perjantai 10. kesäkuuta 2016

Tee se itse boheemi kukkakimppu

Miten teet edullisen, mutta näyttävän kukkakimpun?

Kun valmiiseen leikkokukkakimppuun yhdistää koristepensaiden oksia, perennoja ja luonnonkukkia boheemi kukkakimppu on valmis. Kimpun tarkoitus on näyttää juuri puutarhasta poimitulta. 

Kimpussa on mukana krysanteemeja, inkaliljoja, marjaaroniaa, lupiineja, kesäpikkusydäntä,vuorikaunokkeja ja  saroja.  Yhdistin kimppuuni myös luonnosta kerättyjä ojakellukoita.


Mietin miten voisi saada aikaan upeista hääblogeista tuttuja boheemeja hääkimppuja? Tämä kysymys on pyörinyt päässäni koko talven ja nyt viimein kokeilin ensimmäistä kukkia rönsyävän kimpun tekemistä.

Nyt puutarhoissa ja pihoissa kukkivat monet pensaat ja perennat, jotka sopivat kuin nakutettu villisti sidottaviin kimppuihin. Meidän pihassa kukkii nyt vain marjaaronia ja angervot, joten päädyin etsimään kävelylenkillä myös puutarhakarkulaisia. En raaskinut leikata hortensioistani.  Onneksi metsien reunoihin oli kasattu puutarhajätettä, joista kohosi monta omaankin kukkapenkkiin varastettavaa lajia. Tosiaan, sieltä täältä löytyikin ihania kukkia ja ne toivat kimppuun väriä ja elävyyttä .

Jotta kimpusta tulisi oikein rönsyävä, etsiskelin rannasta myös heinän kaltaisia paksuhkoja saroja ja niitä olikin luottopaikassa helposti löydettävissä. Huomasin että kimpun vihreydeksi sopi parhaiten koristepensaiden oksat ja erilaiset heinät. Villikasvien vihreät lehdet näyttivät jotenkin ryhdittömiltä ja ne näyttivät nuupahtavan nopeasti.

Jotta boheemista kimpusta tulisi näyttävä, siihen piti lisätä myös leikkokukkia. Lidlistä ostamani viikon vanha Päivän kimppu sai toimia tässä kokeilussa leikkokukkien sijalla. Tuore Päivänkimppu (3,99 e)  olisi ollut varmaankin parempi vaihtoehto, mutta inspiraationi ei antanut myöten. Ehkäpä näette tuoreet kukat sitten ihan oikeassa kimpussa, jota varten nyt harjoitellaan.

Kotona etsin kaappien kätköistä sen monille tutun Ikea-vaasin. Se on muodoltaan juuri oikeanlainen kukkien asetteluun.  Poistin kukkien varsien alaosasta kaikki lehdet ja leikkasin varret viistoon sopivan pituiseksi. Sitten aloin asettelemaan kukkia vaasiin ja aloitin reunoihin jäävistä pensaiden oksista ja keskelle tulevista leikkokukista. Lopuksi asettelin ja vaihdoin kukkien paikkoja, jotta kimppu näytti haluamaltani. Sitten nostin kimpun vaasista ja sidoin kimpun kukkalangalla kimpun alaosasta, ehkäpä kuminauha olisi toiminut  myös hyvin. Asettelin kukkia hieman ja kimppu oli valmis. Boheemin kimpunhan kuuluukin näyttää juuri siltä, kuin se olisi juuri leikattu puutarhasta.

Kimpun kädensijaan voi sitoa pitsinauhaa, mutta säästetäänpä nauha tulevia kimppuja varten. Kyllä, olen tietoisesti salaperäinen, mutta voin kertoa, että jotain ihanaa ja häihin liittyvää on blogiinkin luvassa.

Nyt kimppu on ollut keittiön maljakossa pari päivää ja kimppu näyttää vielä kestävältä, tosin vanhat leikkokukat näyttävät jo aika ylimenneiltä. Ihan hyvä testi.

Mitä sanotte? Kelpaisiko sinulle tämmöinen kimppu?

Kävelylenkin varrelta löytyi kauniita lupiineja. Kimppuuni pääsivät valkoiset vasta avautumassa olevat lupiinit. 


Nämä hempeän vaaleanpunaiset sydämen muotoiset kukat ovat kesäpikkusydämiä (Dicentra formosa).
Tämän ohdakkeen näköisen sinisen kukan nimi on vuorikaunokki (Centaurea montana). Se on minusta aivan ihana!

Osallistun tällä Mansikkatilan mailla-blogin Kukkailoitteluun.


Lastenjuhlat

35 kommenttia:

  1. Mahtava kimppu kerta kaikkiaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin just, olisiko tuoreista leikkokukista tullut noin hyvä? Kiitti Kata!

      Poista
  2. Oi miten kaunis kimppu ♡

    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimpusta tuli kyllä nätti! Ja uniikki! Viikon päästä on varmaan jo ihan eri kukkia tarjolla luonnossa ja Lidlissä.

      Poista
  3. Tällaiset kimput ovat niitä kauneimpia.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Ajattelin ensin että siitä tulee rähjäisempi, mutta aika kiva tuli! Kiitos!

      Poista
  5. Todella kaunis boheemi kimppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi en ole innostunut klassisista malleista, niihin ei kyllä taidot riitä.

      Poista
  6. voi miten kaunis ja kesäinen kimppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ny on kyllä Suomen kesä kukassaan, ihana tehdä välillä jotain kaunista pöytään. Kiitos!

      Poista
  7. Upea kimppu!<3 Ehkäpä kokeilenkin tällaista! Mulla on juuri tuossa silmien alla viime viikolla lahjaksi saatu kimppu, jossa osa kukista odottaa roskista, mutta gerberat ja neilikat ovat tietenkin loistokunnossa. Meinasin laittaa noi pikkumaljakoihin, mutta ehkäpä haastan itseni. Kiitos inspiksestä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinulla varmaan materiaalia riittää pihassasi. Minustakin oli ihan kiva idea kierrättää vanhan kimpun kukat näin. Onneksi tulee vahvoja inspiraatioita eikä ehdi edes kauppaan, kun on jo kiire toteuttamaan. Ole hyvä! Ota kuvia! Kiitos Kukkailoittelusta!

      Poista
  8. Hurjan nätti on kimppusi! Monenlaista materiaalia puutarhasta ja pientareilta voi hyödyntää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on vasta harjoitteluasteella ja tänään sain uusia kukkia. Katsotaan mitä seuraavaksi pientareelta löytyy.

      Poista
  9. Nuo hörsylä luonnonkukkakimput ovat parhautta! Aivan suloinen on tämäkin kimppusi. Minun Vuorikaunokkini ei selvinnyt viime talvesta! -(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Kukkien menetys on kyllä iso harmi! Joko kurkkasit olisiko vuorikaunokit ilmestyneet rikkaruohojen mukana "kasaan"? Täytyy käydä kukkalenkillä tänään ihastelemassa noita lisää :) Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  10. Kyllä kelpaisi! :)
    Kimppu on aivan ihana. Kiitos taas inspiroivasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että kimppuni inspiroi! Toivottavasti saan tuon toisenkin kimpun asettumaan.

      Poista
  11. Kesää parhaimmillaan on kimppusi väriloisto. Kaunis!

    VastaaPoista
  12. Itse hankin kukat Kierrätyskeskuksesta ja säilyvät kyllä super pitkään. Mutta tuunaten luonnonkukkien kanssa tulee kyllä todella kaunis kukkakimppu. Pakko tänään mennä hakemaan hiukan kukkia kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihana että sinullekin tuli kukkainspiraatio. Mistä Kierrätyskeskuksesta saa kukkia? Uteliaisuus heräsi ;) Facebookissa on muuten nyt sneak peak-kuva siitä uudesta kimpusta ja salamyhkäisyydestä.

      Poista
    2. Käyn oikeastaan kaikissa tasaisin väliajoin mutta Omat kukat ostin Nihtisillan tavaratalosta.

      Poista
  13. Aivan upea kimppu <3 Tykkään yhdistellä boheemeja kimppuja ihan kotiinkin, tosin tuollainen olisi kelvannut omiinkin häihin, varsinkin kun floristi sitoi mulle väärät pionit kimppuun... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana että tykkäät! Noista saa aika helposti kivan näköisen ja varsinkin kun on luvallisia kukkapuskia mistä napsia materiaalia lisää. Minua houkutti naapurin syreenipuska, mutta en uskaltanut...


      Voi ei! On kyllä harmi kun kukat oli väärät! Olen kyllä aika monesta kuullut, että oma hääkimppu ei ollutkaan toivotunlainen. Mietin että pitäisikö oikeasti mennä kukkakauppaan maalivärikartan kanssa ja kertoa että tämmöistä halutaan? No ainakin, muistat kimpun vielä pitkään.

      Poista
  14. Tosi nätti kimppu, jotain tällaista olisi itsekin tarkoitus saada aikaiseksi :) Täytyy alkaa harjoittelemaan ettei iske paniikki sitten häitä edeltävänä päivänä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Kannattaa muuten kokeilla mitkä kasvit kestää kimpussa ja miltä ne näyttävät kukattomana. Mietin tuossa että, ehkä olisi kannattanut sitoa kukat kierteisesti, jotta kimppu ei jää niin pystyksi. Nyt sommittelin varret vain sattuman varaisesti maljakkoon ja sidoin siitä kimpuksi.

      Sinulla on muuten aivan ihana hääblogi! Kävin sitä vähän kurkkimassa! ♡

      Poista
  15. Kaunis kimppu, kelpais kyllä mulle.
    Osallistu kastehelmi kakku vadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos! Oi, miten ihana palkinto! Iittala-kaupassa oli noita jalallisia vateja pinottu päällekkäin. Tarvitsenkin toisen pinoamista varten.

      Poista
  16. Vau onpa upea kimppu! Ihana, kyllä kelpaisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi kimppua voi lähettää näin kuvina. ♡

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡