Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hillo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hillo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Turkkilaiset jogurttikakkuset

Appelsiininen jogurttikakku tunnelmalliseen aamuun

Appelsiinihillokkeella maustettu turkkilainen jogurttikakkunen on makoisa juustokakku. Se on kuin kehitetty hitaaseen aamuun, jolloin on aikaa nauttia koko pannullinen kahvia.     

Päätin leipoa turkkilaisesta jogurtista juustokakkumaisia kakkusia. Sain eilen häämatkapostauksestani hirveän matkakuumeen. Jotakin tarvitaan kuumeen laimentamiseen, mutta taisin heittää vain bensaa tuleen. Muistelin häämatkan rauhallisia aamuja hotellin terassilla ja miltä meri, uunituoreet leivonnaiset ja kahvi tuoksuivat. Pieni uninen kitinä herätti todellisuuteen. Olin maistellut herkkunälkääni useamman kakkusen ennen kuin heräsin matkapäiväunesta. Kumpi menee, kysyin perhosmieheltä?

Kakkuset maistuvat mielettömän hyviltä aamukahvin kanssa ja varsinkin kun kakkusen päälle kauhoo itsetehtyä appelsiinihilloa. Tämän leivonnaisen idea on että se maistuu pinnaltaan leivonnaiselta ja keskiosa jää juustomaisen raa-aksi. Parhaimmillaan tämä leivos on jäähtymisen jälkeen, jonkin marmeladin tai vaikka mansikoiden kanssa. Näitä voin suositella ensimmäiseksi aamupalaksi tuoreen aviomiehen kanssa.

Tässä loppukevennys. Lukekaapas morsiamet tämä hääjuhlan peruskaava, onko teidän häät jo pureksittu?

Juustokakkusten koveron kupin voi täyttää myös mansikoilla tai hedelmillä. Leivonnainen kelpaa syötäväksi ihan sellaisenaan. Olen tätä reseptiä käyttänyt monta kertaa aiemminkin ja alkuperäinen löytyy täältä.

Turkkilaiset jogurttikakkuset resepti (12 kpl)

Ainekset

1,5 dl sokeria
4 munaa ( valkuaiset ja keltuaiset erillään)
1 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
400 g turkkilaista jogurttia
1 appelsiinin kuori 
1/2 appelsiinin mehu

 Valmistusohje

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen 

Voitele muffinsivuoka tai kakkuvuoka.
Vatkaa keltuainen ja sokeri pysyväksi vaaleaksi vaahdoksi.

Lisää taikinaan jauhot, vaniljasokeri ja appelsiinin kuori sekoittaen kevyesti kumikaapimella. 

Lisää joukkoon kevyesti kumikaapimella sekoittaen turkkilainen jogurtti.

Lisää joukkoon appelsiinin mehu ja sekoita kevyesti. Voit käyttää myös sitruunankuorta -ja mehua.

Vatkaa toisessa pienessä kulhossa munanvalkuaiset. Lisää vaahtoon lopuksi vähän sokeria ja vatkaa lisää, kunnes vaahto on valkoista ja kiiltävää.

Nostele valkuaisvaahto kevyesti taikinaan ja vatkaa kevyesti, jotta taikina säilyy kuohkeana. 

Kaada taikina muffini vuokiin tai isoon kakkuvuokaan ja laita uuniin keskiosaan paistumaan.

Muffinivuoassa paistoaika on n. 30 minuuttia kakkuvuoassa 50-60 minuuttia.

Ota uunista ja anna jäähtyä vuoassa. Älä itke kun kaunis kakkusi tai kakkuset lätsähtävät kupeiksi. Niin kuuluu tapahtua. Anna kakun jäähtyä rauhassa ja maista vasta sitten kun kakku on jäähtynyt. Kakun tulee jähmettyä uunista tulon jälkeen sopivaksi, muussa tapauksessa kakun rakenne voi tuntua raa-alta. Tein kakkuset illalla, pidin yön yli jääkaapissa ja tarjoilin aamupalalla appelsiinihillokkeen kanssa. Tähän sopii täydellisesti myös hiekkahentusten kanssa tekemäni raparperihilloke.

Appelsiinihilloke on ihan mielettömän hyvää. Tämä pieni määrä riittää pitkään.
Hilloke on niin makeaa ja maultaan vahvaa ettei sitä tarvitse paljon.
Sopii hyvin jäätelöön, lettuihin ja kroisantteihin.

Appelsiinihilloke resepti

Ainekset

1 appelsiini
1 lime
1 dl sokeria
vähän vettä kattilan pohjalle

Valmistusohje

Laita kattila liedelle ja lisää siihen vähän vettä. Pese hedelmät hyvin. Raasta appelsiinin ja limen kuoret kattilaan. Kaavi lusikalla appelsiinin puoliskoista mehut ja sisälmykset kattilaan. Leikkaa pari kaunista limen siivua ja kaavi loput limen puoliskot kattilaan. Vältä valkoisen  kuoriaineen joutumista seokseen. Lisää sokeri kattilaan. Keitä seos kiehuvaksi täydellä teholla jonka jälkeen laita liesi pienemmälle. Keitä kasaan. Keitä pieni pilttipurkki korkkeineen vesikatilassa ja lisää hilloke purkkiin kuumana, jotta säilykepurkkiin ei pääse pöpöjä. 

Tässä vaiheessa piti kertomani että en yleensä osta hilloa kaupasta. Yleensä keittelen hilloa tai mehua, vaikka pakastemarjoista sitä mukaan mitä tarvitaan. Itken poisheitettävää ruokaa ja liian usein iso satsi hilloa jää vaanimaan jääkaapin nurkkaan uutta elämää.



Jahtasin muuten paperisia pillejä, kun kaikilla muillakin on. Niitä saa täältä:
Hääputiikki Ribbon & Ink

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Hiekkahentusia runopiknikillä

Ihanat romanttiset leivonnaiset 


Hiekkahentusia oli tarjolla runopiknikillä. Herkät leivonnaiset ovat helppoja valmistaa ja niissä on romanttinen tunnelma. Ihana tarjottava häiden kahvipöytään.


Aamulla oli kiire leipomisissa. Piti nopeasti keksiä jotakin hyvää, mikä on helppo leipoa, säilyy hyvin ja sopii runopiknikille. Äitini kätköistä löytyi romanttiset hiekkahentusmuotit ja siitä se ajatus lähti. Päätin tehdä hentusille raparperihillokkeen, sillä olimme syöneet loman aikana jäätelöä ja herkkuja. Kerma sai jäädä. Valinta oli hyvä! Raparperi sopii yhteen hentusten kanssa.

Pakkasimme herkkukorit astioineen ja suuntasimme kohti puistoa. Heinolan puistojen puita oli jo viikon ajan koristaneet kauniit runonsäkeet. Loman aikana saimme nauttia yhdestä jos toisestakin runonparresta kulkiessamme läpi kaupungin puistojen. Runoviikko huipentui piknikkiin sunnuntaina.


Heinolalaisen runoilijan Uuno Kailaan käsialanäyte. 



Heinolan vehreät puistot ovat mahtava estradi runoille. Iloiset runot piristävät arkea ja luovat romantiikkaa puistokävelylle. 


Etsimme rauhallisen puiston kolkan läheltä leikkipaikkaa, johon saimme kattaa nurmelle herkkumme. Valitsimme puistoksi Möljän puiston joka on lähellä Kumpeli Spata. Tässä puistossa on ihania pensasryhmiä ja puita joiden alla voi olla suojassa muiden katseilta. Hyvin hoidetut puistot ovat Heinolan kauneinta antia kesävieraille. Ensimmäinen puisto, silloinen Perspektiivet luotiin melkeinpä nykyiseen muotoonsa 1740-luvulla, tänä päivänä sitä kutsutaan Maaherran puistoksi.

Hiekkahentuset resepti

Ainekset:

150 g voita
1 dl sokeria
1 keltuainen
1 dl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja

Valmistusohje:

Voitele 15 kpl hentusvuokia.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään omaan kulhoonsa, mantelijauho, leivinjauhe, vehnäjauho.

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.

Erottele keltuainen kananmunasa. Lisää taikinaan sekoittaen. Sekoita kunnes vaahto on tasaista ja kiiltävää.

Lisää jauhot, nämä voi lähes vaivata kädellä.

Jaa taikina 15 osaan ja painele taikina voideltuihin vuokiin.

Levitä vuoat pellille ja paista uuniin keskiosassa noin 15 minuuttia.

Ota uunista jäähtymään, poista pelliltä.

Saat hentuset poistettua hieman jäähtyneenä vuoista naputtelemalla kevyesti vuoan pohjaa.

Hiekkahentuset voi valmistaa myös muffinssivuoissa tai lusikkaleiviksi. Hentusten täytteeksi sopii marjat ja kermavaahto. Kevyemmän version saa raparperihillokkeella


Raparperihillokkeen resepti


Ainekset:

n. 500 g raparperiä
2 dl sokeria
2 dl vettä

Valmistusohje:

Kuori raparperit ja pilko pieneksi. Jätä pieni osa raparpereistä sivuun. Keitä raparperit, sokeri ja vesi kattilassa kasaan. Laita lopuksi sivuun jääneet raparperit joukkoon, jotta hillokkeesta tulee kirpakka.


Raparperihilloke on myös kiva vieraslahja.


Hi! Thank you for visiting! I hope that you enjoyed our poempiknik! Heinola is a little town in Southern Finland.

Mosaic Monday