sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Napanuorakimppu. Muista viedä kukkia tuoreelle äidille!

Äiti-lapsikimput ilahduttavat juuri vauvan saanutta äitiä.

Kimpussa ison ja pienen kukkakimpun väliin on sidottu silkkinauha napanuoraksi. Vasta vauvan saanut äiti ilahtuu varmasti napanuorakimpusta.


Sain anopiltani ihanan pinkin napanuorakimpun. Nyt silkkinauhassa oli pinkkiä ja kaunis rusetti. Pinkit kimput annetaan tyttövauvasta.




Ette usko miten paljon kukat ilahduttavat vasta lapsen saanutta äitiä. Myös niiden saamattomuus saattaa harmittaa pitkään. En itsekään arvannut miten kukat ovat tärkeä juttu juuri vauvan saaneena. Joskus ajattelin että on tuhlausta laittaa rahaa kukkiin. Hormonimyrskyssä kukkien puute taas tuntui lähinnä loukkaukselta. Nyt asia tosin naurattaa jälkeen päin.

Kun olimme Pienen kanssa sairaalassa huonekaverini sai upeat ruusut, mutta itselleni ei kukkia silloin tullut. Silloin minua harmitti kovasti ja mies-ressu sai siitä kyllä kuulla.
Ehdin kimppujen kanssa ottamaan kuvan myös vastasyntyneestä Kesäheinästä. 


Äitini ja siskoni olivat tilanneet Pienen syntymän jälkeen minulle ja tuoreelle iskälle marjakakkua ja kukkia. Onneksi on vielä kuvat kauniina muistoina.



Kotiin onneksi ilmestyi silloisten työkavereiden lähettämä napanuorakimppu ja se lämmitti mieltä. Äitini lähetti myös samantyylisen pinkin äiti-lapsikimpun ja ihania kukkia oli lopulta koti täynnä. Niin ja kermakakkua. Ihanaa!

Toisella synnärireissulla mies oli jo oppinut. Nyt Kesäheinän synnyttyä mies toi suloiset ruusut sairaalaan ja anoppi toi käydessään aivan ihanan pinkin napanuorakimpun. Olin kovasti ilahtunut! Onni on kai koristeltu kukin. 

Juttelin ystäväni kanssa napanuorakimpuista ja hän ei ollut siitä kuullut. Ja hänkin olisi ehdottomasti halunnut sellaisen jos olisi tiennyt. Sitä ei korvaa suklaa, hieronta tai edes kynttiläillallinen, jos äiti on niin päättänyt. Hankalaksi jutun saattaa vetää se että kukkien pitää ilmestyä yllätyksenä ja pyytämättä. Se on varmasti hankalaa monelle tuoreelle iskälle. 

Tämä postaus onkin hyvä lähettää isäksi tuleville vinkkinä! Muistakaa tuoretta äitiä kukin. Suklaakin on kylkiäisenä ihan kiva!
Toivon että kaikki tuoreet äidit saisivat kukkansa. Kukat tuovat iloa ja kauniita muistoja. Kotikin tuntuu nätimmältä, kun on kukkia pöydällä.


Ihania! Kiitos! ♡♡♡♡




Nämäkin kuvat olisi saattanut imetysdementtiassa unohtua, mutta onneksi oli taas Kukkailoittelun aika Mansikkatilan mailla. Ihana napanuorakimppu on kyllä ihan oman postauksensa ansainnut.


https://track.adtraction.com/t/t?a=1143416177&as=1125554891&t=2&tk=1&url=https://www.stylepit.fi/lapset/ale?brand=[388]

12 kommenttia:

  1. En yhtää muistanu, että sain kukkia.Nyt vasta muistin kun tuli täs esille.Kyl kukat on❤ Vaikka en tosiaan niitä usein saa.Oltais varmasti ansaittu ne molemmat❤ Onneksi nyt sait😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Kyllä minä muistin. Ne kukat jäi muuten ilokseni ikkunalaudalle kun lähditte. Kaikki äidit ovat kukkansa ansainneet! Hali! ♡

      Poista
  2. Kauniit kimput ja olet niin oikeassa, että jokainen äiti on kukat ansainnut. Hauska huomata, että kukat kyllä tuovat hyvää mieltä niille tuoreille isillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, kyllä isät ovat myös kukat ansainneet. Taisi ne kukat lämmittää miehenikin mieltä. ♡

      Poista
  3. ❤Suloista ja niin herkkää kukkailoittelua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vauvakukissa on aina jotakin herkkää ja kaunista. ♡

      Poista
  4. Niin suloisia noi napanuora kimput! :) Ja hyvä postaus ja todellakin kannattaa jakoon laittaa tuleville isille! :)
    Mukavia syyspäiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Olin todellakin vastaamassa näihin kommentteihin, mutta en tiedä mitä tapahtui. Varmaan taas se imetysdementtia, välillä en muista mitä tuli edes kirjoitettua. Kiitos että tykkäsit postauksesta! Ihania syyspäiviä sinnekin!

      Poista
  5. Enpä minäkään ollut kuullut aiemmin Napanuorakimpusta, vaikka kukkia sain kyllä molempien poikien syntymän jälkeen. Mies ja esikoinen muuten koristelivat kodin tervetulotoivotuksin ja ilmapalloin, kun kotiuduimme kuopuksen kanssa sairaalasta. Vieläkin tulee melkein tippa linssiin, kun muistan sen.:)
    Aivan ihanat kukkaset olet saanut, kuvien muodossa muisto säilyy!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana! Olipa kiv tuoda aitten kukkarintamalla jotakin uutta. Valtavan ihana kotiintuloyllätys. Sellainen on kyllä hienoa! Ihania muistoja kerrassaan!

      Poista
  6. Aivan ihana lahjaidea! Kiitos vinkistä :-)

    ~ Jasmin N
    littlethingswithjassy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! En tiennyt että napanuorakimppu on näin "uusi" juttu! Lahjan saaja ilahtuu varmasti!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡