Näytetään tekstit, joissa on tunniste Polttarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Polttarit. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. syyskuuta 2015

Belle Époqueta etsimässä: Tallipiha

Nottbeckien tallipihalla paljon kivaa nähtävää


Valjashuone on kuin vanha käkikello. Kansallisromanttisuus pukee vanhaa tallia. Olisikohan tyyli tullut Nottbeckien mukana Pietarista tai Hannun ja Kertun piparitalosta?

Tampereen Finlaysonin alue on monille tuttu vierailukohde ja yksi näistä kohteista joita on pakko käydä kurkkaamassa on Nottbeckien rakennuttama Tallipiha. Tallipiha on ollut olemassa jo 1800-luvulta lähtien, mutta kansallisromantiikka oli myös Belle Époque- ajalle ominaista.  Pihan rakennuksissa on koristeellista slaavilaista kansallisromantiikkaa ja  puusepät ovat todellakin päässeet toteuttamaan itseänsä. Katsokaapa kuvia niin näette. Minusta piha on niin kaunis, että siellä voisi istua ja katsella pidempääkin. Pihassa sijaitsi läheisen palatsin ratsuhevostalli, vaunuvarasto ja pihassa oli myös asuintilat hevosmiehille.

Tallipihan kahvilassa ja Vahdin talossa on pitsiunelmaista tunnelmaa. Taloista tulee mieleen Peppi Pitkätossu-elokuvat. Aivan ihanat nuo kaari-ikkunat. 

Tallipihan kahvilassa oli herkullisia kakkuja. Suklaapiirakka ei tainnut mennä ihan niinkuin Strömsössä. Varmaankin maku on parempi, kuin ulkonäkö. Valitsin kauniin valkosuklaisen leivoksen, maku oli tuore ja herkullinen.


Tallipihan rakennuksista löytyy nyt suklaapuoti, käsityömyymälöitä ja kanoja.
Niin ja tietenkin ihana, kauniisti somistettu kahvila herkullisine kakkuineen ja leivoksineen. Oli ihan pakko käydä maistelemassa mitä touhukkaat nuoret naiset saivat kahvion keittiössä aikaiseksi. Tiedän näitä kahvilaherkutteluja on ollut viime aikoina liikaa, mutta jostakin se inspiraatio on lopulta haettava.

Hauska Tallimiehen  vinksvonks-talosta löysimme pienelle helmet ja testauspalvelumainoksen. Kalligrafia on kyllä kaunista.

Ja teille häähumussa pyöriville löysin myös jotakin ihanaa. Kävimme hauskassa käsityöpuodissa ja silmiini osui kauniita käsin kirjoitettuja kortteja ja sisustustauluja. Kauniistin tehty kalligrafia sopii hienosti 1900-luvun alun hääkutsuihin, tai vaikkapa paikkakortteihin. Otin kuvia teitä varten, jos hyvälle käsialalle on tarvetta. Meillä itse kirjoitettuihin kutsujen tekoon meni aikaa monta kuukautta ja minun tekstaus on sinne päin. Luin nettisivuilta että tallipihassa on ohjelmaa ryhmille ja polttariporukoille. Suklaapuodista voi ainakin kysellä maistiaisia.

Tallipihan rakennuksia olisi voinut kuvata koko päivän, mutta Milavidan jälkeen akku oli jo tyhjä. Onneksi sain teille edes muutaman kuvan näpsäistyä. Tallipihassa oli ihania pieniä kojuja odottamassa markkinoita. Kojussa olisi ollut mukavaa leikkiä.


Tapahtumakalenterin mukaan nyt sunnuntaina 13.9.2015 pidetään Tallipihalla sadonkorjuujuhlat. Pastelliväriset kojut varmaankin täyttyvät käsitöiden myyjistä ja tapahtuma on varmasti syksyn odotetuimpia. Myynnissä on käsitöitä, kukkia ja pihalla on elävää musiikkia ja hevosajelua. Kuulostaa mukavalle, olisipa kiva olla siellä!


torstai 27. elokuuta 2015

Pelaamaan minigolfia!

Mitä tehtäisiin?

Minigolf on hauskaa viihdettä. Hutungin radalla on mukava puistomainen rata, jossa viihtyy koko perhe tai polttariporukka.

Syksy alkaa olemaan lähellä ja sitä helposti jää nenä vuotavana sisälle nyhjäämään. Olemme yrittäneet keksiä, jotakin kivaa ja edullista tekemistä. Muistelimme että olemme käyneet minigolfaamassa Launeen leikkipuistossa Lahdessa silloin joskus suhteemme alkuaikoina. Löysimme mukavan minigolfradan täältä Jyväskylästäkin.

Veimme kummitädin minigolfaamaan Hutunkiin. Se kuuluu Jyväskylän lasten löytöretkikohteisiin ja tilaamalla perheelle oman passin pääsi koko perhe golfaamaan lasten lippujen hinnalla. Olin tilannut passin keväällä meille odottamaan käyttöä. Passi on vielä elokuun loppuun asti voimassa, joten vielä ehtii passia käyttämään. Hutunkiin tosin pääsee minigolfaamaan ympäri vuoden! Vaikka kesä alkaa olemaan ohi niin minigolf siirtyy sisätiloihin hohtominigolfiksi vasta lokakuussa.

Jyväskylän lastenlöytöretkipassissa oli hyvä minigolf - ja keilailutarjous perheille, viimeisiä aikoja viedään sillä passi on voimassa elokuun loppuun. Teatteritarjous oli voimassa pidempään.



Minigolf on yllättävän hauska peli ihan kaksistaankin, radalle oli tullut myös vanhempi pariskunta treffeille. Parhaimmillaan minigolf on pienellä porukalla ja siitä riittäisi hauskaa ihan polttareihinkin. Tiedättekö mikä on se voiton tunne, kun saa pallon ensimmäisellä lyönnillä monen kulman kautta reikään? Jee!

Pieni tykkäsi esteistä oikein kovasti ja kipusi niitä edeltä menemään. Pitäähän jonkun tarkastaa ratakin, ennen pelaajien siirtymistä pelipaikalle. Kentän laitamilla oli helppo työntää taaperokärryä ja lastenvaunuja. Ihan mukava paikka pienen kanssa, kunhan vain katsoi ettei taapero ollut vesiesteessä läträämässä tai vaarassa pallon tiellä. Kenttä oli kauniisti aseteltu ja tehty puistomaiseksi vesielementeillä, sillalla ja kukkaistutuksilla. Pienen iloksi kentällä asustelee myös villi pupujussi!

Loppupisteissä taisin tulla viimeiseksi. No jaa, kun  lyö pallon useammalla lyönnillä reikään, niin sain silloin pelata enemmän. Vielä pääsee ulkoilemaan mukavan lajin parissa!

Jotkut esteet näyttivät helpoilta ja niissä saattoi kulua aikaa. Minigolf on kuitenkin tekniikkalaji ja aina löytyy parannettavaa. Minulla jäi muutama reikä hampaankoloon.








Spartoo.fi: 10% alennus kaikista tilauksista
koodilla:
SEPTFI1
Voimassa 26.8 - 30.9.2015 välisenä aikana. Ei voida yhdistää muihin tarjouksiin.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Unelmien polttarit -haaste

Millaiset olisivat olleet polttarini jos olisin saanut päättää?

Poimin hauskan haasteen Our love is a diamond-blogista. Ajattelin juuri kirjoittaa polttareista ja tämä haaste osui silmään sopivasti. 


1. Kuka on vastuussa polttareidesi järjestämisestä

Polttareiden järjestämisestä vastaavat kaaso ja siskoni. Kaasoa miettiessä kannattaa muistaa, että kaaso on aika lailla vastuussa myös polttareista. Itse voisin vastata jollakin summalla jotta kivat polttarit eivät olisi rahasta kiinni. Voisin myös vastata itse siitä että järjestelyt aloitetaan ajoissa, jotta kaikki halukkaat saadaan polttareihin mukaan ja myös olisin voinut tehdä itse listan polttarikavereista. 

2. Ketkä osallistuvat polttareihisi?

Olisin halunnut että molemmat siskoni ja veljeni vaimo olisivat olleet kutsuttujen joukossa. Myöskin serkkutytöt ja vanhat kaverit olisivat voineet olla mukana. Niin ja tietenkin  sulhasen kavereiden puolisot. Nyt jälkeenpäin ihmettelen että siskoiltani tai noilta muita ei edes kysytty. 

3. Mitä odotat polttareiltasi?

Polttareilta olisin odottanut liikunnallista seikkailua ulkoilmassa ja retkitunnelmaa nuotiolla. Mukavaa yhdessäoloa.

4. Millaista ohjelmaa polttareissasi on?

Kävin lauantaina Jyväskylän Laajavuoren Seikkailupuistossa. Köysirata oli kyllä mahdottoman hieno ja pääsi ihan kokeilemaan rajoja. Köysiradalle oli menossa samaan aikaan polttariporukka ja heillä on varmasti ollut hauskaa. Kyllä meilläkin oli. Köysiratoja on monellaista vaikeustasoa ja tämä ei vaadi muuta kuin hanskat ja hyvät kengät.
Polttariohjelmaksi käy köysirataseikkailu Laajiksessa.


Myöskin hiihto tai mäenlasku olisi ollut hauskaa, jos polttarit olisivat olleet talvella. Laajavuoren ympäristössä on polkuja ja laavuja niin mikä olisi paistaa ystävien kanssa pihvejä nuotiolla. Melonta, kirkkovenesoutu ja kalliokiipeily olisivat olleet myös mieleisiä aktiviteettejä. Ja näiden jälkeen kylpylään pulikoimaan ja nauttimaan lasit kuohuvaa. Kasvonaamiot ja saunaan. Peurungan kylpylä olisi ollut hauska kohde vesiliukumäkineen. Siellä on myös silloin tällöin esiintyjiä Ja edullista majoitusta.

Olisin ystäväni polttareihin halunnut tuulitunnelia tai surfausta, mutta ne olivat vähän liian kaukana Pyhtäällä. Ystäväni sai mielettömän hauskat polttarit Lahdessa. Oli sumopainia, biisin levytystä, tankotanssia ja saunomista.

5. Mitä et haluaisi polttareittesi sisältävän?

Minusta pitkät automatkat tappavat päivän. Inhoan yleensäkin autossa istumista ja pitkät matkat kuluttavat yhdessäolon aikaa. Pitkät automatkat tulisi tehdä siedettäväksi esim karaokella tai muulla aktiviteetilla. Minusta baareissa kiertäminen tappaa yleensä hyvän tunnelman ja saattaa käydä niin että porukka hajoaa omille teilleen. Mukava yhdessäolo on kyllä kaikkein tärkeintä!
Omat polttarini olivat hauskat. Olisin toivonut, että niihin olisi kutsuttu/saapunut enemmän ihmisiä.

Omissa polttareissani oli jalkahoitoa, askartelua, parvekepicknick ja hohtokeilausta.
Kiitos! Oli kivaa!