keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Nuppuja kranssiin, DIY kangaskukkia osa 3.

Monikäyttöisistä ikikukista saa punottua kranssin

Liian ohuesta lakanasta tehdyistä puuvillakukista voi koota vaikka kranssin. Kun kukille keksii jotakin muuta käyttöä kranssin voi purkaa ja kukat taipuvat helposti uuteen käyttöön.


Puuvillalakanasta tehdyt kukat saivat seuraa, kun askartelin niiden kaveriksi suuria nuppuja. Nuput tuovat ikikukkakimppuun jonkinlaista herkkyyttä ja monimuotoisuutta. Ajattelin täydentää kimppuani aina silloin tällöin uusilla kukilla. Pari kukkaa on jo kimpusta kadonnut lahjapaketteihin.

Pyörittelin kukkia käsissäni ja en tiennyt mitä niillä tekisin. Alun perin suunnittelin jo kukat yhtenäisiksi. Kun kaikki kukkavarret teippaa saman näköisesti ikikukista voi punoa kranssin tai käyttää yksittäin vaikka kynttilämansetteina. Nyt pyörittelin kukista kranssin parvekkeen pöydälle.

Parasta ikikukissa on se että kranssin voi aina purkaa ja käyttää kukat uudelleen tarpeen mukaan.


Kuvaohje kankaisten pioninuppujen tekoon:

Leikkasin 3 kappaletta valkoisia terälehtiä ja liimasin niihin palat rautalankaa. Jotta rautalanka pysyy liimasin päälle pienen kangaspalan. Leikkasin yhden tyviosan ja maalasin sen venäläisillä vesiväreillä ruskeaksi. Otin pumpulitupon ja tungin siihen rautalangan pätkän. Liimasin pumpuliin 3 terälehteä ja vedin ruskean tyviosan päälle ja liimasin tyven kiinni terälehtiin. Kieputin lopuksi kukkateippiä tyveen ja koko rautalangan matkalle.


Kranssi luo nyt tunnelmaa parvekkeen pöydällä. Yksin ei saa jättää kranssia ja kynttilöitä samaan tilaan, ettei liekit muutu yhtään suuremmiksi.

Nyt pitää henkisesti valmistautua yhden ristiäiskakun tekoon. Voi apua! Viimeaikoina kaikki on mennyt pieleen jollakinlailla. Muistatteko vielä pieleen menneen synttärikakun? Huh huh, nyt alkoi jännittää.

Olisi kiva jos sinä rakas lukijani klikkaisit itsesi blogin seuraajaksi, blogiani on silloin myös helpompi seurata. Eilein kävijämäärä ylitti reilusti 30 000 katselijan rajan. Ohhoh! Kiitos siitä teille!


Muut kangaskukkaohjeet löytyvät täältä:


Korukukkasia morsiuskimppuun
Ikikukka, kangasneilikka











2 kommenttia:

  1. Tykkään käsitöistä ja jos aikataulut antaisivat periksi varmaan enemmän niitä teksinkin. Kangaskukat sopisivat vaatteisiinkin kiinnitettäväksi. Tykkään historiallisista vaatteista kovasti ja kukat sopivat niihin todella hyvin. Tykkään kovasti näistä sinun ohjeistasi. :) Jonain päivänä alan niitä kokeillakin. Tulisi nyt se talvi, että pääsisi keskittymään sisähommiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Maria! Käsityöaika on meilläkin vähän kortilla ja varsinkin tila! Pienen nukkuessa öisin minulla on se oma hetki, jolloin voin tehdä jotain. Ja aamulla sitten valon viimein valaistaessa niitä voi sitten kuvatakin.

      Omat ohjeeni on lähinnä innoistaakseni johonkin. Minusta on tärkeää käsitöissä ja muissakin että ohjeet on lähinnä suuntaa antavia. Oma jälki on tärkeintä!

      Ihana tuo sinun hurahdus historiallisiin vaatteisiin! Silloin vasta osattiin ommella!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡