Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululahja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululahja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Ruuhkavuoden neulotut joululahjat

Loppiaisen tunnustukset: joulu yllätti taas! 


Loppiaisena napostellaan viimeiset seinät Tähkäpää-piparkakkutalosta. Esittelyssä joulun 2018 itsetehdyt joululahjat. Neuloin pipoja ja sukkia joulupaketteihin ja kerron miten meillä meni ensimmäisen ruuhkavuoden joulu.


Pienin toivoi joululahjaksi Tähkäpää-kakun.  Onneksi piparitaikinaa saa valmiina kaupasta. Ompelin tytöille frilla-mekot Roon yksivärisistä trikoista ja tuhosin pinkin Letin leggareiksi.

Tänä vuonna joulupaketteihin neuloin pipoja ja sukat. Joulu tuntui tulleen taas ihan yllätyksenä. Heräsin paria päivää ennen joulua, että tosiaan se jouluaatto onkin tässä ihan lähellä. Ensimmäinen ruuhkavuosi oli tehnyt jo tehtävänsä  ja  kotona oli kaikki valmistelut tekemättä. Työkaveri ihmetteli, että miten selviän.

Onneksi lahjapuolta olin ajatellut jo ajoissa sillä olin neulonut lahjoja pitkin syksyä. Ja viime tippaan ompelin siskolleni viittablazerin italialaisesta pukuvillasta vapaan ajan rippeillä. Tosin kaikki oli paketoimatta ja postittamatta. Kylpyhuoneen lattialla näkyi saavuttamaton pyykkivuori ja imurointiin päästäisiin vasta kun kaikki roju olisi lapioitu ensin paikoilleen muista huoneista. Pienin oli pyytänyt lahjaksi Tähkäpää-kakkua jo pidemmän ajan. Tämä loi jo vähän haastetta!

Äitini on taikuri ja pystyi joka vuosi luomaan joulun päivässä, mutta nykymaailmassa kun kaiken saa kaupasta, niin ei sen pitäisi olla edes niin vaikeaa. Tosin sinne kauppaakin pitää mennä ja tietää mitä sieltä haetaan. Ja se siivous ja sitten pitää kuitenkin valmistaa maidottomat kalat, rosollit, laatikot itse. Saahan to-do-listasta ihan loputtoman.

"Norsunkin voi syödä pala kerrallaan."


Annoin olla, vaihdoin asennetta. Ei kaikkea ole pakko saavuttaa. Mietin, että otan ison kupin kahvia ja kyllä tämä tästä. Ei joulu mikään maailman loppu ole. Jaetaan miehen kanssa hommat ja tehdään se mitä jaksetaan ja omalla painollaan. Tärkeintä on nyt, että lapsilla on kuusi ja niitä lahjoja.

Ja taas tapahtui se joulun taika ja yllättäen hommat olikin jo hoidettu pestyllä lattialle saattoi tuoda joulukuusen ja lapset katselivat lumiukkoa, kun laitoin laatikoita uuniin.  Ja se Tähkäpää-kakkukin oli tehty ja muovit paketoitu. Laitoin jouluna viestejä, että lahjat odottavat postissa seuraavana arkena.

Meillä kaikilla on sama pelko tekemättömiä töitä kohtaan ja se kasvattavat sen vuoren mielessä melkein saavuttamattomaksi. Se on vain asenteesta kiinni ja lopulta parin minuutin hommat oli taputeltu. Mutta tosiaan sen norsunkin voi syödä pala kerrallaan.

Näitä pallerosukkia neuloin junamatkoilla, kun matkustin koulutuksiin. Ohjetta ei ole, ne vain syntyivät. Pampulat ovat tehty virkkuukoukulla neulonnan yhteydesssä.  Lankana Suomen lampaan villa Novitalta. Tytöt askartelivat paketteihin vielä hienot kortit.


Neuloin itsellenikin viininpunaisen pipon Dropsin Merino Extra Fine-langasta. Tämä merinovillalanka on tämän hetkinen suosikkini ja sitä on ihana neuloa. Tätä pipoa neuloin työmatkalla Tornioon ja pinkki pipo syntyi koulutusmatkalla. Lanka on ihanan pehmeää ja se ei kutita.


Hyvä huomata nyt kun tätä syksynä hamstrasin täyteen hintaan, että joulun jälkeen tämä Dropsin Merino Extra Fine-merinovillalanka on nyt Adlibriksellä tarjouksessa 2,90 e kerä!  KLIKKAA TÄSTÄ TARJOUKSEEN! 


Neuloin Sik-sak-pipoa myös Suomen lampaan villasta. Alla oleva pipo on neulottu  kahdella langalla Adlibriksen Alpacasta ja Baby-merinosta. 

Sik-sak neulepipon idea on löytyy TÄÄLTÄ.  Tässä pipossa sik-sak sarakkeita tulee 18 ja niissä on 4 oikein silmukkaa ja 2 nurin  ja puikkokoko on 3.  Kavennukset tapahtuvat nurin-kohdissa.

Piparkakkutaloon tein kohokuvioinnit pitsimuotilla. Kaulin valmiiseen levyyn pitsimuotilla kuvion  ja sitten paistoin piparitornin pyöreät elementit  kumotun pitkän kuivakakkumuotin päällä.


Tänään loppiaisena puramme kuusen pois. Koristelin kuuseen  välipäivinä lisää valkoisia lasisia palloja joita löysin -70% alennusmyynnistä. En muista mihin oli osa palloista kadonnut viime vuonna, oliskohan ne rikkoutuneet vai oliko koristelaatikolla käynyt Kon Mari?

Hyvää uutta vuotta 2019 !

perjantai 7. joulukuuta 2018

Bambi-patalaput vohvelikankaasta


Joululahjapajassa valmistui ihanat Bampi-patalaput vohvelikankaasta. Tämä on Käsityöblogien joulukalenterin 7. päivän luukku. 

Joululahjapaja on taas pyörähtänyt käyntiin. Vohvelikankaasta syntyi kosteudenekeräyssydän ja ihanat patalaput.


Oi ihana vohvelikangas! Se on trendijuttu nyt. Tästä ihanuudesta tekee mieli ommella kaikenlaista lahjapaketteihin.

Bambi-kuvio löytyi viime kesän Mollie Makes lehdestä.  Bambin huopapalat ovat vain leikattu ja liimattu ja yksityiskohdat ovat tämän jälkeen  kirjailtu päälle. Liimana käytin Aleenes Tacky Glue liimaa Ullakalta. 



Löysin Mollis Makes-lehdestä ihanan bambikuvion ja sormiani syyhytti kokeilemaan sitä jossain. Nyt joulun alla tajusin, että se olisi juuri se oikea juttu koristamaan vohvelikankaisia patalappuja. 

Patalappujen sisällä on kaksinkertainen pala valkoista pyyhettä. Melkein ehdin laittaa sisään vanua, mutta viime hetkellä mieleeni välähti miten polyesterivanu sulaisi uunipeltien kanssa.

Ensin leikkasin bambin lehden mallin mukaan huovasta ja liimasin sen kiinni vohvelikankaaseen. Sitten kirjoin pikaisesti muutaman piston mustalla ja valkoisella langalla. Kun Bambi oli valmis ompelin patalaput kokoon.

Koon puolesta mallina oli hellassa roikkunut vanha patalappu. Leikkasin mallin mukaan vohvelikangaspalat ja pyyhepalat.  Saumuroin ne yhteen ja käänsin lapun oikein päin auki jättämästäni kulmasta. Kulman ompelin käsin kiinni samalla kun ompelin siihen lenksun.

Itseasiassa pelkästä vohvelikankaasta tulisi nahkalenkin kanssa tosi kiva patalappu.


Bambin pilkut ovat tehty yhdellä pistolla ja solmulla. Vohvelikankaasta  tuli kauniit patalaput. 


Sydämen sisällä on vaipasta nypittyä vanua joka imee kosteutta melko hyvin .Sydän on kiva laittaa auton takaikkunalle imemään kosteutta.  Vanhempi neiti kirjoi sydämen taustaun. 

Kosteuden keräin vaipoista!

Ompelin minä muutakin! Oli pakko kokeilla toimiiko tämä kosteuden keräin tehtynä vaipoista.Vohvelikankaisen sydämen sisällä on vaippavanua. Nypin sitä pieniksi jääneistä vaipoista muuttuu geelimäiseksi aineeksi kun sen laittaa vesilasiin. Kokeile vaikka!  Sydämen mallinen kosteuden keräin  on tarkoitettu autoon takaikkunalle imemään kosteutta sisältä. Vaipan silikoonin pitäisi olla melko imukykyistä.


Tämä on Käsityöblogien

Joulukalenterin 7. päivän luukku. 


6. Päivän luukku löytyy Madam B.C:n blogista ja huomenna 8. luukku Käsityöblogien joulukalenteri aukeaa täällä Lumisiivet-blogissa



Ihanaa joulun odotusta! 

torstai 4. tammikuuta 2018

Räyh! Kissapaita

Vanja Sean R-kissa ja käsityölahjojen uhri


Siskoni on joutunut käsityölahjojeni uhriksi jo monena vuotena. Tästä lahjasta olin kovasti fiiliksissäni. Lahja on  ompelemani Vanja Sean R-kissaneulospaita. Pommitetaanko sinua käsityölahjoilla vai oletko itse pommittaja? Tunnustan, olen käsityölahjapommittaja.




Rento kissaneule toimii farkkujen kanssa.  Kuviollisia neuleita on näkynyt viimeaikoina myös muotilehdissä. Onhan 90-luku niin vahvasti pinnalla.


Jouluaattona minua jännitti eniten miten paita sopi saajalle.  Olin niin fiiliksissä, kun joulupukki ojensi siskolleni pehmeän paketin. Onpa hienoa, että kissapaidasta tuli näin hyvä.



Ompelin siskolleni räyheän kissapaidan.


Joulun jälkeen pyörähdimme mummola käynnin yhteydessä katsomassa siskoa uudelleen ja kysyin voisikos kissapaidan vielä kuvata? Ei ollut aikaa silittelyille selittelyille ja pusero napattiin matkalaukusta suoraan rappukäytävään pikakuvauksiin.

 Ompelin siskolleni ensimmäisen ihan oikean neulepaidan. Kun näin tämän kuosin ensimmäistä kertaa ihastuin heti ja tiesin, että tämä olisi siskoni juttu.  Omassa kategoriassa neulos menee luxus-sarakkeen alle. Neuloksessa on tummansinisellä pohjalla oleva räyheä kissakuvio joka on kudottu Suomessa laadukkaasta luomupuuvillasta. Sitä ei myydä muuten kuin kotiompelijoille. Rento neulepusero oli mahtava kissoista pitävälle!

 Vanja Sean neuloksia löytyy Kuusi Collectivesta ja sain ompelubingopalkintona valita sieltä metrin. Huhkin öitä myöten 38 ompelubingoriviä joka riitti nipin napin 3. sijaan.  Palkinto oli helppo valita ja se oli tietenkin Vanja Sean R-kissa joka minulla jäi viime vuoden käsityömessuilta ostamatta. En siitä osannut vielä silloin tehdä mitään, mutta ihastus jäi.

Kurkkaa muut Vanja Sean neulokset tästä! Klik

Neulos on aika jämäkkää ja kaava-asiassa piti myös vähän soveltaa. Siskoa näin viimeksi kesällä, joten kokokin oli vähän hataran muistin varassa. Onneksi muistini piti ja kaava löytyi Suuri Käsityö-lehden numerosta 9/2017,   2 Poolo. Lisäsin puseroon vain resoria alareunaan ja  resorikauluksen poolon tilalle. Valitsin kooksi 38 ja se näytti juuri sopivalta rentoon paitaan ja melko joustamattomaan neulokseen.

Huolittelin saumat ensin saumurilla ja ompelin sen jälkeen vielä uudelleen ompelukoneella, muutenhan neuloksen ompelu ei juuri eronnut joustocollarista. Ihan suotta pelkäsin neuloksen ompelua. Paidasta tuli juuri sellainen, kun siskoni rentoilupaidat ovat yleensä!

Oli pakko sanoa, että paras joululahja oli minulle kun paita oli juuri sopiva ja saajalle mieleinen. Olin ihan fiiliksissä.

Näin jälkiteen ajateltuna olisi varmaan ollut järkevää ottaa Suuri Käsityö- lehden 4 numeron tilaus, eikä kärkkyä lehteä aina irtonumerona. Tosin mistä sitä tietää, jos lehdessä ei olekaan mitään kivaa?  Suuri Käsityö-lehden tarjoukseen pääsee tästä klik*








Räyheä tuo paidan kissa. Puserossa on meleeratut harmaat resorit, jotka tuovat paitaan vähän collegepaitamaista fiilistä. 




Siskoni on ollut se onnekas lahjansaaja näille minun kyhäelmilleni. Kerran virkkasin hänelle pronssinvihreästä langasta biletopin ja silloin inspiraationa oli Kylie Minougin Spinning Around. Ja hänen paketeista on löytynyt  melkein aina sukkia, lapasia ja huiveista  puhumattakaan. Voisi melkein sanoa, että hän on joutunut tahtomattaan käsityövimmaisen lahjojen uhriksi.

Nyt hienovaraisesti kysyin mitä mieltä hän on käsityölahjoista ja hän sanoi sen olevan ok. Onneksi siskoni osaa arvostaa käsintehtyjä asioita ja pahempia ylilyöntejä ei ole vielä tullut.  Joka joulu mietin, että käsityölahjat saattavat tuoda enemmän iloa antajalle. Ehkäpä se on parempi kuitenkin näin, kuin paketoida Made in China-kovamuovia ja villasukatkin onneksi kuluvat joskus puhki.


Saatko sinä käsintehtyjä lahjoja liikaa vai oletko niiden innokas antaja?

Innostuin tekemään joululahjoiksi monta merinovillavuorellista pipoa, reppuja ja kaulureita.  En tiedä miten muiden kävi. Menikö lahjat kaappien perukoille, lahjakiertoon vai ihan käyttöön? Nyt kun joulu on ohi jäi hiukan tyhjä olo. Mitä nyt sitten? Arvaa vaan, minulla on kolme uutta kässäprojektia kesken. 


Siskoni tykkäsi kissapaidasta ja minustakin se on hieno. Ihana Vanja Sean R-kissa! Ja ihana paita ja sisko. Kiitos! 



Huomasitko kokosin kivoja käsityöalennuksia tuonne oikeaan reunaan?  ---> 



lauantai 16. joulukuuta 2017

Joululahjaideat kässähirmulle

Mitä haluaisin joululahjaksi?





Keräsin muutamia ihania juttuja joita itse kaipaisin joululahjaksi. Pienet käyttöön menevät ideat ovat niitä parhaimpia lahjoja ja ne tuovat iloa  pitkään. Uskon että moni muukin ompelun ja neulonnan ystävä saattaisi ihastua näihin.


KlompeLOMPE merinovillalanka

Tätä lankaa olisi ihana hypistellä ja neuloa vaikka yksi pieni takki ja pipo.  Sana KlompeLOMPE- on pyörinyt kauniin neulekirjan johdosta monen neulojan suussa ja onhan se hitti juttu! Ja ihanaa, että nyt löytyy lankaakin. Bongasin langan Lankakauppa Titityystä Toivolan vanhalta pihalta. Langat ovat neulojille aina ihana lahja, kunhan muistaa ostaa monta rullaa samaa laatua.

Titityyn koko kauppa on täynnä lankaherkkuja, joita moni on ihastellut taidokkaiden neulojien pitsihuiveissa.  Suuntaamme sinne vielä kurkistamaan muutakin joululahjatarjontaa. Onneksi Titityyllä on myös verkkokauppa, jos ette pääse Jyväskylään käymään. Tämä langan sävy hurmasi minut nyt täysin.

KlompeLOMPE merinovillalanka on tuttu nimensä mukaisesta neulekirjasta.  Kuva: Lankakauppa Titityy


KlompeLOMPE, Neuleita koko perheelle klik*

Olen nähnyt niin kauniita lapasia ja pipoja, että tämä kirja on melkein pakko omistaa. Kirjassa on kauniita ja yksinkertaisen näköisiä malleja ja itse imen inspiraatiota jo pelkästään kauniista kuvista. 

 Kirjan kirjoittajilta ilmestyy ihan uusi kirja viikolla 2  KlompeLOMPES Sommerbarn ja se on nyt ennakkotilattavissa. Sitä ei ole käännetty vielä suomeksi, mutta kaipa meistä jokainen osaa vähän norjaa.




KlompeLOMPE, neuleita kokoperheelle Kuva: Adlibris



Novita Koivu sukkapuikot 3,5 mm klik*


Näitä koivusta valmistettuja puikkoja on neulontaryhmissä kehuttu. Kevyet, kestävät ja ekologiset!

Vanhat puikkoni kulkevat vain lyhyen aikaa pesun jälkeen ja työ ei etene ollenkaan.  Näillä saattaisi homma luistaa mukavammin.
Novitan Koivu-puikkoja saa 10 -kokoon asti. Kuva: Novita

Teeleidin teetä, Kirsikkapuun katveessa


Olen ihastunut Teeleidin teehen. Se kuuluu niihin joululahjoihin, joita haluan antaa ja myös saada. Ihana pieni pala luxusta arkeen. Vihreätee pistää hyvin vauhtia päivään ja inspiroi. 
Teeleidin Kirsikkapuun Katveessa-teetä en ole koskaan maistanut, mutta se kuulostaa ihanalle. Vihreää teetä ja kirsikkaa siitä on pakko pitää. Kuva: Teeleidi


Kirjontakehys

Pääsin ompelubingoa pelatessani kokeilemaan käsinkirjontaa. Nyt näitä kirjontakehyksiä näkyy paljon myös sisustuksessa. Kehykseen voi laittaa mummin kauniin liinan tai lempikankaan ja sen voi asetella seinää koristamaan, silloin kun ei ole kirjontatyötä meneillään. 
Prym kirjontakehyksiä löytyy montaa kokoa Kuva: Ullaka

Sokrun Uni-trikoo, Ehta

Tämä on yksi vuoden kangasrakkauksia joka on jäänyt hankkimatta. Sokrun Uni on ollut niin monta kertaa ostoskorissa, että tuntuu kuin olisin tämän jo hankkinut kokoelmiini. Tätä metri tai 1,5 riittäisi hienosti.

Ehdalla on myynnissä myös sitä kaipaamaami kaavapaperia ja tukikangasta. On pakko myöntää, ettei mieheni kaupasta tuoma ruskea leivinpaperi enää riitä.


Toinen ostan/en osta- kangas on ollut Vimman Mystical Flowers .



Uni on Sokrun Outi Virtasen suunnittelema kuosi. Kuva: Ehta




Paininjalkasarja ompelukoneeseen


En edes tiedä mitä kaikkea näillä voi tehdä, mutta kyllä on kova hinku kokeilla!  Siskoni lupasi minulle tämmöiset. Itseäni kiinnosti eniten vapaatikkaukseen ja nauhan ompeluun käytettävät jalat. En uskalla sanoa, oliko tämä hyvä idea vai ei, mutta tästä ammentaa postausaiheita pitkään.


Paininjalkasarja ompelukoneeseen. Kuva: Amazon


Mekkotehdas aikuisille-kaavakirja klik*

Minulla on paljon joustamattomia Marimekon kankaita ja täältä pitäisi löytyä niille mekkokaavat. Tästä kirjasta olen kuullut paljon hyvää.

Mekkotehdas Aikuisille-kirja Kuva: Adlibris



Mitä sinä tarvitsisit joululahjaksi? Onko sinulla samoja toiveita?



torstai 7. joulukuuta 2017

Narureppu vai tuohikontti?

Itsetehty joululahja nuorelle. Hitti vai huti? 

Ompelin narurepun Pentikin tuohikuvioisesta vahakankaasta. Tein yksityiskohtia reppuun korkkikankaasta. Tämä on kai nykypäivän tuohikontti. 





Pentikin Tuohi olisi ollut ihana myös liinana joulupöydässä, mutta ehkäpä se tuottaa näin muutakin kuin ompelun iloa.



Narureppu on nopea ommeltava ja kävisi se meillekin uimahallireissuja varten tai luistinpussiksi. 

Ompelin hauskan narurepun Pentikin Tuohi-kernistä. Ostin vahakangasta  Pentik Outletista ja olin sen ihan unohtanut, kun näin Puuhakaspajan joulukalenterista ilmaiskaavat narureppuun. Silmiini piirtyi kuva kahdesta nuoresta miehestä jotka kahlasivat lumihangessa nilkat paljaana ja asettelivat samalla narureppuja selkään. Pyrytti! 

Kerni muistui mieleeni heti ja  nauratti, että totta tästä tulee nykyajan tuohikontti. Toinen ajatukseni oli, että villaiset nilkkasukat voisivat olla hienot myös. Tosin jouluna ei pidä vitsailla nuorisomuodista vaan yrittää antaa mieleinen lahja.  

Tietenkään minulla, ei ollut kaavan tulostamiseen mitään välineitä, enkä voinut edes kokeilla piirtää repun viivoja tabletilta. Mutta onneksi idean siemen riitti ja lähdin googlettamaan merkkinarureppujen kokoa.  Suorakaitaleen ompelemisesta selviää helposti, kun sitä ei tarvitse edes huolitella.  Materiaaliksi riittää tukeva kangas, narut ja sirkkarenkaat. Hieman kirpaisi leikata joulupöytään tarkoitettu vahakangas, mutta tiesin, että kaappini on täynnä pöytäliinaksi sopivia kankaita.

Nyörit löytyivät luistinosastolta ja ne ovat tarkoitettu taitoluistimiin, pinkki oli minusta aivan ihana. 


Tässä mitat narureppuun . Sirkkarenkaat olivat halkaisijaltaan 8 mm. 



Tuohikontin ompeluohje






Leikkaa 2 kpl 57 +6 cm ×37 palaa. + taskupala 19 x 25 cm.

Ompele tasku kiinni repun takaosan yläosaan  noin 15 cm päähän yläreunasta. 

 Ompele alareuna ja sivut yhteen jättäen yläosasta 6 cm ompelematta. Vahakankaan voi ommella suoralla ompeleella, se ei purkaannu.

Käännä yläreunan reunojen aukot sisään päin ja ompele ne suoralla ompeleella. Käännä nauhakuja ja ompele se alareunasta.

Leikkaa ja ompele vahvikekankaat kulmiin. Ota malli repun valmiista kulmasta.


Leikkaa aukot sirkkarenkaille ja naputa ne kiinni.

Pujota nauha vahvikekankaan puolelta ja vedä se saman puolen nauhakujasta sisään ympäri ja pujota se samaa reittiä sirkkarenkaan läpi. Pujota toinen hihna samalla tavalla. Mallaa nauhat sopivaksi ja leikkaa. 

Voit solmia nauhan päähän kiinni vaikka puuhelmet. 
 
Ehdin ommella myös Vimman Humanista collegemekon ja Hubbabubba pipoja. Vuorena pipossa tietysti merinovillaa. Äitini otti nämä ihanat kuvat! Kiitos! 

 Äitini katsoi tyttöjä ja sillä aikaa säädin repun kanssa. Äiti tuli näyttämään kuvaa kokonaan korkkikankaasta tehdystä repusta, jonka kuva oli Suuri Käsityölehdessä klik*. Repun vieressä roikkui hintalappu ja hintaa oli vaivaiset sata euroa. Oli tosiaan silmät tippua päästä. Suunnitelmissa oli jo alun alkaenkin tehdä yksityiskohtia korkkikankaasta ja tämä vielä vahvisti inspiraationi oikeaksi. Pitäisi varmaankin tilata korkkikangasta lisää Ullakalta klik* ja tehdä itselle  ökyreppu.

Nyt istun viltin alla umpijäässä. Vanhat luut jäätyivät tuolla ulkona. Flunssani ei ota parantuakseen ja kävin silti yskimässä Tsehovin Kolme sisarta-näytelmän yleisössä. Pisti miettimään, että nämä ihmiselon ongelmat eivät ole muuttuneet sadassa vuodessa, vaikka maailma on ihan toisenlainen.  Jokainen meistä etsii paikkaansa maailmassa ja talvikin on aina kylmä.  Ja nyt olisi vielä paketit postitettavana.

Onko lahja hitti vai huti?


Tänään 20% lisäale jo alennettuihin koodilla CHRTMS!☟

lauantai 31. joulukuuta 2016

Joululahjatehdas

Itsetehtyjä joululahjoja


Neuloin Havu-villalapaset ja askartelin heijastimia joululahjoiksi. Itsetehdyissä lahjoissa välittyy tekemisen iloa ja tunnetta. 

En ole varma antaako itsetehdyt lahjat enemmän iloa tekijälle, kuin saajalle. 


Tein varmaan villasukkien ja lapasten kutomisennätyksen lastenhoidon lomassa. Olen varmaan maailman tylsin täti, mutta päädyin siihe että villasukat ovat edelleen kiva lahja nuorelle.  Onhan ne ainakin tarpeellisia luistimiin ja monoihin. Ajattelin että itsetehdyissä lahjoissa välittyisi hyvää tunnetta ja iloa. Kesäheinän kummitädille neuloin Havu-lapaset ja Pieni askarteli vielä avaimenperiä. 

Minun piti askarrella vanhasta parkakankaasta mustia kuusia verhoihin, mutta idea kasvoi ja niistä tulikin lopulta kuusiheijastimia. Itsetehtyjen lahjojen tekeminen on kivaa ja minulla olikin tonttupaja kun mummi oli käymässä. En olisi varmaan ehtinyt lopulta tekemään lahjoja tai jouluvalmisteluita tai yleensäkään mitään ilman lastenhoitoapua.


Pienestä oli ihanaa askarrella avaimenperiä. Hänellä on parempi värisilmä, kuin minulla. Annan jatkossakin hänen hoitaa taiteellisen osuuden. Hänellä oli tarkat värikoodit jokaiseen helmeen, iskän väri on sininen, mummin väri lila,  serkun väri pinkki..



Neuloin lapaset huopaantuvasta Joki-langasta ja kuosinsa pitävästä Pallas-langasta. Lapasista muotoutuu käytössä kivat huopalapaset ilman, että kutistuu liikaa.  Kirjoin koristeeksi neulalla havu-kuvion. Testasin viime vuonna ettei yhdistelmä huopaannu liikaa, kun kaverina on villasekoitelanka. Joki-langasta saa myös ihan kunnon huopalumitähtiä. 


Näissä sukissa lankana oli Novitan Keloa, ihanan paksua ja niin mukavaa neuloa.


Näissä sukissa lankana oli Novitan Suomivillaa. Lanka on 100% villaa ja hyvä laskettelusukka koska villa voi imeä oman painonsa verran kosteutta tuntumatta silti märältä. 


Ostin minä ihan kaupastakin lahjoja.  Buff-hattuja, jotka ovat hyviä kypärän alle. Eiköhän se mopoaika pian koita. Ostin myös Konjac-kasvojen pesusieniä. Itse ihastuin omaani niin, että oli ostettava niitä lahjaksi. Niin ja teetä! Miehelle ostin Haltin kerraston ja tytöille ( huoh)  ihan kaikkea. Se lelukauppa hulluus iskee aikuiseenkin.

Ihmeellisistä Konjac-sienistä on puhuttu  blogimaailmassa jo vuosia. Onhan se ihan loistava puhdistussieni. 


En ole varma menikö lahjat ihan huti vai osuiko, mutta viestiä tuli että oli mieleisiä. Tähän voi nimettömästi lisätä kommentteihin joululahjatoiveta ja ehdotuksia, mitä täti voisi ensi jouluna paketoida.


tiistai 20. joulukuuta 2016

Jouluiloa ja sisäistä rauhaa

Musta on trendiväri muualla kuin ajatuksissa.


Kiire, hoppu, kiire, hoppu!  Meillä tehdään listoja mitä kaikkea pitäisikään vielä tehdä. Listalta on yliviivattu muutama asia, mutta muuten rivejä tulee lisää aina kun yhden asian on saanut suoritettua. Jotenkin tuntuu, että ollaan rakentamassa suurta yllätystä joululle joka on kohta tulossa kylään. Kop, kop, kop!

Ehkä tätä joulua pitäisi kuitenkin rakentaa sisäisesti, jolloin pienet murheet, kiire ja listat eivät paljon painaisi.  Päättelin, että hyvää mieltä pitää myös ruokkia, että se kasvaisi oikein suureksi ja pulleaksi ja tyhmät asiat olisivat ajatuksissa niin pikkuruisia että jäisivät pulleron jalkoihin. Eihän se vielä riitä! Lahjaksi voisi vielä paketoida leveän hymyn ja antaa iloa! Kiitos perhe, ystävät, tuttavat ja vieraat, olette sitä minulle kovasti antaneet! Toivottavasti voisin antaa teille ison paketin joka sisältäisi, kannustusta, iloa, aurinkoisia ajatuksia ja vauvan hymyä.  

Näillä ajatuksilla aion jatkaa joulun valmistelua ja nauttia samalla jokaisesta rivistä. Uskon etteivät palaneet piparitkaan harmita, kun musta on trendiväri muualla kuin ajatuksissa.








Osallistun näillä kuvilla Pienen Linnun Makrotex-haasteeseen aiheena on vastavalo.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Virkattu pupuhelistin vauvalle

Bambulangalla virkatulla pupulla on mukava hinkata kipeitä ikeniä



Virkkasin vauvalle bambulangasta suloisen pupuhelistimen. Sillä on hyvä hinkata kipeitä ikeniä. Tuleekohan jouluksi hampaita?

Kaikki puput eivät meidän neidille kelvanneet. Olikohan liian iso kun, ensimmäistä pupua ei huolittu.

Virkkasin meidän vauvalle helistinpupun. Vauvalle tulee kai hampaita. Kesäheinällä on molemmat pikkunyrkit suussa koko ajan ja kuola vain valuu. Ikenien täytyy olla tosi kipeitä. Etsiskelin purulelua, mutta en löytänyt äitiyspakkauksessa ollutta lelua mistään. Muistin että äitini oli virkannut ja neulonut useamman punaisen pupun Pienelle, mutta ne olivat jo nuhjaantuneet edellisellä käyttäjällä.  Onneksi näppäränä tyttönä keksin ottaa mallia vanhasta pupusta.

Osasin jo amigurumini virkkauksesta vanhan tutun kiinteän silmukan ja aloin hommiin. Virkkasin ensimmäisen pupuni  ja piilotin siihen kulkusen sisälle. Iso ja kömpelön oloinen pupu ei jotenkaan sopinut Kesäheinän käteen, joten oli tehtävä vielä toinen vähän pienempi. Niin kuten aina, en osannut tehdä samanlaista, vaan aloin säätämään, hyvä niin.

Virkkasin toisen pupuhelistimen perään ja tämä löysikin tiensä Kesäheinän suuhun ja näytti että pupulta meni niskat heti kättelyssä. Tätä Kesäheinän kelpuuttamaa pupua kehtaa jo ihan kuvata. Jos olisin tiennyt miten helppo tämmöinen on virkata, olisin varmaan tehnyt näitä hyvissä ajoin kaikille lähipiirin vauvoille. Kummitytölläkin on jo niin isojen tyttöjen jutut.


Miten virkattu pupuhelistin tehdään?


 Aloitin virkkaamaan  25 silmun renkaana keskiöstä niin että virkkauksen taite tulee renkaan ulompaan osaan ja taittuu takaisin keskiöön. Ennen keskiön yhteen virkkaamista täytin renkaan värjäämättömällä huovutusvillalla. Sitten virkkasin pupulle pään ja täytin myös sen villalla ja kulkusella. Harmittelin että olin marittanut pitkään säästämäni suklaamunan muovikotelot roskiin, se olisi ollut hyvä kulkusen suojaksi pään sisään.

Tämän tarkempaa ohjetta en osaa antaa. En tosiaan vieläkään osaa lukea käsityöohjeita ja vielä vaikeampi on sellaisia kirjoittaa. Mutta toivottavasti kuvista ja inspiraatiosta on apua!

Tämäkin joululahjaidea tuli heti käyttöön. Voi apua meillä on tupa täynnä kaikea ennen kuin on edes joulu!


Kurkkaa tästä puuvillalankatarjoukset! Klik* Kun Adlibrikseltä ostaa 10 e arvosta postikulut ovat ilmaiset!
Virkattupupu tuli yhdessä illassa valmiiksi, nopea tehdä kun harjoitustyö oli tehty. Helppoja!


Käytin Novitan Bambulankaa ja 3-koon virkkuukoukkua. Bambulankaa olin hamstrannut varastoon, mutta tähän kävisi myös puuvillalanka.

Virkatusta pupuhelistimestä tuli aika hyvä ja siisti. Ehkäpä pupu ei tarvitse silmiä, eipä näe millaiseen kitaan joutuu ;). 

En näytä hampaita! Neulepeiton tein syksyllä Kesäheinälle. Pitää muuten kehua että neiti on viihtynyt sitterissä yllättävän hyvin. Sitteri hytkyy hauskasti noilla rautalankajaloilla.

Joulukalenterissa oli hyviä palkintoja. Eilen oli kaikki Reimat 50% alennuksella. Löysin Pienelle aluskerraston, sitä olin etsinytkin! Jes saan jotain paketoitavaa!