Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kranssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kranssi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. marraskuuta 2017

Henkarikranssi ja tuohitähtiä

Tuntumaa tuohitöihin


Askartelin tuohesta tähtiä. Ripustin kauniit pienet tähdet tuoksuvaan kranssiin roikkumaan. Kranssi  on tehty rosmariinista joka on kiepautettu henkariin.


Henkariin tehdystä rosmariinikranssista tuli kaunis ja se tuoksuu ihanalle. En muistanutkaan miten mukavia tuohityöt ovat! 



Kokeilin pitkästä aikaa tuohitöitä. Tämän tuohen tarina on taianomainen. Se tupsahti eteeni juhannusiltana kootessani yksin vastaa. Se suorastaan kutsui minut noukkimaan mukaansa metsäpolulta, vaikka juuri silloin minulla ei sille käyttöä ollut. Nyt näissä tuohitähdissä on mukana muisto tuoksuvasta metsästä ja se tuo palan juhannuslumoa jouluun.

Nyt tuohi tipahti ajatuksiini ja aloin kaivata partio-Siskon opettamia tuohityöjuttuja, joita askarreltiin joka kesä.  Oli inspiroivaa ottaa taas tuntumaa hienoon materiaaliin ja perinteiseen kädentaitoon.



Laitoin tähtiin mustat silkkinauhat. Kerään nauhat talteen aina kaupasta ostettujen  puseroiden sisäpuolelta. Niille löytyy aina käyttöä.












 

Video-ohje tuohitähtien tekoon


Tuohta ei saa repiä elävästä puusta, eikä ainakaan ilman maanomistajan lupaa. Kun puita kaadetaan tai polttopuiden joukosta löytyy hyvän kokoisia tuohia myös tuohitöihin.

Tuohen pinnasta pyyhitään roskat ja epätasaisuudet ja sen jälkeen se on valmis leikattavaksi ihan saksilla. Leikkasin ohuita nauhoja ja punoin niistä muutaman tähden. Tein video-ohjeen tuohitähtien askarteluun. Toivottavasti sait tästä inspiraation! Klikkaa videoon tästä! 




Rosmariinikranssi roikkuu nyt meidän olohuoneessa. 

Henkarikranssi rosmariinista


Henkarikranssissakin oli sattumaa mukana. Talvi tuli ja taloyhtiön kukkalaatikot jäivät tyhjentämättä. Olin juuri leikannut nipun rosmariinia lumen alta ja aioin sen vielä meille kuivattaa. Kerrankin oli ylimääräistä rosmariinia kranssiakin varten. Pyöritin oksat rautalangalla kiinni henkariin ja  kranssi oli valmis. Se tuoksuu niin hyvälle!


 Joskus tuntuu, että joku tiputtelee polkuni varrelle kaikkia ihania asioita. Pitää vain pitää silmät auki ja poimia mukaan ainakin ne kutsuvimmat. Joku kaunis päivä johdatus kertoo, mitä asialla tehdään. Tuntuuko sinusta koskaan sille, että joillakin asioilla on tarkoitus, silloin kun palaset vain osuvat kohdilleen?

Tein video-ohjeen tuohitähden askarteluun. Nämä ovat kivoja pieniä askarteluja joista syntyy joulu.


Mukavaa isänpäivää!  


Testailin myös muitakin tapoja tehdä tuohikoristeita. Täytyy vielä opetella ja kehitellä lisää.

Osallistun tällä postauksella tuomaan iloa ja valoa pimeisiin iltoihin Mansikkatilanmailla Perjantaimyysseihin. Sinne voi linkata myös oman iloa tuottavan postauksen.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Kipsinen käpykranssi

Masukipsistä syntyikin koriste oveen

Askartelin kauniin käpykranssin kipsistä. Minulla sattui olemaan ylimääräisiä kipsisiderullia.


























Maalasin kävyt ensin vaaleanpunaisella kalkkimaalilla.
















Inspiraatio iski, kun löysin kolme rullaa apteekin kipsisidettä. Tein niistä ja kävyistä hauskan kranssin. Sain kipsit lahjaksi babyshowereissa ihanan vaippakakun kanssa ja ne olivat jääneet odottamaan käyttöä. Minun piti tehdä silloin masukipsi, mutta en ihan ennättänyt raskausmahaani ikuistamaan, kun vauva jo syntyikin. Silloin olikin kaikkea kiirettä.


Nyt kipsipaketti osui käsiini ja mietin että siitä olisi hyvä tehdä jotain. Olin juuri maalannut käpyjä kalkkimaalilla ja tuli ajatus yhdistää kalkkimaalatut kävyt ja kipsi. Tytöt olivat innokkaasti auttamassa askartelussa ja pienet kädet viuhuivat vesiämpärissä ja käpyjä löytyy meiltä kotoa vieläkin oudoista paikoista. Kävin kurkkaamassa ohjeet kipsin käsittelyyn apteekin sivulta.

Laitoin käpyjä tarjottimen päälle kranssin muotoon ja sitten kastelin kipsirullan ämpärissä. Levitin yksi kerrallaan 3 rullaa kipsisidettä käpyjen päälle renkaan muotoon ja painelin lällyistäkangasta varovasti käpyihin kiinni. Kipsi kastuu nopeasti lällyksi ja kuivuu myös aika nopeaan, joten askartelunakin  homma oli pikainen.

Annoin kranssin kuivua ja käänsin sen ympäri kuivumaan toiseltakin puolen. Osa kävyistä tippui pois ja osa jäi tiukasti kiinni. Aika hauska! Tämä olisi kaunis koriste takan pälle, jos vain olisi takka..


Apteekin kipsirullat ovat edullisia masukipsin tekoon. Kävi mielessä mitä jos kostuttaisi vaippaharsokankaan askartelukaupan kipsissä ja valaisi masukipsin yhdestä kappaleesta. Sain itse nyt kimmokkeen kokeilemaan kipsistä joskus myös jotain muuta! Heh.. Olen niin kipsissä!


Kaunis valkoinen kranssi sopisi myös sisälle joulua ajatellen.








Ihanaa lokakuuta! Osallistun näillä kuvilla Pienen linnun Makrotex haasteeseen. Teemana on nyt lokakuu. Iloa, valoa ja positiivista energiaa. Muistakaapa osallistua lippujen arvontaan
käsityömessuille! Klikkaa arvontaan tästä!   Ja toinen pika-arvonta on myös Facebookissa. 













maanantai 19. joulukuuta 2016

Havukranssi henkarissa

Rautalankahenkarista ja havuista syntyy ihana kranssi.


Askartelin havukranssin metallihenkarista. Pitsinauha ja rautalangasta väännetty nimikyltti koristavat muuten yksinkertaista kranssia.

Rautalangasta vääntämällä saa kauniin nimikyltin. Ei niin helppo homma miltä äkkiseltään näyttää.


Meidän ovella tuoksuu nyt kuusenpihka. Sain viimein inspiraation havuranssin tekoon. Inspis tuli ihanasta Projektila blogi-joulukalenterista, jossa oli aivan täydellinen ovikranssi. Olin pitkän aikaan katsellut lähiseudun kuusia sillä silmällä, että joko myrsky minulle kaataisi yhden. Nyt viimein otin itseäni niskasta kiinni ja kipaisin takametsään kysymään metsältä antaisiko se minulle havun tai pari. Vastauskin tuli samantien ja katseeni osui  keskellä metsää makaavaan kauniiseen kuuseen.

Metsä on kyllä rauhoittava paikka hengähtää ja pysähtyä joulukiireiden keskellä. Ei siis ihme että monissa perheissä on omat kuusenhakutraditiot. Kävin hakemassa mummin ja Pienen metsään mukaan. Meillä oli vielä metsän raikkauden lisäksi mahtavat liukumäet. Iskä kun vietti yhdessä laatuaikaa vauvan kanssa saatiin mekin mäessä kunnolla ottaa vauhtia.

Kotona sitten muutamasta oksasta syntyi rautalankahenkarin kanssa kaunis kranssi. Kieputin ohuella rautalangalla havut henkariin kiinni ja kranssi oli valmis. Minulla on ovessa rautalangasta tehty nimikyltti, ja se oli kuin tarkoitettu kranssin keskelle. Oma näpertelytaitoni ei ainakaan vielä ylety rautalangasta vääntämiseen, onneksi ystäväni on mestari siinä.  En tiedä kerroinko, mutta sain kyltin ystävältäni Baby Shower-lahjaksi. Harmi ettei meillä ole noita henkareita enempää, tämäkin henkari oli napattu
 pesulasta tulleesta hääpuvusta.



Meillä oli mukavaa, kun mäet voitiin tulla liukumalla alas. Kuva: mummi


Minun kranssistani tuli vähän erilainen, kun inspiraationi lähteestä. Se siinä onkin ihanaa käsityöideoissa, että harvoin tulee kahta samanlaista vastaan. Laita vaan viestiä, jos sinua himottaa antaa lahjaksi rautalankanimikyltti, voin välittää viestiä tekijälle.


Lumi toimii myös hyvin kranssin koristeena. 

Ihan pieni hetki vielä ja kohta on joulu..

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Morsiusparin pöytä

Millaiset koristeet morsiusparin pöytään?

Morsiusparin pöytä oli koristeltu astetta juhlavammin.  Tänne oli tarkoitettu aikaisemmin postaamani aroniakranssi. Valtavan kaunis hääkimppu toimi pöydän koristuksena illan ajan. 


Kynttelikköön tehty kukka-asetelma, kristallit, hopeiset aterimet ja kauniit huonekalut tekivät oman lisänsä kauniiseen juhlatilaan. 

Ihastelen vieläkin, miltä heinäkuussa olleissa häissä näytti. Niin ihanat häät!  Nyt pääsen teille vilauttamaan, millä lailla morsiusparin pöytä oli koristeltu. Morsiusparin pöydän kuuluu olla hiukan juhlavampi, kuin vieraiden pöydät, mutta nyt pöytä oli todellakin juhlava! Pöytä oli katettu valkoisella pitsiliinalla ja pöytää ympäröivät kauniit kynttilät ja kukkalaitteet. Valtavan kaunista!

Aroniakranssi toimi hyvin kankaan ripustimena. Se oli kiinnitetty seinään taulukoukulla. Kranssi-ideaa voi käyttää myös vihkikaaren tekoon. Silloin 3 kranssia ripustetaan puuhun tms. ja kangas pujotetaan niistä läpi.  


Muistatteko vielä aroniakranssiohjeen? Kranssi tuli koristamaan morsiusparin pöydän takaseinää. Kranssista roikkui vaalea pilkullinen kangas. Idea oli että vaalea tausta erottaisi pöydän kauniisti muista ja korvaisi seinällä olleen synkän maalauksen.  Valkoista ei morsiamen mukaan voinut olla liikaa. Mietin pitkään millä kankaan ripustaisi näyttävästi. Kauniissa salissa pitää olla tarkkana millaisien koristeita käyttää, sillä juhlavassa ja arvokkaassa salissa myös koristeiden pitää sopia salin arvokkuuteen. Onneksi keksin että näyttävä aroniakranssi sai toimia verhon ripustimena. Ja minusta se sopi tilaan kuin nakutettu.

Muistatteko mistä kangas oli tuttu?  No, tämä on SUNRID-kangas Ikeasta! Morsian oli ollut myös samoilla kangaskaupoilla. Varmaan moni morsian on löytänyt Ikea- kankaan omiin juhliinsa.

Mitä itse olette mieltä morsiusparin pöydästä? Onko mukava istua itsekseen omassa pöydässä vai juhlia isossa pöytäseurueessa? Molemmilla on puolensa.

Ikean SUNRID-kangas on kyllä monikäyttöinen ja edullinen ratkaisu hääkoristeisiin. Morsian oli löytänyt vielä kauniin MR ♡ MRS-nauhan.


Täytyy sanoa että tämä on varmaan kaunein morsiusparin pöytä, jonka olen nähnyt. Ja tässä on enemmän kuin ripaus Belle Époque-tyyliä.


Tämä morsiuskimppu oli vielä piste ii:n päälle pöydän koristelussa. Valtavan ihana! 



Tästä pääset kurkkaamaan 
Maijan ja Villen häihin. 
Osallistu Muumi-julisteen arvontaan!
 Arvonta 24.8.2016 asti.


















lauantai 16. heinäkuuta 2016

Edullinen koristekranssi piha-aidasta. Näin teet aroniakranssin!

Juhlava hääkoriste löytyy monen takapihalta


Juhlavan koristekranssin vaikka hääjuhliin voi askarrella helposti piha-aidan oksista. Kaunislehtisestä marja-aroniasta tehdyt köynmökset tai kranssit näyttävät jo valmiiksi juhlavilta. 

Aina ei tule mieleen käyttää näinkin lähellä olevia asioita juhlakoristeeksi. Aroniaa kasvaa varmaan jokaisella kotipihalla.

Sain viimein valmiiksi ensimmäisen aroniakranssin. Olen ollut viime päivinä uppoutunut aivan mahtaviin pikkuprojekteihin. Olen päässyt touhuamaan ja ideoimaan häitä!  En tiedä mikä häissä saa sieluni vielä kipinöimään, mutta olen ihan innoissani! No jotain siinä on sillä touhuan hääjuttujen parissa vielä kolmatta vuotta omienkin häiden jälkeen ja tunnen vieläkin paloa ja luomisvimmaa aihetta kohtaan. Olen kuin kulta-ajan taiteilija!  Minulla on ollut mietinnässä mitä näyttävää voi tehdä mahdollisimman pienellä budjetilla ja en malta olla kertomatta heti kaikkea! 

 Olen viime päivät etsinyt pihoilta kaunislehtistä pensasta kranssiprojektiani varten. Pensas löytyi yllättävän läheltä, sillä jättimäiseksi kasvaneessa piha-aidassa oli juuri oikeanlaiset kauniit ja melkeinpä jalolta näyttävät lehdet. Tuo niin kaunislehtinen pensas oli takapihalla terassia varjostanut marja-aronia. Tiesittekö muuten, että aronian leikkuu-aika alkaa kesäkuussa ja jatkuu heinäkuun loppuun? Hauska että paras materiaalin saanti aikakin ulottuu monien häiden aikoihin. 

Leikkelin tuoreita versoja ja ja oksia joissa oli aronian marjaterttuja suoraan pensaasta kranssiini. Luin jostakin että edellisvuotena leikattu aronia ei kuki eikä tee marjoja. Onneksi sitä pelkoa ei meidän pensaassa ei ollut, sillä sitä tuskin on leikattu ikinä. 


Punoin lyhyitä varpuja kiinni toisiinsa rautalangalla, niin että kaunis vahapintainen lehti oli ylöspäin.  Tukeva kranssin pohja muotoitui samalla kun lisäilin väliin paksumpia oksia. Kun köynnös oli tarpeeksi pitkä sidoin kranssin päät yhteen rautalangalla. Tein kranssin käyttäen samaa menetelmää, kuin siinä viime kesäisessä kukkaseppeleessä.



Kranssi syntyi todella nopeasti ja mietin, että näitä ehtisi tekemään monta juhlia edeltävänä päivänä tai sitten vaikka oikein pitkän köynnöksen juhlapöydän keskelle. Helppoa, halpaa ja kaunista! Siitä on ihan pakko tykätä! Tulee ihan mielettömän kaunis! Eikö teistäkin? Pidän vielä salassa mihin kranssia häissä käytetään, ehkä se selviää minullekin vasta tänään.

Onnea oikein kovasti tänään häitään juhliville! ♡♡♡ Ihanaa ja rakkauden täyteistä päivää!


Käytin rautalankaa punomiseen, mutta sen kanssa pitää olla varovainen sillä lanka leikkaa helposti arat lehdet. Joskus voisi kokeilla myös kukkateippiä.

Jos häät ovat tulossa ensi kesänä piha-aitaa ei kannata leikata tänä vuonna. Silloin kauniit kukat tai marjat ovat hyödynnettävissä koristelussa.

Tämmöinen siitä aroniakranssista tuli! Onko sinusta tarpeeksi juhlava? 



keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pitsein koristeltu havukranssi

Kaunis ja tuoksuva kranssi kutsuu jouluun


Täältä löytyy havukranssinteko-ohje. Kauniin havukranssin tekoon ei tarvita erillistä pohjaa. Koristelin kranssin äitini virkkaamalla ja kaupasta ostetulla pitsillä. 

Kuusesta tehty havukranssi tuoksuu ihanalle. Nyt tämä kaunistus koristaa oveamme.

Ihana talvimyrsky! Kiitos siitä, että et meillä rikkonut mitään ja tipautit nenän eteeni kuusen verran havuja kranssiin.  Meillä tuoksuu nyt jouluiselta. Ihana pihkan tuoksu vie muistot lapsuuden jouluaattoaamuun, jolloin kuusi tuotiin sisään.  Viime yönä minulla oli keittiössä pieni kranssipaja ja nyt sormenpääni ovat neulasten rei-ittämät ja pitkät kynnet ovat vain muisto. Askartelin oveeni havukranssin.

Havukranssi on siitä tukeva materiaali, että erillistä pohjaa ei välttämättä tarvita. Punoin rautalangalla kranssin alkuun pari pitkää havua ja siihen pyöräytin pari sormen pituista havua kiinni rautalangalla. Sitten taas pidempi havu ja lyhyempiä havuja kaveriksi, tällä tavalla jatketaan, kunnes on aika kiinnittää kranssin päät yhteen. Silloin kranssin päät ovat hiukan päällekkäin ja rautalanka kulkee havujen alla piilossa. Ennen rautalangan leikkaamista poikki, tehdään vielä pieni lenkki kranssin taakse naulaan kiinnittämistä varten.  

Tällä tekniikalla saa tehtyä tasapaksuisen kranssin tai köynnöksen, pitää sanoa että tässä hommassa työ tekijäänsä neuvoo parhaiten. Morsiammelle tätä touhua en suosittele ainakaan ilman hanskoja ja pitkähihaista paitaa.

Muistan kun punoin juhlia varten hirmuisen pitkän havuköynnöksen ja samaan sarjaan oikein isoja kransseja, jotka roikkuivat neljällä leveällä nauhalla pöytien päällä katossa. Vanhan koulun salin tunnelma muuttui heti juhlavaksi. Suuressa juhlatilassa pienet koristukset eivät luo samalla lailla tunnelmaa esimerkiksi, kuin pienessä kahviossa. Havut kuuluvat perinteisiin talvihäihin ja juhlaan, onhan se koristeena helppo ja materiaalia on saatavilla ympäri vuoden.

Kranssin tekoon tarvitaan sivuleikkurit, rautalankaa ja oksasakset. Nahkahanskat ovat myös hyvät olla käsissä, sillä neulaset pistävät aika kovaa.



Vihreärautalanka on hyvää, sillä se on muovipinnoitettu. Se ei niin nopeasti ruostu rikki.

Ihastelin myös kauniita varjoja.


Kranssista tuli tasaisen kaunis.


Tämänkin kranssin olisi voinut kiinnittää neljästä kohdasta roikkumaan, vaikka keittiönpöydän yläpuolelle.


Onko teillä ollut havukranssiprojektia? Millä te koristelitte kranssinne, vai onko kaunis ilman mitään?

Teemana MakroTex-haasteessa on : Joulukuu

Pieni Lintu - MakroTex challenge



Mainos:

CELLBES joulutarjous -50% valituista JOULUTUOTTEISTA*


tiistai 1. joulukuuta 2015

Piparkakun sokerikuorrutus on kuin koru

Nimikoi pipareilla istumapaikat


Ensimmäiset piparit ovat nyt koristeltu. Piparikranssistani tuli aika erikoinen ja siitä ei ainakaan koristeita puutu.


Piparikranssin rusetti oli häälahjaksi saamamme paketin ympärillä. Nauhalla on ollut jo monesti uutta käyttöä.


Pikeerillä saa ohuita sokerikoristeita kakkuihin ja kekseihin. Nimikoituja keksejä voi myös käyttää paikkakortteina. 

Pääsihän se piparkakkujen koristelu viimein käyntiin. Hiivin hiljaa keittiössä, että pääsen koristelemaan pipareita itsekseni pienen ollessa päiväunilla. Kokeilin taas kerran tehdä tötterön leivinpaperista ja käyttää sitä pursottamiseen, mutta kun kaikki levisi pitkin käsiä ja vieläpä ihan väärästä reiästä, niin luovutin. Leivinpaperi vs minä 6-0.   Kaivoin esiin takuuvarmat kertakäyttöiset pursotuspussit ja sokerikuorrutuksen eli pikeerin levittäminen alkoi onnistua. Joskus olen käyttänyt pursotukseen myös apteekin isokokoisisimpia lääkeruuttia ja paksuinta neulaa mitä löytyy.

Kun viimein pääsin aloittamaan nimikirjainkoukeroiden teon, niin vielä uninen pieni tassutteli keittiöön. En tiedä mistä hän taas tiesi, sillä pieni hoki että: "nam nam nam nam!" Nopeasti pieni jo nousi keittiön tuolille ja hamusi käsillään suuhunsa pipareita, karamellejä ja sokerikuorrutetta. Ehdin melkein kaikki pelastamaan, mutta yhdestä sydämestä oli jo pala maistettu. No, se oli varmaan se äidin oma pipari. 

Nostin pienen omaan syöttötuoliinsa ja annoin hänelle palan ruisleipää. Olipa laiha lohtu. Onneksi iskä tuli ovesta kauppakasseineen ja pienen mielenkiinto oli jo toisaalla.

Sokerikuorrutuksessa on tärkeää että sokerikuorrutteen tekee itse. En ole ikinä saanut sotkua kummempaa aikaiseksi valmiskoristeella. Tämä on aika kiva tapa nimikoida istumapaikat. Pikeerin voi pursottaa vaikka suklaakeksin päälle, jos piparkakku menee liian jouluiseksi. Pari tippaa punajuurimehua tekee pikeeristä ihanan vaaleanpunaista. 

Pikeeri eli sokerikuorrutusresepti


n. 2,5 dl tomusokeria
1 munan valkuainen

Sekoita tomusokeri ja valkuainen kasaan, kunnes seos on liidun valkoista ja kiiltävää. Jos seos on läpikuultavaa, lisää tomusokeria ja vatkaa.


Virosta tuliaisena saatu riikinkukko on siskoni. Se on kulkeutunut meille monen muuton jälkeen. Pieni käyttää sitä pöydän vasaroinnissa.


Näistä tuli aika herkullisia. Uskalsin jopa maistaa sokerikuorrutetta. Nyt kun riski on hyvin pieni saada raa-asta kananmunasta terveyshaittoja, uskallan jopa pikeeriä syödä. Pienelle kuorrutukset ja piparit ovat liian sokerisia.


  Perhosmieheni! Kun luet tätä niin minun joululahjan voi tilata jommasta kummasta alla olevasta linkistä! Se minun hajuvesitoive on tämä.



maanantai 16. marraskuuta 2015

Tuiki, tuiki sammaltähti ja edullinen kranssipohja

Woodland-tunnelmointia

Sammaleesta tehty tähtikranssi koristaa häitä tai joulupöytää. Kranssi on tehty sanomalehdestä muotoiltuun kranssipohjaan.

Kranssi sopii myös korkean Riihimäenlasin säilykepurkin ympärille. Liina ja pieni orava ovat tuliaisia Helsingistä.
Viikoloppu tuli ja meni. Siivosin viimein parvekkeen ja perhosmies kantoi pelargoniat ja hortensiat talteen pihan häkkivarastoon. Luin jostakin että pelargoniat talvehtivat pimeässä, jos lämpötila on alhainen. Onneksi varasto on kylmä, mutta en usko että juuret kuitenkaan jäätyvät. Otin parvekkeelta sisälle vanhat amaryllikset. Minulla on hiukan toivoa että ne lähtisivät taas kukkimaan, onhan ne nähneet meillä jo monta joulua. Ihan hyvä jos kukkien kanssa voi venyttää näin pennejä. Katsotaan miten käy!

Laitoin parvekkeelle kanervia ja sammalia laatikoihin. Sammalta jäi pussillinen ylimääräistä ja sain idean pyörittää sammaleesta tähtikranssin. Teimme sammaleesta kransseja joskus myyjäisiin ja silloin kehittelimme tätä edullista kranssipohjaa. Sanomalehdestä saa tehtyä haluamansa mallisen kranssipohjan käyttämällä maalarinteippiä. Teippi tekee pohjasta tukevan ja pohja ei hajoa kappaleiksi, niin kuin styrox. Tykkään tehdä myös havukranssit tähän pohjaan. 

Tässä teille kuvalliset ohjeet tähtikranssin tekoon. Se sopiikin kauniisti pöytäkoristeeksi lasisien lyhtyjen kanssa. Talvihäitä varten kannattaa materiaali hakea, sillä lumi tulee pian. 



Tee neljästä tabloid kokoisesta lehden aukeamasta kaksi kolmiota. Pyöritä niiden ympärille maalarinteippiä.

Leikkaa merkatuista kohdista molempiin kolmioihin reiät, jotta kolmiot menevät sisäkkäin. Teippaa kolmiot kiinni.


Ota sammaleesta vihreitä tukkoja ja kiinnitä ne kranssipohjaan pyörittämällä rautalankaa ympäri. Kiinnitä ensimmäisellä kierroksella sammal sunnilleen peittävästi ja pyöritä rautalankaa vielä toinen kierros ja lisää silloin puuttuvat sammaleet ja hienosäädä muotoa. 

Tähtikranssi on valmis, kun voit nostaa sen pöydältä ilman että sammaleet tippuvat.

Meillä on alettu jo joulutunnelmoimaan. Toivon hartaasti että monta vuotta vanha amaryllikseni kukkii tänä jouluna. Ulkona on pimeää aamulla ja illalla. Pienikin pääsi tunnelmoimaan aamupuurolla.



Palladium Sport kengät.

Serkultani tuli aamulla kahdeksan aikaan viesti, että mistä näitä kenkiä löytää? Oli varmaan miettinyt kenkiä koko yön. Oli kuulemma etsinyt kaupat ja nettikaupat, mutta koot olivat loppu. Onneksi  Ihanat Palladium Sport kengät löytyi 5 minuutissa! Ei ihme että oli loppu muualta. Onhan noi kengät aika kivat.


Hello friends of Lavender Cottage!  Christmas is coming and it's time to start to make Christmas decorations. Here is a pretty tip to you. Happy Mosaic Monday! 

Mosaic Monday

Pieni Lintu - MakroTex challenge