maanantai 12. kesäkuuta 2017

Lempipaidan malli kopioitui omaan lempimekkoon

Esittelyssä elämäni toinen itse tehty aikuisten mekko. 

Eilen aamulla sain inspiraation ommella itselleni mekon vanhasta lempipaidasta otetulla kaavalla. Lempipaidan malli olikin yllättäen se mikä oli viimeaikoina kummitellut mielessä.  Tämä mekkomalli on helppo ja yksinkertainen aloittelijaalle ja malliin sopivaa kangastakin löytyi.

Mekkoni on aika hauska, se toimii hyvin Bart Simpson Converse-kenkien ja ICANIWILL-trikoiden klik* kanssa. Trikoot on saatu House of Brandonilta.  Tiedän, aika erikoinen yhdistelmä, mutta hyvin voisi olla jalassa sukkahousut ja korkokengät.


Ompelin mekkoon taskut ja taskuihin Mehujäätaikaa-kankaasta väriläiskät. 


Aika graffittinen tämä minun asu! Lempimekkokangas on Roo:lta ja sen nimi on Cloud of Dreams Sweat. Klik  Valkoinen loppui, mutta muut värit ovat alennuksessa. 


Tiedättekö sen yhden paidan, jonka ottaa aina ensimmäiseksi käteen kun kurkottelee vaatekaappia? Minun lempipaitani on Seppälästä kauan, kauan sitten ostettu luomupuuvillainen kaapu. Se on kokoa XL, jotta se aina mahtuu päälle ja tunnen itseni siinä hiukan pienemmäksi. Paitarakkaus on mustavalkoraidallinen ja en edes tiedä onko se yöpaita vai normipaita, mutta kuitenkin pidän sitä päivin ja öin. Paitaressu on kulunut, kauhtunut ja pituus kadonnut leveyteen, mutta se on silti niin mukava päällä. Ihana havahtua pohtimaan miltä se näyttää kun sen vetäisee päällee kauppaan tai leikkipuistoon. Ja miltä se näyttää ilman meikkiä leggareiden kanssa ja kun hiukset on vetäisty äitinutturalle. Paita vilahtaa täällä klik.. Voi hirvitys!

Mut ei hätää! Minulla on nyt uusi lempipaita. Ompelin uuden lempipaidan tai siis mekon ja käytin kaavana rakasta riepua. Jos jotain hienoa uudesta paidasta haluaa sanoa, niin siinä on ainakin kiva kangas ja söpöt kangassuikaleet taskuissa. Niin ja onhan se jo iso parannus tuohon edelliseen. Melkein siis jo ihmisvaate.

Mekko oli toinen ompelukseni itselle, se ensimmäinen olikin luomus taidenäyttelyn avajaisiin. Palataan siihen ehkä joskus, se taisi vilahtaa jossain ompeluryhmässä jo. Tämä mekko on helppo, mukava ja monikäyttöinen. Ihana perusvaate, jota aina tarvitaan. Kiitän edelleen onneani, että hommasin keväällä saumurin. Taidot karttuvat ihan itsestään ja voihan tämäkin mekko päällä myös nukkua. Tosin minulla on tätä kirjoittaessani päällä taas vanha rakas raitapaita..

Kangas on Roon Cloud of Dreams Sweat.  Mies kysyi onkohan tuo kuosi vähän liian mummo, mutta minusta ei ollenkaan. Nyt mehujäätaskuilla mekko voisi olla mieheni mukaan myös suoraan Pikkukakkosesta. Nyt kun mekko on valmis ja kuvattu, niin oli se miehestäkin ihan onnistunut ja sopii minulle ja ikäisilleni ihan hyvin. Kuvauspaikalla soitti muuten Kengurumeininki muutamaa tuntia aikaisemmin, olisihan tuo festarilookistakin käynyt. 🌞

Leikkasin yläosasta ja alaosasta kaavan leivinpaperille ja kankaan päällä levitin kaavat jotta mekosta tuli sopivan mittainnen. Otan kaavan aina vasemmasta puoliskosta vaatetta ja kopioin sen leivinpaperin läpi piirtänmällä samanlaiseksi kaavan oikealle puolelle. Oman kaavan saa helposti vanhasta paidasta. 


Smash Capitalism.. tuli ihan "sattumalta" kuvaan. 

Idea kuviin tuli Minnean Muruja blogista. Kauppareissulla kiepsaistiin auto parkkiin Kankaan pihaan ja lapset katsoivat  autossa, kun iskä otti minusta pari kuvaa ja matka jatkui. Tosiaan ihan täydellinen Drive in Photoshoot.  
Mulla on taas jotain tulossa käy kurkkaa Facebookin puolella mitä! Klikkaa sinne tästä!


14 kommenttia:

  1. Ihana paita! Taskunsuun väriläiskät yhdistettynä mustavalkoiseen on mun mielestä ♥. Ja tuo kuvauspaikka - ihan nappisuoritus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Kiitos ja kumarrus. Jotenkin maastouduin tuonne tosi hyvin ja minustankin muva olisi ollut vähän tylsä..! <3

      Poista
  2. Nätti ja sopii sinulle todella hyvin :) Ihanat kuvatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ! Olen niin iloinen tästä. Nyt kun itselle tekee, niin saa ihan sopivan kokoisia. Lempipaita taisi olla kaupan viimeinen, mutta nyt onneksi koon ja kuosin voi valita :)

      Poista
  3. Vau, tosi hieno lopputulos, joka sopii sulle kyllä mainiosti! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva kuosi, ei mielestäni yhtään mummomainen :) Muutenkin hyvän mallinen mekko, sopii sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Milja! Niin ei tuo minustakaan ole mummomainen, mutta ehkä mies yhdisti kuosin johonkin Nansoon. Kiitti, olipa kiva saada päällensä jotakin ihan oikean kokoista ja mallista.

      Poista
  5. Tosi hyvän mallinen tuo paita/mekko! Mulla oli kans vuosia yksi ihan lempparein Zizzin paita, jonka kirjaimellisesti käytin puhki :D Harmittaa, etten osannut tehdä siitä itse uutta versiota :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan! Onkoha Zizzille tullut toista samanlaista paitaa? Joskus ostin jotain hyviä paitoja aina useamman.

      Nyt kun ensimmäiset vaatteet on itselle ommeltu, niin jotenkin uusi maailma avautui.. Kiitos kuvauspaikkaideasta!

      Poista
  6. Kaunis mekko, ei uskoisi, että on vasta toinen tekemäsi. Kesäinen ja ilmava. Kangas mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi noita pieniä mekkoja on tullut harjoiteltua enemmänkin. Nyt oli jo taidot karttuneet niin ettei kangas mennyt hukkaan.

      Poista
  7. Mä oon kyllä tosi kateellinen näistä sun ompelutaidoista, voi kun itsekin osaisi väsätä tällaisia ihania mekkoja ja muita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ennen osannut tai ainakaan uskaltanut. Mutta oli kiva kokeilla ja varmasti teen joskus toisenkin pitkillä hihoilla. Kiitti <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡