keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kun käännät kupit nurin saat kauniita kynttilänjalkoja

Väriä kattaukseen käännetyistä pikareista


Värikkäät tuikut voi nostaa korkeammalle pikareilla ja viinilaseilla. 

Viinilasit, pikarit ja jalalliset maljat nurin käännettyinä nostavat tuikkukipot esiin. Iittalan kastehelmituikut ovat saaneet Kaverikseen Oiva Toikan Faunan. Näin että myyntiin oli tullut kastehelmilasejakin. 



Olen aina ihastellut Nanny Stillin Harlekiineja,  niiden väriä ja tunnelmaa. Olen ollut ostamassa monta kertaa, mutta en ole koskaan lopulta raaskinut. Idea Harlekiinissa on että niiden sirot jalat kannattelevat  värikästä kuppiosaa. Ei kai nellelään ole varaa sellaiseen design kattaukseen.

Ideaa voi kuitenkin hyödyntää normi kuppien kanssa. Viinilaseista saa helposti siroja jalkoja tuikkukuppeihin. Tämä on ihana inspiraatio! Toivottavasti joku muukin lasihamsteri hyödyntää tätä omassa kattauksessaan. Meille tuikut siirtyvät pöydältä hyllyn päälle, pienten sormien ulottumattomiin.

Nämä kupit tuovat persoonallisuutta kattaukseen. Mikään ei estä liimaamasta kirppikseltä löydettyihin laseihin tuikkukippoja. Luulen että sinitarra tai kaksipuoleinen teippi toimii yhtälailla.


Olen haalinut kirpputoreilta värikkäitä  pikareita ja jalallisia maljoja. Niitä myydään romumarketeissa myös eurolla tai parilla, joten satsaus ei ole iso. Minusta juhlavuutta kattaukseen tuo aina isot asetelmat ja monen kerran pienet kauniit ja arvokkaat tuikkukipot häviävät pöydälle asetellun sekamelsken keskelle. Kokeilin nostaa niitä esille ja katsoa miltä näyttää. Viinilasin sisään upotettu tuikku näytti tavanomaiselta ja vähän mauttomalta. Mutta kun kokeilin ja käänsin maljan nurin tulos oli aivan toisenlainen. Tuikut ja maljat yhdessä ovat kuin Harlekiini, taideteos. Kauniita!

Voisihan kattaukseen tuoda enemmän väriä erivärisin pikarein. Joko meni hurjaksi?



Sammutin kynttilät, vielä paistaa hetken aurinko. Luulen että moneen juhlapaikkaan ledituikut toimivat paremmin, kuin pitkät kynttilät.


8 kommenttia:

  1. Upeita laseja sulla on! Itse tykkään et jommat kummat on värittömiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomasin itsekin että ompas upeita. Ihan totta, mutta pitää kokeilla pimeällä, niin saattaa nuo värikkäät viedä voiton.

      BniÅMJJMÖÖÖ py 68n ö unnu9ii89 p
      ä, 89c553 y7 8y 7t674 ymmkvhvviää jää x kk
      ö ö
      . K l M m -terveisiä pieneltä :)

      Poista
  2. Tosi hauska idea!! Ihan mahtava :D Menee testiin kuhan löydän mun iittalan tuikut ensin, ne on tehneet muutossa katoamistempun..

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Oli kyllä hauska nähdä miten tuikut ja lasit muuttuivat heti eri näköiseksi. Toivottavasti tuikut löytyy!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Se oli hyvä idea siihen saakka, kun pieni huomasi myös miten ne ovat kauniita. Ja pienen sormensa kanssa halusi äitille kertoa että mitkä ovat pop,pop!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡