torstai 21. tammikuuta 2016

10 kaunista hääkimppua!

Erikoiset hääkimput hurmasivat muotinäytöksessä

Suomen Häämessujen parasta antia oli erikoisesti sidotut hääkimput. Tässä kimpussa sarat ovat käännetty kekseliäästi ylösalaisin neilikkakimpun varreksi. Aivan ihana lopputulos! 


Tässä teille jatkoa Suomen Häämessujen muotinäytöksestä Jyväskylästä. Halusin esitellä teille vielä lähemmin häämessujen hääkimppuja. Olisi rikos jos nämä ihanat kimput olisi jääneet esittelemättä. Kävin Kukkapalvelu Vehkannan osastolla tutustumassa kimppuihin myös lähempää ja äänestämässä mikä kimpuista oli kaunein. Osastolla näki miten taidokkaasti näyttävät kimput oli sidottu. 

Täytyy kyllä sanoa että hääkimput olivat kauneimmillaan mallimorsiamien käsissä. Erikoiset ja modernitkin kimput toivat pukuihin vielä  extrajuhlavuutta ja saivat kantajansa säteilemään. Olikin jo ihan virkistävää nähdä uusia tuulia hääkimppujen sidonnassa ja näyttäisi vahvasti sille, että se on ihan taidetta.

Ihan mahtavaa että näiden hääkimppujen tekijällä on riittänyt mielikuvistusta ja kekseliäisyyttä. Monet kimppujen ideoista on hyödynnettävissä ihan arkisessakin kukkien asettelussa. Ihan jäätävän inspiroivaa! Hääkimput on sitonut Kukkapalvelu Vehkanna Laukaasta ja uskon että heidän luomuksensa ovat saaneet monet morsiamet hihkumaan onnesta.

Täytyy nolona tunnustaa, että oma hääkimppuni näytti tältä. Tein itse ja säästin, ehkä tässä asiassa ei olisi pitänyt olla niin nuuka.

Mikä kimpuista on sinun suosikkisi? Millaisen hääkimpun sinä haluaisit?

Punainen neilikkakimppu on saanut ympärilleen oksakehän.


Oikeanpuoleinen hääpuku puuttui hääpukuesittelystä, olin niin keskittynyt kauniiseen kimppuun, että yksi kauneimmista puvuista jäi huomiotta. Hääkimput on sitonut Kukkapalvelu Vehkanna.


Tämä kimppu näytti enemmänkin somisteelta. Kaunis valtikkaidea, mutta ehkä tähän olisin kaivannut kukkiin enemmän luonnollisuutta. Nyt väritys toi mieleen kuivakukka-asetelmat.    

Tämä metallilankaan kiinnitetty orkideakimppua veikkaisin yleisön suosikiksi. Hääkimppu on samaan aikaan keveä, runsas, näyttävä ja hillitty. 


Aivan ihana morsiuskimppu oli myös pitkä vaaleanpunainen köynnös, joka pujotetaan morsiamen ranteeseen. Kukkaköynnös oli rakennettu kiiltävän kultaisen rautalankakehikon päälle, joka toi kimppuun modernin korvivahteen. Köynmökseen on sidottu neilikoita ja ihanan pinkkejä orkideoja.

Tämä hääkimppu edusti perinteikkäämpää hääkimppumallia. 


Minua viehätti kovasti laukun muotoinen hääkimppu. Yleensä laukku voi näyttää kukalta, mutta tässä se oli päin vastoin. Laukku olikin kukka. Kysyin kimpun tekijältä, voiko laukkukimpussa säilyttää jotain, mutta tällä kertaa laukku ei auennut huulipunalle.




Aivan ihana tämä modernikukkatähti! 


Tämä kuva paljastaa miten kimppu on sidottu. Värjättyyn mehitähteen on pujotettu pitkiä neuloja. Neuloihin on pujotettu neilikoita, helmiä ja olisivatko nuo pienet kämmekän kukkia?

Tämä kimppu oli suosikkini. Kimppu koostui pitkistä kukkanauhoista joihin oli pujotettu ruusuja ja neilikoita. Kukkanauhat ovat sidottu runsauden sarvea muistuttavaan kantopidikkeeseen. Jos menisin uudelleen naimisiin haluaisin tämän kaltaisen kimpun! Ideaa saatan tulla hyödyntämään joskus! 


Aivan ihania kimppuja!



Pidä Ruotsi Siistinä 2.
Uusi Ruotsimuumimuki on tullut!
Niitä saa täältä!

8 kommenttia:

  1. Todellakin erikoisia kimppuja. Itse oon hiukan enempi perinteisempien kimppujen "kannattaja"! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteisetkin kimput ovat kyllä kauniita. Onneksi morsiamilla on nyt valinnan varaa kukissa ja kimpuissa.

      Poista
  2. Tuo onkin kysymysmerkki omissa häissä, että millainen kimppu ja kuka tekee ja mitä täh häh? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se siitä selkiydy, kun se oikea tupsahtaa vastaa.

      Löysin ihanan kuvan merihenkisestä kimpusta: https://img1.etsystatic.com/068/0/5613087/il_fullxfull.756393471_hjai.jpg
      Siinä kruunuvuokkoja, hortensiaa, olisko nuo krysanteemeja ja aivan ihana raitanauha. Oli pakko laittaa tähän, nuo kruunuvuokot ovat omia suosikkejani.

      Poista
    2. Tuo on kyllä kaunis! :3 <3 pitää laittaa kirjamerkkeihin tuo linkki ;) kiitos! <3

      Poista
    3. Ole hyvä! Kiva että tykkäsit!

      Poista
  3. Oho, olipas erikoisia kimppuja! Tuo laukkukimppu ja seppeleen mallinen sidonta pistivät silmään, mutta tietenkin positiivisesti! Laukkukimppu on aivan ihastuttava idea :) Mahtavaa nähdä tällaisiakin riskinottoja häiden teemoissa, mun mielestä jokainen kimppu oli onnistunut, vaikkakin tuo piikikäs tekele olikin hieman erikoisempi veto :D Näitä ottaisin mielelläni ihan kotiinkin esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutki ihanan erikoisia! Ihastelin myös tuota laukkukimppua, se olisi kyllä kätevä jos kaaso ei ehdi kanniskella laukkua koko ajan.

      Niin tykkäsi kovasti tuosta piikkikimpusta, myös. Se näytti upealle lavalla. Kyllä messuilla pitää olla jotakin erikoista, muuten se jää muun paljouden keskellä huomaatta ja mikä parasta erikoiset jutut ovat hienona inspiraation lähteenä muille. ♡♡

      Pitäisi varmaan ottaa itsekin enemmän riskejä :)


      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡