maanantai 17. elokuuta 2015

Belle Époqueta etsimässä: Lahden satama

Kakkuherkuttelijan ja siiderihain lomakeidas 

Lahden satamassa on tarjolla perinteisesti leivottua kakkua ja helmeilevää siideriä. Viihtyisällä terassilla voisi viettää tunnin jos toisenkin. Vanha siipirataslaiva M/S Vellamo olisi huikea hääpaikka. 

Lahden satamassa on mukavaa viettää aurinkoista kesäpäivää. Vilvoittava tuuli ja virvokkeita myyvät ravintolalaivat kutsuvat viihtymään pidemmäksikin ajaksi.  Tosin tämä viihtyisä satama ei ole aina ollut näin viihtyisä. 

S/S Laitialassa on menneen ajan tunnelmaa. Vanha matkustajalaiva on ollut tuttu näky Lahden satamassa. Mielessani pyörii laulun sanat: On lautalla pikkuinen kahvila, aalloilla keinuva..

Kauniit vanhat tehdasrakennukset ovat muisto kauniilta ajalta, jolloin alue ei ollut niin kaunis. Nyt ravintolalaivat ja Sibeliustalo kutsuvat matkailijoita tutustumaan alueeseen.


Vasta 1980-luvulla alueella toimineet tehtaat lakkauttivat toimintansa ja Lahti sai viimeinkin palan omaa rantaa kaikkia palvelevaan matkailukäyttöön. Teollisuus oli pitänyt halussaan kauniita rantoja jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Kuten muissakin kaupungeissa vesistö on ollut tärkeä reitti puutavarannkuljetukselle ja Lahden sataman sijainti on ollut teollisuudelle logistisesti merkittävä. Nykyään sahasta ja teollisuuden kukoistuksesta on muistona Sibelius-taloon yhdistetyt punatiiliset tehdasrakennukset, rantamakasiini ja vanha asemarakennus. Vanhoja punatiilisia rakennuksia katsellessa ei mieleen enää tule lahoavan männyn tuoksu tai jättimäiset purukasat.

 Terveisiä Lahdesta!



Nyt satamassa lepäilee joukko ravintolalaivoja odottaen vieraita astumaan kannelle. Laivat tarjoavat pieniä risteilyjä Vesijärvellä ja pidemmästä risteilystä innostunut pääsee laivalla jopa Jyväskylään saakka. Jotkut laivoista ovat pysyvästi ankkuroitu laituriinsa. Kävimme lounaalla ravintolalaiva Kauniissa Veerassa ja tämän jälkeen kävelimme pitkin laituria kuvaten ja janoten kahvia. Mietin että merihenkisiin häihin valoin ja viirein koristeltu ravintolalaiva on varmasti monen parin unelma. Loppukesän pimenevässä yössä Loveboat on aika upea teema tarjoten maakravuille kauniin risteilyelämyksen.

Oi oi, mikä banaanimansikkakakku! 


Kuten aina yritän etsiä paikalta mukavaa kahvilaa ja Kahvila Kariranta löytyi ihan vierestä, vanhasta asemarakennuksesta. Huoneet ovat sisustettu vanhaan tyyliin viihtyisäksi kuviorikkain paperitapetein ja nostalgisin huonekaluin. Kahviossa on kesäpäivän viipyilevä tunnelma. Kahvitteluelämystä korostaa perinteisesti leivottu suklaapohjainen mansikkabanaanitäytekakku. Yksinkertaisen hyvää. Tässä teille postikortti elokuisesta Lahden satamasta.

Viihtyisä Kahvila Kariranta on tutustumisen arvoinen kahvio. Se olisi myös kaunis juhlapaikka. Pitkällä terassilla on tilaa jos tunnelmalliset kahvihuoneet on varattu. Yleensä ne onkin sillä kahvion kassalle on aina aurinkopäivänä jonoa.



Pieni Lintu - MakroTex challenge


28 kommenttia:

  1. What a pretty place to visit, I love to see the boats at the harbor. The cafe and the desserts look wonderful. I would like to visit this place, very nice! Have a happy day!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happy day to you too! This is very nice place to have coffee or cold cider. We had a pretty day there.

      Poista
  2. Tuntui hassulta lukea laulustasi, minä näen maiseman musiikkina. Ihana vanha laiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tula pieni korvamato? Minulle jäi taas laulu pyörimään. Mukavaa on laulaa mielessään ja vähän ääneenkin.. ♡

      Poista
  3. Miten rento ja herkullinen tunnelma kuvissa. Sopii kauniiseen elokuuhun.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on ihana juoda kesän viimeiset terassisiiderit kellertävän auringon alla. Kiva viettää rentoa lomapäivää. Tosin nyt oli anoppi ja pieni mukana .

      Poista
  4. Kaunis satama ja ihastuttava kahvila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satama sai EY-tukea ja satama kunnostettiin todella mukavaksi. Kannattaa käydä joskus.

      Poista
  5. Tuolla sitä usein vaelletaan ja nautitaan tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on kyllä leppoisa. Meillä oli joskus kauan sitten partioparaati tuolla ja jätski maistui hyvälle.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä että sain ainakin pienen osan ikuistettua tunnelmasta.

      Poista
  7. Kaunista kesäkaupunkia ja satamaa

    VastaaPoista
  8. Thanks for stopping by and leaving your kind comment, Teresa!
    Your photographs look like you took them somewhere in the south of the USA, at Missisippi for example. But I assume they are taken in Finland... ;-)
    Uwe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi! That old riverboat gives a Southern spirit to the Lahti's Harbor and we were lucky to have sunny day! Thank you for visiting!

      Poista
  9. Jep! Lempipaikka kesällä ehdottomasti!:) Kiva katsella muidenkin Lahti-juttuja.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se onkin hyvä kun tutusta kaupungista lukee juttuja niin silmät saattavat avautua ja löytää jotakin uutta.

      Poista
  10. Niin tunnelmallista ja kaunista :) Kyllä loppukesäkin osaa olla kaunis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, loppukesä on kyllä aina ollut paras osuus kesästä. Nyt meille taisi tulla se oikea intiaanikesä.

      Poista
  11. Ihanat kakut ja kesäiset tunnelmat! Siiderihai :) *tirsk*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä kirjoitinko minä siiderihai? Heheh näköjään :D

      Kun on flow kirjoittaessa päällä, niin han uusia juttuja saa lukea..

      Kiitos Hensku!

      Poista
  12. Kiitos postikortista :) Meiltäkin on niin lyhyt ja helppo matka Lahteen - ihmettelen miksi emme käy useammin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se varmaan on lähellä, mutta niin kaukana. Se on varmaankin se lähtemisen vaikeus lopulta. Hyvää intiaanikesää! Vielä ehtii!

      Poista
  13. Kauniita kuvia ja ihastuttavissa paikoissa olet vieraillut. Upea kakkukeidas. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minustakin tämän reissun kuvat onnistuivat.

      Poista
  14. Kaunista! Näyttää mukavalta kesäpaikalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten tuo paikka on todella kylmä, kun tuuli puhaltaa suoraan Vesijärveltä. Kesäisin tuuli on aivan ihana, mutta muuten hrrrrhh.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡