tiistai 19. heinäkuuta 2016

Rippijuhlakortti kohopulverilla

Pieniä askarteluja


Askartelin rippijuhliin vähän erillaisemman rippikortin. Kortti oli pussi, johon oli piilotettu ihana rippilahja. Kaikki tämän postauksen kuvat on kuvannut lahjan saaja Viivi Kuusela.

Kortti osallistui myös Facebookissa olevaan paperiaskarteluhaasteeseen


Veljen tyttärelläni oli rippijuhlat vähän aikaa sitten. Oli pakko kokeilla kohokuviointipulveria ja kuumailmapuhallinta myös siihen. Kulta ja musta pahvi sopivat jotenkin yhteen ja pahvi muuttui kovasti liitutaulun näköiseksi. Tykkään kovasti korttipusseista ja niiden askartelusta, sillä pussissa on mukava säilyttää ihania pieniä muistoja. Uskon että kun kortille antaa käyttötarkoituksen se saattaa säilyä pidempään, kuin normaali askarreltu kortti. Saaja näytti myös pitävän kortista ja sen sisällöstä.

Oli aivan ihanat rippijuhlat ja tyttö oli kasvanut jo niin kauniiksi. Hän on myös taitava valokuvaaja ja tässä postauksessa otetut kuvat ovat hänen käsialaansa. Kuvat ovat minusta niin hienoja, että mietin jo pitäisikö vaihtaa blogilleni kuvaaja.  Rippijuhlat ovat kyllä tärkeä etappi aikuistumisessa ja jokainen varmaan muistaa omansa kuin eilisen päivän. Ja onhan se hauska vertailla omaa rippikuvaansa ja katsella sitten peilistä miten aika on tehnyt tehtävänsä. Hyvässä ja pahassa.

Kohokuviointipulverin, kuumailmapuhaltimen ja kohokuviointikynän ostin Suomalaisesta kirjakaupasta. Viime aikoina olen huomannut miten monikäyttöinen tuo setti voi olla. Palataan siihen vielä.


Nyt pitää jo rientää, kohta lähdetään leikkipuistotreffeille. En muistanutkaan miten tämä äitiysloma on näin kiireistä aikaa.





Kiitos Viivi kauniista juhlista ja ihanista kuvista!


2 kommenttia:

  1. Cute, cute! Such things always bring back feelings & memories. I also like to place handmade cards anywhere around the house and change them to make different moods...
    ...and i just love this striped flower!;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I tried to craft stylish this time. I think there are lot's of feelings in handmade cards and sometimes it's irrelevant what the text is :) Thank you Zara !

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡