sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Huovutetetut lumitähdet

Huopuvasta langasta virkatut lumitähdet lasinalusiksi

Huovutetut mukinaluset tuovat pehmeyttä talviseen kattaukseen.

Virkkauskärpänen iski taas, kun siivousta tehdessäni käsiini osui huopautuvaa Joki-lankaa. Olin hamstrannut lankaa viime keväänä alelaarista, kun ajattelin virkkaavani niistä lumenvalkoisia huopaisia lumitähtiä lasinalusiksi. Onneksi kerä osui käteeni ja samoilla silmillä sain kuusi lasinalusta valmiiksi. 

Koska pelkkä Joki-lanka oli aika ohutta suunnitelmiini, yhdistin langan Kelo-lankaan. Kelo taitaa olla jo loppunut tuotannosta. Ajattelin ettei langan tarvitse ihan hirveästi huopua, kunhan alustoihin tulee huopamainen efekti ja alusoista tulee paksut. Virkkasin samalla tavalla, kuin edellisissä lasinalusissa. Aloitin kuudella ketjusilmukalla, seuravassa kerroksessa jokaisen silmukkaan virkkasin kaksi pylvästä, ja samoin kolmanteen kerrokseen. Neljännessä kerroksessa on kuusi ketjusilmukkaa, joka toisen silmukan välein.

Sitten laitoin valmiiksi virkatut aluset pesupussissa pesukoneeseen ja päälle 40° ohjelma. Onneksi pyykkiä riittää, minkä kanssa aluset pystyivät pesemään. Koneessa aluset olivat huopuneet juuri sopivasti, mutta eivät olleet kutistuneet juuri yhtään. Näppärää! Annoin alusten kuivua kevyessä prässissä. Tulipa aika kivat!

 Tämmöiset materiaalitestaukset on kiva tehdä helppoihin askarteluihin! Otin kameran esiin ja yritin pimeydestä huolimatta saada kuvia.  

Ihana Runo-sarjaan kuukuva Hallamarja. Arabialla on vaihtunut Runojen kuvitus ja nyt sarjan loput myydään alennuksella. Käy kurkkaamassa täältä.

Meillä on mummon äidin vanha pöytä ja yritän suojella pöytää kuumilta glögikupeilta ja lautasilta. Sain viime vuonna lahjaksi ison pussillisen kanelitankoja. Ne tuovat ihanan tuoksun.



Kanelista tulee mieleen joulu!

Joki-lanka huopuu hyvin ja yksittäin käytettynä se kutistuu 40%. 

Ihania nämä Iittalan Kivi-tuikut. Pieni voitti yhden lastenjuhlan arpajaisissa. Se onkin kiva joululahja.


Yritin ottaa kuvia Puttipajan instagram-kilpailuun. Valkoinen kynttilä on vähän vaikea kuvattava. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡