torstai 2. helmikuuta 2017

Raakasuklaakurssilla

Ihanaa ja itsetehtyä suklaata!

Miltä tuntui itse tehdä raakasuklaata ja miltä se maistui? Suklaan teko on ihanaa käsityötä, jossa massa vain hupenee maistellessa. Toimiiko raakasuklaa suklaafanille?  Kävimme bloggaajien kanssa Foodin suklaakurssilla. 


Saimme ensimmäiseksi maisteltavaksi ihanan Foodin Aino Mäkelän raakasuklaaherkun. Huomaa että neitokainen bloggaa ja kuvaa itsekin. Oli niin hienosti aseteltu. ♡




Ihanaa! Niin ihanaa! Pääsin raakasuklaakurssille yhdessä muiden JKL-blogit -bloggaajien kanssa. Oma maidoton dieetti on jatkunut jo kuukauden ja viimeinkin pääsin täyttämään suklaahimoni oikein kunnolla. Silmäni avautuivat tähän raakamaailmaan ja nyt fiilistelen miten kivaa oli tehdä suklaata itse!

Sain työparikseni ihanan Unihiekkaa hiuksissa Krissun ja suklaahommat hoitui jutustellen samalla rakkaasta harrastuksesta eli bloggaamisesta. Oli hauska tavata ketä tuttujen blogien takana kirjoittelee. Tapaaminen oli muutenkin mahtavan inspiroiva.

En tiennyt että raakasuklaata on niin helppo tehdä ja ei tarvinnut miettiä temperointia ja riitti että seosta vähän hämmenteli. Raakasuklaan hienous on siinä, että kaakaota ei ole paahdettu, joten kaikki hivenaineet ovat vielä tallella jauhossa. Maussa löytyy vivahteita. Maku on erillainen rakkaaseen Van Houtteniin verrattuna, mutta annan raakajauholle mahdollisuuden.

Sitten Foodin Aino kertoi että kaakaopapu imee herkästi itseensä torjunta-aineita ja että luomutuotteessa niitä ei ole. Se pisti kyllä miettimään, että miten paljon niitä torjunta-aineita on tullut syötyä,  kun rakastaa suklaata. Pitäisiköhän vaihtaa luomu kaakaoseen tai raakaan? Leivontaakin voisi kokeilla raakajuttuja, esim moussena kakun väliin.


Suklaata hämmentäessäni heräsi muutamia vinkkejä! 


  • Raakasuklaakurssi olisi ihan sairaan mukavaa polttariohjelmaa ja paikka löytyisi täältä Jyväskylästä. Foodin Aino Mäkelä  sanoi, että järjestyy, kun ottaa häneen yhteyttä!
  • Toinen sairaan hieno vinkki, mitä en ole tajunnut ennen, että lahjaksi tai häiden vieraslahjaksi voisi  itse tehdä raakasuklaakonvehteja. Raakasuklaa sopii niin monelle allergikolle ja vegaanille ja lopulta niin simppeliä tehdä. Suklaat voisi sitten voisi pakata sellofaaniin tai pikkulaatikoihin.
  • Kolmas on raakasuklaakakut! Sellainen olisi mahtava vaikka kakkubuffeessa tai ihan vaikka tarjottavana toisen kakun rinnalla allergikoille. Kurssilla tapasin Soman raakakakkuleipojan uudelleen, näin hänet vasta häämessuilla ja heiltä saa kakun tilata juhliin jos raakaleivonta ei ole se omin juttu. 
  • Neljäs vinkkini on että raakasuklaan valmistuspaketti on ihan ylisöpö ystävänpäivälahja.  Viinipullon kera voisi tarjoutua tekemään syömään herkkuja yhdessä.


Sulattelimme kaakaovoita vesihauteessa ja sekoitimme siihen raakakaakaota, lucuma-jauhoa ja tocojauhoa, suolaa ja makeutta tuomaan kookosnektaria.  Uusi juttu minulle oli että rasvan pitää täyttyä, jolloin suklaaseos muuttuu mattaksi ruskeaksi pinnaksi, josta ei kuulla rasvaa.  

Pilkoimme suklaaseen hapankirsikkaa! Päivän kohokohta!  Olin niin innoissani! En tiennyt että hapankirsikkaa saa kuivattuna ja se on niin hyvää! Tästä tulee upeat kakut ja herkut vaikka jätskin ja suklaahippujen kanssa.  Kannattaa kokeilla kun tekee jätskiä itse! Odotan sitä hetkeä, että saan taas syödä maitoa. Sitä saa täältä klik.


Raakasuklaamassa laitettiin muottiin ja pakkaseen. Tehtiin pari erillaista muotillista suklaita. Huomasin että se makeutus oli mennyt pohjalle ja nämä jäännössuklaat oli makeampia kuin nuo toiset.





Tälläisiä näistä konvehdeista aitten tuli. Nuo mulperit ja goji-marjat olivat myös hyviä.  Nämä kuvat sopivat hyvin Pienen Linnun MakroTex-teemaan, joka on tällä viikolla ruskea. 



Foodin oli minulle ihan uusi tuttavuus ja leukani loksahtivat monta kertaa auki kuullessani raakasuklaaseen ja firman arvoihin liittyviä juttuja. Perustaja reissaa ympäri maailmaa etsimässä viljelijöitä ja tuo heidän luomuna kasvattamia raaka-aineita Suomeen ihan tänne Jyväskylään. Ideana on että viljelijän ja Foodin välissä ei ole tukkuja, joten se kuka on työn tehnyt saa kunnon korvauksen. On outoa ajatella että syömäni kaakaaonibsien alkuperä on oikeasti tiedossa ja varmaan tiedossa on sen kaverin nimi kuka papuja on kastellut siellä toisella puolella maailmaa, paikassa jonka nimeä en kuitenkaan osaa lausua tai kirjoittaa. Maailma on tuotu ihan lähelle.

Tahtoo myös maailmalle! Voi kun uskaltaisikin pakata lapset mukaan ja lähteä maailmalle etsimään jotain. Pitäisi todellakin leikata poikki nämä mukavuusalueelle sitovat kahleet ja pelot, silloin saattaisi vaikka löytää itsensä. Huokaus! Voih, aurinkoa ja palmuja!


Nämä raakasuklaakonvehdit minä ja Krissu tehtiin ihan itse. Hyvä maku ja niin nameja herkutella teen kanssa. 



 Foodin Aino Mäkelä lupasi yhden paketin meille arvottavaksi. Raakasuklaapaketissa on muotit, vesihauteessa sulatettavaa suklaata ja marjaseospussi. Kiva kun ei tarvitse pitkän kaavan kautta tehdä.


Raakasuklaapaketin arvonta


Muistin teitä kerätessämme Foodin herkkuja kassiin. Ajattelin että  nyt on aika ilahduttaa yhtä onnekasta lukijaa raakasuklaan valmistuspaketilla klik ystävänpäivän kunniaksi. Aino lupasi lähettää paketin perille, kun voittaja on arvottu 6.2.2017 satunnaiseen kellonaikaan. 

Arvontaan voi osallistua jättämällä minulle sähköpostiosoitteen ja tervehdyksen.

Blogiani voi seurata liittymällä lukijakseni bloggeriinblogit.fi tai facebookkiin. Ja jos kiinnostaa muiden jyväskyläläisten blogien päivitykset niitä voi seurata JKL-blogit facebook-sivulla.

Kiitos Aino, Foodin ja JKL-Blogien tytöt! Oli mukava ilta! 

Satunnaislukugeneraattori osui numeroon 25. Voittajalle on lähetetty viestiä. Onneksi olkoon vielä kerran! Ne joiden mieli alkoi tehdä raakasuklaata, niin oman paketin voi tilata Foodin sivuilta. Kiitoksia kaikille ihanille osallistumisesta! <3 <3

Arvonnan voitti Minnea ja hän teki aiheesta ihanan postauksen. Käy kurkkaamassa postaus täältä

85 kommenttia:

  1. Voi nam!! Olisin kanssa tullut kurssille _erityisellä mielenkiinnolla_ :D mutta hittolainen kun iski tämä keuhkokuume... Näyttää niin hyvälle,slurp!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi! Pikaista paranemista, kuulostaa kipeältä. Harmi että kurssi jäi väliin, olisi ollut kiva nähdä. Oli hyviä!

      Poista
  2. Kivan näkönen blogi sulla. :) En oo raakasuklaata koskaan ite tehnyt, mutta olisi ihan kiva kokeilla. pirpana-@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Olis ihana ihana ihana saada tommonen paketti! Kiitos kun muistutti raakasuklaan tekemisestä! Ite kävin vuos sit kurssin ja ehdin jo unohtaa :D hile89@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sitä varten mä vielä bloggaan hääjuttuja, jotta se vähän helpottaisi toisten suunnitteluja. Tulee hyvä mieli, kun kuulee että joku on saanut inspiraation täältä ♡ Ihan parasta!

      Poista
  4. Mielenkiintoista. Mukaan arvontaan, totta kai,
    leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Eipä ole vielä tullut kokeiltuakaan raakasuklaan tekoa, joten mielenkiinnolla mukaan.
    Fbseuraajana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä pian pääset testaamaan ♡ Onnea arvontaan!

      Poista
  6. Hieno postaus ! Yritin löytää diabeetikko-puolisolleni joululahjaksi raakasuklaan valmistuspaketin terveyskaupasta, sellaisen josta saisi aikaan sokerittoman vaihtoehdon. Myyjä oli sitä mieltä että sokeri on erilllisessä pussukassa ja siis ei olisi ongelma. Kotona sitten kävi ilmi että suklaa oli sekoitettu palmusokeriin, joten se siitä. Tykkäisin löytää raakasuklaata ilman sokeria. 🙂

    Arvonnassa mukana! Minuun saa yhteyden: ritablogi (at) saunalahti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tässä paketissa näyttää olevan kookospalmusokeria noissa suklaarakeissa. Rita sun pitää varmaan koota paketti itse, raakakaakaovoita, raakakaakaota mites voisiko makeutukseen vaikka steviatippoja? Tuolla Foodin kaupassa oli kyllä kaikkea.

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä ! Hyvää uutta viikkoa 🙂

      Poista
  7. Erinomainen polttari-idea, tai miksei vaikka muutenkin kaveriporukalla tehtävä juttu! :) Mukava on ollut seurata blogiasi, kuikuilen täällä varmasti jatkossakin.

    Ja sähköpostihan on sayneverblo(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tai ehkä pikemminkin sayneverblog(at)gmail.com :D

      Poista
    2. Eikö ollutkin, aatteles morsiamet voisi perustaa oman facebook-tapahtuman ja kutsua kaverit koolle ja kertoa mitä voisi haluta. Kiva kun olet tykännyt kuikuilla :) Saa sitä lukea ihan reippaasti,,jos ajatukset kohtaa. Toivottavasti onni suosii!

      Poista
  8. Oi, raakasuklaa on ihanaa. Mukana kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  9. Oi, onpas ihana postaus meidän hauskasta illasta! :) Oli kyllä ihan mahtava päästä tutustumaan tuohon superfoodien maailmaan, kolahtaa kyllä niin hyvin omien arvojen kanssa. Ja kyllähän se suklaan maistelukin menetteli. ;) Tuossa äsken mutustelin jälkkäriksi meidän konvehteja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!! Oli kyllä kiva tavata! Mä oon varmaan huomaamattani mutustellut jo useamman tänään. Tosi hyviä ainakin ne lehtimuotissa olevat! Ihmettelin itsekin miten arvot oli kohdallaan. Toivottavasti taas nähdään ja täytyy käydä kurkkimassa sun postaus!

      Poista
  10. Hyvää olisi, mutta ei kiitos tällä kertaa. ;)
    Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo valo tuolla ei ollut mikään paras mahdollinen kuvausvalo, mutta onneksi tuli jotain kuvasaalista.

      Poista
  11. Suklaanystävän taivas tai jotain sellaista. :)
    Suklaa näyttää ihanalta ja kuvasi ovat taas tosiaan kauniita.
    Älä kuitenkaan ota minua mukaan arvontaan. Vapaa-aikaa on nyt niin vähän, että on parempi että joku muu saa tuon ihanan paketin ja pääsee heti kokeilemaan. :)
    Joko toivotin Ihanaa Helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotit jo ihanaa Helmikuuta! Siihen olin jo puoliksi vastaamassa , mutta olin varmaan pelastamassa lapsia ja homma katkesi. :D Ajattelin muuten jäätelöäsi ja noita hapankirsikoita! Onneksi noita kirsikoita saa nyt pussista, kun sen puun kanssa saattaa mennä pitkään. Ihanaa helmikuuta!

      Poista
    2. Minäkään en ole nähnyt hapankirsikoita kuivattuina. Kiinnostava tuote. Varmaan ihana yhdistelmä tumman suklaan kanssa.
      Niin ne puut. Minäkin aion k y l v ä ä muutamia puita. Siinä menee hetki ennen kuin ne puut kukkivat. :)

      Poista
  12. Hieno postaus kuvineen raakasuklaasta ja sen teosta. Olisipa kiva voittaa raakasuklaapaketti ja kokeilla tehdä ihan itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä voisit saada yhden apulaisen sen tekoon.. ♡

      Poista
  13. Ihana paketti olisi!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että nyt olisi mieleinen palkinto toivottavasti onni suosii!

      Poista
  14. Kiitos ihanasta blogistasi! Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille ruutujen toiselle puolelle :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Toivottavasti blogini tuotti iloa :) Aurinkoisia kevätpäiviä sinnekin!

      Poista
  15. What a lovely project! Rare case when it's both tasty and healthy!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Zara! That is so true, we should just seek and enjoy more of these rare little things! 🍰🌹

      Poista
  16. Raakasuklaa on vaan niin hyvää, uskallan väittää, että jopa parempaa kuin se tavallinen. Paketti olisi ihana!

    iisatuuliaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onni potkaisee! Kokeilin muuten raakasuklaakonvehtien jälkeen Pandan tummaa, niin jotenkin se normi ei maistunut enää samalle. Jännä.

      Poista
  17. Tykkään raakasuklaasta mutta olen aina ajatellut että sitä on niin vaikea tehdä. Mutta ehkä arvonnassa onni suosii ja pääsen kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin helpolta se minusta tuntui hämmennellä vesihauteessa olevaa massaa ja lisäillä vaan juttuja. Oli miltein tyhjä olo kun, pieni pyörremyrsky ei ollut mukana. Onnea arvontaan!

      Poista
  18. Oi, on ollut hauskannäköinen kurssi ollut teillä! Olisipa kiva päästä kokeilemaan :) Mukavaa viikonloppua!

    -Minnea
    minneanmuruja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oli mukava kurssi, arjen luxusta! Mukavaa viikonloppua ja onnea arvontaan!

      Poista
  19. Oi olis niin mahtavaa päästä tollaselle kurssille. Mielessä ollut jo pitkään kokeilla raakasuklaan tekoa,mutta se kuitenkin vaan jäänyt tekemättä. Missä lienee sitten se aloittamisen vaikeus. Jos nyt tästä sun postauksesta ottais energiat irti ja vihdoin kokeilis saada näitä herkkuja omaankin pöytään��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän niin sen aloittamisen vaikeuden! Kuvittele miltä ne ihanat pienet itse tehdyt suklaat näyttää kahvikupin vieressä. Toivottavasti sait energiabuustin! Suklaalla saa kyllä buustattua mihin vaan. heh! Onnea arvontaan!

      Poista
  20. Mä oon aina luullu vihaavani suklaata, kunnes maistoin ensimmäisen kerran raakasuklaata! Sitä meneekin tässä huushollissa patukka viikossa vähintään.
    Mä en edes tiennyt, että raakasuklaakursseja järjestetään :o

    operaatiorouvar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin telkkarissa nähnyt juttua raakasuklaasta ja raakaruoasta, mutta silloin sain homman karille huonoilla eväillä, ohjelmassa taisi olla puhetta myös kursseista. Yllätys oli että sain mahdollisuuden osallistua. Onneksi et vihaa suklaata enää ♡ Onnea arvontaan!

      Poista
  21. Mukana arvonnassa, Puhdistamon raakasuklaapatukat on tuttuja.
    elinan09@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Osallistuisin varmaan kurssille jos osaisin leipoa. En vaan osaa :/
    kuurasusi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei, sit tuo kurssi on ihan just sun juttu! Raakajuttuja ei paisteta, eikä minkään tarvitse kohota. Noita vain hämmennellään. Toivottavasti onni suosii!

      Poista
  23. Kylläpä tuli kauniita suklaita! Toki osallistun myös arvontaan :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olin niin ylpeä omista suklaista! Toivotan kovasti onnea arvontaan!

      Poista
  24. Kurssi vaikuttaa hauskalta! :) Tuollaisesta simppelimmästä raaka-ainepaketista olisi kiva aloittaa omat kokeilut, joten osallistun arvontaan.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon helpommaksi ei voi suklaanteko enää mennä, kun kaikki on valmiina pakkauksessa ja vedenkin saa kuumana raanasta hauteeseen jos ei jaksa keittää. Onnea paljon arvontaa!

      Poista
  25. Nam - herkulliset kuvat! :)

    pienilintu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  26. Oii näyttää niin hyvälle! :D

    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää, nuo konvehdit ovat yksi kerrallaan jo syöty. Onnea arvontaan!

      Poista
  27. Nam :P Mukana ihanassa arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Mukana! Olen testannut Cocovin raakasuklaapakettia mutta tämä on kuulemma parempi. Ihana palkinto!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa paketissa on raakasuklaata, jossa on maitomaista ja pehmeän makuista raakasuklaata. Sitä raetta taitaa olla tuossa jälkkärin päällä. Kiitos! Toivottavasti lykästää!

      Poista
  29. :) yksi haaveistani on päästä kokeilemaan suklaan tekemistä!
    Olisi mukavaa ystävänpäiväpuuhastelua <3 Eli ehdottomasti mukana :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä kivaa ystävänpäivätouhua! Toivotaan että arpaonni suosii.

      Poista
  30. Oi tätä olisi kiva päästä testaamaan!
    Rita
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaamista kivempaa oli ehkä syöminen. Onnea arvontaan!

      Poista
  31. Ystäväni tekee aina sillointällöin raakasuklaakakkua. Nyt, jos arpaonni suosisi minua, voidin yllättää vuorostani hänet.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se olisi kyllä hyvä idea! Ystäväsi kyllä ilahtuisi. Ajattelin kokeilla raakasuklaahapankirsikkakakkua, viimeksi homma tyssäsi vääriin raaka-aineisiin..

      Poista
  32. Hei, raakasuklaata olisi kyllä kiva testata. :) Usein teen kanssa suklaa maistuisi, mutta nyt olen joutunut terveyden takia olemaan maidottomalla ruokavaliolla, joten vaihtoehdot olisivat tarpeen. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla minun resepteissä on muuten monta maidotonta reseptiä, kun meilläkin ollaan maidottomalla. Tiedän tunteen, mutta onneksi on tullut näitä tämmöisiä.

      Poista
  33. Ehdottomasti mukana!!
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Ihanat yksityiskohtaiset kuvat suklaasta, ihan herahti vesi kielelle.
    Kiitos kun vierailit blogissani. Ja nyt huomasin, että sinulla on myös arvonta täällä, olen ehdottomasti mukana. eilasinivuori@gmail.com.

    VastaaPoista
  35. Rakastan raakasuklaata joten olisi ihanaa voittaa valmistussetti, että voisin itsekin tehdä :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Voi ei, hapankirsikkaa ja suklaata ja minulla menossa sokeriton alkuvuosi! Liian herkullisia kuvia, Teresa...
    En osallistu arvontaan, mutta toivotan osallistujille onnea!

    VastaaPoista
  37. Nam!Maistuis suklaa ja olispa kiva kuvaamasi suklaantekohetki :)

    VastaaPoista
  38. Tein viimeksi raakasuklaata viime syksynä, on vaan jotenkin jäänyt unohduksiin. Pitääpä ensi viikolla tehdä! Tämä oli hyvä muistutus.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  39. Wow Teresa mitä olet keksinyt! Huikeaa 💜 Raakasuklaa on terveellistäkin. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauskaa touhuta noiden suklaiden kanssa ♡ Kerrankin hyvää ja terveellistä!

      Poista
  40. Nam nam! marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  41. Mukaan herkulliseen arvontaan =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Voi nam sanon minä! :3
    olivertekimeistaperheen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Olisi kiva kokeilla raakasuklaata. Varmaan herkullista. Mukaan arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  44. jos ei vielä arvoottu niin mukaan tulen. Kiva kertomus tuo valmistusprosessi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoitin ihan samaan aikaan voittajalle voitosta! Melkein ehdit! Kiitos kuitenkin!

      Poista
  45. Its like you read my mind! You seem to know a lot about
    this, like you wrote the book in it or something. I think that you can do with a
    few pics to drive the message home a little bit, but instead of that, this is fantastic blog.
    A great read. I'll certainly be back.

    VastaaPoista
  46. Saved as a favorite, I love your site!

    VastaaPoista
  47. hey there and thank you for your information – I have certainly picked up anything new from right here.
    I did however expertise a few technical points using this website, since I
    experienced to reload the site a lot of times previous to I could get it to load correctly.
    I had been wondering if your web host is OK? Not that I'm complaining, but slow loading instances times will often affect your placement in google and can damage your high-quality score if advertising and marketing with Adwords.
    Anyway I am adding this RSS to my email and can look out for much more of your
    respective interesting content. Make sure you update this again soon.

    VastaaPoista
  48. Everything said made a lot of sense. However, consider this, what
    if you added a little content? I am not suggesting your content is not good., but suppose you added
    a title that makes people desire more? I mean "Raakasuklaakurssilla" is kinda
    plain. You ought to look at Yahoo's home page and note how they create news
    titles to get people to open the links. You might try adding a video or a
    pic or two to grab readers excited about everything've got to say.
    In my opinion, it would bring your posts a little livelier.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡