Nevahööd vai loppuun kaluttu Letti?
![]() |
| Ompelin laventelin värisestä Vimman Letti-trikoosta itselleni mekon töihin. Kuosin värityksen nimi on Orvokki. |
Monelle Letti on jo aika lailla tuntematon tai sitten kyllästymiseen asti käytetty. Minua kuosi on alkanut taas houkuttamaan, sillä se toimii aika mukavasti toimistovaatteeissa ja lopuista voi ommella tytöille leggareita. Pieni tilkkukin on jo vaatteessa tunnistettavissa. Huomasin, että se aiheuttaa minussa taas ihastusta samoin, kuin ne kuosit joita on Letin suunnittelijalta Maija Louekarilta Marimekolla myynnissä.
Letissä on mukana ilmiö, jossa kuvitellaan vanhempien satsaavan hirmuisia määriä rahaa lasten vaatteisiin ja ajatellaan, että porukka kulkee kaupungilla nenä pystyssä lapset viimoisen päälle puettuna: "Parempina ihmisinä" .Tunsin hieman pelkoa pukea tytöille Letti-leggareita päiväkotiin, sillä pelkään että se kasvattaa ennakkoluuloja perhettämme kohtaan ja mietin, että mitä meistäkin nyt ajatellaan. Ollaanko me nyt ylimielisiä? Ei varmaankaan, ovathan ne nähneet minun auton. Ajatella, että yksi kuosi voi aiheuttaa sellaista! En tiedä lisäsikö Vimman haastattelu näitä tyhmiä ajatuksia päähäni, mutta minulta jäi ainakin Vimman somettaminen vähemmälle Rahkolan haastattelun jälkeen. Sen voi lukea täältä kirjautumisen jälkeen!
Ajatuksesta on hyvä ravistautua hereille ja opetella suodattamaan mitä medioiassa tyrkytetään. Pitää ommella sitä miltä just nyt tuntuu. Kuosi jakaa edelleen ihmisiä ompeluryhmissä ja monet tykkää tai ei tykkää. Hauskaa sinänsä, sillä jotkut kuosit eivät herätä minkäänlaisia mielipiteitä. Mietin juuri rakastanko enemmän vaatteita vai ompelua? Ja voin sanoa, että ehdottomasti ompelua, koska voin ommella juuri sellaisia vaatteita joita haluan...tai siis osaan.
![]() |
| Kangaskaappiini on eksynyt muutama kaunis Vimman Letti. Nämä ovat joustamatonta puuvillaa ja trikoota. |
![]() |
| Oma Letti-mekkoni on ihana päällä ja odottelen kovasti kevättä ja pikkukenkäkelejä. Tämä metrin pala oli joululahja itselleni. Enkä epäröi yhtään vetäistä tätä päälleni. |
![]() |
| Ja värikin on minulle just ihana! Mitä tykkäät? |
Ihanaa palmusunnuntaita! 🐤🐤🌿🌾🐤




