perjantai 15. tammikuuta 2016

Hyvää käytä hääpukuasi päivää 15.1.!

Tänään saa kaivaa hääpuvun esiin!


Tänään on käytä hääpukuasi -päivä. Kaivoin oman pukuni kaapista ja halusin siinä näyttäytyä edes hetken. Ihanaa, kun sain kauniin pukuni päälle jälleen kerran. Siinä tuntuu aina niin kauniilta! 

Karvahattu ja shaali ovat kyllä käytännöllisiä asusteita.


Tänään on käytä hääpukuasi päivä! Ihanaa! Mutta hivenen kylmä täällä hei! Ulkona oli -17 °C ja halusin itsepintaisesti ottaa kuvat hääpuvustani ja näyttäytyä edes hetkisen ulkona hääpuvussani. Kaivoin hääpukuni esiin yläkaapista, jossa säilön sitä vakuumipussissa. Ihana Alfred Angelon pukuni mahtui päälle leikiten ja se päällä tunnen itseni aina kauniiksi. Vaikka puku on nyt liian iso ja vannehame jäi kaappiin, niin silti se on vieläkin kaunein puku kaikista. Kaapaisin laatikosta karvahatun ja shaalin lämmikkeiksi, eihän tuolla kukaan tarkene ilman!

Naapurin mies ihmetteli touhujamme, kun perhosmies samaan aikaan jahtasi pientä kiinni ja yritti epätoivoisesti ottaa kuvia. Niin ja samalla kun rouva itse keikisteli kameran edessä. Meillä oli vielä kiire perhekahvilaan ja kuvaussessio suoritettiin pyörremyrskyn lailla, tosin arktisissa oloissa. Kylläpä taas keksin hauskan idean!

Olipa ihanaa nauttia edes pienen hetken prinsessapuvustani! Nähdään taas ensi vuonna!

Kaivakaapas ne hääpuvut esiin ja laittakaapas instagramiin kuvia: #wearweddingdressday

Facebookista päivä löytyy täältä!


Näin se onkin ihana virittäyty häämessutunnelmiin. Huomenna käydään ystäväni kanssa häämessuilla Jyväskylän Paviljongissa. Kiitos Juhlasuunnittelu Ilonasi lipuista! Joten postausta on tulossa messutunnelmista.
Oli aika kylmä!

Ihanaa prinsessapäivää teille kaikille!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä vannehameen ja korkokenkien kanssa tuo laahus ja helma olisi tullut oikeuksiinsa. Ihastuin tähän heti ensi silmäyksellä ♡♡

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle. :)
    Kaunis puku sielläkin ja ihanat kuvat.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun tulit käymään! Täytyy käydä blogissasi vähän useammin. Kiitos kovasti!

      Poista
  3. Kaunis pikkuprinsessa ja äiti talvimorsiusprinsessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai tämä höpsötys lähtee jo niistä Barbie-leikeistä liikkeelle. Voi miten oli ihanaa leikkiä häitä, silloin ja nyt ♡♡

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡