perjantai 31. maaliskuuta 2017

Virpomisvitsoihin suodatinpussinarsisseja, kurkkaa lehtijuttu

Askartelujani löytyi lehdestä


Suodatinpapereista saa askarreltua narsisseja virpomisvitsoihin. Näkyisikö kauniit paperikukat tänä vuonna myös lapsien virpomisvitsoissa? Kurkkaa ohje!



Tuttujen yllätykseksi hymyilevä naamani löytyi lehden askarteluohjeesta. Tein hauskan askarteluvinkin pääsiäiseksi lehtiin ja oli hauskaa, kun sitä myös julkaistiin. Tulikin jo viestejä että olipa iloinen yllätys, jopa mummini oli huomannut jutun.


Pienenä virpomisvitsoihin tuli tehtyä kukkia silkkipapereista ja askarreltua muutenkin hauskoja koristeita. Viime vuosina lasten vitsat ovat olleet vähän "modernimpia". Luulen että kouluissa ei askarrella enää niin paljon. Ehkäpä vinkkini näkyisi tänä vuonna vitsoissa, toivotaan niin!

Narsissi on helppo askarrella ja muistaakseni samantapaisia teimme koulussa kreppipaperista.  Heitän nyt haasteen, askarrelkaapas tänä vuonna kukkia vitsoihin ja panostakaapas vähän enemmän koristeisiin!


Meillä virpomisvitsat koristavat jo olohuonetta.

Narsissit sopivat hyvin vitsoihin. Meillä rinteessä oli oikein pörröisiä pajunkissoja.. - Niitä kun laittaa purkkiin kasvamaan, niin syntyy oikeita kissanpentuja, kertoi siskoni joskus kauan sitten. 

Matalat maljakot ovat nyt se juttu sisustuksessa. Kätköistä löytyi matala Hans Nyqvistin Riihimäelle suunnittelema tölkki.

Edellisestä purkkitragediasta oppineena maljakoita on parempi säilyttää keittiön pöydällä.

Pieni teki kukka-asetelman viimevuotisista kukista. Hyvä maku neidillä, kelpasi Tamara Aladinin Kääntö-kynttilänjalka.  Ohje tähän kukkaan täältä! Klik! 


Mikä se askarteluohje oli?

Keksin että suodatinpusseista saa askarreltua kauniita narsisseja. Aika helppo ja yksinkertainen ohje virpomisvitsojen askarteluun. Minusta on hienoa, kun pajunkissojen kanssa on muutakin kuin höyheniä ja se yksi pieni silkkipaperin suikale. Kurkkaa ohje alla olevasta linkistä ja vinkkaa vaikka lapsillekin! Ohje löytyy täältä Uusi Lahti-lehden sivulta 38. 




Suodatinpaperinarsissin askarteluohje. Suodatinpussi on hyvä paperikukkamateriaali varsinkin, kun paperia haluaa värjätä itse. Ja mikä parasta sitä yleensä löytyy kotoa. Klikkaa ohje ja lehtijuttu täältä! Uusi Lahti Sivu 38.

Ihanaa viikonloppua! Osallistun tällä postauksella Mansikkatilanmailla kukkailotteluun. Sieltä löytyy lisää kukkia!



Kurkatkaapa tuolla on hyviä askartelutarvikkeita pääsiäiseksi ja tulee nopeasti! ⬇



19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt oli erityisen kauniita pajuja tuossa takarinteessä. Tarkkasilmäinen mies bongasi ne keittiön ikkunasta. ♡

      Poista
  2. Hei, ihana idea!<3 Tätä voisin kokeilla koulussa lasten kanssa!
    Tykkään, kun lapset tulee virpomaan huolella tehtyjen vitsojen kanssa. Silloin laitan oksat mielelläni esille ja palkkio on ansaittu!:)
    Uusi Lahti! Luulin, että asutte jossain ihan toisaalla? Meillekin taitaa tuo lehti tulla nykyään...Täytyypä katsoa löytyykö vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Melkein jo salaa toivoin että vinkki viedään kouluun ja askarrellaan porukalla! ♡♡ Sinun oppilaat saavat varmasti askarrella ja paljon! Itseasiassa me ollaan mieheni kanssa sieltä suunnalta, juttu voi kyllä ilmestyä missäpäin vain kaupunkilehdissä. Tuo oli se mistä sukulaiset sen bongasivat. Juu ota talteen! Mä voin kirjoittaa siihen nimmarin joskus.. tirsk...

      Virpominen jakaa varmaan taas vanhempien mielipiteitä, mutta pajun varteen askarrellut kukat ovat myös kauniita pääsiäiskoristeita.

      Poista
  3. Onpa hauska idea, näitä voisin itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
  4. Hei.! Todella ihana idea. Näitä vois meilläkin jossain vaiheessa tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä on hyvin aikaa virpomispäivään!

      Poista
  5. Aika hauskoja. (: Miulla on vielä pajunoksat hakematta.

    VastaaPoista
  6. Ihania ja suloisia <3. Minusta kaikki näpertäminen ja askartelu on HUIPPUKIVAA. Itse näperrän paljon kuvausreksvisiittaa jos jonkinmoista ja se on niin mukavaa puuhaa että joskus vierähtää tuntikausia. Mukavaa että tämä ohje pääsi myös lehteen, siitä on varmasti iloa monelle. Mahtavaa kevättä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikö olekin ihanaa näpertää, varsinkin jotain tosi söpöä!

      Huomaa todellakin että kuvausjuttuihisi on mennyt paljon aikaa, sitä ei ymmärrä muuta kuin hengenheimolainen joka yrittämällä yrittää itse ottaa sitä "täydellistä" kuvaa. Sitä ei uskoisi että kuvaaminen on myös pikkutarkkaa askartelua ♡ Mahtavaa kevättä!

      Poista
  7. Kauniita! Näitä voisi kokeilla yhdessä kummitytön kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Askartelu on kivaa ja mukavaa yhdessäoloa. :) Joskus ihan yksinkertaisestikin saa nättiä aikaan.

      Poista
  8. Ah, Teresa, this is such a cute project, very inspiring!! Paper flowers and real naked branches go perfect together! So Spring-like!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! These are for Virvonta! Virvonta is Finnish Easter tradition to wish health and happiness on Palm Sunday by tapping them with a decorated willow twig and say a little spell. :) Thank you! I'm a little bit a proud of a Finnish Easter traditions..

      Poista
    2. Thanks for explaining it to me! It sounds like a very beautiful tradition! Always love to know more about Finland and its customs! :)

      Poista
    3. And there is more.. Kids put on the witch costum and go to neighbours door to do that Virvonta! And Neighbours give them chocolate eggs.. It's quite fun! ♡

      Poista
    4. What fun!! It seems to be similar to the American Halloween trick-or-treat tradition:)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡