Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Army Barmy-mekkotakki Namedin Lempi-kaavalla

Yksinkertaistetaan kaavaa vähän


Kaava on Namedin Lempi-mekko. Yksinkertaistin kaavaa hiukan.



Kun ommellaan joustamatonta puuvillaa, niin tuntuu että työvaiheita hypähtää esiin. Leikkelin ensin alkuun Namedin Lempi-mekon. Olin kaavan ostanut Eurokankaasta.

Klikkaa kaavaan tästä! 

Ommeltavia yksityiskohtia oli melkoinen liuta ja oli jo melko tuskallista leikata kaikki kaavan mukaiset pienet osaset.  Niiden leikkely oli minulta vienyt kaksi iltaa ja äitini oli ne kasannut pinoon. Ompelu tuskastutti jo valmiiksi ja en meinannut päästä käyntiin. Kaavassa oli myös ompeluohjeet englanniksi ja silmieni edessä hyppi liuta muurahaisia irvistellen, niin että selkeän lauseen jälkeen mietin mitä tuo suomeksi käännetty kohta tarkoittaa oikeasti suomeksi. Ja sen jälkeen lause jo hävisi sanamassaan ja aloitin tavaamisen taas alusta. Koko työ oli valloittanut meidän keittiön muutamaksi viikoksi.



Älä tee väkisin, tee mitä viitsit! 

Päätin yksinkertaistaa sen mitä minä kaavasta olin hakemassa. Kaipasin mekkotakkia leggareiden kanssa pidettäväksi jonka voisi ommella Marimekon puuvillasta. Kasasin sivuun leikkaamani etutaskut, kaulukset ja muut kaikki ne pienet osat joiden ompelu ei tuota minulle erityistä iloa. Seuraavaksi karsin napinläpien ompelun, sillä ärsytti jo valmiiksi miten yksi napinläpi pilaisi lopulta koko homman, kun se vetäisi rintojen kohdalla. Nyt ohjeiden luku olikin jo helpompaa, kun ylimääräisestä oltiin päästy eroon.

Saumuroin mekkotakin osat yhteen surutta. Hihojen istuttamisessa pinnistelin ja harsin hihoihin rypytykset olkapäihin ja sen jälkeen saumuroin hihat kiinni. Helman, takin liepeet ja hihat huolittelin saumuroimalla ja kääntämällä nurjalle puolelle. Alavara, vyö, vyölenkit ja sivutaskut olivat minulle  sopiva määrä ommeltavaa kaavassa ja minua ei haitannut vaikka taskujen suuhun ja vyöhön piti silitellä tukikangasta kiinni. Kun mallia oli yksinkertaistettu tarpeeksi tuntui ompelukin taas mukavalta. Minulla oli Roolta tilaamaan saumurilankaa ja on pakko kehua, että sen jälkeen tikki on ollut mielettömän siistiä!




Tee vanha loppuun, niin saat aloittaa uuden! 


Suurin kimmokkeeni ompeluun oli se, että kun mekkotakki on valmis saan ompelukoneen pois taas pöydältä ja voin miettiä jotain muuta ommeltavaa. Yritän pitää säännön, että keskeneräiset työt ovat saatava valmiiksi ennen uuden aloitusta. Uuden jutun inspiraatio ajaa tekemään vanhan loppuun. Vaikka mekkoni alkutaival oli pitkälti kivireen vetämistä huomasin nauttivani ompelusta ja saavani siitä mielihyvää ja rauhaa.

Ja minusta mekosta tuli juuri sellainen kuin halusin! Kuosi on Marimekon Outletista löytämäni palanen ja en ole sitä aiemmin nähnyt missään. Unikko yhdistyy jännällä tavalla army-kuosiin. Tätä on kiva käyttää kevyenä takkina.

Kävimme Jyväskylän Viherlandiassa sunnuntailounaalla ja mies napsasi samalla muutaman kuvan. Siellä on edelleen hyvä lounas! Mukavaa viikkoa!


Onko sinulla  luottokaava Marimekon puuvillan ompeluun? Ja onko vinkata minkä niminen Marimekon kuosi tämä on?



tiistai 25. joulukuuta 2018

Testissä AARREkidin tunikakaava!

Hyvää joulua!

Ompelin tytöille joulutunikat Suuri Käsityö-lehden AARREkidin kaavalla. 






AARREkidin Kupla-mekko


Ompelin tytöille joulumekot AARREkidin designer-kaavalla, joka oli 12/ 2018 Suuri Käsityölehdessä. Tarkoitus oli ommella itsellenikin samisteluun samasta lehdestä löytyvällä aikuisten kaavalla, mutta ilmeiseti se on ruuhkavuoden kirous, kun kaikkea kivaa ei ehdi tekemään. Aikuisten kaava menee myös ehdottomasti testiin, sillä tunikat näyttävät tytöilläkin mukavilta. Tunikoihin tulee selkään hauska laskos ja leikkauksessa on hieman pyöreyttä. Tämä on kiva malli joille normaalit mekkokaavat ovat yleensä kapeita.

Ompeluun käytin saumuria ja viimeistelin ompelukoneen kaksoisneulalla. Pääntiet ompelin mustalla resorilla ja oikaisin napinläpien kanssa ompelemalla napit suoraan paitaan kiinni.



Ehdin onneksi ompelemaan college-setin Joulupuu-keräykseen. 






 

Ai mistäkö on tämä ihana joustocollege? 

Tämä on Tampereelta Tektiilipalvelusta ja se on heidän omasuunnittelema uutuus. Aivan ihana mustavalkoinen kuosi. Huomasitteko söpöt eläimet kuosissa?

Tämä vinkkinä y-tunnuksellisille ompelijoille, sillä Tektiilipalvelu on kangastukku. Toivottavasti tätä tulee jonnekin pian myyntiin muillekin ompelijoille. Laita kommentteihin vinkkiä jos kuosia tulee jossain vastaan. Sain palat testiin ommeltavaksi Tekstiilipalvelun Annalta.

Klikkaa tästä kurkkaamaan Tekstiilipalvelun vaatekankaat.

Collegepalasta ompelin myös setin Joulupuu-keräykseen. Toivottavasti on mieleinen.

Meillä tytöt tykkäsivät kuosista ja varsinkin tonttupipoista. Pienempi pyysi äitiä laulamaan, että neiti sai hyppiä tonttulaulun tahtiin.

Rauhallista joulua!








Uskaltaisikohan seuraavaksi vuodeksi tilata SK-lehden tulemaan.  Huomasin hankkineeni (mies osti myös) melkein vuoden kaikki numerot irtonumeroina.


lauantai 1. joulukuuta 2018

Ompeluhullun joulukalenterit 2018


Joulukalenterit 2018 


Kokosin tähän kangaskauppojen ja kaavapajojen joulukalenterit! Tästä on helppo seurata mitä ihania yllätyksiä on tulossa!

Talleta sivu suosikkeihin ja käy loikkaamassa joka päivä! 😍


Joulukalenterilinkit: 


Story of Roon 

Mereen Käpynen

Nappinja

Paapii

Pipoiksi [fb]

Puuhakaspaja

Jujuna

Unelmallinen [fb]

Aarrekid [fb]

Selia [fb]

Nuppu Print Company [fb]

Lisään tähän kalentereita sitä mukaa kun niitä tulee vastaan!

Muita ihania:
Jyväskylän Iloisen joulukaupan kalenteri löytyy instan tarinoista. Klikkaa tästä! 




Joulu hiipii..

Meille joulukuu hiipi kuin varkain. Onneksi on viimevuoden joulukalenteriverhot olleet ikkunassa läpi vuoden niin tänä aamuna tarvitsi lisätä vain yllätykset.

Tuleva taloprojekti on vienyt marraskuussa ajan kuvaamisesta, mutta kyllä täällä on ehditty kässäilemään.


Huomasitko Adlibriksen käsityökirjojen joulualen? Klikkaa tästä! 


perjantai 19. lokakuuta 2018

Kurkistus Iloiseen kangaskauppaan! Kangasherkkuja nyt Jyväskylässä!

Kävin tutustumassa lauantaina Jyväskylän Forumiin avattavaan Iloiseen kangaskauppaan. Kauppa on kuin karkkipuoti kankaita rakastaville. Ja siellä pitää käydä nyt heti sillä kauppa on auki vain viikon!  Kurkkaa jo nyt mitä kaupasta löytyy! 


Pilpolla on myynnissä ihanaa Flamingo-trikoota. 


Majapuulta oli vaikka mitä! 



  

Kuin kangashullun karkkikauppa!


Pääsin kurkistamaan ennen avajaisia Jyväskylän Forumissa avattavaan Iloiseen kangaskauppaan. Silmät olivat tippua päästä, kun kaikki suosikkikankaani oli aseteltu kauniisiin pinoihin isoon myymälään. Teki mieli vain kietoutua niihin kaikkiin ja vähintäänkin silitellä.  Ihan hullun hieno kangasholistin karkkikauppa!

Design kaverit olivat koonneet nyt kangaspop-upin jossa oli kangasherkkuja  Helliniltä, Roolta, Kikapilta, Samsukalta, Majapuulta, Ahoylta, Mereeniltä ja monelta muulta joita ei tähän samaan hengen vetoon saa lueteltua. Pop-Up on vain lyhyen aikaan 20-28.102018,  joten nyt on hyvä hypätä autoon ja kurvata kohti Jyväskylään joka näyttäisi ainakin hetkellisesti olevan  kangasmekka.

Suosittelen käymään ja ottamaan nenäliinan mukaan, jolla voi pyyhkiä kuolaa suupielistä. Tästä on pakko tykätä!

Kurkkaa vielä Instassa kauppakierros! Pääset sinne tästä!


Iloisen kangaskaupan aukioloajan ohjelman ja arvonnat löydät täältä!  Klikkaa tästä! 





Ahoy on tuttu Weecosilta ja näitä paloja ei saa mistään muualta. 





Roolta oli minun kuosisuosikit. 


Oma rakastumiseni oli Sokrun Kikapille suunnittelema yökkönen ja Hellinin silityskuvat. Ne näkyvät Instan videossa. 





sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Jacquard moss neuletakit + Aarrekidin alekoodi kangaskarnevaaleille

Ompelin neuletakit laatikkopaitakaavalla.


Ompelin AARREkidin neuloksesta ihanat neuletakit. Kurkkaa tärpit maanantaina alkaville kangaskarnevaaleille ja poimi alekoodi!


Ompelin pienemmälle mekon leggarit ja takin. Pipo on villakangasta jacquard vuorella.



Hyss! Maanantaina alkaa AARREkidin kangaskarnevaali.


Tärpit! 

 Sain sähköpostiini viestin että maanantaina alkaa Aarrekidin Kangaskarnevaali ja se kestää koko viikon. Luvassa siis kangasalennuksia AARREkidin kankaisiin.

Oma kangasihastus oli sammaleen vihreä AARREkidin jacquard moss-neulos. Haaveilin jo aikaisemmin ompelevani tästä pehmeästä neuloksesta takit tytöille ja itsellenikin.  Hivelin kangasta täällä Jyväskylässä Design Popupissa valmiissa neulepuserossa ja sitä oli saatava. Ja pala meni heti työn alle ommeltavaksi.

Toinen ihastus on AARREkidin  täyttä luomupuuvillaa oleva uusi Noise -jacquard neulos. Se on omalla metsästyslistalla ihan omaan neuletakkiin. Sain vinkin, että kangaskarnevaalien aikaan on luvassa myös salama-alennuksia. Osuisipa salama siihen! Löytyyköhän nämä salamat facebookista?

Alekoodi! 


Minulla on teille lahja! Tällä alekoodilla saa kangasostokset kotiutettua ilman postikuluja AARREkidin kangaskarnevaaleilta 9. - 11.10.2018 välisen ajan.
ALEKOODI:  kangaspostia

*Ihanat neulokset saatu ommeltavaksi AARREkidiltä. Kiitos paljon! 


Isomman paitaan tuli frillat.


Neuletakit olivat helpot ommella kaikessa yksinkertaisuudessaan. 



Tähän malliin ei tullut taskuja tai nappeja. Keep it simple! Kaavana jo monessa käyttämäni laatikkopaitakaava. Kaavan etuosa jaetaan vain kahtia ja siihen lisätään 4 senttiä kääntövaraa.

Testasin pääntiehen alavaraa samasta kankaasta.  Ompelin alavaran saumurilla pääntiehen kiinni ja sitten ompelin toisen puolen kiinni käsin piilopistoilla reunaan.  Tämä oli hidasta, mutta ilman ommelta neule näyttää kauniille.

 Toiseen takkiin kokeilin samanväristä resoria ja kaksoineulaommelta. Resori asettui hieman paremmin ja oli nopea ommella. 
Helman käänsin myös kaksoisneulalla ja lopuksi käänsi takin liepeet. Latasin videon takin teosta Instagramiin. Kurkkaa se sieltä!





Tyttöjen vihreisiin takkeihin piti tietenkin ommella sopivat asut AARREkidin Hide & Seek -trikoosta.

Isomman tytön puseroon ompelin oikein muhkeat frillat ja se on näyttävä kun puseron yhdistää saman kuosisiin leggareihin.  Ompelin neidille tietenkin myös asuun kuuluvan hameen ja pikkusisko sai päälleen samaa kangasta olevan mekon. Tuli aika ihanat!

Ihanaa kangaskarnevaalia!




keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Yksisarvismekko ja tyynyliinafrillahelma

Tyynliinafrilla mekon  helmaan



Tässä mekossa röyhelöfrillat ovat helmassa samaan tapaan kuin mummin tyynyliinassa. Helma on laatikkomainen ja tuo mieleen tyynyliinan. 


Mekon on oltava ihana jos siinä on yksisarvisia ja röyhelöitä.


Ompelin tytölleni mekon, taas kerran. Nyt voin sanoa, että tässä on kyseessä täysin rehellinen mallirosvous jonka näin Molon mekossa klikkaa tästä*. Tosin tämä mekko on joustocollegea, pitkillä hihoilla ja kaavana oma laatikkopaita.

Rosvottava idea neliömäisen mekon helmassa oli röyhelöt kolmessa reunassa. Sivuihin ja helmaan on ommeltu röyhelöt kappaleiden väliin samaan tapaan kuin mummin tyynyliinoissa. En tiedä onko tällä nimeä joten kutsun sitä tyynyliinafrillaksi.  Eikö ole hauska?

Miten ompelin? 


Frillan helma on käännetty rullapäärmepaininjalalla ja siksattu. Näitä paininjalkoja saa tilattua ebaysta nimellä Singer Sewing Foot Presser Set. Se oli paras joululahja ikinä ja näin tulee siistiä frillaa.

  Sitten aputikkasin frillakaitaleen kiinni etukappaleeseen  hiukan rypyttäen   kainalon alta toisen kainalon alle.  Kaitaleen päät ovat kavennettu molemmista päistä, koska se ei tule ihan kainaloon asti kiinni. Ja samoin ompelin myös takakappaleen.

Sitten saumuroin olkapäät yhteen ja sitten niihin hihat kiinni. Lopuksi samuroin etu ja takakappaleet kappaleet yhteen suoraan  hihasta helmaan. Tässä piti olla varovainen ettei frilla käänny saumaan.  Jätin helmaan pienet frillan koristamat halkiot ja saumuroin nämä osat ja koko helman aputikkauksien päältä.


Etu ja takakappaleen väliin jää pieni halkio. 




Team Unicorn?  Repussakin on sama teema. 


Mitä nämä ihanat kankaat ovat? 



Satuin ostamaan kympin ylläritilkupussin käydessäni täällä Jyväskylän Ommellisella. Siinä oli pitkää mustaa leikkuusoiroa joka on kuin tarkoittu frilloihin, se on muuten ihanan tuntuista jerseytä leggareihin. Pussista riittää vielä aarteita moneen muuhunkin inspiraatioon ja varsinkin joulun ajan pipotehtailuun. Ihan löytö! Muista bongata pussit kun käyt Ommellisella.


Tämä yksisarvinenkangas on Mieli Designin Noran Pipoiksi.fi:lle suunnittelema Myytti. Se on upea ja tosiaan rakkautta ensi silmäyksellä. Mietin pitkään ompelenko näistä itselleni vai tytöille. Tämän mustan jc:n ostin kummitytön syntymäpäivämekkoa varten. Siitä jäi onneksi pala tähänkin mekkoon.


Leggarit ovat Paapiin Kaavakirjasta klik*, kuten aina. Siinä on paras leggarikaava! Kuosi on Käpysen Risuaitaa.







perjantai 14. syyskuuta 2018

Lillen mekkokaava testissä -ihan paras!

Kukkamekko Vimman Seppeleestä


Kokeilin yhdistää Suuri Käsityö-lehdestä bongatun Lillen Designer-kaavan Vimman joustocollariin. Kaava on ihan paras! 


Ompelin mekkoni Vimman Seppeleet-joustocollegesta. Se yhdistettynä tähän kotimaiseen Lillen Designer-kaavaan oli nappiyhdistelmä. 


Etsiskelin jotain kivaa ommeltavaa ja silmäni tarttuivat pariksi sekunikssi melko tylsän näköisen mekon kaavaan Suuri Käsityö-lehdessä. Kun pää löi tyhjää päätin käydä Weecosilla hakemassa inspiraatiota. Siellä tajusin tuijottavani liki samaa mekkoa Lille Clothingin sivulla ja se oli upea! Se näytti jotenkin tutulta ja kaivoinkin pinoistani oikean käsityölehden esiin mikä oli jäänyt muistilokeroon kummittelemaan. Siinä olikin juuri tuo Lillen Designer-kaava!

Oi joi! Kaikki maailman ompeluhenget olivat sitä mieltä, että minun oli ommeltava Lillen mekko! Jos ennestään tuntematon brändi hyppii silmiin vuoden vanhasta ompelulehdestä  ja sitten vielä heti perään nettikaupasta, niin tässä oli oltava jo johdatusta. Ja en usko, että Googlella on tässä sormiaan pelissä. Tällä on pakko tarkoitus eikö vain? Varsinkin kun näin Lillen mekkojen hintalaput!




Kurkkaa täältä alkuperäinen klik*: Lille Clothing-mekko! 

Kurkaa täältä: Suuri Käsityö-lehti 8/2017 

Lille-mekossa on kaunis leikkaus ja taskuissa tilaa. 




Minulle oli tullut postissa iso kasa Vimmalta alekankaita ja päädyin ompelemaan mekon joustocollegesta. Kaava oli hyvä ja huomasin, että olin  pinostani ommellut jo  kolme Lille-mekkoa. On ihan pakko suositella ompelemaan mekko joustavasta. Onhan mekko todella hyvännäköinen päällä ja myös mukava. Oma kokoni on 40.


Yhden mekoista tein siskolleni ja se lähti paketissa kohti Skotlantia. Itselleni ompelin samanlaisen hihattoman ja sen päälle säädin tämän pitkähihaisen mekon.  Yhdistin hihakaavaksi  Ottobren Winter warmer-takin hihat ja se onnistui leventämällä ja pyöristämällä hieman olkapää-osaa. Hihat istahtivat nätisti mekkoon.

Vinkkinä muuten Instagramissa tarinoissa pyörii aika usein videota kotiini tulleista kangaspaketeista ja pikaompeluksista. Klikkaa instaan tästä! Sitä ei vaan ehdi laittaa kaikkea blogiin. Ihanaa syksyä ihanat!


Siskolleni ompelin Lille mekon kaavan mukaan hihattomana. Kankaana tässä on Vimman Hius. Eikö ole ihana! 










maanantai 13. elokuuta 2018

Neulehuppari uudesta Ottobresta

Puuvillaneuloksesta ommeltu pitkä huppari


Ompelin Ottobre-lehden merinovillahupparin kaavalla siskolleni lahjaksi pitkän rentoilutakin. Takki on ommeltu  Albstoffen Daisies jacquard-neuloksesta. Hupullinen neule on ihana syksyksi!  Kaavana Autumn Warmer. 


Pitkä neuletakki on mukava päällä. Ja peittää kaiken. 





Rentoilutakki syntymäpäivälahjaksi siskolle

Hauska juttu! Ajelimme perheen kanssa Tuuriin käymään ensimmäistä kertaa siellä isossa kyläkaupassa. Ainut mitä lopulta tarttui mukaan epämääräisen juoksentelun jälkeen oli uusin Ottobre-lehti 5/2018 ja sitten ne eväät joita söimme puistonpenkillä ennen paluumatkaa.

Olin lehteä arponut pitkään ostan, en osta asenteella ja sitten kun 1,5 tuntia istunut autossa, niin kai se oli sitten ostettava. Ihastuin tähän hupparikaavaan  kun selailin lehteä paluumatkalla. Minulla oli ihanaa Albstoffe Daisies luomupuuvillaista jacquard-neulosta kaapista ja kuin sattumalta sitä oli pitkään neuletakkiin. Kangasta meni kokonaiset 2 metriä. Väritykseltään neulos sopii paremmin siskolleni ja sopivasti sain neulehupparin valmiiksi hänen syntymäpäiväkseen.

Nimesin hupparin rentoilutakiksi Ommellisen rentoilutakin mukaan Klikkaa tästä. Itseasiassa ajatusleikki lähti sieltä, kun kävin ostamassa ihan toista hupparikangasta siskolleni ja samalla testasin sitä ihanaa Rentoilutakkia. Se on ihana.

Nyt sitten säädin oman rentoilutakin neuloksesta tällä Ottobren 5/2018  Autumn Warmer-kaavalla. Kaava on tarkoitettu merinovillaneulokseen, mutta reiluilla saumavaroilla takista tuli ihan passelin kokoinen. Tämä oli 38 ja 40 koon yhdistelmä. Kaavassa takki on lyhyempi, joten jatkoin sitä legendaksi muodostuneen relaxed-mekkokaavan alaosan mitalla. Samoin kansikuvassa huppu näytti jotenkin tiukalle, joten hupun ja alaosan väliin tuli vähän lisää pituutta. Kaavan leikkuusta löytyy video facebookin puolella klik.  Niin ja sitten ne taskut! En tiedä mistä taskukaava on kotoisin se lojui pöydällä.

Samuroin neulokset yhteen ja saumuroin myös käännettävät reunat. Käänsin reunat kaksoisneulalla. Vahvistin olka ja hupuntakasamat myös ompelemalla ne sileäksi kaksoisneulalla. Tuli niin siisti, ettei uskoisi itse tekemäksi.


Onnea kovasti sisko! Tämmöinen lahja sinua odottaa!

Neulos löytyi Kimperin loppuunmyynistä ja joskus näin tätä myös Majapuulla lilana. 

Neuletakista tuli aika ihana! Nyt pitää vain löytää itselle oma neulos! Mikä neulos sopisi minun omaan rentoilutakkiin?

torstai 2. elokuuta 2018

Off shoulder- pitsihaalari

Ompelin pitsikauluksellisen haalarin pellavapuuvillasta

Ompelin Eurokankaan Vitosen viikoilta löytämäni puuvillapellavasta ihana  off shoulder-haalarin. Kaavan muokkasin topista. 


Pellavassa oli valmiina kaunis pitsireuna. 


Kesän viimeisinä helteisinä päivinä ompelin haaveilemani pitsikauluksellisen off shoulder- haalarin. Minäkin löysin Eurokankaan vitosenviikoilta kivaa pitsireunaista puuvillapellavaa. Saman ihanuuden on löytänyt moni muukin onnekas ja siitä tehtyjä luomuksia on vilahdellut kovasti Facebookin ompeluryhmissä. Nyt pääsen esittelemään omani.

Kesä on tehnyt minut laiskaksi ja otin videolle miten haalari syntyi. Kesällä olen päivitellyt ompeluksiani lähinnä Instaan. Videopätkät ovat nähtävillä nyt myös facebookin puolella. Haalarin pohjana on Suuri Käsityölehden 6/2017 lehden toppikaava, josta Off shoulder sitten muokkaantui. Alaosan leikkasin reilusti leveämmäksi ja piilotin sivuihin taskut.

Haalarin alaosa on vain leikattu halki ja haaraosaan on ommeltu kumotun salmiakin muotoinen haarakiila. Lahkeisiin ideoin rypytykset ja ne syntyivät ompelemalla ulkoreunoihin kuminauhat taskuihin asti ja ne koristelin vielä tampeilla.

Klikkaa Facebookkiin ja kurkkaa videot! 



Shortsilahkeissa on rypytys ja hauskat tampit. Metallinapit ovat antiikkia antiikkia.










Tältä leppoinen haalarini näyttää. Tykkäätkö?
Tämä kesä on ollut kuin lapsuudessani kesät. Sillon kesät olivat pitkiä ja lämpöisiä. Kesäloman onnistumisen mittari oli jos oli pyöräilty pyyhkeet olalla rantaan joka päivä. Tuulenvire uimisen jälkeen viilentää ihanasti.

Nytkin kesä on valunut käsistä kuivan rantahiekan lailla. Lomaa oli vain viikko, mutta olipa ainakin ihanat kelit! Onneksi ehdin kerran pitämään haalaria ja kesäalesta ostamiani Timberlandin pinkkejä kenkiä klikkaa tästä. Kangasalet menivät muuten vähän ohitse.

Nyt sataa, sataa ropisee ja kesän helteet ovat ehkä muisto vain. Toivottavasti kesää on kuitenkin jäljellä.

Ompeluttaako? Muntaipale-blogissa on 31 ihanaa ompeluaiheista linkkiä elokuulle. Käykääpä kurkkaamassa! Klikkaa tästä! 

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Itsetehdyt liehukebikinit!

Ompelin Ponilettibikinit!


Ompelin Hellin Poniletistä liehukebikinit.  Näissä bikineissä on kaarituet ja ne tuntuvat hyvältä päällä. Ohjeet ja kaavat kaarituellisiin bikineihin löytyivät MakeBralta.  


Söpösti pinkkiä. Kiinnikkeenä on ihana tavalliset rintaliivikoukut ja kaulan ympärille menevät naruolkaimet. 


Uskaltauduin viimein rannalle uusissa bikineissä. Tiedättekö kun ajatuksissa kuvittelee miltä tulisi näyttämään ehkä vähän kullatuin kuvitelmin? Ja sitten vain toivoo, ettei kukaan huomaisi ja, että bikineissä olisi paljon enemmän kangasta? Ehkäpä omien bikineiden kanssa kävi vähän juuri sillä tavalla.

Ompelin itselleni kaarituetut bikinit Hellin ponilettilycrasta ja Makebran tarvikkein. Makebran kaavat ja tarvikkeet löytyy täältä! Klik   Lycra löytyy täältä klik! Tämä uusi lycra on oikein napakkaa ja hyvän tuntuista!

 Olen keväällä  nähnyt bikineitä joissa oli  sellainen kiva liehuke ja jotenkin se idea siirtyi myös näihin. Pohjana on sama rintaliiveissäkim käyttämäni malli ja tähän on ommeltu kuppien yläosaan kupit peittävä liehukekaitale kiinni. Viime vuotisiin nähden nämä bikinit valmistuivat jo nopsasti ilman turhia pähkäilyjä ja aikaa meni vain päivä.  Käytin liivitarvikkeista foamia, valkoista lycraa ja kuminauhoja. Bikineistä tuli tukevat kun liiviosaan tuli tuplalycra poniletistä ja valkoisesta lycrasta.  Kuvasin viime kesänä videon ja siinä käydään läpi miten kaarituelliset liivit ommellaan. Kurkkaa linkki tästä klik.




Hellin Poniletti on ihan mahtavan näköinen bikineissä ja odotin niin paljon miltä ne tuntuisivat ja näyttäisivät päällä. Päällä ne tuntuvat juuri mille pitääkin, sopii ja istuvat Mutta ongelma, ei ole bikineissä. Ehkäpä pitää saada rusketusta enemmän tähän t-paidan piirtämään valkoiseen kehoon. Naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Pidetään peukkuja, että päästään vielä rannalle ottamaan aurinkoa. Mietin vielä jos lyhentäisi liehukkeita vähän tai jos ne ompelisi kiinni kuin yllä olevassa videossa. Tämä ajatus jäi kesken kun oli jo kiire rannalle.


Bikinihousuissa käytin SK 5/2018 bikinihousukaava jota pitää muokata vielä. Ne eivät tunnu oikealle ja pidemmän ajan kuluttua housut muistuttavat takaa tangoilta. Niissä on vielä liian kireä kuminauha ja se tekee valkoiselle mahalle oikein hauskan pelastusrenkaan. Tämä on hyvä muistaa kun mittaa sopivaa kuminauhaa.


Huomasitteko, että Jujunalle on tullut myös bikinitarvikkeita ja kaavoja? Nyt olisi juhannuksena yhteisompelusaiheena uimapuku. Ehkäpä kokouikkari voisi olla hieman armollisempi vaihtoehto. Meinasitko sinäkin hypätä pois mukavuusalueelta ja vähän repäistä?

Jos haluat nähdä miltä bikinit näyttävät kuva löytyy blogin facebookista klik. Saa tykätä!



Lycra on siitä mukava materiaali ettei sen reunoja tarvitse kummemmin huolitella. Riittää, että leikkuujälki on siiti. 

Käy kurkkaamassa lisää tästä Jujunan juhannuksen yhteisompelusta täältä!klik