Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustavalkoinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustavalkoinen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. marraskuuta 2017

Meillä on nyt joulukalenteriverhot

Ompelin Ikea-verhoista joulukalenterin!


Tein jouluverhoista joulukalenteriverhot. Ompelin verhoihin taskuja joihin voi piilottaa yllätyksiä. Tyylikäs mustavalkoinen kalenteri on kaunis meidän keittiössä. 
Vaaleat mustavalkoiset verhot sopivat jouluksi meidän keittiöön. Joulukalenteriverhot on nyt osa sisustusta ja nyt ei tarvitse panikoida jouluverhojen kanssa.

Tein meille joulukalenteriverhot! Sain hienon idean kun kaivoin materiaalia joulukalenterin ompelua varten. Löysin Ikeasta viime vuonna ostetut ja käyttämättä jäänet verhot kaapista ja hetket kuviota tuijotettuna minulla välähti, että teen niistä joulukalenteriverhot. Verhot koostuvat alusverhoista ja  päällisverhoistä joissa on taskuihin menevät aukot. 

Jos olisin ollut fiksu olisin tilannut kiinni silitettävät joulukalenterinumerot Puuhakaspajalta klik, mutta nyt jouduin urakoimaan numeroiden kanssa ihan kunnolla. Piirsin numeroiden mallit paperille ja leikkasin niiden mukaan irti Finlaysonin puuvillasatiinisesta tyynyliinasta.  Kiinnityksessä käytin Ikea-verhojen mukana tulevaa silitysnauhaa ja tässäkin tuli mieleen että olisipa ollut liimakangasta jonka olisi leikannut yhdessä numeroiden kanssa.  Siksakkasin jokaisen numeron  vielä yksitellen.  



Joulukalenterin numerot ovat täysin omaa käsialaa. Kuvassa näkyy himmeänä joulukalenteritaskun sauma. Sen ei ole tarkoitus muutenkaan näkyä. 




Sitten leikkasin verhoon reiät taskuja varten.  Leikattun kolon päälle ompelin hallaharson tapaista kestovaipoista ylitse jääneitä vaippaliinoja ja sain niiden avulla käännettyä suuakot siististi. Piirsin teille siitä havainnekuvan. 

Ompelin verhoihin valkoiset alusverhot Jyskin halvimmasta ja ohuimmasta lakanasta klik. Sattui koko niin kohdalleen, ettei niille tarvinnut tehdä mitään. Ompelin alusverhon kiinni verhon yläosasta ja sitten nuppasin sen mahdollisimman tasaisesti kiinni päälisverhoon. Lopuksi ompelin verhot toisiinsa taskujen kohdalta. Kranssikuvion ympärillä on ympyrän muotoinen valkoinen suoraommel joka kulkee taskuaukon ulkopuolisen reunan kautta. Päälisverhon ja alusverhon väliin jää siis ympyrän muotoinen tasku joihin voi reiän kautta pujottaa joulukalenteriyllätyksiä. 


Taskujen aukot ovat tehty näin. Verhon päälle siksakattu reiällinen harso käännetään reiästä sisäpuolelle ja sitten reuna ommellaan päälle suoralla ompeleella. Harso ei paista läpi verhoista.


Verhojen ompeluun meni aikaa koko viikonloppu ja pitää todellakin kiittää perhettä kärsivällisyydestä. Onneksi joulukalenteriverhot ilahduttavat meitä nyt monena jouluna! Ehdotan vielä miehelle jos piilotamme tuonne satunnaisiin taskuihin toisillemme yllätykset lastennyllätyksien lisäksi. Olen ainakin itse kovasti innoissani! 


Mitä tykkäät oliko hyvä idea? Millainen joulukalenteri teille on tulossa?
Onko ideoita mitä tuonne voisi laittaa tytöille?



Odotamme jo innolla, että pääsemme täyttämään joulukalenteriverhoja. Se on vielä ihan liian aikaista. Ompelin tytöille jo aikaisemmin Nappinjan Tuhatjalkaisista mekot.   

Sattuipa sopivasti! Pienen linnun MakroTex-kuvahaasteena on ympyrä. 


Kiva toi joulutarjous! Suuri Käsityö-lehden lahjana on nyt Rakas villasukka-kirja +bambupuiko.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Korkkilaukku ja äitienpäivälahja-ideoita!

Ompelin laukun äitienpäivälahjaksi. Ajattelin täyttää kassin villalangoilla. Tulikohan korkkikankaisesta laukusta vähän liian hieno lankakassiksi?
Korkkikangas sopii hyvin modernin mustavalkoisen kankaan kanssa. Siitä oli helppo ommella.




Sain idean ommella kangaskassin äidilleni. Sellaisen ihan tavallisen kangaskassin, johon hankkisin muutaman ihanan villalankarullan sisälle äitienpäivälahjaksi. Nyt oli lanka-alessa lankoja klik* ja olemme molemmat haaveilleet alpakkalangasta. 

Ajattelin että surautan jonkun hauskan lankakassin. Taas kävi niin, että jotain naksahti päässäni ja lähdin tekemään laukkuun lisää ja lisää juttuja. En siis taaskaan malttanut tehdä vain yksinkertaista ja helppoa, vaan oli pakko kokeilla jotain muuta.


Minulla oli vielä palanen sitä Ullakalta saatua korkkikangasta klik* jäljellä ja päätin että teen siitä kivoja yksityiskohtia kassiin. Sitten päätin, että ompelen kassiin vuoren ja sitten vuoreen taskun.Niin ja tietenkin ompelin vuoren sisään vahvikkeet paksusta panamakankaasta ja sitten laukkuun tuli vielä pehmustetut kahvat ja neppari. No nyt kassi ei näytä enää siltä kangaskassilta mitä olin tekemässä alunperin ja nyt haluankin laukun itselleni kesäksi käyttöön. Onhan se ihana! Ehkä tämä näyttää ihan omalta äitienpäivälahjalta...



Laukun kahvan sisällä on virkatut trikookudenauhat vahvikkeeksi ja pumpulia pehmustuksena. 


Laukussa on samasta kankaasta ommeltu vuori taskuineen.


Siskoni mielestä laukku olisi kiva jos sangat olisi vuoren sisässä. 


Painonappien käyttö tuo uusia ulottuvuuksia ompeluun. Nämä napsaistiin kiinni vasaralla. Laukun sisällä on paksumpi panamakangas vuoren alla vahvikkeena. Ompelin vahvikkeen myös vuoren pohjaan. 







Haluaisin äitienpäivälahjaksi...


Himoitsen vieläkin sellaista kokonaan korkkikankaasta tehtyä laukkua ja jos äitienpäivälahjaksi saisin vaikka palan korkkikangasta lisää. Tai jos saisin valita en haluaisi sitä, haluan jotain muuta.. Tietenkin.

Keräsin ennen laukun tekoa äitienpäivälahjavinkkejä ja kun nyt mietin tarkemmin, niin ehkä tarvitsisin vain muutaman uuden helpon vaatteen ja mielummin jonkun suomalaisen tekemän. Leggarit ja Kanto-mekko olisi juuri sellaiset. Ja uudet leikkipuistokengät tulisivat tarpeeseen. Pipoja osaisin kyllä tehdä itsekin. Niin ja tavaraa voisi viedä meiltä pois päin. Paras lahja olisi kyllä uni ja hemmotteluhoito, mutta kahvi sänkyyn riittänee. 

Oma lahja äidille on kyllä aika ihana. Liiankin! Mitä jos tilaisi Sannan ruokakassin klik*yllärinä villalankakassin sijaan, olisiko hienoa?  Tykkäisikö äiti kuitenkin tuosta laukusta? Voihan se olla että surautan itsellenikin vielä samiskassin, onneksi kankaita on vielä jäljellä.

Saitko hyviä vinkkejä? Mitä sinä aiot antaa äidille?  

tiistai 25. lokakuuta 2016

Halloween tasseliviiri kotikonstein

Halloween lähestyy oletko valmis?

Askartelin kotoa löydetyistä materiaaleista hienon mustan tasseliviirin. Nämä viirit ovat olleet suosittuja häissä ja synttärijuhlissa. Miksei se sopisi mustana hyvin myös Halloween juhlaan! Kurkkaa mistä viiri on tehty ja kuvalliset askarteluohjeet!


Itsetehty viiri sopi hyvin meidän juhlaseinälle. Ei kai se haittaa vaikka valokuvat jäivät alle? Jätesäkistä tuli myös kaunis kiiltävä kaitaliina pöydälle. Eikä haittaa jos tulee vähän sotkua.


En tiedä kuka on valmistanut tämän upean mustan goottikynttelikön, mutta tykkään siitä kovasti.
Se löytyi kirpputorilta joskus kauan sitten. 




Ihan karmivaa Halloween kolkuttelee jo ovella. No onneksi ovelle ei kolkuttele ketään hirmuista, mutta ehdin jo kuvitella millaista olisi järjestää Halloween-kemut. Saimme mummin kylään katsomaan tyttöjä ja pääsimme miehen kanssa viettämään laatuaikaa kaupassa. Jee! Kaupasta oli musta pahvi loppu, joten haaveet pahvilepakoista sai jäädä. Onneksi minulla taas välähti! Ehkäpä kaapista löytyisi materiaalia juhlan koristeisiin. Tiedättekö mitä kaikkea voi tehdä 150 l jätesäkkeistä?  Niistä vain leikkelemään!

Päätin leikellä yhden jätesäkin tasseliviiriksi. Se kävi nopeasti sillä kun jätesäkin jättää avaamatta, voi leikata tuplamäärän soiroja samalla kertaa. Leikkasin soirot reunasta reunaan ja jätin yläosat leikkaamatta auki. Siitä tasseli olisi helppo kiinnittää.

Pieni oli löytänyt rikkimenneen mustan helminauhan jemmoistani ja heitteli helmiä ympäri kotia. Käytiin ajatuksissa kaikki helmi-kauhuskenaariot mummin kanssa läpi!  Aika vaarallisia! Lopulta Pieni luopui helmistä ja päädyttiin siihen että tasselit olivat hyvä säilytyspaikka noille ihanille aarteille. Ne tekevät tasseliviiristä viimeistellymmän, eikö vain?





HALLOWEEN TASSELIVIIRIN ASKARTELUOHJE


Kiinnitin jätesäkin suikaleet helmiin kiinni rautalangalla. Rautalangan lenkillä viirit oli helppo kiinnittää nauhaan  ja painaa kiinni oikeaan kohtaan nauhassa. Arvatkaapa mistä tuo ihana mustavalkoinen paperinaru on peräisin? Ihana Kati toi Baby Showereihin kauniisti pakattuja lahjoja, joissa oli tuota narua. Tämä himohamstraaja säilytti narun aarteenaan, saattaahan sitä joskus vielä tarvita!


1. Tasseliviiriin tarvitset: 150 l jätesäkin, rautalankaa, helmiä ja narua viirin ripustamista varten. Leikkaa jätesäkistä vaakatasossa soiroja, leikkaa toinen reuna auki ja toinen kiinni. Leikkaa pieni reikä kiinnijätetyn soiron keskikohtaan.


2. Tee rautalankaan lenkki ja pujota helmi lenkkiin. 

3. Pujota rautalanka"kädet" jätesäkkiin tehdystä reiästä läpi. Ja kiepauta rautalanka"kädet" helmen alla olevan rautalanka"kaulan" ympäri.  

4. Ripusta tasseli roikkumaan naruun lenkistä. Voit puristaa rautalangan kiinni, jolloin tasseli pysyy oikeassa kohdassa narulla. Ripusta viiri vaikka taulukoukuilla kiinni seinään. Juhli kunnolla!







En raaskinut ostaa kurpitsoja kaupasta, mutta meillä on näitä satsumia.



Mielessä kävi myös kolmioviirien ja lepakoiden teko, mutta jätetään se nyt ensi kertaan. Laitan jossakin vaiheessa myös super ihanan sitruunakakun ohjeen. Se tekee juhlapöydästä juhlapöydän.

Osallistun tällä postauksella Pienen linnun MakroTex-haasteeseen, jonka aiheena on keltainen. Sopii hyvin koska, meidän synttäreistä jääneessä ilmapallopussissa ei ollut oransseja palloja.


Kurkkaa lisää Halloween-juttuja täältä! Viime vuonna selvitin kurpitsan tarinaa. 

Arvatkaapa mitä tilasin jo?  Muumi kirjajoulukalenterin! Oli pakko jo tilata ennen kuin loppuu!