keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Se tuli viimein! Äitiyspakkaus!

Iskikö poikavoittoinen äitiyspakkaus?


Meille tuli vuoden 2016 äitiyspakkaus! Tutkiskelimme pakkausta ja pohdimme onko se niin poikavoittoinen, kuin on puhuttu. 


Vaikka uudesta äitiyspakkauksesta jää mieleen sen sinivoittoisuus, niin silti bodyt ovat kuitenkin aika vaaleita. Moni arvioi lapsen sukupuolta vaatteiden värin perusteella. Eihän sitä oikeasti voi tunnistaa onko vauva tyttö vai poika. Vai voiko? Ehkä vaatetuksella yritetään helpottaa sitä sukupuolen arvailua.  

Isosiskollekin oli äitiyspakkauksesta paljon iloa! Kukkuu!

Arvatkaa mitä? Äitiyspakkaus on nyt täällä! Yksi vauvan odotuksen etappi on nyt ylitetty ja päästiin viimein tutkailemaan ihanan pieniä vauvanvaatteita. On kyllä hienoa, että äitiyspakkaus jaetaan Suomessa odottaville äideille, jotka eivät ottaneet sitä rahana. Monille pakkaus on todella helpotus, sillä ensimmäistä odottaessa ei edes tiennyt mitä se pieni vaippahousu oikein tarvitseekaan. Meille ei kukaan kantanut kassi kaupalla tarvikkeita tai vaatteita, vaan moni juttu tuli pakkauksesta tarpeeseen ja käyttöön. Olin ilonen että nyt pakkauksessa oli mukana myös kuumemittari ja sitä nännivoidetta. 

Pieni oli eniten innoissaan laatikosta! Vilauksessa pieni olikin jo leikkimässä piiloa. Tuleva isosisko istui laatikossa riemuissaan ja availi luukkuja huudelleen "Tittiii! Kukkuuu!" ja "Piilo!".



Vauvan pöllökuvioinen kuolakauluri kiinnosti myös pientä. 

Pakkauksessa oli myös talkkia. Meillä ei sitä vielä ollutkaan.

Kurkistimme laatikkoon ja vuoden 2016 pakkauksessa vaatteet ovat aika sinivoittoisia. Olisiko valtio odottanut poikia olevan enemmän?  Onneksi meidän perheessä tykätään sinisestä. Paras väri olisi minusta joku vaalea beige tai vaalean harmaa, jotka kävisivät hyvin molemmille ja menisivät näppärästi pesukoneeseen muun vaalean pyykin mukana.  Meillä ainakin nyt tummia lastenvaatteita voi kerätä helposti kaksikin viikkoa, jotta saan niistä täyden koneellisen. Ehkäpä se koneellinen täyttyy sitten nopeammin, kun sotkijoita on kaksi. En todellakaan tiedä!


Ihmettelimme miten paljon tavaraa mahtuu yhteen laatikkoon. Mitä tekisimme noilla laatikoilla? Laitetaanko vauva oikeasti nukkumaan pahvilaatikkoon? Pienen laatikko odottaa myös käyttöä, mutta tuskin niistä kerrossänkyä tehdään. Hih.

Tämä vanupuku on aika ison oloinen nyt syksylle. Siinä on muuten hassut karhukorvat.

Pakkauksen suosikkeja on myös luonnonvalkoisen värinen villapuku. Se vilahtaa tuolla sukkien alla. Meillä se oli viimeksi kovassa käytössä ja niin varmaan nytkin, sillä vaatteiden koot ja vuodenajat menevät mukavasti yksiin.


Suloinen tuo äitiyspakkauksen täkki!



Tykkäsin eniten äitiyspakkauksen pienestä täkistä! Se on ihana! Meidän iskä tykkäsi söpöstä apinabodystä, ja ihmetteli voiko se vauva olla oikeasti noin pieni? Suloinen oli myös beige vauvan talvihaalari ja ne hupusta löytyvät töppöset. Katsoin haalaria ja sieltä löytyi joku virolainen merkki. Kuvittelisin että olisi fiksumpaa suosia enemmän suomalaisia merkkejä ja työtä äitiyspakkauksen kokoamisessa. Lämmittäähän se vauvaa virolainenkin puku ja hienoa on, että lämmin toppapuku on ylipäätään mukana pakkauksessa.

Puvuista puheen ollen, emme ole halunnut paljastaa vauvan sukupuolta vielä. Olemme naureskelleet, että pojalla saattaisi olla kurja lapsuus, sillä ainakin pieneksi jääneet Reiman-puvut ovat kaikki ihanan pinkkejä. Olisikohan pitänyt miettiä kalliiden pukujen kanssa sitä väriä vähän toisella tavalla? Pikkuruiselle on odottamassa myös pienen käyttämä punainen untuvahaalari, jonka ostin muutamalla kympillä Reiman kesäaleesta. Aleisiin ei onneksi ole kauaa. Pitäisi varmaan tulokkaallekin ostaa jotain ihan omaa ja uutta. Välikausipuvut ja talvipuvut saa nyt kyllä edullisesti, kun osaa vähän ennakoida.

Mitä sitä osaisi ostaa uudelle vauvalle, kun pieneltä jäänyttä tavaraa on paljon ja nyt vielä tuo äitiyspakkaus? Tutteja ja lasisia tuttipulloja on ainakin jo ostoslistalla. Onko huono äiti, jos ei ostakaan mitään muuta?



Hih! Tossut ja rukkaset löytyivät tuolta puvun hupusta. Terveisiä yhdelle hassulle äidille!




12 kommenttia:

  1. Vastauksena kysymykseesi, et olisi huono äiti, jos et hankkisi mitään uutta uudelle tulokkaalle. Et olisi huono äiti, vaikka hankkisit uutta :). Mun mielestä vanhan kierrättäminen, väristä piittaamatta, on vastuullista äitiyttä :). Lapsetkin oppii kestävään kulutukseen. Toki ymmärrän, että on myös ihana ostaa jotain uutta pienelle. Varmaan kultainenkeskitie tässäkin asiassa on parasta. Vanhaa kierrättäen ja sopivasti uutta ja tarpeellista hankkien :). Tosta äitiyspakkauksen nukkumisesta sanoisin, että en suosittele. Äitiyspakkauksen laatikosta ja sen patjasta on tutkitusti todettu haihtuvan kaikenlaisia, siellä nukkujalle haitallisia, kemikaalipäästöjä. Toki noita kemikaalipäästöjä ei voi täysin välttää, vaikka miten yrittäisi elää tätä elämää, mutta aina voi yrittää pienentää kemikaalikuormaa :). Me hankittiin Porin villalta ja peitteeltä vauvalle patjat ja peitot, että ei tarvitsisi kemikaalihöyryissä nukkua :). Suosittelen lämpimästi, jos haluat jotain uutta hankkia vaatehankintojen lisäksi.

    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Joskus tuntuisi, että olisipa ihanaa ostaa koko maailma, mutta maailma ei mahdu meille! Ajattelimme pientä odottaessa, että ostetaan sitten kunnollisia juttuja, jotka kestää toisellekin vauvalle.No tosiaan ei ole tarvinnut heittää pois.

      Ai niin ne pahvilaatikoiden kemikaalihöyryt, en muistanutkaan koko kohua. Me kyllä eletään aikamoisessa kemikaalihöyryssä ja signaaliviidakossa, että vuosien päästä ihmetellään miten ollaan ylipäätään hengissä. Täytyy keksiä laatikolle muuta käyttöä. Vauva ei taida päästä nukkumaan laatikkoon, koska en sinne mahdu viereen. :P

      Poista
  2. Ihana pakkaus. Me otimme pakkauksen vain ensimmäiselle silloin kolmisointoista vuotta sitten. Tämä viimeisen pikkuinen käytti saman pakkausken sisuksia kuin siis isoveljensäkin. Minusta tuon nykyisen pakkauksen värit toimivat vallan mainiosti molemmilla, mutta minäpä satun pitämään sinisestä ja jos meille koskaan olisi tyttö tullut niin olisipa hänkin joutunut pitämään sinisestä ja kaikkista muistakin väreistä. Vaaleanpunainen on nimittäin lähestulkoon ainoa väri, jota en siedä. :D

    Itse taisin ostaa uudelle tulokkaalle silloin kolmisen vuotta sitten vain imetystyynyn,koska halusin panostaa imetykseen, joka oli kaksi edellistä kertaa mennyt niin metsään kuin vain mennä voi. Niin ja hankittiinhan me toki tutteja sekä se lasinen tuttipullo, siltä varalta, että menisi taas metsään. Lopulta, pitkähkön rintapumppu episodin jälkeen, tuttipulloa ei sitten tarvittukaan enää, mutta isoin hankinta loppujen lopuksi olikin sitten tuo uusi rintapumppu, joka oli samalla kuitenkin myös se paras hankinta. Pitääkin muuten muistaa kaivaa se esiin kaapista ja laittaa eteenpäin. :) Turha se siellä enää on. :D

    Ihania päiviä sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania päiviä sinullekin Maria! Teillä on kyllä ollut kestävä pakkaus, mutta eihän laadukkaat tavarat kulu, sehän se juttu onkin.

      Hienoa että imetys viimein onnistui, hyvä että oli tyyny! Katsotaan miten nyt käy. Ystäväni antoi minulle neuvon onnistuneeseen imetykseen ja se meni niin että osta ennen vauvan syntymää tuttipullot ja vastiketta jääkaappiin, niin sitten niitä ei tarvita. Se todellakin toimi! Muutossa heitin vastikkeet roskiin ja vahingossa rikoin toisen lasisista tuttipulloista.

      Tosiaan hyvä rintapumppu ja pullot on kyllä hyvä olla olemassa. Käytin lasisia tuttipulloja myös äidinmaidon luovutuksen kanssa, kun pullon sai sterilisoitua keittämällä ja se sopi myös rintapumppuun. Myöhemmin kuljetin siinä vettä janojuomaksi.

      Poista
  3. Vanupukuhan on kokoo 68/70 joten reiluhan se on. Ja mitä väreihin tulee. Minusta tytön voi pulee ainiseen samoin pojan punaseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, samoin myös se edellinen puku. Minusta ehkä tuntuu vähän oudolle laittaa pojalle päälle hempeän vaaleanpunaista kurapukua, mutta katsotaan nyt tarviiko. Ajattelin että jos meille tulee poika, niin etsisin jonkun jonka kanssa vaihtaa pukuja. Voihan se jossakin perheissä mennä toisinkin päin. Kiva kun tulit kommentoimaan!

      Poista
  4. Mielestäni pakkauksen tekstiilien värisävyt on kivoja. Perusvaatteita tarvitaan aina. Ihanan piilopaikan pikkunen on löytänyt! Jotkut vaan tykkää pahvilaatikoista, johtuukohan se siitä, kun on vauvana siinä "ihmelaatikossa" nukkunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♡ Pieni on kyllä innoissaan laatikosta. Harmi että se piti lopulta viedä roskiin. Nuo vaatteet ovat jänniä, niistä jäi sinisempi muistikuva miltä ne näyttävät oikeasti. Hyvä juttu siis!

      Hih! En muista olisiko pieni nukkunut ikinä laatikossa. Olisi kyllä ihana tehdä siihen laatikkoon ne pitsireunukset ja lakanat.

      Poista
  5. Me ei otettu pakettia, mutta tän vuoden paketissa oli kyllä aivan ihana tuo makuupussi ja pussilakana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloisia! En osannut ajatella, että olisin ottanut rahana, koska olisin saanut luvan itseltäni ostaa kaikkea ihanaa ja "tarpeellista". Olisi varmaan ollut järkevää, sillä meillä yksi pakkaus jo oli ja äitiyspakkauksen tarvikkeista osa tulee johonkin fb-kirppikselle myyntiin. Lakanan ja makuupussin saa sitten muutamilla euroilla. On varmaan ihanaa koota oma äitiyspakkaus itse. ♡

      Poista
  6. Ihania tuotteita! Mielestäni on ihan turhaa ostaa muuta ja uutta jos tarvittavat tuotteet jo löytyvät ja ovat ihan hyviä vielä seuraavallekin pikkukaverille. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minutakin on ihania, varsinkin kun ne ovat niin pieniä ja söpöjä. Hienoa että äitiyspakkaus on olemassa.

      Hih ei nyt mennä asioiden edelle. Odotetaan tämä pikku kakkonen nyt ensin maailmaan. ♡

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡