopii nyt vähän paremmin kotiimme.

Olen ollut tästä postauksesta todella innoissani! Muistatteko kun kerroin käyneeni Ikeassa ja sitten siellä Harjun Paperissa. Ikeasta lähti mukaani tämä monille tuttu kiipeilyjakkara. Samana päivänä ostin Harjun Paperista rullan aivan ihanaa Rifle Paperin tummansinistä ruusukuvioitua paperia. Eikö ole aivan ihanaa slaavilaista tunnelmaa? Ja arvatkaapa mikä osui silmääni seuraavana päivänä Instagramissa? Tämä kuva samasta tuolista samantyylisellä kukkapaperilla päällystettynä. Ilmeisesti koko maailman salaliitto halusi, että modaan Ikea-tuolin ja teen siitä postauksen tänne!  Tässä oli todellakin jotakin johdatusta! 

Tuumasta toimeen! Kävin Pikkuleijonan äidiltä lainaamassa Kiva-kalustelakkaa ja odottelin että perhosmies ja pieni käyvät nukkumaan. Minusta on aivan ihana hörppiä teetä ja touhuilla yksin, sillä keskittymällä tulee hyvää jälkeä.

Ikea-jakkara on käsittelemätöntä puuta, joten hiontaa ei tarvinnut tehdä.
Ennen tuolin kokoamista leikkasin sopivat palat paperista mattoveitsellä. Sitten levitin pensselillä lakkaa tuolin pintaan ja paperin nurjalle puolelle. Tämän jälkeen painelin palan huolellisesti kiinni. Lakkasin palat yksi kerrallaan kiinni.

En jaksanut odottaa että lakka kuivuu. Onneksi tuli mieleeni Pikkuleijonan äidin vinkki lakan kuivaamisesta silittämällä. Kaivoin  silitysraudan esiin ja leivinpaperin kanssa silitin palat kuiviksi. Yritin silittää varovasti, ettei lakkaa siirry silitysrautaan. Yes! Toimi! Ja silitysrauta on vielä kuosissa.

Tämän jälkeen etsin patterin maalaamiseen tarkoitetun pienen maalaustelani esiin. Kirvesmies enoni sen minulle esitteli kauan aikaa sitten, kun maalasin peilikaappia. Siitä tulee kaunis epätasainen, mutta siisti pinta. Patteritelalla lakkaamalla ei tarvitse pelätä, että jää rantuja. Lakkasin pinnan pariin kertaan, sitten jätin palat kuivumaan yöksi. Aamulla tuoli olikin jo valmis kasausta varten.

Mietin jo miltä keittiön muut tuolit näyttäisivät paperoituna. Touhujani voi seurata myös Instagramissa, sieltä minut löytää merkillä @tellukzzz .

Lakan pitäisi olla myrkytöntä, mutta tirskuin suojalehtien otsikoille. Tässä on myös se kehumani patteritela.



Kaunis väriyhdistelmä tuo pinkki, punainen ja tumman sininen.



Ikea-tuolista tuli aika kiva!


Jakkara on nyt testattu ja se on juuri sopiva meidän taaperolle. Hyvin ylttää!

9 kommenttia:

  1. Täydellinen jakkara, tästähän tuli aivan huippu! Vitsit kun tekisi mieli itsekin päällystää jotain, olen jo pitkään miettinyt askartelupöydän tuunaamista DC-fixillä, mutta se on tuntunut jotenkin niin vaikealta se liimailu :D Pitäisi vaan ottaa niskasta kiinni ja tuumasta toimeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kiitos! Olen niin iloinen miten hyvä tuli! DC-fix on varmaan liian helppoa, kun en ole siitä vielä innostunut. Liimailu on kyllä välillä tosi vaikeaa ja varsinkin sen aloittaminen.

      Poista
  2. Aivan ihastuttava!!! Paperin kuvio sopii täydellisesti jakkaraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo paperi oli kyllä löytö! Onneksi lakkakin löytyi läheltä. Tämä juttu meni kyllä nappiin.

      Poista
  3. Hei kiitti täst ideast, onkin ollut todella tylsä muuten tuo ikean jakkara ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Hienoa että sait inspiraation! Olisi kyllä hauska nähdä millainen sinun jakkarasta tulee!

      Poista
  4. Huh miten kiva. Tuleekin varmaan jatkossa katsottua lahjapapereita ihan uudella silmällä, kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävin vasta ostamassa lisää lahjapaperia. Minulla on vähän isompi projekti suunnitteilla.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡