Suuri Käsityö-lehden solmuneule merinovillasta
Sain hurjan inspiraation ommella itselle vähän siistimpää neuletta. Ihastelin jo Suuri Käsityö-lehden tammikuun numerosta solmupaitaa, mutta ajatus jotenkin unohtui. Sitten bongasin saman neuleen ompeluryhmässä ja kun Myllymuksuille tuli edullista merinovillavisikoosia klik myyntiin, niin homma oli sitä myöten selvä. Oli tehtävä solmua.
Perjantai ja ompelun aika koitti ja tajusin, että kaavat joutui piirtelemään ja mittaamaan itse. Etsin kaavoja arkilta kuumeisesti, mutta ei löytynyt mistään. Ei niitä ollutkaan. Sisulla tihrustin minimaalisella koolla painettuja levähtäneitä mittoja ja viivottimen kanssa jäljensin niitä voipaperille. Onneksi voipaperin leveys oli juuri se tarvittava 37 cm joten teippailemaan ei tarvinnut ruveta ja mittaviivoilla varustettu leikkuualusta oli hirmu kätevä piirustuksen apuna. Epäilin että olisikohan taitossa tullut pieni moka? Onneksi tämä saattoi olla minulle hidaste, mutta ei este paidan ompeluun. Reunat kävin läpi kaksoisneulalla noin sentin leveällä päärmeellä ja loput sitten saumuroin kolmella langalla. Ompelus oli helppo lopulta kun selvisi mitä ommellaan ja mihin. Hih tässä on siis ihan pieni aivonyrjähdyksen vaara!
Saatan muokata kaavaa vielä ja tehdä puserosta pidemmän. Minulla taitaa pituus mennä siihen leveyteen. Ompelemani koko on 40/42. Täytyy sanoa, että tuli ihan nätti näin itsetehtynä. Itseasiassa aika ihana!
![]() |
| Ai niin hauska juttu! Tuijotin peilistä uusien lasieni ruuveja ja tajusin vasta, että ne ovatkin muovin sisään upotetut pienet pääkallot. Vitsi miten siistiä! Alexander Mcqueenit. |
![]() |
| Mitä tykkäät neuleesta? Minkä kanssa pitäisit sitä? |





