torstai 21. heinäkuuta 2016

Mitä mukaan synnärikassiin?

Viimeisten viikkojen panikointia!

Mitä mukaan synnärikassiin? Vauvalle kassiin pakattiin lähtövaatteita ja tarvikkeita. Pitäisikö omatkin kotiinlähtövaatteet olla viimeisen päälle mietittyjä, niin kuin kuninkaallisilla?


Masu vain kasvaa ja kasvaa, kunnes kuuluu poks! Enää muutama viikko laskettuun aikaan ja nyt pitäisi vain odotella. 


Synnärikassi on nyt pakattu ja se odottaa lähtövalmiina. Sain laukun lahjaksi siskoltani ja olin niin ilahtunut laukusta, että kehuin voivani kantaa sillä jopa vettä. Tarkoitin sillä ehkäpä laukun vedenkestävyyttä. 


Apua tajusin että meidän pienokainen voi syntyä milloin vain! Tietenkin to-do-lista ennen vauvan syntymää on pitkä kuin Siperian rautatie ja aika häviää ihan vain käsiin. Listan varmaan tärkeimmät ovat vauvan vaatteiden pesu ja kaapitus ja oman synnärikassin pakkaaminen. Nyt kun nämä asiat ovat nyt mallillaan voin keskittyä siivoamiseen, ruokien tekoon pakastimeen, babyshowereihin, jos niihin on lopulta on ketään tulossa ja omiin juttuihin.

Niin mitä sinne kassiin laitettiinkaan? En muista paljoakaan siitä mitä meillä oli mukana, kun pieni saapui maailmaan, mutta sen muistan että cd-levyjä oli liikaa ja niistä ei ollut mitään iloa. Sitten muistin sen että vauvan housuja ja bodyjä kannattaa olla useampi, sillä sitä kakkaa kun alkaa tulemaan sitä tulee. Ja että jatkojohto ja kuulokkeet olivat itselle lopulta ne mitkä piti saada kotoa synnärille, niin ja suklaata. Synnytyksen jälkeen oli kamala nälkä ja ruoka-ajat eivät osuneet yhteen, niin oli onni että olin tehnyt pellillisen pitsaa evääksi. Ne oli tarkoitettu miehelle, mutta ruoka oli ihana juttu pitkän syömätyömyyden jälkeen. Tiedoksi että perätilasynnyttäjät eivät saa syödä mitään sillä riski päätyä sektioon on korkeampi, en sitä silloin tiennyt.

Tänään laitoin kassin valmiiksi ja tosiaan kassista puuttuu nyt vain enää ne tavarat mitä käytän koko ajan ja mitkä kulkevat käsilaukussa, niin ja ne terveyssiteet ja sokerimittari. Vauva turvakaukalokin on jo valmiina kotiutumista varten. Muutama juttu saattaa vielä vaihtua tai tulla lisää kunhan nyt aika kuluu ja ihminen viisastuu. Laukku on nyt pakattu ja nyt vain odotellaan, että aika kuluu.


Mitä vauvalle mukaan?


Alkutalvesta minulla oli buumi neuloa pieniä villasukkia ja bambulankasukkia. Muistan että villasukat oli hyvä ottaa mukaan, sillä huoneissa oli viimeksi hyvä ilmastointi.

Jahtasin lasista MAM Feel Good tuttipulloa samanlaisen rikkoutuneen tilalle. Nämä olivat hyviä pulloja ja niistä sai keittämällä todella steriilit maidon pumppausta varten. En ole vielä varma tarvitaanko pulloa sairaalassa, tuskin. Näitä löytyy aika harvoin ja nyt hyllyssä oli vain pinkki.



Pieniä puuvillaisia lapasia olisi hyvä olla monet, sillä niistä toinen katoaa aina pienen viuhtojan kädestä. Nallepuvussa pienen oli lämmin tulla viileänä elokuisena päivänä kotiin. Ehkäpä keli on nyt samanlainen. Ken tietää?

Vauvalle on kassissa peitto, nallepuku, unipuku, housuja, body, pipo, lapaset, myssy ja sukkia. Niin ja vaippoja, vaippaharsoja ja tutteja. Tutteja ei tainnut viimeksi olla mukana. Tuon merimiessetin tilasin Ellokselta. Siihen saa 30% lisäaleen koodilla  345425.


Mitä minulle mukaan?


Latasin tabletille HBO:n pariksi kuukaudeksi, jotta voin katsoa sarjoja illan myöhäisinä hetkinä, kun uni ei tule silmään. Samalla voi syödä vähän namia ja suklaaa. Lähtövaatteina on imetysliivit, lököhousut, sukat ja pitkähihainen pusero. Pitkän mallinen toppi toimii yöpukuna, jos alkaa sairaalamuoti kyllästyttää. 
En yleensä tykkää karkeista niin, mutta nyt kun on sokerittomalla dieetillä keho oikein huutaa sokeria. 

Halusin mukaan vähän hemmottelua ja ostin tämän ruusulta tuoksuvan suihkugeelin. Niin ja uuden parin hammasharjan ja tahnaa, kun ne saattavat kuitenkin unohtua synnärille. 



Jatkojohto, johon mahtuu monta laturia. Pistorasiat ovat aina liian kaukana ja niitä on liian vähän. Mies toi minulle eilen lahjaksi 2 m johdolla varustetun laturin, se on kyllä näppärä muutenkin.  



Kuulokkeet on hyvä olla mukana puheluita ja leffan katselua varten. Huonekaverin ei välttämättä tarvitse tietää ketä murhataan nyt Penny Dreadfullissa.


Lanoliini on kyllä yksi pakollinen varuste. Muistan kun rinnat olivat lähes verillä innokkaan imijän ansiosta. Aine toimi hyvin! Sitten vielä noita rintasuojia maidon valumista varten. Ikävää olla paita märkänä koko ajan. Tuntuu kyllä siltä että vaihdan nuo kestot kertakäyttöisiin niiden hygienian vuoksi. 

Olisikohan tässä nyt kaikki? Auttakaa vähän, mitä muuta pitäisi ottaa mukaan? Vai onko minulla ihan liikaa tavaraa mukana?



12 kommenttia:

  1. Voiii ihana postaus! Tsemppiä kaikkeen! On varmasti jännät ajat menossa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppiä tarvitaan ! Sitä odottaa jo niin kovasti, ettei malttaisi pysyä paikoillaan. ♡

      Poista
  2. hyvältä sun pakkailut näyttää! Mulle tuli ihan olo että multa taitaa puuttua jotain :D täältä löytyy mun kassi sillon kun sen pakkasin:

    http://sangynalla.blogspot.fi/2016/06/sairaalakassi-vol-2.html?m=1

    Ja täällä vielä sitten viimeiset lisäykset :) tosin tiedä vaikka purkisin tuon vielä kokonaan kun ei tätä lasta ala kuulua :'D rv 40+6

    http://sangynalla.blogspot.fi/2016/07/odottavan-aika-on-pitka.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, mä muistan käyneeni jo kurkkaamassa mitä sinulla oli pakattuna! Tuossa vaiheessa olisin varmaan pakannut oman laukkuni jo tusinaan kertaan ja sitä säilytettäisiin autossa. Ja istuisin sohvalla kengät jalassa että joko! Hirveästi jaksamista sinulle. Kaverin Facebookin mukaan Sushilla käynti saattaisi auttaa :)

      Poista
  3. Oh, dear Teresa, it seems you've equipped so well! And all these things for the little one are just adorable! I just wish that everything goes smoothly, easily and just fine for you and your baby! Be back safe and happy!🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Now I have plenty of time to unpack and pack again and again.

      Poista
  4. ooo <3
    enää vain muutama viikko?? Ompas aika mennyt nopeasti!! Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Ihan hirveää miten aika juossut. Kiitos! Onneksi noita to-do-juttuja on nyt saanut pois yksi kerrallaan. Huojentavaa! Ja meillä on nyt vaunut,mihin mahtuu molemmat muruset. ♡

      Poista
  5. Älä hyvä ihminen tutteja ja tuttipulloja ota, jos meinaat imettää :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tutit, pullot ja äidinmaidonvastike on kyllä tärkeässä roolissa imetyksen onnistumisessa. Ystäväni sanoi minulle pientä odottaessa että hommaat pullot ja vastikkeet kaappiin odottamaan niin niitä ei sitten tarvita. Hih heitin Nannit pois keväällä muuton yhteydessä ja nyt ostin uudet tilalle. Nuo lasipullot käyvät jollakin lailla myös rintapumppuun ja ne ei sula keittäessä. Aloitin äidinmaidon luovutuksen aika ajoissa, joten nyt vielä mietin mitä tehdä. Pumppaus kyllä lisää maidon määrää. Ainakin pullo on valmiina ja tutit, jos kaikki ei mene kuin Strömsössä.

      Poista
  6. Ihana tuota odottamisen riemua ja tohottamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina se ei ole kyllä yhtä riemua, mutta ainakin kovasti odotetaan. Onneksi ei ole enää pitkä aika.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡