tiistai 16. helmikuuta 2016

Itse tehtyä grafiikkaa kutsukortteihin vesiväreillä

Maalailin ruusuja vesiväreillä kortteihin



Ruusuja voi maalailla kortteihin vesiväreillä ihan itse. Kun tarvitaan useita kutsuja maalauksen voi skannata ja käyttää kortin grafiikkana vaikka sadoissa korteissa.  


Tämä kortti on menossa yhdelle ihanalle päivänsankarille ja tämän kortin ruusukuvio jää uniikiksi. 


Vesiväreillä tehdyt herkät kukat ja boheemityyli ovat nyt suosittuja myös kutsukorttien ja grafiikan maailmassa. Ajattelin että kutsut olisi helppo tehdä itse vesivärein, jos maalaustaitoa on vähääkään. Ensin maalataan paperille ja sitten skannataan ja yritetään kuvankäsittelyohjelmalla häivyttää tausta. Sitten etsitään kiva fontti ja liitetään kuva vaikka ihan siihen  Wordiin. Wordissä lisätään  tekstit ja tulostetaan kauniille paperille ja taitellaan kuoriin.  Samalla vesivärikuvalla saa hoidettua kutsut, menut, pullojen etiketit ja vaikka mitä. Ideana ei huono! 

Kokeilin nyt miten minulta sujuisi vesiväreillä maalailu todella pitkän tauon jälkeen. Katsoin Youtubesta ensin videon ruusujen maalaamisesta akvarelleilla ja päätin yrittää. No eihän tässä voi huonosti käydä, eihän sitä tiedä miten huono on jos ei edes kokeile!

Kokeilin ensin erilaisten väripintojen sutaisuilla ja miten vettä lisäämällä väri muuttuisi kukissa. Ihastuin maalailuun ja täytyykin tätä lajia harjoitella lisää. Näitä harrastuksia alkaa yllättäen kertymään. Sain aika kohtuullisen näköisen kukkagranssinkuvan maalattua jo heti ensimmäisenä maalailupäivänä ja mihin sitten pääsisinkään, jos akvarellien maalailuun perehtyisi oikein ajan ja kirjan kanssa. 

Askartelin yhdestä ruusumaalailustani kortin odottamaan, että voin antaa sen pienelle päivänsankarille.  Ja loput maalaukset jäävät odottamaan lisää uusia tuotoksia, jotka käyn sitten kerralla skannamassa ja tulostamassa. Eihän sitä tiedä millaisien juhlien kutsuihin ne lopulta päätyvät tai sitten ihan vain kesän sihijuomapulloihin etiketeiksi. No, nyt on testattu ja homma on vain kiinni maalailun lopputuloksesta.  Ei kannata masentua jos ei heti onnistu, sillä uusia voi tehdä aina lisää epäonnistuneen tilalle tai pistää kaaso asialle.  Mitä luulette kannattaako kokeilla?


Kukkakranssia voisi käyttää grafiikkana monessa paikassa. Kaunis kranssi koristaisi myös suloisia hääkutsuja.


Vesiväriruusut ovat lopulta aika helppo maalata. 




Kokeilin myös erilaisten kukkien maalailua, pitää vain malttaa odottaa että ensimmäinen maalauskerros kuivuu. 

En tiedä mihin näitä maalauksiani tulen vielä käyttämään, mutta luulen että harjoittelen akvarellien maalaamista vielä vähän lisää.



Pienen linnun MakroTex-haasteena on K niin kuin kortti.

Lisää tekeämiäni kortteja löytyy täältä.















40 kommenttia:

  1. Voisikohan todella oppia vielä koristelemaan korttejakin vesivärein ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä tiedä jos ei kokeile. Youtubessa oli paljon videoita aiheesta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Vesiväreillä maalatessa onkin tärkeää jättää valkoista paperia näkyviin, jotta maalaus ei mene tukkoon. Tulos on parhaimmillaan hattaran kevyttä.

      Poista
  3. Kaunista akvarellin pehmeyttä, itsetehdyt kortit ovat lumoavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tiedä miksi en ole tykännyt maaalata aikoihin. Kiva että tuli viimein inspiraatio.

      Poista
  4. Mahtava! Niin ihanan persoonallisia! Tykkään todella paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ainakin tulee todella omanlaisia kortteja. Hienoa että tykkäät myös! Sinullakin on aina niin kauniita kortteja.

      Poista
  5. Ihanan persoonallinen kortti ja vieläpä itse tehty. Tykkään!
    http://vauhdillavastatuuleen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä kauneimmillaan vesivärikortti on ilman mitään koristeita. Tuli ainain kokeiltua.

      Poista
  6. Olet tehnyt ensinnäkin erittäin kauniita, taidokkaita kortteja ja sitten ottanut niistä vielä onnistuneet kuvat. Hyvää työtä.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina! Kuvien ottaminen ja valitseminen taisi lopulta olla tämän postauksen vaikein juttu.

      Poista
  7. Ihania, upeita kukkasia olet maalaillut! <3
    Valmis kortti on todella kaunis ja varmasti noilla kukkakuvioilla syntyy vielä paljon kaunista ja kesäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Nyt kun on alkuun päästy niin saa nähdä mitä tulee. Itseasiassa koko juttu lähti siitä kun pieni maalasi ystävänpäiväkortteja mummeille. Oli pakko kokeilla itsekin.

      Poista
    2. P.S. Kiitos kommentistasi äsken! En ole yrittänyt maalata kukkia - olen melko varma, että valokuva on kauniimpi kuin maalausyritykseni. :)
      Sen sijaan, toivottavasti sinulla on joskus iso puutarha täynnä puita, pensaita ja kukkia... ja aikaa maalaamiseen!

      Poista
    3. Oma puutarha! Voi se olisi ihanaa, tiedätkö haaveeni olisi päästä ihailemaan Monet'n puutarhaa. Siellä istuskelisi hiljaa ja katselisi kun valo vaihtuisi. Siellä olisi sinullekin paljon kuvattavaa.

      Poista
  8. Vesivärimaalaus on minusta ihan mahdottoman vaikeaa, mutta sinulta se sujuu. Onpa kauniita kortteja, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä en ota lopputuloksesta suuria paineita, niistä tulee sellaisia kuin ne haluavat tulla. :) kiitos!

      Poista
  9. Hienoja ja uniikkeja kortteja. Paljon olet kuluttanut aikaa kutsukorttien tekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä nyt oli sellaisia harjoitelmia. Oikeisiin kutsuihin pitäisi käyttää varmaan vielä enemmän aikaa. Mutta kiitos, olin iloinen kun onnistui tässä vaiheessa näin hyvin!

      Poista
  10. Todella kauniit Kortit :) Itse en kyllä muista koska olisin viimeksi koskenut saati edes omistanut vesivärejä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Onneksi jo sillä halvalla kouluissa käytettävällä perussetillä saa jo paljon aikaiseksi, käytän niitä välillä kortin reunojen värjäämisessä. Ehkä postaukseni herättää pienen maalauskipinän :)

      Poista
  11. Ihania kutsukortteja, jos tuollaisen saa niin ei voi olla menemättä niihin juhliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olisi vielä jotkut oikein ihanat juhlat johon voisi kutsua paljon ihmisiä. Kiitos!

      Poista
  12. Onpa kaunista ja herkkää. Olet taitava!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä näistä kehuista nyt ihan häkeltyy.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos, yllätyin vähän itsekin lopputuloksesta. Kannatti siis kokeilla.

      Poista
  14. Ihanan herkkiä luomuksia. Olet taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä nyt tiedä siitä taitavuudesta. Hih nyt sattui tulemaan tuollaisia. Vesiväreillä saa kyllä yllättävän herkkää aikaiseksi.

      Sinullakin on niin ihania piirroksia että ei tosikaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡