keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Keskosvauvan kietaisupuku ja ilmainen keskosvaatekaava.

Itsetehtyjä vaatteita keskosvauvoille.


Ystäväni sai pienet keskostytöt ja lähdin etsimään tietoa mitä pitäisi huomioida kun ompelee keskosvauvoille vaatteita. Ompelin tytöille puvut ja koska ilmaisia kaavoja ei ollut päätin jakaa  ilmaisen kaavan keskosenvaatteiden ompeluun. Oli ilo saada nähdä nämä puvut pienien tyttöjen päällä. 

Meidän vauva on jo isotyttö Baby Borniin verrattuna, mutta koon puolesta keskosvaatteet kävisivät myös nukelle. 


Ystäväni sai pienet tytöt viikolla 27 ja he painoivat alle kilon. Nyt reilun kuukauden vanhempana he ovat päässeet jo avokaappiin pötköttelemään uusissa puvuissa. Kuulin, että vasta nyt vaatteita tarvitaan.  Sain eilen nähtäväksi ihastuttavan kuvan pienistä prinsessoista tekemissäni puvuissa.
Voi mikä onnen tunne!  Olen saanut nähdä kuvia tytöistä pitämässä toisiaan kädestä ja ihaillut pieniä kyynel silmäkulmassa.

Lähdin tähän ompeluprojektiin kieli keskellä suuta ja pelkäsin, että lahjani voisi jotenkin vahingoittaa herkkiä pieniä vauvoja, mutta sitten kun muistin miten keskosvaatteita on hankalaa saada niin päätin uskaltaa yrittää. Vauvojen äiti tykkää hepoista ja pukuihin oli omiaan Kimperin Keppari-kangas. Kun näin kankaan tiesin jo silloin kenelle kankaasta ommeltaisiin, en tosin tiennyt, että näin pian. Oli pakko tunnustaa, että en tiennyt mitään keskosvaatteista ja en varmaan tiedä vieläkään.

Kysyin apua toiselta kaksosten äidiltä ja ilmeisesti ei ole kovinkaan tavatatonta, että kun mahassa on useampi niin he voivat syntyä aikaisemmin. Toisin sanoen kaksosäitien porukassa tietoa keskosvaatteista löytyy. Kävin myös kurkkaamassa mallia keskosvaatteita valmistavan Mellin sivuilta klik.



Baby Born on vähän pyöreämpi kuin oikeat pienet vauvat ja minulta unohtui pukea vaippa! Mietin olisiko hiha pitänyt suosiolla jättää lyhyeksi ja unohtaa käännettävä hihansuu tumppu? Kaavasta jätin pitkät hihat pois.
Pienet tyttöset nukkuvat avokaapissa uusissa puvuissa. Myös ihanat toukkapussit ovat käytössä. Painoa tytöilä on reilu 1,3 kiloa. Haleja ja pusuja! Kuva: Riikka söpöjen tyttöjen ja Pikku Leijonan äiti

Mitä keskosvaatteiden ompelussa pitäisi ottaa huomioon?

  • puettavuus
  • letkut 
  • saumat ulkopuolelle (rakkaussauma)
  • kiinnitys
  • kankaiden ja materiaalin myrkyttömyys
  • koko
  • haarakiila vaippaa varten ( vaippa on iso ja vauva pieni)


Kun tietoa oli kerätty tarpeeksi niin oli aika kokeilla. Piirsin Kesäheinän ja Pienen synnärillä mukana ollutta yöpukua mukaellen kaavaan, se taisi olla kutistuneena kokoa 48. Tein puvusta kietaisumallisen, jotta vauvat olisi helppo pukea ja painava vetoketju ei häiritsisi letkuja. Saumat piti ommella ulospäin ja ompelin lerpattavat saumat vielä ompelukoneella päältä kiinni. Tätä tapaa olen nähnyt useissa vauvojen vaatteissa. Avonaisia osia varten ompelin reunoihin trikootikuista leikatut kantit.

  Haaraan ja toiseen lahkeeseen ompelin käsin pienen pienet nepparit. Kysyin vielä tyttösten äidiltä, eihän vaan ihan pienet nepparit paina vauvoja. Olisi pitänyt etsiä oikein ohutta puuvillanauhaa, jolla puvun voi sitoa kiinni. Nyt sitomisessa oli paksumpi ommeltu trikoonauha.

Tein hihat pitkiksi, jotta hihan päät voi kääntää tumpuiksi. Testasin pukuja Baby Born-nukella ja vaatteet näyttivät ihan hyvälle. Luin jostain, että Baby Bornin koko olisi 44. Ainut minkä unohdin oli vaipat! Eihän nukella ollut vaippaa! Eli täytyy muistuttaa, että ommelkaa ihmeessä kaikkiin vauvapukuihin aina haarakiila!  Äitini vasta kysyi miksi ompelet Kesäheinän pukuun haarakiilan ja tämä oli se selitys.

Kun puvut olivat valmiit, niin pesin ne kahteen kertaan 60 asteessa allergialiiton suosittelemalla pesuaineella. Pakkasin puvut minigrip-pussiin pidin niitä viikon pakastimessa. Ajattelin, että tyttöjen vanhemmilla on muutakin tekemistä, kuin pestä pyykkiä.

Äidiltä sain ihanan kiitoksen kuvana ja vielä vinkkejä idean jalostukseen. Lyhyemmät hihat on nyt huomioitu kaavassa ja myös se haarakiila.


Tässä keskosvauvan kietaisupukukaava. Tulosta A3-kokoisena. Ei kaupalliseen käyttöön.


Päälle ommeltut saumat ovat kuulemma rakkaus saumoja. Pienet nepparit tulivat kiinni tuohon päärmeeseen. Päärme kulkee toisen jalan lahkeen kautta ympäri. Ihanat somisteet tulivat PaaPiin kankaista. 



Laita ihmeessä kommenttia, jos unohdin jotakin tärkeää keskosvaatteista. Jos sinulla on hyvä vinkki keskosvaatteiden ompeluun,  kaava tai postaus, niin laita ihmeessä vinkki tänne kommenteihin jakoon! Ihanaa, olisi jos niitä saisi koostetta samaan paikkaan vaikka lani-ompelijoille ja äideille. Jos postaus herätti kysymyksiä kysy pois, yritetään vastata porukalla!







Huomasitteko myös että Kankaiden Yö on taas täällä? Ylihuomenna kannattaa valmistautua pankkitunnuksien kanssa tilailemaan ihanuuksia! Kangaskaupoissa on yön aikana alennuksia ja erikoistuotteita. IIIhanaa!







12 kommenttia:

  1. Voi että miten ihana ystävä olet kun olet jaksanut nähdä vaivaa etsiä ja tutkia tietoa ja kauniit haalareit teit tytöille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin tuntuu, että parempi ystävä olisi jotenkin läsnä. Onneksi näistä puvuista tuli ihanat! ♡

      Poista
  2. Ihana ele kertakaikkiaan <3 :) Voi miten pieniä ja heiveröisiä ovatkaan pienen ihmisen alut. Aivan tulee sellainen tunneryöppy kun katsoo kuvaa heistä. Nuo puvut ovat todella kauniit ja sopivat pienille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, sama tunneryöppy on vallannut minutkin useita kertoja nähdessäni pienet söpöläiset kuvissa. Puvut eivät varmaan kauaa mahdu, mutta se onkin hyvä juttu se! <3

      Poista
  3. Ihanat puvut olet tehnyt pienille vauvoille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyyhän söpöillä tytöillä olla söpöt puvut. <3

      Poista
  4. olet upea kun olet tehnyt tällaiset puvut pienille! Ja miten olet ottanut kaiken huomioon, liikutuin ihan kyyneliin. Kyllä ne pienestä ponnistaa, omani oli sentään 1,2kg ja 1,6 kg kun syntyivät, mutta vaatteet oli yksi haaste kyllä heilläkin. Niin suuri tykkäys! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♡ Oi miten sinulla on myös pienet selviytyjät ♡♡! Mietin että kyllä ainakin yhdet puvut pitää jo näillä taidoilla onnistua. Toivottavasti moni muukin inspiroituu ompelemaan.

      Poista
  5. Ihanat asut olet tehnyt ja aivan varmasti todella arvostettu ele!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Huomasin vasta nyt että vastaukseni ei ollut lähtenyt! <3 <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡