perjantai 18. maaliskuuta 2016

Näin askartelet silkkipaperikukat virpomisvitsoihin

Virpomisvitsoissa kukkii silkkipaperiset kirsikankukat!

Silkkipaperista saa askarreltua kauniita kirsikankukkia virpomisvitsoihin. Tässä silkkipaperikukkien kuvallinen askarteluohje.


Sunnuntaina on jo palmusunnuntai ja perinneaskartelut alkoivat painaa kovasti päälle. Rairuoho laitettiin jo viime perjantaina ja toinen ruohoista on vielä aika kitukasvuinen. Perhosmies kävi hakemassa muutaman oksan pajunkissoja meille koristeltavaksi. Ja pienestä oli ihaninta liimata pieniä sormiaan yhteen. 

Tänä vuonna askartelin kirsikankukan näköisiä kukkasia virpomisvitsoihin vaaleanpunaisesta ja valkoisesta silkkipaperista. Laitoin kukat kiinni rautalangalla, jotta kukat voisi tarpeen tullen siirtää toiseen käyttötarkoitukseen. Vanhan perinteen mukaan edellisvuotinen vitsa pitäisi polttaa, mutta en edes muista mihin viime kevään vitsa on joutunut. Ehkä huono tuuri on johtunut siitä. Katsotaan nyt uskalletaanko mennä sunnuntaina pienen kanssa virpomaan. Muistan kun se oli niin jännää tuohua, silloin kun olimme itse vitsan varressa. Muistan ainakin sen että noidat, eivät virvo vaikka aina olemme naamamme noenneet ja pukeneet huivin päähän. 

Täytyy käydä ostamassa vielä munia virpojien varalle ja voi olla että pupu saattaa kätkeä yhden maidottoman suklaamunan myös pienelle. Pitäisi varmaan leipoa jotain hyvää.


Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle palkka mulle!

Virpomisvitsoihin voi askarrella kukkia valmiiksi, jotta lapset voi kiinnittää niitä vitsoihin. Kauniilla paperikukilla voisi olla muitakin käyttötarkoituksia.

Virpomisvitsat näyttävät kauniilta ikkunalla.


Silkkipaperikukan kuvallinen askarteluohje:



Silkkipaperikukan askarteluohje: tarvitset silkkipaperia, liimaa ja sakset. Kiinnittämiseen joko teippiä tai rautalankaa. Leikkaa yllä olevan kuvan mukaiset palat silkkipaperista: tyvi, terälehdet ja keskiö. Voit leikata silkkipaperin nippuina, jotta saat monta osaa leikattua kerralla.

Rypistä tyviosa lehden malliseksi. Rypistä terälehdet samalla tavalla. Rullaa keskiö. Voit kiinnittää rypytykset liimalla.


Pyöritä terälehdet keskiörullan ympärille ja kiinnitä liimalla. Käännä terälehtiä hiukan kärjistä.


Pyöräytä tyviosa terälehtien ympärille ja kiinnitä liimalla. Kukka on valmis!



6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hih. Vaikeinta noissa kukissa on se askartelemiseen ryhtyminen ja omien jälkien siivous. Kiitos Sara!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Tuli kiva tunnelma noista. Instagramissa on muuten nähtävillä viime vuoden vitsat. Silloin olikin monta neitosta askartelemassa. :)

      Poista
  3. Todella kauniit oksat. Itse en oo yhtää laittanut pääsiäistä! Jotenkin tuntuu turhalta laittaa ku kaksin ollaan ja tiettävästi, ei juurikaan kotona olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan olla sellainen koristelija että vaikka olisin yksin pimeässä huoneessa kantaisin sinne munat ja tiput. Hihh. Mutta en minäkään laittaisi, jos ei kotona oltaisi. Kiva tehdä pienelle muistoja. Kiitos! Kukkaohje on minulla kulkenut mukana jo ala-asteelta asti.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡