perjantai 18. elokuuta 2017

Syyshousuja farkkucollegesta. Miten meni niinku omasta mielestä?

Ompelin itselleni ja tytöille pöksyjä



Ompelin syyshousuja Noshin farkkucollegesta.  Yksivärisestä tylsästä kankaasta syntyi pöksyt minulle ja tytöille. Tämä opetti minulle miten eri materiaalit vaikuttavat kaavoihin ja miten kaikkea et tarvitse piirtää itse sillä valmiilla kaavoilla moni juttu on mietitty valmiiksi.
Taskujen ompelussa käytin silitysnauhaa ja silitin taskut valmiiksi ennen ompelua. 


Sain Facebookin ompeluryhmästä kimmokkeen ommella jotain yksiväristä. Kaapissa lojui Noshin alennuksesta haalittu nuden värinen farkkucollege. Ompelin siitä tytöille farkut ja ehkä itsellekin voisi kokeilla. Minulla sattui olemaan myös samanväristä resoria odottamassa.

Löysin kirjaston poistomyynnistä Ottobre 4/2011 lehden 50 sentillä ja siinä oli juuri se malli jonka aamulla olin luonnostellut muistikirjaan. Olin täpinöissäni, sillä lehdessä oli paljon erilaisia lastenkaavoja.

Tein ompelumerkin Ullakan korkkikankaasta klik* ja Lidlin kangastusseja käyttäen. Muistin vasta tätä kirjoittaessani, että ompelumerkki olisi kannattanut pestä ensin. 


Kopioin sivulla olevat koristeompeleet tökkimällä kaavaan läpi pisteitä kankaalle ja ompelin pisteiltä toiselle. 



Lähdin piirtämään kaavoja leivinpaperille ja leikkelin niitä valmiiksi. Hörpin kahvia ja rallattelin onnesta soikeana. Onpa kiva, kun menee kaikki näin nappiin! No siitä se alamäki sitten alkoi. Rupesin tuijottamaan vieressä pyörivää Pientä. Oho! Kirosin mielessäni, että eikö NE oikeasti osaa kaavoja tehdä sopivan kokoiseksi ja laitoin kuvaa Facebookin ompeluryhmään. Piirtämääni lahjetta olisi melkein voinut käyttää maksimekkona. Ärsytti! No piirränpä ITSE kaavan sitten sopivan kokoiseksi, kun kerran itse olen niin hyvä kaavanpiirtäjä.

Hyvä siitäkin olisi tullut, mutta pitkillä piuhoilla sytytti, että nyt on ihan eri pöksyistä kyse. Käänsin kaava-arkkia ja tajusin, että no joo. Olihan siellä toisella puolella ihan oikean näköistäkin viivaa. Nolotti. Lopulta tajusin, ettei omat piirtelynikään olisi toimineet, sillä vaippoja ei ole meidän 3 v. käyttänyt vähään aikaan.

Housuihin tuli koristetikkaukset eteen, sivuille ja taakse. Olin iloinen, että sain kolme tasaisen näköistä ommelta vierekkäin. 


Koristeommel tuli myös eteen taskujen paikalle. Näillä OttoBren kaavoilla tulee varmasti ommeltua useammat.


Onneksi muuten pöksyn ompelu sujui leppoisasti ja olin tylsiin pöksyihin melkoisen tyytyväinen. Koristelin taskun foamista leikatulla 3 tai B-kirjaimella ja askartelin Lidlin kangastusseja apuna käyttäen Ullakan korkkikankaasta ompelumerkin.

Pyysin tytöltä, että voisitko sovittaa? Tyttö huusi takaisin: "Ei ikinä maailmassa". Ompelin seuraavana aamuna yksivuotiaalle peushousut ja kangasta jäi vielä yli.

No mitä minä tein lopulla kankaalla? Pappakalsarit. Tähän ei ole enää mitään lisättävää.


Testasin omaa leggarikaavaa ja koska tässä kankaassa ei ollut niin paljon joustoa kuin trikoossa jouduin ompelemaan haaroihin ja eteen kiilat. Edessä olevaa kiilaa kavensin kuvan oton jälkeen, sillä farkkucollege löystyi käytössä. Haarakiilat olivat silti tarpeen. Mietin, että pitää lisätä kaavaan n. 2,5 lisää samanvaroiksi jos ompelen toiset. Pöksyihin pitää vaihtaa myös paksumpi kuminauha. 


Kyllä nämäkin tulevat käyttöön vähän pidemmän paidan kanssa.


500 000 sivunnäyttöä!



Blogini juhli eilen puolta miljoonaa sivunnäyttöä.  Ei, blogini ei ole suurin, kaunein, enkä tahkoa sillä rahaa tai materiaa. Mutta se on ihan oma ja tuo jopa iloa ja inspiraatiota meidän arkeen. Toivottavasti se on tuonut jotain hyvää myös teille! Kiitos ja kumarrus! 



* Korkkikangas saatu Ullakalta. 





16 kommenttia:

  1. Kivat pöksyt! Näitähän sattuu, mullakin leipoessa tulee aina kaikenlaisia kömmähdyksiä :-) Onnittelut blogille puolesta millistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Niin ehkä tärkeintä on oppia tunnustamaan omat kommähdyksensä. Ja nyt voi sanoa jo että hyvä kaava oli OttoBrellä tässä ja kokokin oli hyvä. Ja tekemällä oppii vai mitä! Heh jopa leipomisessakin. :D

      Kiitos paljon onnitteluista!

      Poista
  2. Mun pitäis uskaltautua legginssejä ompelemaan, kunhan saan ensimmäiset ompelutyöni tehtyä. Näin aloittelijallekin sattuu yhtä sun toista mokaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Joo uskaltaudu ihmeessä. Kannattaa tosiaan aloittaa edullisesta kankaasta ;) Kyllä mä taidan olla ihan samanlainen aloittelija 😅

      Poista
  3. Hyvännäköisiä pöksyjä. Siis harmi, kun itsellä ei ole ompelutaitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mä heittelen tätä ompeluinspiraatiopölyä lisää ilmoille niin sä oot kohta myös tehtailemassa pipoja joululahjoiksi. ♡♡♡

      Poista
  4. Todella kivan näköiset niistä tuli! :) Itse en osaa ommella lainkaan, joten voin vain ihailla jokaista joka osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Eihän nuo ihan putkeen menneet, mutta kyllä ne jalkaan saa. :)

      Poista
  5. Aivan ihanat nuo tytön housut <3 Taskut ja korkkilappu viimeistelevät kokonaisuuden hienosti. Meinaa alkaa ihan ompeluttaa kun luen tätä sun blogias :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Jos ompelet jotain pientä ensin ;) Taskujen ompelua pelkäsin kovasti, mutta näköjään idea onkin miten saa siististi tehtyä kivoja yksityiskohtia. Kiitos!!

      Poista
    2. Hih! Jos ompelet jotain pientä ensin ;) Taskujen ompelua pelkäsin kovasti, mutta näköjään idea onkin miten saa siististi tehtyä kivoja yksityiskohtia. Kiitos!!

      Poista
  6. Kivannäköiset pöksyt. Ja onnea puolesta miljoonasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo tytön pöksyt on kivat. Omanikin tuntui parin muutoksen jälkeen kivoilta.

      Poista
    2. Kiitos! Nuo tytön pöksyt on kivat. Omanikin tuntui parin muutoksen jälkeen kivoilta.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Arvaa mikä on tanssin paikka? Tuo ompelumerkki kesti 60 asteen pesun ja värit eivät levinneet! Jes!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡