Ohjelmanumeroita häihin, vai tehdäänkö ohjelmasta numeroa?
|
Upean hääjuhlan päätti tulijonglöörishow! Ihan mahtavaa! Kuvaaja: Riku Suonio |
Meillä oli alusta asti sulhasen kanssa selvä että hääohjelma ei koostu meille noloista leikeistä tai väsyttävistä runolausunnoista. Kuokkalan kartanossa on myös tanssikielto, joten tanssiaiset eivät käyneet ohjelmaksi.
Löimme päämme yhteen ja mietimme mitä 1900-luvun alussa ihmiset olisivat tehneet kutsuilla ja mitä ohjelmaa kartanossa olisi ollut vieraille. Päätimme että emme tee ohjelmasta suurta numeroa ja päivä saa soljua läpi leppoisien keskusteluiden, ruokailun, puutarhakävelyn ja kahvituksen ilman tahtipuikkoa ja keskeyttävää täyteohjelmaa. Maalasimme isolla pensselillä ja saimme elämyksellisen päivän!
Pianokonsertti:
Kuokkalan Kartanon salissa on kaunis flyygeli ja saimme sen käyttöömme juhlan ajaksi. Sattumalta sain kuulla kaasoltani että kaveripiirissämme on konserttipianisti ja juhlan aikana sain myös huomata että hyvinkin taitava sellainen. Alkumaljan jälkeen astuessamme juhlatilaan heleä ja romanttinen musiikki saattoi meidät huokaisemaan syvään ihastuksesta. Ruokailun ja kahvituksen aikana ympäri juhlahuoneistoa kuului kauniit sävelet, kiitos nimettömänä pysyvä pianistimme. Juhlatilan kauneus, vieraiden 1900-luvun luvun alun vaatetus ja flyygelin soitto loivat tunnelmasta erityisen juhlavan.
Taidenäyttely:
Kuokkalan kartanossa on mittava Kauko Sorjosen säätiön taidekokoelma. Jokaisessa juhlahuoneessa on paljon katseltavaa ja samalla vieraat saivat vaellella huoneesta toiseen juttelemaan toisissa huoneissa ruokailleille seurueille. Näyttelyssä on esillä tunnettujen suomalaisten mestareiden töitä 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta. Seinillä on esillä mm. Fredrik ja Nina Ahlstedtin, Hannes Autereen, Carl Bengtsin, Alvar Cawénin, Akseli Gallen-Kallelan, Joonas Heiskan ja Urho Lehtisen töitä.
Poniajelu:
Lapsille ja vanhemmillekin oli tarjolla poniajelua kärryillä ympäri kartanon pihaa. Mukavat tallitytöt taluttivat pientä ponia ja lapset olivat ihastuksissaan. Ja ehkä myös muutama aikuinenkin oli.
|
Kuokkalan kartanossa oli poniajelua pienille vieraille. Kuvaaja: Riku Suonio |
Krokettipeli:
Kartanon puutarhassa oli krokettipeli, joka oli hyvinkin suosittua herrain keskuudessa. Hauska oli kurkata kartanon ikkunasta ulos kun hevoskärryjen kyydissä istui pitsimekoissa istuvia prinsessoja ja nurmikolla miehet pelasivat krokettia puvut päällä. Vaaleisiin leningkeihin ja hattuihin puetut leidit keskustelivat nurmikon reunalla kukista ja päivästä miesten pelatessa. Tunnelma oli kuin vanhasta elokuvasta.
|
Hääohjelmaksi sopi hyvin kroketin peluu nurmikentällä. Katosikohan pallo?
Kuvaaja: Riku Suonio |
Tulijonglöörishow:
Otin jo talvella yhteyttä Jyväskylän sirkuskoulusta tunnettuun Noora Kouvoon. Kysyin olisiko hänellä mahdollisuutta järjestää tulishow. Ja mikä oli hienointa hänellä oli! Hän kokosi ystävineen ryhmän ja loi uskomattoman ohjelman meitä varten. Esitystä varten vuokrasimme äänentoistolaitteet
Jyväsmedialta. Illan jo pimetessä pyysimme vieraita kokoontumaan kartanon parvekkeille. Tuliryhmä kokosi tuliareenansa kartanon etupihalle parvekkeiden alapuolelle. Vieraille tarjottiin parvekkeilla kuohuviiniä ja he saivat nauttia esityksestä. Ryhmässä esiintyivät Noora Kouvo, Henri Rahikainen ja Veera Merikoski. Tulishow oli upea elämys ja se päätti unohtumattoman päivän tyylikkäästi. Ryhmä lupaili että he voivat tehdä esityksen myös muidenkin juhliin. Nooraan saat yhteyttä F
acebookista. Voit olla myös yhteydessä
Jyväskylän sirkuskouluun jos tuli ei sovi sinun juhlatiloihisi.
Esityksen jälkeen tarjoiltiin iltapalaa ja saatoimme vieraat kotimatkalle.
Sydämelliset kiitokset kaikille mukana olleille! Teitte päivästä unohtumattoman!
Mainos: