tiistai 16. lokakuuta 2018

Päälliset vaihtoon keittiön tuoleista

Toisen romu on meidän aarre! 



Keittiö sai uuden ilmeen rottinkiselkäisistä tuoleista. Vanhat likaantuneet tuolinpäälliset olivat karkottaneet ostajat.  Se ei meitä haitannut, kun päälliset sai vaihdettua uusiksi melko helposti. Kurkkaa vinkki! 


Ihastuin tuolien rottinkipintaiseen selkänojaan. Meinasin laittaa värin  myös uusiksi kalkkimaalilla, mutta on nämä päheät ihan näinkin. 






 

"Vanhat päälliset olivat karkottaneet ostajat. Onneksi! "


Bongasin yhtenä viikonloppuna minusta maailman ihanimmat rottinkiselkänojalliset tuolit nettikirppiksellä. Niitä oli käynyt moni jo ihailemassa, mutta vanhat päälliset olivat karkottaneet ostajat. Onneksi! Kysyin myyjältä irtoaako päälliset ruuveilla ja mies kävi hakemassa kaunokaiset meille. 


Kokeilin pestä päällisiä kostealla pyyhkeellä ja sappisaippualla, mutta se ei mummolakuvioista päällistä muuttanut uudeksi sitten millään. Pyyhin tuolit ja kangaspäälliset ja aloin kaivamaan sopivaa uutta pintaa. Tietenkään minulta ei löytynyt sopivaa kangasta. Usko pois! Tai oli moniakin, mutta ei riittävästi kuuteen tuoliin. Paras olisi ollut Marimekon tai Pentikin paksu puuvilla. Löysin kauppareissulla viiden euron puuvillaisen  pöytäliinan ja se oli väritykseltään kuin tehty meille. Eikä siinä hirveästi häviä jos neidit kaatavat mustikkamehut päälliselle, kun tahran voi hinkata sappisaippualla ja  laittaa päällisen pesukoneeeseen tai vaihtaa uuteen kuosiin.

Uudet kangaspäälliset oli helppo  askarrella vanhojen päälle. Leikkasin vanhasta lakanasta mallikappaleen ja sovitin sen tuolin päälle ja muistin jättää  reunoihin kääntövaraa. Leikkasin mallin mukaan kappaleet kankaasta.  Sitten asettelin kangaspalan tuolin päälle ja kiinnitin etuosaan kulmien laskokset nuppineuloilla. Käänsin tuolin sivuttain ja hölläsin päällisosan ruuveja. Sitten työnsin kääntövarat päällisosan alle leikkelehaarukkaa apuna käyttäen. Vedin kankaan siististi tuolin alle piiloon ja kiristin ruuvit takaisin. Sehän kävi näppärästi. Ja sitten oli vuorossa seuraavat viisi...

Koko keittiön ilme muuttui. Ja onhan ruskea tulossa taas takaisin.

Video tuolin päällisen vaihto löytyy instan kohokohdista! Käy kurkkaamassa se sieltä! Klikkaa tästä!


Paksu puuvillakangas löytyi viiden euron pöytäliinasta. Kangasta riitti hyvin kuuteen tuoliin.
Tulipa hienot! Kyllä kannatti! 
Prismaan oli tullut eukalyptuskimppuja. Meidän kaitaliina on pätkä Marimekon vahkangasta. Se on toiminut pitkään ompelukoneen alustana. Seuraavaa kuvaa piti pehmentää tällä kukkakuvalla.



Tämmöinen se vanha keittiöntuolin päällinen oli jok karkotti muut ostajat. Pesin pinnan ja tämä jäi uuden kankaan alle. 




11 kommenttia:

  1. Kylläpä tuolien ilme muuttui! Ihana vahakangas pöydällä ja tuo eukalyptus-kimppu ihastuttaa. Pitää katsoa, löytyisikö omastakin lähikaupasta. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo törsäsin kertaheitolla ja otin samaan syssyyn noita reilunkaupan ruusuja.Toivottavasti löytyy. Se on muuten jännä. Kun on kukkia pöydällä niin pitää aina laittaa paikkoja kuntoon.

      Poista
  2. Onpas upeat tuolit! Itse olisin myös ostanut nuo välittämättä kankaasta sillä senhän voi vaihtaa kuten sinä olet tehnyt. Jos kalusteet muoto ja materiaali miellyttää ei minusta jollain verhoilulla ole mitään väliä kun teen ostopäätöstä kirppiksellä tai antiikkitapahtumassa. Kivasti uusi kangas sopii tuolien tyyli! Hyvä sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin niin noihin rottinkiselkämyksiin. Vauhditti kovasti ihastusta kun vanhojen tuolien päälliset ja ruuvit olisi pitänyt vaihtaa.

      Poista
  3. Aivan ihanat tuolit! Ja päälliset tyyliltään monta kertaa paremmat kuin entiset.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡