 |
| Ompelin laukun äitienpäivälahjaksi. Ajattelin täyttää kassin villalangoilla. Tulikohan korkkikankaisesta laukusta vähän liian hieno lankakassiksi? |
 |
| Korkkikangas sopii hyvin modernin mustavalkoisen kankaan kanssa. Siitä oli helppo ommella. |
Sain idean ommella kangaskassin äidilleni. Sellaisen ihan tavallisen kangaskassin, johon hankkisin muutaman ihanan villalankarullan sisälle äitienpäivälahjaksi. Nyt oli
lanka-alessa lankoja klik* ja olemme molemmat haaveilleet alpakkalangasta.
Ajattelin että surautan jonkun hauskan lankakassin. Taas kävi niin, että jotain naksahti päässäni ja lähdin tekemään laukkuun lisää ja lisää juttuja. En siis taaskaan malttanut tehdä vain yksinkertaista ja helppoa, vaan oli pakko kokeilla jotain muuta.
Minulla oli vielä palanen sitä
Ullakalta saatua korkkikangasta klik* jäljellä ja päätin että teen siitä kivoja yksityiskohtia kassiin. Sitten päätin, että ompelen kassiin vuoren ja sitten vuoreen taskun.Niin ja tietenkin ompelin vuoren sisään vahvikkeet paksusta panamakankaasta ja sitten laukkuun tuli vielä pehmustetut kahvat ja neppari. No nyt kassi ei näytä enää siltä kangaskassilta mitä olin tekemässä alunperin ja nyt haluankin laukun itselleni kesäksi käyttöön. Onhan se ihana! Ehkä tämä näyttää ihan omalta äitienpäivälahjalta...
 |
| Laukun kahvan sisällä on virkatut trikookudenauhat vahvikkeeksi ja pumpulia pehmustuksena. |
 |
| Laukussa on samasta kankaasta ommeltu vuori taskuineen. |
 |
| Siskoni mielestä laukku olisi kiva jos sangat olisi vuoren sisässä. |
 |
| Painonappien käyttö tuo uusia ulottuvuuksia ompeluun. Nämä napsaistiin kiinni vasaralla. Laukun sisällä on paksumpi panamakangas vuoren alla vahvikkeena. Ompelin vahvikkeen myös vuoren pohjaan. |
Haluaisin äitienpäivälahjaksi...
Himoitsen vieläkin sellaista kokonaan korkkikankaasta tehtyä laukkua ja jos äitienpäivälahjaksi saisin vaikka palan korkkikangasta lisää. Tai jos saisin valita en haluaisi sitä, haluan jotain muuta.. Tietenkin.
Keräsin ennen laukun tekoa äitienpäivälahjavinkkejä ja kun nyt mietin tarkemmin, niin ehkä tarvitsisin vain muutaman uuden helpon vaatteen ja mielummin jonkun suomalaisen tekemän. Leggarit ja Kanto-mekko olisi juuri sellaiset. Ja uudet leikkipuistokengät tulisivat tarpeeseen. Pipoja osaisin kyllä tehdä itsekin. Niin ja tavaraa voisi viedä meiltä pois päin. Paras lahja olisi kyllä uni ja
hemmotteluhoito, mutta kahvi sänkyyn riittänee.
Oma lahja äidille on kyllä aika ihana. Liiankin! Mitä jos tilaisi
Sannan ruokakassin klik*yllärinä villalankakassin sijaan, olisiko hienoa? Tykkäisikö äiti kuitenkin tuosta laukusta? Voihan se olla että surautan itsellenikin vielä samiskassin, onneksi kankaita on vielä jäljellä.
Saitko hyviä vinkkejä? Mitä sinä aiot antaa äidille?