Näytetään tekstit, joissa on tunniste asukuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asukuvat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Lettimekko

Nevahööd vai loppuun kaluttu Letti? 


Ompelin laventelin värisestä Vimman Letti-trikoosta itselleni mekon töihin.  Kuosin värityksen nimi on Orvokki. 


Mekon kaavan pohjana oli edellisessä postauksessa esiintynyt Kuura-mekko. Hupun tilalle ompelin vain leveän poolokauluksen ja pituus tuli takakappaleen mukaan. Hyvä raglan-kaava on siis nyt bongattu ja se sopii moneen vähän muunneltuna.


Monelle Letti on jo aika lailla tuntematon tai sitten kyllästymiseen asti käytetty. Minua kuosi on alkanut taas houkuttamaan, sillä se toimii aika mukavasti toimistovaatteeissa ja lopuista voi ommella tytöille leggareita. Pieni tilkkukin on jo vaatteessa tunnistettavissa.  Huomasin, että se aiheuttaa minussa taas ihastusta samoin, kuin ne kuosit joita on Letin suunnittelijalta Maija Louekarilta Marimekolla myynnissä.


Letissä on mukana ilmiö, jossa kuvitellaan vanhempien satsaavan hirmuisia määriä rahaa lasten vaatteisiin ja ajatellaan, että porukka kulkee kaupungilla nenä pystyssä lapset viimoisen päälle puettuna: "Parempina ihmisinä" .Tunsin hieman pelkoa pukea tytöille Letti-leggareita päiväkotiin, sillä pelkään että se kasvattaa ennakkoluuloja perhettämme kohtaan ja mietin, että mitä meistäkin nyt ajatellaan. Ollaanko me nyt ylimielisiä?  Ei varmaankaan, ovathan ne nähneet minun auton. Ajatella, että yksi kuosi voi aiheuttaa sellaista! En tiedä lisäsikö Vimman haastattelu  näitä  tyhmiä ajatuksia päähäni, mutta minulta jäi ainakin Vimman somettaminen vähemmälle Rahkolan haastattelun jälkeen. Sen voi lukea täältä kirjautumisen jälkeen! 

Ajatuksesta on hyvä ravistautua hereille ja opetella suodattamaan mitä medioiassa tyrkytetään.  Pitää ommella sitä miltä just nyt tuntuu. Kuosi jakaa edelleen ihmisiä ompeluryhmissä ja monet tykkää tai ei tykkää. Hauskaa sinänsä, sillä jotkut kuosit eivät herätä minkäänlaisia mielipiteitä. Mietin juuri rakastanko enemmän vaatteita vai ompelua? Ja voin sanoa, että ehdottomasti ompelua, koska voin ommella juuri sellaisia vaatteita joita haluan...tai siis osaan.  


Kangaskaappiini on eksynyt muutama kaunis Vimman Letti. Nämä ovat joustamatonta puuvillaa ja trikoota.


Oma Letti-mekkoni on ihana päällä ja odottelen kovasti kevättä ja pikkukenkäkelejä. Tämä metrin pala oli joululahja itselleni. Enkä epäröi yhtään vetäistä tätä päälleni. 


Ja värikin on minulle just ihana! Mitä tykkäät?


Ihanaa palmusunnuntaita! 🐤🐤🌿🌾🐤

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Röyhelöinen punahilkan mekko

Ompelin itselleni mekon villatrikoosta


Ompelin frillamekon, jossa on röyhelöt rintamuksessa. Kaunis V-linja toimii hyvin muuten yksinkertaisessa mekossa. Tässä vinkkilinkki myös Saumanvara-fbryhmän huutokauppaan.


Mekkoon yhdistin nyt Sarah Designin Heimo-kuosista tehdyt joustocollegeleggarit. 





Ompelin itselleni frillamekon jossa on röyhelöt rintamuksessa. Oli hauska kokeilla vähän edullisemmalla kankaalla ja revittelin mekkooni oikein kunnon frillat. Värinä harmaa sopii niin hyvin suomalaiseen syksyyn ja talviunille menoon. Pimeys ja harmaus väsyttää. Ei siis ihme, että tekisi mieli juoda pannullinen kahvia pysyäkseen hereillä.


Olin luonnostellut mekon mallin joskus vihkooni ja nyt sen ompelin Poppanavakan villatrikoosta . Röyhelön V-n on tarkoitus korostaa kapeinta kohtaani ja halusin hakea tyyliin päivitettyä Belle Epoqueta. Tämä on sellainen helppo hemulimekko muskariin ja kylmien päivien lämmikkeeksi. Mekko saattaa olla joulumekkoni, ellen tästä innostuneena ompele jotain muuta.


Löysin kaapistani ihanan pehmeän Ril's -villakasmir-duffelin. Se ei ole mennyt vuosien saatossa miksikään. Minulle tulee siinä jotenkin punahilkkamainen olo ja siksi käytän sitä lähinnä jouluna. Hihittelen nyt kuvilleni jonka teema taitaa olla Punahilkka hemulimekossa.

Kävimme rannassa kuvaamassa ja räntäsade ja tuuli toivat omat efektinsä kuviin ja hetkessä hiukseni olivat taas tuiverrettu sekaisin.

Mekon röyhelölaskokset tulevat parhaiden esiin kun levitän käteni. 









torstai 5. lokakuuta 2017

Itse tehty baarimekko

Päällä Vimman Fisuja


Mitä ihmettä laittaisi baariin päälle? Lämmintä, mukavaa ja naisellista. Ompelin pikaisesti collegemekon Vimman Fisut-kankaasta.



Hauska, että sama kuosi kuin lastenvaatteissa sattuu myös näihin ympyröihin. Mekon tekee ehdottomasti naiselliseksi sukkahousut ja lantiota myötäilevä malli. Ei haittaa vaikka materiaali on collegea.


Mies pyysi minua ulos, ihan aikuisten oikeille treffeille. Mitä ihmettä laittaisi päälle syömään ja baarikeikalle ja vieläpä jotain lämmintä ja naisellista? Niin ja ettei näyttäisi just sille, että äiti lähtee radalle. Itselle kun tärkeintä on, että vaate on mukava. 


Fiksuin keksintö tänä vuonna on laatikkopaitakaava. Nyt voin jo ommella pikaisesti uuden mekon suosikkikuosista. Kävin kiertämässä vaatekaupat ja mikään ei oikein iskenyt. Olen salaa testaillut itselle muitakin mekkokaavoja, mutta kun ne eivät tunnu päällä omalta. Parasta laatikkopaidoissa on ettei hihoja tarvitse istuttaa, kun ompelee vain hihaputken kiinni laatikkomekon hihansuuhun.  Tässäkin mallailin kaavan suoraan Vimman Fisut mustavalkoiseen joustocollegeen ja mittasin sukkahousuja varten optimaalisen pituuden.  Tiedättekö mikä erottaa tunikan mekosta? Mekon kanssa voi pitää sukkahousuja. Mukava, simppeli ja hyvä!

Iltalaukku on kameralaukku


Laukkuna minulla oli Olympuksen Clutch-laukku ihanalla ketjulla. En uskaltanut ottaa kameraa mukaan, mutta iltalaukkuna kassi oli tosi kiva. Ei uskoisi, että nahkainen laukku on kameralaukku ja löysin sen alle vitosella! Ketjuhihna piti ostaa erikseen, mutta se toimii myös kameran hihnana ja sopii muihinkin laukkuihini. Muistin, että minulla oli säilössä talvikengät  ja näissä Casual Attitude-bootseissa klik* sattui olemaan tuo sama tikkikuvio.

Meikki! Oi voi! Minulla ei ollut tummaa huulipunaa. Hätäratkaisuksi rajasin huulet tummanlilalla matalla luomivärillä ja sekoitin sen päälle punaa.  Kaupungissa kävimme ostamassa Sokkarista NYX:n tumman luumun punan klik*, jotta sitä oli helppo lisätä illan mittaan. Nauroin ettei voi olla totta, että sekoittamani väri löytyy suoraan puikosta! Jes!

Hirveä vaiva yhtä ulkoilua varten, mutta onneksi käytiin. Kivoihin juttuihin on ihana nähdä vaivaa. Nyt arkiset asiat näyttävät suuressa mittakaavassa ihan erilaisille, kuin mökkihöpertyneen silmissä. Sitä oli jo unohtanut millaista meillä oli ennen lapsia.

En edes kysy oliko hitti vai huti. Itse tykkäsin! 

Fisut-mekon kaulukseen ompelin venepääntien alavaralla ja mustat resorit hihansuihin. 

Olen näköjään sattumalta poiminut nahkaisia tikkiruutuja. Tein pikakampaukseksi ranskanletin jonka pujotin hiusten alle piiloon nutturaksi. 


Hauska yhteen sattuma oli, että sekoittamani huulipunan väri kiilteineen oli ihan sama kuin NYX: n Violet Ray klik*.

Saatan huomenna vetäistä mekon  päälle ja lähteä lasten kanssa katsomaan 100 vuotta tuhat tulkintaa- näyttelyn klik viimeistä kertaa. Kerroinko jo, että kävin avajaisissa? Perjantaisin ja avaijaisiin kaupungin museo Holviin on ilmainen sisäänpääsy.  Nyt vielä esillä mm. Helene Schjerfbeckin, Rut Brykin, Akseli Gallen-Kallelan töitä. Upea taidepaketti saman katon alla. Suosittelen!


maanantai 11. syyskuuta 2017

Päällä parempaa Vimmaa

Pitääkö kangashamstrausta selitellä?


Miten kangaspala voi tuottaa, niin paljon hyvää fiilistä? Ompelin huputtoman hupparimekon  Vimman Hubbabubba-kankaasta.  


Ompeluharrastuksen myötä blogissa on näkynyt enemmän asukuvia. Pitäähän ompelukset kuvata! Minusta on tullut oman vaatekaapin designeri ja huippumalli. Hih.

Tiedättekö sen tunteen, kun selaa verkkokauppojen sivua ja kaikki on vähän plääh? Ennen etsin superedullisia löytöjä ja nyt valmisvaatteet eivät enää kutkuta, kun pyöritellään senttejä. Viime aikoina klikkaukset ovat kohdistuneet lähinnä Vimman kankaisiin ja olen odottanut, että sinne tippuisi armonpaloja landeille jotka eivät pääse Helsingin kivijalkakauppaan. Klik päivitä sivua.. - Joko no nyt? Ei taaskaan mitään.

Viime viikolla tunsin suunnatonta riemua kun Tuuliturkki-neulos vilahteli muutama kerran verkkokaupan sivulla ja huhu kertoo, että siellä oli vilahtanut myös Mystical Flowersia. Aika koukuttavan nettipelin Vimma on saanutkaan aikaan. Klik päivitä...  - Jes Jackpot! Tänään "voitin" Fisut ja Pandaa ne olivat vielä alennuksessa..  

Tämä saattaa kuulostaa jo aika pahalle kangashamstraukselle ja huomaan selitteleväni ostoksia. -Mutku mä ne kuitenkin ompelen. Katso vaikka! Mitä tykkäät hupparittomasta Hubbabubba-hupparista?


Onneksi tilanne ei ole paha.  Minun ei tarvitse piilotella kankaita, sillä ne mahtuvat hyvin pystyviikattuna omalle hyllylle kaappiin odottamaan vuoroaan. Ja pöksyjä jää tytöillä lyhyeksi kaiken aikaa.

Minun ihana huputon huppari. Laatikkopaitakaavaan on helma leikattu suoraan ja lisätty resorit. Ihastelin hupparitaskuja, jotka oli piilotettu sisäpuolelle ja ne oli saatava omaan huputtomaan huppariin. 


Vimman Bubble gum-kuosi on jollakin lailla ihan kamala, mutta ihastuin siihen silti.  Joustocollege tuntuu pehmeältä päällä ja materiaali ei ole mustan väriaineen kovettama, sillä tausta on valkoinen. Voi siis huoletta ommella valkoisilla saumurilangoilla. 



Tuntuisiko ostaminen samalta jos ostaisin vain vaikka yhden kalliin valmisvaatteen? Ei, ei tuntusi. Ostoksessa pitää olla twistinä alennus, tai että se on jollakin lailla hankalasti muuten saatavilla vaikka juuri siihen alehintaan. Tässäkin tapauksessa "The chase is better than the catch".

Fiilistelen kangasostosta taas uudelleen ommellessani. Sorrun ompelemaan itselle tutulla laatikkopaita"kaavalla" tai tytöille lähinnä leggareita, mekkoja ja pipoja. Joskus yritetään nostaa rimaa. Hivelevä tunne tulvii yli, kun saan asioita valmiiksi. En voi aloittaa uutta projektia, ennen kuin edellinen on valmis.  Ihan jo tekemisen palo pakottaa asioita valmistumaan ja valmistuminen avaa portit uudelle, mitä on jo kovasti odottanut. -Hyrrrr!


En fiilistele ainoastaan Vimmaa, vaan aina kolahtaa joku uusi ihanuus. Niin kuin tämä leggareitteni Sarah Design Heimo- joustocollege.   Näitä saa myös valmiina leggareina.




Ja sitten taas fiilistellään, kun vaattetta peilailee tai  näkee sen toisen päällä. Tunne vain voimistuu, kun joku sanoo ompa kiva ja voi kertoa tehneensä sen itse. Kangaspalaan liittyy siis hirmuinen määrä sitä hyvän olon tunnetta!

Siksi siis parempaa Vimmaa!





Parempaa Papua ja  parempaa Aarrekidiä on saatavilla täältä! Klik*







perjantai 18. elokuuta 2017

Syyshousuja farkkucollegesta. Miten meni niinku omasta mielestä?

Ompelin itselleni ja tytöille pöksyjä



Ompelin syyshousuja Noshin farkkucollegesta.  Yksivärisestä tylsästä kankaasta syntyi pöksyt minulle ja tytöille. Tämä opetti minulle miten eri materiaalit vaikuttavat kaavoihin ja miten kaikkea et tarvitse piirtää itse sillä valmiilla kaavoilla moni juttu on mietitty valmiiksi.
Taskujen ompelussa käytin silitysnauhaa ja silitin taskut valmiiksi ennen ompelua. 


Sain Facebookin ompeluryhmästä kimmokkeen ommella jotain yksiväristä. Kaapissa lojui Noshin alennuksesta haalittu nuden värinen farkkucollege. Ompelin siitä tytöille farkut ja ehkä itsellekin voisi kokeilla. Minulla sattui olemaan myös samanväristä resoria odottamassa.

Löysin kirjaston poistomyynnistä Ottobre 4/2011 lehden 50 sentillä ja siinä oli juuri se malli jonka aamulla olin luonnostellut muistikirjaan. Olin täpinöissäni, sillä lehdessä oli paljon erilaisia lastenkaavoja.

Tein ompelumerkin Ullakan korkkikankaasta klik* ja Lidlin kangastusseja käyttäen. Muistin vasta tätä kirjoittaessani, että ompelumerkki olisi kannattanut pestä ensin. 


Kopioin sivulla olevat koristeompeleet tökkimällä kaavaan läpi pisteitä kankaalle ja ompelin pisteiltä toiselle. 



Lähdin piirtämään kaavoja leivinpaperille ja leikkelin niitä valmiiksi. Hörpin kahvia ja rallattelin onnesta soikeana. Onpa kiva, kun menee kaikki näin nappiin! No siitä se alamäki sitten alkoi. Rupesin tuijottamaan vieressä pyörivää Pientä. Oho! Kirosin mielessäni, että eikö NE oikeasti osaa kaavoja tehdä sopivan kokoiseksi ja laitoin kuvaa Facebookin ompeluryhmään. Piirtämääni lahjetta olisi melkein voinut käyttää maksimekkona. Ärsytti! No piirränpä ITSE kaavan sitten sopivan kokoiseksi, kun kerran itse olen niin hyvä kaavanpiirtäjä.

Hyvä siitäkin olisi tullut, mutta pitkillä piuhoilla sytytti, että nyt on ihan eri pöksyistä kyse. Käänsin kaava-arkkia ja tajusin, että no joo. Olihan siellä toisella puolella ihan oikean näköistäkin viivaa. Nolotti. Lopulta tajusin, ettei omat piirtelynikään olisi toimineet, sillä vaippoja ei ole meidän 3 v. käyttänyt vähään aikaan.

Housuihin tuli koristetikkaukset eteen, sivuille ja taakse. Olin iloinen, että sain kolme tasaisen näköistä ommelta vierekkäin. 


Koristeommel tuli myös eteen taskujen paikalle. Näillä OttoBren kaavoilla tulee varmasti ommeltua useammat.


Onneksi muuten pöksyn ompelu sujui leppoisasti ja olin tylsiin pöksyihin melkoisen tyytyväinen. Koristelin taskun foamista leikatulla 3 tai B-kirjaimella ja askartelin Lidlin kangastusseja apuna käyttäen Ullakan korkkikankaasta ompelumerkin.

Pyysin tytöltä, että voisitko sovittaa? Tyttö huusi takaisin: "Ei ikinä maailmassa". Ompelin seuraavana aamuna yksivuotiaalle peushousut ja kangasta jäi vielä yli.

No mitä minä tein lopulla kankaalla? Pappakalsarit. Tähän ei ole enää mitään lisättävää.


Testasin omaa leggarikaavaa ja koska tässä kankaassa ei ollut niin paljon joustoa kuin trikoossa jouduin ompelemaan haaroihin ja eteen kiilat. Edessä olevaa kiilaa kavensin kuvan oton jälkeen, sillä farkkucollege löystyi käytössä. Haarakiilat olivat silti tarpeen. Mietin, että pitää lisätä kaavaan n. 2,5 lisää samanvaroiksi jos ompelen toiset. Pöksyihin pitää vaihtaa myös paksumpi kuminauha. 


Kyllä nämäkin tulevat käyttöön vähän pidemmän paidan kanssa.


500 000 sivunnäyttöä!



Blogini juhli eilen puolta miljoonaa sivunnäyttöä.  Ei, blogini ei ole suurin, kaunein, enkä tahkoa sillä rahaa tai materiaa. Mutta se on ihan oma ja tuo jopa iloa ja inspiraatiota meidän arkeen. Toivottavasti se on tuonut jotain hyvää myös teille! Kiitos ja kumarrus! 



* Korkkikangas saatu Ullakalta. 





keskiviikko 9. elokuuta 2017

Papua päälle ja taskun ompeluohje + video

Taas uusi laatikkomekko, nyt Papun kuosissa! 


Löysin ihanaa Papun kangasta alennuksesta. Siitä tuli hihallinen laatikkomekko syksyksi. Mietin taas oliko kuosi hitti vai huti? Tein myös videon miten ompelen taskut.

Olin tekemässä kankaasta tytöille mekot, mutta halusin sen lopulta itselleni. Mitä pidät kuosista?


Tilasin alennusmyynnistä Papun kankaita. Pitter Patter-keltainen jersey klik* vähän mietitytti, mutta ostin sitä kuitenkin Sulo Vilenin tyyliin kun halvalla sai. Sitä on edelleen 10 euroa /metri myynnissä Papun kaupassa. Klikkaa sinne tästä.


Kun esittelin kangasta mies kysyi miksi haluan pukeutua 90- luvun kotitalousluokan verhoihin. Apua olin todellakin unohtanut! Niin tosiaankin tuommoista käytettiin silloin. Miten kukaan haluaisi verhoiksi mitään sellaista? On pakko edelleen ihmetellä koko tyyliä. Ensin oli ruusukuosi, sitten Bogart co ja nyt tämä!

Jokatapauksessa tajusin ihastuneeni kuosiin ja jälleen kerran tapahtui taikoja kuosille valmiissa vaatteessa. Kuosi muuttui edukseen ja minusta mekko on ihana!

Aasin hännät ovat aika hauskat leggareissa. Kaavan pöksyihin nappasin sivusaumattomista juoksupöksyistä.


Pieni sanoi, että äiti on Prinsessa Anna. Hih, minulla oli letit!

Mekko on tehty tutulla lempipaitakaavalla, jonka nimi on laatikkopaita. Lisäsin siihen vain hihat syksyksi. Näitä voisi olla pino kaapissa ja nykäistä vain uusi puhdas leggareiden kaveriksi. Hihat olikin helppo ommella suoraan laatikkohihaan kiinni.  Oma mallini on kapeampi kainalon alta ja samalla kaavalla on tehty jo monta mekkoa. Huomasin, että väljänä mekko näyttää vähän yöpaidalta. Edelliset mekkoni löytyvät täältä ja täältä.


Ompelin myös leggarit Papun Pin The Tail-kankaasta klik* ja voin nyt samistella tyttöjen kanssa samanlaisissa pöksyissä. Papulle klik*on tullut myös uudet kuosit, mutta niitä ei vielä saa kankaina.



Tein teille pienen videon taskujen teosta, ihan vaan siksi että tykkään kuvailla. Muita pieniä videopätkiä voi seurata Instagramin tarinoissa ja sieltä löytyy myös muita ompeluksia joista en ole blogiin ehtinyt postaamaan. Kiva jos jäät seuraajaksi!




Papun mukaan Pitter Patter kuvastaa juhlien äänimaailmaa: töminää ja supinaa.

Kävimme ottamassa asukuvat Kuokkalan kartanolla. Lapset ihailivat kukkia ja patsaita. Haimme kuvien jälkeen kaupasta eväät ja menimme rantaan piknikille.

Oi ihana elokuu! Ja turvallista matkaa koulutielle!




Näitkö jo Aarrekidin uudet kuosit? Käpy on niin ihana!