keskiviikko 9. elokuuta 2017

Papua päälle ja taskun ompeluohje + video

Taas uusi laatikkomekko, nyt Papun kuosissa! 


Löysin ihanaa Papun kangasta alennuksesta. Siitä tuli hihallinen laatikkomekko syksyksi. Mietin taas oliko kuosi hitti vai huti? Tein myös videon miten ompelen taskut.

Olin tekemässä kankaasta tytöille mekot, mutta halusin sen lopulta itselleni. Mitä pidät kuosista?


Tilasin alennusmyynnistä Papun kankaita. Pitter Patter-keltainen jersey klik* vähän mietitytti, mutta ostin sitä kuitenkin Sulo Vilenin tyyliin kun halvalla sai. Sitä on edelleen 10 euroa /metri myynnissä Papun kaupassa. Klikkaa sinne tästä.


Kun esittelin kangasta mies kysyi miksi haluan pukeutua 90- luvun kotitalousluokan verhoihin. Apua olin todellakin unohtanut! Niin tosiaankin tuommoista käytettiin silloin. Miten kukaan haluaisi verhoiksi mitään sellaista? On pakko edelleen ihmetellä koko tyyliä. Ensin oli ruusukuosi, sitten Bogart co ja nyt tämä!

Jokatapauksessa tajusin ihastuneeni kuosiin ja jälleen kerran tapahtui taikoja kuosille valmiissa vaatteessa. Kuosi muuttui edukseen ja minusta mekko on ihana!

Aasin hännät ovat aika hauskat leggareissa. Kaavan pöksyihin nappasin sivusaumattomista juoksupöksyistä.


Pieni sanoi, että äiti on Prinsessa Anna. Hih, minulla oli letit!

Mekko on tehty tutulla lempipaitakaavalla, jonka nimi on laatikkopaita. Lisäsin siihen vain hihat syksyksi. Näitä voisi olla pino kaapissa ja nykäistä vain uusi puhdas leggareiden kaveriksi. Hihat olikin helppo ommella suoraan laatikkohihaan kiinni.  Oma mallini on kapeampi kainalon alta ja samalla kaavalla on tehty jo monta mekkoa. Huomasin, että väljänä mekko näyttää vähän yöpaidalta. Edelliset mekkoni löytyvät täältä ja täältä.


Ompelin myös leggarit Papun Pin The Tail-kankaasta klik* ja voin nyt samistella tyttöjen kanssa samanlaisissa pöksyissä. Papulle klik*on tullut myös uudet kuosit, mutta niitä ei vielä saa kankaina.



Tein teille pienen videon taskujen teosta, ihan vaan siksi että tykkään kuvailla. Muita pieniä videopätkiä voi seurata Instagramin tarinoissa ja sieltä löytyy myös muita ompeluksia joista en ole blogiin ehtinyt postaamaan. Kiva jos jäät seuraajaksi!




Papun mukaan Pitter Patter kuvastaa juhlien äänimaailmaa: töminää ja supinaa.

Kävimme ottamassa asukuvat Kuokkalan kartanolla. Lapset ihailivat kukkia ja patsaita. Haimme kuvien jälkeen kaupasta eväät ja menimme rantaan piknikille.

Oi ihana elokuu! Ja turvallista matkaa koulutielle!




Näitkö jo Aarrekidin uudet kuosit? Käpy on niin ihana!

16 kommenttia:

  1. Osaisipa sitä itsekin ommella! :D Oon aina ollut käsitöissä tosi huono. Pitääkin kokeilla joku kerta, jos onnistuisi jotain vaatetta vaikkapa vähän tuunaamaan uuden näköiseksi! :)

    Taru
    Stuffabout.fitfashion.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse aina taistelin ompelukoneen kanssa, mutta harjoitus kerrallaan. Kiitti!

      Poista
  2. No nyt on söpöset vaatteet :) Pitäisi itsekkin tehdä tuon tyyppisiä tunikoita töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo näitä pitää olla joka päivälle oma :)

      Poista
  3. Papun kangas on tosi kaunis. Ihana kuosi. Ei tosin itselleni sovi laatikkomalli. Mutta sinulle sopii. Ja yhdistelmä sopii varmasti myös syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo malli on kopioitu siitä mun nukkavieruksi pidetystä lempipaidasta. Nuo on minun ensimmäiset itse tekemäni aikuisten leggarit syksyksi näitä lisää. Nämä käsityöbloggaajan asukuvat ovat vähän isotöisempiä :D

      Poista
  4. Kotitalousluokan verhot :D
    Leggarit on aivan ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hih, totuus kuuluu miehen ja lasten suusta.. Eli Prinsessa Anna verhoissa. :D

      Poista
  5. Eikä toi ysäriverhokommentti! Alkoi hymyilyttää, kieltämättä jotain viboja... Mutta tosi ihana kuosi ja kivan mekon olet ommellut <3

    VastaaPoista
  6. Kiva mekko...kyllä mäkin tuollaista voisin pitää. Kotitalousluokan verhot *huutonaurua* =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja on kyllä mukava päällä. Mies on kyllä hyvä kommentteineen. Onneksi verhoina harvemmin on trikoota. :)

      Poista
  7. Ihana mekko ja ihanat kuvat! ♥
    Tunnelmallista elokuista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Meillä olikin vähän blogivapaata. ♡♡ Tekee hyvää välillä.

      Poista
  8. Tuo Papun kangas on ihana! Sellainen värikäs, muttei liian! Ihana mekko! Ottaisin mielelläni itsellenikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kangas pitäisi hamstrata loppuun ja tehdä koko suvulle laatikkopaidat. Kun joku kertoo haluavansa itselleenkin se on se paras kehu :) ♡♡

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡