tiistai 15. maaliskuuta 2016

Hattaran pinkit ristiäiset ja ristiäiskortti

Pienen prinsessan kastejuhla

Tässä hauska askarteluidea kastelahjaksi. Askartelin suloisen pupukortin ristiäiskortiksi ja kortti toimii samalla lahjan kääreenä. Tämäkin on korttipussi. 
Suloiset ristiäisruusut koristivat kahvipöytää.


Ihana idea oli lisätä prinsessakakkuun blingejä koristeita. Koristeet eivät olleet syötäviä, mutta ne sai helposti syrjään kakkua leikatessa. Tämän kakun taitava tekijä löytyy myös Facebookin leipomisryhmistä.


Pieni olisi halunnut niin kovasti prinsessapiparin. 



Kuten jo kerroinkin viikonloppuna oli oikein prinsessajuhlien superviikonloppu. Kävimme pienen serkkujen luona 10-vuotisjuhlissa ja seuraavana päivänä kastettiin pieni kummityttöni. Pieni Tipu sai kauniin prinsessanimen ja olin niin onnellinen ystäväni perheen puolesta. Vaikka matkaa meillä on kotiemme välillä, niin toivon että matka ei ole silti liian pitkä. Muistatteko muuten sen tekemäni babyshower-kakun? Pupun kaulassa oleva "YES" oli vastaukseni perheen kummiuspyyntöön, en tosin kertonut sitä silloin muille tytöille.

Meillä oli kovasti kiirettä ja kävimme juhlien välissä äitini luona lepäilemässä. Pieni sai juosta isompien serkkujen mukana ja juoksukavereita löytyi myös ristiäisistä. Pienellä oli niin mukavaa! Minua jännitti hirmuisesti kastetilaisuus ja taas silmiäni koristi tuttu vesikalvo. Ääni väristen lauloin virttä: "Ystävä sä lapsien". Kai siellä kirkossa pitää aina vähän nyyhkiä.

Olen joskus miettinyt mitä kummius lopulta on? Minulla on ollut ihana kummitäti, joka muisti joka joulu ja syntymäpäivä, kunnes sitten kasvoin isoksi. Toivottavasti olen edes joskus osannut hoitaa omia kummitehtäviäni, vaikka onhan kummius muutakin, kuin ne lahjat. Minulla on nyt aivan ihanat prinsessat kummilapsina ja mukavaa on päästä heitä näkemään. 

Syntymäpäiväkortin esittelinkin jo aikaisemmin mutta halusin näyttää teille myös askartelemani ristiäiskortin. Kortti oli kakkua mukaillen puputeemainen. Tämä kortti tuli korttipussiksi, joka sisälsi ihanan pinkin neulesetin. Olin jo aikaisemmin vienyt lahjaksi nämä kukkapöksyt  ja pannan vauvakuvia varten. Niistä jää kiva muisto säilytettäväksi omille lapsille. 

Ristiäiskortista tuli aika suloinenruusuineen ja pupuineen. Ruusujen askarteluohjeen löydät täältä.

Hauskoja ilmapallokoristeita voi askarrella massapalloista päällystämällä sen silkkipaperilla.






8 kommenttia:

  1. Niin ihanan söpön vaaleanpunaista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Ei uskoisi että vaaleanpunainen on ollut joskus poikien väri. Se kyllä sopii pienelle ruususelle.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nämä hempeät vauvakortit ovat kyllä itsestänikin hurmaavia.

      Poista
  3. oi ompas söpöjä:) kiva blogi muutenkin täytyypi alkaa seurailemaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, kiitos! Tervetuloa vaan seurailemaan, ihana että tykkäät :)

      Poista
  4. Suloisen kortin olet pienelle prinsessalle tehnyt. Kauniit kuvat pikku prinsessan ristiäispäivästä. Pieni taapero on kauniisti pukeutunut juhlaan ja hiuksissa on hieno ruusuke. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pieni oli kyllä söpö mekossa ja hiusruusukkeessa. Oli kyllä kauniit juhlat.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡