Näytetään tekstit, joissa on tunniste korkkikangas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korkkikangas. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. joulukuuta 2017

Narureppu vai tuohikontti?

Itsetehty joululahja nuorelle. Hitti vai huti? 

Ompelin narurepun Pentikin tuohikuvioisesta vahakankaasta. Tein yksityiskohtia reppuun korkkikankaasta. Tämä on kai nykypäivän tuohikontti. 





Pentikin Tuohi olisi ollut ihana myös liinana joulupöydässä, mutta ehkäpä se tuottaa näin muutakin kuin ompelun iloa.



Narureppu on nopea ommeltava ja kävisi se meillekin uimahallireissuja varten tai luistinpussiksi. 

Ompelin hauskan narurepun Pentikin Tuohi-kernistä. Ostin vahakangasta  Pentik Outletista ja olin sen ihan unohtanut, kun näin Puuhakaspajan joulukalenterista ilmaiskaavat narureppuun. Silmiini piirtyi kuva kahdesta nuoresta miehestä jotka kahlasivat lumihangessa nilkat paljaana ja asettelivat samalla narureppuja selkään. Pyrytti! 

Kerni muistui mieleeni heti ja  nauratti, että totta tästä tulee nykyajan tuohikontti. Toinen ajatukseni oli, että villaiset nilkkasukat voisivat olla hienot myös. Tosin jouluna ei pidä vitsailla nuorisomuodista vaan yrittää antaa mieleinen lahja.  

Tietenkään minulla, ei ollut kaavan tulostamiseen mitään välineitä, enkä voinut edes kokeilla piirtää repun viivoja tabletilta. Mutta onneksi idean siemen riitti ja lähdin googlettamaan merkkinarureppujen kokoa.  Suorakaitaleen ompelemisesta selviää helposti, kun sitä ei tarvitse edes huolitella.  Materiaaliksi riittää tukeva kangas, narut ja sirkkarenkaat. Hieman kirpaisi leikata joulupöytään tarkoitettu vahakangas, mutta tiesin, että kaappini on täynnä pöytäliinaksi sopivia kankaita.

Nyörit löytyivät luistinosastolta ja ne ovat tarkoitettu taitoluistimiin, pinkki oli minusta aivan ihana. 


Tässä mitat narureppuun . Sirkkarenkaat olivat halkaisijaltaan 8 mm. 



Tuohikontin ompeluohje






Leikkaa 2 kpl 57 +6 cm ×37 palaa. + taskupala 19 x 25 cm.

Ompele tasku kiinni repun takaosan yläosaan  noin 15 cm päähän yläreunasta. 

 Ompele alareuna ja sivut yhteen jättäen yläosasta 6 cm ompelematta. Vahakankaan voi ommella suoralla ompeleella, se ei purkaannu.

Käännä yläreunan reunojen aukot sisään päin ja ompele ne suoralla ompeleella. Käännä nauhakuja ja ompele se alareunasta.

Leikkaa ja ompele vahvikekankaat kulmiin. Ota malli repun valmiista kulmasta.


Leikkaa aukot sirkkarenkaille ja naputa ne kiinni.

Pujota nauha vahvikekankaan puolelta ja vedä se saman puolen nauhakujasta sisään ympäri ja pujota se samaa reittiä sirkkarenkaan läpi. Pujota toinen hihna samalla tavalla. Mallaa nauhat sopivaksi ja leikkaa. 

Voit solmia nauhan päähän kiinni vaikka puuhelmet. 
 
Ehdin ommella myös Vimman Humanista collegemekon ja Hubbabubba pipoja. Vuorena pipossa tietysti merinovillaa. Äitini otti nämä ihanat kuvat! Kiitos! 

 Äitini katsoi tyttöjä ja sillä aikaa säädin repun kanssa. Äiti tuli näyttämään kuvaa kokonaan korkkikankaasta tehdystä repusta, jonka kuva oli Suuri Käsityölehdessä klik*. Repun vieressä roikkui hintalappu ja hintaa oli vaivaiset sata euroa. Oli tosiaan silmät tippua päästä. Suunnitelmissa oli jo alun alkaenkin tehdä yksityiskohtia korkkikankaasta ja tämä vielä vahvisti inspiraationi oikeaksi. Pitäisi varmaankin tilata korkkikangasta lisää Ullakalta klik* ja tehdä itselle  ökyreppu.

Nyt istun viltin alla umpijäässä. Vanhat luut jäätyivät tuolla ulkona. Flunssani ei ota parantuakseen ja kävin silti yskimässä Tsehovin Kolme sisarta-näytelmän yleisössä. Pisti miettimään, että nämä ihmiselon ongelmat eivät ole muuttuneet sadassa vuodessa, vaikka maailma on ihan toisenlainen.  Jokainen meistä etsii paikkaansa maailmassa ja talvikin on aina kylmä.  Ja nyt olisi vielä paketit postitettavana.

Onko lahja hitti vai huti?


Tänään 20% lisäale jo alennettuihin koodilla CHRTMS!☟

perjantai 15. syyskuuta 2017

Merinovilla on hitti

Ompelin tytölle merinovillaisen haalarin!

Ompelin tytölle ihana  merinovillahaalarin. Minulla ei ollut valmista kaavaa, vaan kaava syntyi yhdistämällä hupparin ja housujen kaavat. Nyt on meneillään oikea merinovillabuumi!  Niin ja sain viimein oman ompelumerkin! 



Olin jo aikaisemmin tehnyt samanlaiset pipot koko perheelle. Vuorena on merinovillaa ja päällä Sarah Designin Heimo-collegea. Pipo on tehty Paapiin kaavakirja lapsille klik*  pipo-kaavalla. Koko on M.


Kylmät kelit tulevat ja taas ollaan valmiina. Yksi tämän sesongin ehdoton hitti on merinovilla. Se on todella lämmin mutta se ei kuitenkaan kutita, kuten tavallinen villa. Siksi sitä suositaan lasten ja vauvojen vaatteissa. Oletko sinä jo huomannut merinovillahypetyksen?

Ihanan pehmeä ja lämmin kuitu kuivuu myös nopeasti. Se on omiaan välikausipuvun alla, koska se hengittää ja kosteanakin se tuntuu lämpöiseltä. Ompelin jo merinovuorelliset pipot syksyä varten. Ja nyt surrautin isommalle tytölle ihan oman merinovillahaalarin.


Hamstrasin merinovillakangasta Selia-nettikaupasta Kankaiden yöstä ja nyt sen viimein uskaltauduin ompelemaan. Itseasissa turkoosi tähtikangas oli aika hurja omiin silmiin ja kun käänsin nurjan puolen päälle, kangas muuttui minun silmiin juuri oikealle. Farkun sinistä resoria ja saman sävyinen vetoketju löytyivät Jyväskylän kangaskaupalta. Juuri ne oikeat oikeat värit Frozen-haalariin. Meidän 3 -vuotias ihastui täysin.




Merinovillahaalarissa on kasvun varaa. Tuo tähtikuosi ja väri on kaunis näin nurinpäin.





Yhdistin hupparin ja housujen kaavan haalariksi


Tälläkään kertaa minulla ei ollut valmista kaavaa puvun tekoon, vaan yhdistin OttoBre 2011/4 -lehden huppari ja collegehousukaavat. Hyväksi havaitut kaavat sopivat siis tähänkin hommaan hyvin. Sopiva tuli kun mittasin Tytön kaulasta housun haarasaumaan asti ja lisäsin pari senttiä pituutta. Eli nyt kun 104 kokoiset kaavat oli pöydällä pääntiestä housujen koukkuun tuli pituutta 52 cm.  Kurkkaa videolta miten kaavat yhdistin!





Miten ompelin? 


Ompelin koeversion edullisemmasta kankaasta ja sen jälkeen pääsin ompelemaan haalaria. Minulla oli metrin pala merinovillaa ja se meni miltein kaikki. Ompelin saumurilla(s) ja ompelukoneella (o).

Ompelin(s) ensin housunlahkeet kokoon ja yhdistin ne toisiinsa(s) etuosasta siitä "housu"-osan kohdalta takaosan yläreunaan asti. Sitten ompelin(s) hihat kokoon ja pukuun kiinni. Tämän jälkeen ompelin(s) kaksinkertaiset resorit hihoihin ja lahkeisiin. Vaikein oli taas tuo vetoketju ja sen ompelu(o).

Tein kaulusosan toisen puolen resorista ja siitä tuli vähän lyhyempi, mitä se oli kaavan hupussa. Ompelin kauluksen palat yhteen sivuista ja yläosasta nurjalta puolen saumurilla ja sitten käänsin sen oikein päin ja silitin kauluksen muotoonsa.  Ompelin(o) sen reunaan pienet ompeleet.  Ompelin(s)  kaulusosan kiinni pääntiehen ja se siisti samalla nuo vetoketjun päät. Siistin kauluksen vielä kaksoisneulalla. Sitten pari nepparia ja tuli valmista.



Suunnittelin meille myös oman ompelumerkin. Sjönberg vähän lyhennettynä. Puku näyttää jo vähän enemmän kaupasta ostetulta. Korkkikangas on Ullakalta.




Kesäheinällä on vielä se äitiyspakkauksen merinohaalari. Se on ihana. Täytyy katsoa mahtuuko se enää. Vai ostinkohan viime keväänä jo jonkun? Nyt on jo aika katsoa vaatteet läpi.


Täytyy ommella vielä parit merinovillatuubihuivit ja jotain ihanaa itselle. Niin ja voisi vaikka neuloa jotain. Minulla on vielä merinovillalankoja jemmassa, kun niissä on hyvä tarjous! Ihan hamstrattava alennus: 6 kerää 10 eurolla. Tarjoukseen pääset tästä klik*

perjantai 18. elokuuta 2017

Syyshousuja farkkucollegesta. Miten meni niinku omasta mielestä?

Ompelin itselleni ja tytöille pöksyjä



Ompelin syyshousuja Noshin farkkucollegesta.  Yksivärisestä tylsästä kankaasta syntyi pöksyt minulle ja tytöille. Tämä opetti minulle miten eri materiaalit vaikuttavat kaavoihin ja miten kaikkea et tarvitse piirtää itse sillä valmiilla kaavoilla moni juttu on mietitty valmiiksi.
Taskujen ompelussa käytin silitysnauhaa ja silitin taskut valmiiksi ennen ompelua. 


Sain Facebookin ompeluryhmästä kimmokkeen ommella jotain yksiväristä. Kaapissa lojui Noshin alennuksesta haalittu nuden värinen farkkucollege. Ompelin siitä tytöille farkut ja ehkä itsellekin voisi kokeilla. Minulla sattui olemaan myös samanväristä resoria odottamassa.

Löysin kirjaston poistomyynnistä Ottobre 4/2011 lehden 50 sentillä ja siinä oli juuri se malli jonka aamulla olin luonnostellut muistikirjaan. Olin täpinöissäni, sillä lehdessä oli paljon erilaisia lastenkaavoja.

Tein ompelumerkin Ullakan korkkikankaasta klik* ja Lidlin kangastusseja käyttäen. Muistin vasta tätä kirjoittaessani, että ompelumerkki olisi kannattanut pestä ensin. 


Kopioin sivulla olevat koristeompeleet tökkimällä kaavaan läpi pisteitä kankaalle ja ompelin pisteiltä toiselle. 



Lähdin piirtämään kaavoja leivinpaperille ja leikkelin niitä valmiiksi. Hörpin kahvia ja rallattelin onnesta soikeana. Onpa kiva, kun menee kaikki näin nappiin! No siitä se alamäki sitten alkoi. Rupesin tuijottamaan vieressä pyörivää Pientä. Oho! Kirosin mielessäni, että eikö NE oikeasti osaa kaavoja tehdä sopivan kokoiseksi ja laitoin kuvaa Facebookin ompeluryhmään. Piirtämääni lahjetta olisi melkein voinut käyttää maksimekkona. Ärsytti! No piirränpä ITSE kaavan sitten sopivan kokoiseksi, kun kerran itse olen niin hyvä kaavanpiirtäjä.

Hyvä siitäkin olisi tullut, mutta pitkillä piuhoilla sytytti, että nyt on ihan eri pöksyistä kyse. Käänsin kaava-arkkia ja tajusin, että no joo. Olihan siellä toisella puolella ihan oikean näköistäkin viivaa. Nolotti. Lopulta tajusin, ettei omat piirtelynikään olisi toimineet, sillä vaippoja ei ole meidän 3 v. käyttänyt vähään aikaan.

Housuihin tuli koristetikkaukset eteen, sivuille ja taakse. Olin iloinen, että sain kolme tasaisen näköistä ommelta vierekkäin. 


Koristeommel tuli myös eteen taskujen paikalle. Näillä OttoBren kaavoilla tulee varmasti ommeltua useammat.


Onneksi muuten pöksyn ompelu sujui leppoisasti ja olin tylsiin pöksyihin melkoisen tyytyväinen. Koristelin taskun foamista leikatulla 3 tai B-kirjaimella ja askartelin Lidlin kangastusseja apuna käyttäen Ullakan korkkikankaasta ompelumerkin.

Pyysin tytöltä, että voisitko sovittaa? Tyttö huusi takaisin: "Ei ikinä maailmassa". Ompelin seuraavana aamuna yksivuotiaalle peushousut ja kangasta jäi vielä yli.

No mitä minä tein lopulla kankaalla? Pappakalsarit. Tähän ei ole enää mitään lisättävää.


Testasin omaa leggarikaavaa ja koska tässä kankaassa ei ollut niin paljon joustoa kuin trikoossa jouduin ompelemaan haaroihin ja eteen kiilat. Edessä olevaa kiilaa kavensin kuvan oton jälkeen, sillä farkkucollege löystyi käytössä. Haarakiilat olivat silti tarpeen. Mietin, että pitää lisätä kaavaan n. 2,5 lisää samanvaroiksi jos ompelen toiset. Pöksyihin pitää vaihtaa myös paksumpi kuminauha. 


Kyllä nämäkin tulevat käyttöön vähän pidemmän paidan kanssa.


500 000 sivunnäyttöä!



Blogini juhli eilen puolta miljoonaa sivunnäyttöä.  Ei, blogini ei ole suurin, kaunein, enkä tahkoa sillä rahaa tai materiaa. Mutta se on ihan oma ja tuo jopa iloa ja inspiraatiota meidän arkeen. Toivottavasti se on tuonut jotain hyvää myös teille! Kiitos ja kumarrus! 



* Korkkikangas saatu Ullakalta. 





lauantai 6. toukokuuta 2017

Korkkilaukku ja äitienpäivälahja-ideoita!

Ompelin laukun äitienpäivälahjaksi. Ajattelin täyttää kassin villalangoilla. Tulikohan korkkikankaisesta laukusta vähän liian hieno lankakassiksi?
Korkkikangas sopii hyvin modernin mustavalkoisen kankaan kanssa. Siitä oli helppo ommella.




Sain idean ommella kangaskassin äidilleni. Sellaisen ihan tavallisen kangaskassin, johon hankkisin muutaman ihanan villalankarullan sisälle äitienpäivälahjaksi. Nyt oli lanka-alessa lankoja klik* ja olemme molemmat haaveilleet alpakkalangasta. 

Ajattelin että surautan jonkun hauskan lankakassin. Taas kävi niin, että jotain naksahti päässäni ja lähdin tekemään laukkuun lisää ja lisää juttuja. En siis taaskaan malttanut tehdä vain yksinkertaista ja helppoa, vaan oli pakko kokeilla jotain muuta.


Minulla oli vielä palanen sitä Ullakalta saatua korkkikangasta klik* jäljellä ja päätin että teen siitä kivoja yksityiskohtia kassiin. Sitten päätin, että ompelen kassiin vuoren ja sitten vuoreen taskun.Niin ja tietenkin ompelin vuoren sisään vahvikkeet paksusta panamakankaasta ja sitten laukkuun tuli vielä pehmustetut kahvat ja neppari. No nyt kassi ei näytä enää siltä kangaskassilta mitä olin tekemässä alunperin ja nyt haluankin laukun itselleni kesäksi käyttöön. Onhan se ihana! Ehkä tämä näyttää ihan omalta äitienpäivälahjalta...



Laukun kahvan sisällä on virkatut trikookudenauhat vahvikkeeksi ja pumpulia pehmustuksena. 


Laukussa on samasta kankaasta ommeltu vuori taskuineen.


Siskoni mielestä laukku olisi kiva jos sangat olisi vuoren sisässä. 


Painonappien käyttö tuo uusia ulottuvuuksia ompeluun. Nämä napsaistiin kiinni vasaralla. Laukun sisällä on paksumpi panamakangas vuoren alla vahvikkeena. Ompelin vahvikkeen myös vuoren pohjaan. 







Haluaisin äitienpäivälahjaksi...


Himoitsen vieläkin sellaista kokonaan korkkikankaasta tehtyä laukkua ja jos äitienpäivälahjaksi saisin vaikka palan korkkikangasta lisää. Tai jos saisin valita en haluaisi sitä, haluan jotain muuta.. Tietenkin.

Keräsin ennen laukun tekoa äitienpäivälahjavinkkejä ja kun nyt mietin tarkemmin, niin ehkä tarvitsisin vain muutaman uuden helpon vaatteen ja mielummin jonkun suomalaisen tekemän. Leggarit ja Kanto-mekko olisi juuri sellaiset. Ja uudet leikkipuistokengät tulisivat tarpeeseen. Pipoja osaisin kyllä tehdä itsekin. Niin ja tavaraa voisi viedä meiltä pois päin. Paras lahja olisi kyllä uni ja hemmotteluhoito, mutta kahvi sänkyyn riittänee. 

Oma lahja äidille on kyllä aika ihana. Liiankin! Mitä jos tilaisi Sannan ruokakassin klik*yllärinä villalankakassin sijaan, olisiko hienoa?  Tykkäisikö äiti kuitenkin tuosta laukusta? Voihan se olla että surautan itsellenikin vielä samiskassin, onneksi kankaita on vielä jäljellä.

Saitko hyviä vinkkejä? Mitä sinä aiot antaa äidille?  

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Söpöt kerhotossut ja pohjat korkkikankaasta

Tossuja Pienelle kerhoon ja  seisomaan oppineelle vauvalle



Tein itse tossuja. Pienet kangaspalat saa kulutettua kerhotossuihin ja korkkikangas toimii hyvin tossunpohjana. Kurkkaa millaiset tossuista tulivat! 



Korkkikangas on taipuisaa ja hylkii vettä. Vaikka kangas onkin korkkipuuta se on silti pehmeää ja taipuisaa. 

Minulla oli tossuhuuma. Sain vinkin naapurin Tiialta ja oli pakko myös kokeilla kerhotossujen tekoa.

Tossut ovat siitä hyvä ompelus että siihen voi käyttää ne rakkaat jämätilkut. Näiden tossujen kangas on Nuppu Printin Lumililja klik ja aion tehdä tytöille kankaasta muutakin, niin saan kivan asukokonaisuuden.  Taas kerran oli kuosirakkautta ensisilmäyksellä. Mietin jo millaiset tossuista tulisi neuleena, mutta ehkä se on sitten talven juttu.


Minulla oli messuilla Ullakalta saamaa korkkikangasta klik* ja se toimii hyvin luiston estona tossun pohjassa. Sen sanotaan olevan vegaanista nahkaa. Ja ei ihme, sillä se tuntuu pehmeältä ja lämpöiseltä. Minulla on haaveissa tehdä laukku tästä samasta korkkikankaasta. Mitä sinä tekisit?

Huopa oli äidiltä saatua parkaa. Siitä onkin jo tehty lippapipon lipat, heijastinjoululahjat ja nyt tossunpohjat.

Kokeilin tehdä tossunpohjia myös keinotekoisesta mokkanahasta. Näissä vauvan tossuissa on vahvikkeet kärjissä, sillä vanhat tossut olivat kärjistä puhkikuluneet, koska niillä myös ryömitään.


Miten tossut tehtiin?



Piirsin kaavan vanhoja rikkinäisiä tossuja (Tämä oli kai se syy miksi sitä säästin) mukaellen, mutta nyt varteen suunnittelin Tiian vinkin mukaan resorin. Taaperon tossuun käytin kengän pohjallista ja mallasin siihen sopimaan tuon kengän etuosapalan isompana. Jos haluat kaavat, niin laita kommenttia.

Leikkasin trikookankaasta kengän etuosan kaaren ja suorakaiteen muotoisen takaosan. Sitten leikkasin pohjapalat korkkikankaasta ja niiden kaveriksi paksua parkaa.  Kaksinkertaista resoria tuli tossujen varsiin. Vauvan tossussa resori oli 14 cm leveä ja 5,5 cm korkea ( kaksinkerroin) saumavaroineen. Taaperon tossussa 18 cm leveä ja 6,5 cm korkea ( kaksinkerroin) saumavaroineen.

Ompelin ensin trikookankaiset osat kiinni sisäpuolelta kahdella saumalla. Niitä sovittelin pohjaan ja ompelin uudelleen.  Vauvan tossuun ompelin kärkivahvikkeen.

Kääsin kankaan oikeanpuolen ja korkkikankaisen pohjan vastakkain ja ompelin suoralla pistolla päällisosan kiinni pohjalliseen nurjalta puolelta. Tämä oli pienissä tossuissa hieman haastavaa. On muuten hyvä kokeilla meneekö ompelukoneen neula läpi huovasta ja korkkikankaasta.

 Ompelin resorin päät yhteen rullaksi nurjalta puolelta. Käänsin rullan kaksin kerroin, jolloin sauma jää sisälle. Resorin ompelin tossuun kiinni nurjalta puolelta, niin että käänsin tossun nurinpäin ja työnsin resorin tossuun sisään.

Sitten ihastelin kätteni jälkeä ja tein toiset tossut. Ensimmäiset ovat aina ensimmäiset.

Tässä vähän mallia miten tossut tehtiin.

Ompelin kangasosat ensin kokoon ja sitten kiinnitin sen pohjaan kiinni. 



Ilmoitin Pienen kerhoon ja Kesäheinä on noussut seisomaan ja työntämään taaperokärryä. Ajatella hän täytti jo 9 kk. Tossujen kanssa kävely onnistuu mukavammin myös ulkona, ainakin vähän paksumman pohjan kanssa kesällä.



Ulkokäyttöön tarkoitettuja kuoritossuja voisi kokeilla tehdä itse. Nälkä vain kasvaa syödessä. Nyt vauvalla on ulkona  kuoritossut klik* ja niiden sisällä on mummin tekemät huopatöppöset. ( äidilläni on myös käsityöblogi)

 Mietin missä sitä ensi syksynä ollaan. Niin vaikeaa kuvitella olevansa töissä, mutta ei kai sitä voi ikuisiksi ajoiksi kotiinkaan jäädä? Onneksi kerhotossut tai tarhatossut ovat nyt valmiina ja uusia saa sitten lisää kun nämä kuluvat puhki.




Tulipa hauskat tossut! Minun nupuilla on nyt nuppu-tossut.

Sitten on kyllä pakko näyttää nämä toista kertaa kukkivat orkideat, vaikka aiheeseen eivät liity mitenkään.  Purkki on häälahja ystävältä.

Ihania! Ihanaa viikonloppua! Jos blogini on sinulle ihan uusi postauksiani on helppo selata blogit.fi:ssä. Ai niin se vappu! Käykääpä Facebookin puolella lukemassa vappuvinkkejä ja muita lehdissä olleita juttuja. 

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kiertelyä Kädentaidot -ja Antiikkimessuilla

Ihastuksia ja löytöjä!



Tiedättekö mikä on pahin yhdistelmä himohamstraajalle? Kädentaito, Antiikki ja keräily ja Hyvinvointimessut olivat samaan aikaan Jyväskylässä. Hienot messut! Tuli paljon uusia ideoita, esillä oli kauniita käsitöitä, hyviä materiaaleja ja taitavia tekijöitä. Pöytien ympärillä pyöri paljon harrastajia ja mietin olenko nähnyt tuon ja tuon eri facebook-ryhmissä.


Vanja Sealla on ihania neuloksia ja hieman jäi harmittamaan etten ostanut kangasta tunikaan. Nämä kankaat ovat paksua neulosta ja niistä syntyisi kaunis tunikaneule. Pitää käydä häntä katsomassa Fiskarssissa, kun sinne päin osuu tai tilata pala nettikaupasta. Ihana räyh-kisu! 


Kauneven ihanat kissahousut ja kuosin suunnittelussa on ollut mukana myös ekaluokkalaisia. Niin söpöt! Kauneve löytyy myös Weecosista! 


Oma koukutukseni oli kankaat ja ihastuin kissakouseihin! Niitä oli  Kaunevelta klik ja Vanja Sealta klik. Olen niin innoissani siitä miten uusia kuoseja luomupuuvillassa pulpahtehtelee joka puolelle ja miten valtavasti on valikoimaa kotimaisissa lastenvaatteissa ja varsinkin jos tekee itse.

 Voi apua, onko minulla ompelukuumeen lisäksi kissakuume?




Nuppu Print Companyn kankaat, kortit ja pussukat olivat niin ihania. En oikein osannut valita, minkä kukkasen ottaisi.. 



Olin kuin karkkikaupassa. Mitä te olisitte valinneet! Nuo PaaPiin-kuosit ovat niin söpöjä! 

 Nuppu Print Comppanylla klik oli oma kaunis osasto ja sieltä oli pakko ostaa ainakin yksi pieni kangaspala. Nupun kuosit taitavat olla uusi Letti, sillä kukkia näkyy nyt joka puolella. Pieni jo tilasi itselleen mekon Nupun kankaasta. ♡ Kyllä äiti tekee!

Indie Fabricsin osastolla kävin moikkaamassa PaaPiin klik Anniina Isokoskea, häntä haastattelin lehtijuttuun aikaisemmin.  Heidänkin osasto oli kuin karkkikauppa, jossa oli hyvät messualennukset. Linkkaan jutun Facebookkiin, niin voitte kurkata sen sieltä!

Mitä uutta? Uusin löytö oli korkkikangas, josta voi ommella laukkuja, tyynynpäällisiä, lippiksiä ja mitä nyt sattuu keksimään. Sain rullan Ullakalta klik testaukseen. Päässä pyörii niin monta juttua mitä tuosta kankaasta voisikaan tehdä. Se toimii niin hyvin modernin skandinaavisen sisustuksen aallossa. Kangas tulee myyntiin verkkokauppaan näinä päivinä.

Sitten ihastuin munien maalaukseen. Ylin kuva on juuri noista Pisanka-munista. Jyväskylässä on ihan oma munien maalausryhmä Taitokeskuksessa klik torstaisin. Syvä huokaus, tuo tekniikka soveltuu niin moneen!




Yksi suosikkiosastoistani on vanhan rouvan ylläpitämä, josta löytyy vanhan ajan käsityötarvikkeita. Ostin häneltä pitsin joka on kiertänyt häissä, ristiäisissä ja monissa jutuissa mukana. Nyt ostin lisää pieniä pitsejä joita raaskin ommella tyttöjen mekkoihin. Niin ja nuo napit! Hänellä on usein osasto eri messuilla Jyväskylässä. 

Mitä sinä ompelisit korkkikankaasta? Kangasta myytiin 50-70 cm paloina ja sitä voi tiedustella Ullakalta klik*. 

Viereisessä hallissa oli myös antiikkimessut, jossa oli vielä suomalaista designiä, keräilyharvinaisuuksia ja sitä antiikkia. Jäin juttelemaan myyjälle ja mies kertoi että oli kerännyt kaikkea mahdollista kallista, kaunista ja nyt viimein hän huomasi, ettei niitä enää tarvitsekaan. Hän myi niitä yksitellen pois kaiken sen keräilyn jälkeen. Suuri määrä aikaa, tilaa ja tietysti rahaa kiinni tavarassa.

Mihin sitä oikeasti tarvitsisi 2500 euron lautasta? Ehkäpä rahalla voisi saada muunlaistakin onnea. Kaipiaisen lautaset olivat kadehdittavan kauniita ja kyllä haluaisin sellaisen vielä joskus. Onneksi minulla on kuva jota voin ihastella, mutta onhan se erilainen kuin se tunne, että omistaa jotain. Vai onko?

Niin ja ne Nanny Stillin Harlekiinit! Voi ihanuus!

Birger Kaipiaisen Duetto-lautanen. Myyjällä oli näitä isompinakin. 

Nämä ovat oma päiväuneni! Nanny Stillin Harlekiinit, jouduin jättämään heidät osastolle. Hei, hei kaunokaiset ehkä me näemme joskus!


Kurkkaa mitä kotiin lähti instan puolella ja millaisella asulla käytiin virpomassa! Klikkaa instaan!