Viimeisten viikkojen panikointia!
 |
| Mitä mukaan synnärikassiin? Vauvalle kassiin pakattiin lähtövaatteita ja tarvikkeita. Pitäisikö omatkin kotiinlähtövaatteet olla viimeisen päälle mietittyjä, niin kuin kuninkaallisilla? |
 |
| Masu vain kasvaa ja kasvaa, kunnes kuuluu poks! Enää muutama viikko laskettuun aikaan ja nyt pitäisi vain odotella. |
 |
| Synnärikassi on nyt pakattu ja se odottaa lähtövalmiina. Sain laukun lahjaksi siskoltani ja olin niin ilahtunut laukusta, että kehuin voivani kantaa sillä jopa vettä. Tarkoitin sillä ehkäpä laukun vedenkestävyyttä. |
Apua tajusin että meidän pienokainen voi syntyä milloin vain! Tietenkin to-do-lista ennen vauvan syntymää on pitkä kuin Siperian rautatie ja aika häviää ihan vain käsiin. Listan varmaan tärkeimmät ovat vauvan vaatteiden pesu ja kaapitus ja oman synnärikassin pakkaaminen. Nyt kun nämä asiat ovat nyt mallillaan voin keskittyä siivoamiseen, ruokien tekoon pakastimeen, babyshowereihin, jos niihin on lopulta on ketään tulossa ja omiin juttuihin.
Niin mitä sinne kassiin laitettiinkaan? En muista paljoakaan siitä mitä meillä oli mukana, kun pieni saapui maailmaan, mutta sen muistan että cd-levyjä oli liikaa ja niistä ei ollut mitään iloa. Sitten muistin sen että vauvan housuja ja bodyjä kannattaa olla useampi, sillä sitä kakkaa kun alkaa tulemaan sitä tulee. Ja että jatkojohto ja kuulokkeet olivat itselle lopulta ne mitkä piti saada kotoa synnärille, niin ja suklaata. Synnytyksen jälkeen oli kamala nälkä ja ruoka-ajat eivät osuneet yhteen, niin oli onni että olin tehnyt pellillisen pitsaa evääksi. Ne oli tarkoitettu miehelle, mutta ruoka oli ihana juttu pitkän syömätyömyyden jälkeen. Tiedoksi että perätilasynnyttäjät eivät saa syödä mitään sillä riski päätyä sektioon on korkeampi, en sitä silloin tiennyt.
Tänään laitoin kassin valmiiksi ja tosiaan kassista puuttuu nyt vain enää ne tavarat mitä käytän koko ajan ja mitkä kulkevat käsilaukussa, niin ja ne terveyssiteet ja sokerimittari. Vauva turvakaukalokin on jo valmiina kotiutumista varten. Muutama juttu saattaa vielä vaihtua tai tulla lisää kunhan nyt aika kuluu ja ihminen viisastuu. Laukku on nyt pakattu ja nyt vain odotellaan, että aika kuluu.
Mitä vauvalle mukaan?
 |
| Alkutalvesta minulla oli buumi neuloa pieniä villasukkia ja bambulankasukkia. Muistan että villasukat oli hyvä ottaa mukaan, sillä huoneissa oli viimeksi hyvä ilmastointi. |
 |
| Jahtasin lasista MAM Feel Good tuttipulloa samanlaisen rikkoutuneen tilalle. Nämä olivat hyviä pulloja ja niistä sai keittämällä todella steriilit maidon pumppausta varten. En ole vielä varma tarvitaanko pulloa sairaalassa, tuskin. Näitä löytyy aika harvoin ja nyt hyllyssä oli vain pinkki. |
 |
| Pieniä puuvillaisia lapasia olisi hyvä olla monet, sillä niistä toinen katoaa aina pienen viuhtojan kädestä. Nallepuvussa pienen oli lämmin tulla viileänä elokuisena päivänä kotiin. Ehkäpä keli on nyt samanlainen. Ken tietää? |
 |
| Vauvalle on kassissa peitto, nallepuku, unipuku, housuja, body, pipo, lapaset, myssy ja sukkia. Niin ja vaippoja, vaippaharsoja ja tutteja. Tutteja ei tainnut viimeksi olla mukana. Tuon merimiessetin tilasin Ellokselta. Siihen saa 30% lisäaleen koodilla 345425. |
Mitä minulle mukaan?
 |
| Latasin tabletille HBO:n pariksi kuukaudeksi, jotta voin katsoa sarjoja illan myöhäisinä hetkinä, kun uni ei tule silmään. Samalla voi syödä vähän namia ja suklaaa. Lähtövaatteina on imetysliivit, lököhousut, sukat ja pitkähihainen pusero. Pitkän mallinen toppi toimii yöpukuna, jos alkaa sairaalamuoti kyllästyttää. |
 |
| En yleensä tykkää karkeista niin, mutta nyt kun on sokerittomalla dieetillä keho oikein huutaa sokeria. |
 |
| Halusin mukaan vähän hemmottelua ja ostin tämän ruusulta tuoksuvan suihkugeelin. Niin ja uuden parin hammasharjan ja tahnaa, kun ne saattavat kuitenkin unohtua synnärille. |
 |
| Jatkojohto, johon mahtuu monta laturia. Pistorasiat ovat aina liian kaukana ja niitä on liian vähän. Mies toi minulle eilen lahjaksi 2 m johdolla varustetun laturin, se on kyllä näppärä muutenkin. |
 |
| Kuulokkeet on hyvä olla mukana puheluita ja leffan katselua varten. Huonekaverin ei välttämättä tarvitse tietää ketä murhataan nyt Penny Dreadfullissa. |
 |
| Lanoliini on kyllä yksi pakollinen varuste. Muistan kun rinnat olivat lähes verillä innokkaan imijän ansiosta. Aine toimi hyvin! Sitten vielä noita rintasuojia maidon valumista varten. Ikävää olla paita märkänä koko ajan. Tuntuu kyllä siltä että vaihdan nuo kestot kertakäyttöisiin niiden hygienian vuoksi. |
Olisikohan tässä nyt kaikki? Auttakaa vähän, mitä muuta pitäisi ottaa mukaan? Vai onko minulla ihan liikaa tavaraa mukana?