Olohuoneen uusi järjestys!

Kodin ilme muuttui kun sohva vaihtoi paikkaa. 

Tein olohuoneeseen uuden järjestyksen. Sohva vaihtoi paikkaa ja kaapille löytyi kaunis paikka tapettiseinältä. 

Vanha ukiltani peritty kaappi jäi ennen rappuje alle piiloon. Nyt raputkin alkoivat sopimaan sisustustukseen. Raput ja kaappi tuovat kivaa rytmiä vaaleaan  boheemiin skandinaaviseen sisustukseen.  Muistatko vielä tuon jalkalampun tuunauksen?

Tiedätkö kun siivous menee liian pitkälle? Taisin ujuttaa imuria liian pitkälle ja päätin lopulta siirtää sohvaa, että saan myös takaa imuroitua. No siinä kävi niin, että lopulta siirtelin huonekaluja uusille paikoilleen imurin huutaessa lattialla.

Tuntuu, että koti uudistui kertaheitolla ja kaunis kaappini sai arvoisensa paikan, no siis puolitoista metriä vasemmalla, mutta kuitenkin. Huonekalut olivat jopa helpot siirtää huopatassujen takia.

On tavallaan onni, etten löytänyt tätä järjestystä muuttaessa, sillä näin kotiin saatiin helposti uutta ilmettä.  Vaihdoin vielä syksyisempää Pentikkiä tyynyihin  ja pesin lattiat. Pentikin Outletista löytyy aina ihania kankaita ommeltaviksi. Siirsin hieman raidallista liinaa prinsessatuolin päältä ja fiilistelin! Ollaan jo aika lähellä omaa sisustushaavettani. Se upea Chesterfield-sohva klik* vielä puuttuu. Se on minun päiväuneni.

Prinsessatuoli oli hormonihuumassa tehty kirppisostos. Ostin sen meille "turvaan". Arkisin se viettää päiväänsä raitaliinan  alla. Tosi käytännöllistä. Kaapin päällä on kuvanveistokurssin tuotoksia ja omaa keramiikkaa.  Korissa säilytän villalankoja. 

Onko tämä lapsiperheen koti? 

Kyllä, tämä on lapsiperheen koti, juuri ennen tahmatassujen sisäänmarssia. Lattianpesu on nykyään harvinaista herkkua, sillä lelujen lapioinnin ja imuroinnin jälkeen harvoin on aikaa sille, että ehtisi moppaamaan  lattian. Muutamassa sekunnissa lattia on täynnä roinaa, hiekkaa ja ruokaa. Ja kiitoksena pestyyn sohvanpäälliseen on pyyhitty pikkuinen naama.

Otin taas muutaman, kuvan muistoksi hetkestä, että kyllä meillä oli kerran tämmöistä. Matto vielä puuttuu, mutta katsotaan sitä sitten kun sitä ei tarvitse päällystää elmukelmulla. Muistatko vielä mitä on meidän sohvan takana? Kurkkaa sinne tästä! 

Jätin taulut nojaamaan seinää vasten Heiskalasta inspiroituneena ja enon tekemä liitutaulu odottaa vielä iskuporakonetta ja proppua. Liitutaululle ei meinannut löytyä seinätilaa, mutta nyt paikka tuli kuin itsestään. Kalmar valaisin ja itse tuunattu jalkalamppu sopivat ihan hauskasti yhteen.

Milloin viimeksi teit uuden järjestyksen? Onko sinulla joku huonekalupäiväuni?

Niin ja voitko arvata? Nämä kuvat on otettu kännykällä. Olen alkanut pitää enemmän ja enemmän puhelimeni kamerasta, siinä on pro-asetukset joilla voi säätää kuvaa. Ostin Galaxy S7 edgen klik*neljä vuotta palvelleen puhelimen tilalle. Ja tällä olen kuvaillut myös videoita. 

Mitä mietteitä Kon Mari herätti? Tapahtuiko mitään?

Jokaisella on mielipide Kon Marista ja hamstrauksesta. Eikö vain?

Jokaisella tuntuu olevan mielipide Marie Kondon Kon Mari Siivouksen elämänmullistava taika-kirjasta. Tässä kertomus siitä miten meillä lähti maritus käyntiin. Ainakin sohva sai uuden elämän. 

Hankin Kon Mari-kirjan kirjaston seutuvarauksella. Sain sen kotiin vajaassa viikossa. Jyväskylän kirjastossa oli tälle kirjalle jo 17 varausta ja jonottaminen olisi niihin kestänyt hurjan kauan.

Tänä keväänä minun piti lukea Kon Mari jo ennen muuttoa, mutta päädyin silloin vain perehtymään aiheeseen lehtijutuista ja blogeista. Muuton yhteydessä kävin kaikki tavarat läpi ja heitin kaikkea mahdollista menemään. Meinasin tilata kaappiin vetolaatikoita ja suunnitella paikkoja lisää tavaroille, puhua marittamisesta kahvipöydässä, vaikka kirjaa en ollut nähnytkään. Kuinka moni muuten tilasi ne vetolaatikot, vaikka ei lukenut kirjaa loppuun?

Nyt kun imaisin kirjan kahdessa päivässä, niin alkoi vaivaamaan, että ehkä olisi pitänyt perehtyä tavarasta luopumiseen tarkemmin. Muuten kirjan monet jutut tuntuivat aika tutuilta.

Meillä on tavaroille ollut aina joku paikka, sillä hamstraaminen on pysynyt jollakin lailla kuosissa. Oma ostelu päättyi, kun aloin tulemaan todella krantuksi, kun kaikkea ei voi saada mahtumaan. Siihen mitä oikeasti halusin ei ollut varaa, niin sitä helposti pärjäsi ilman.  Halpa versio ei tuottanut hankittaessa tai saadessa sitä samaa mielihyvää ja olisi vienyt tilan joltain ihanalta. Tuntui turhalta, vaikka jotakin olisi oikeasti tarvinnut. Arvatkaapa miltä tuntui saada lahjoja?

Muutossakin keräsin samaan liittyviä tavaroita yhteen ja sitä kautta tavarat menivät nopeasti uusille paikoilleen.  Nyt kun luin kirjan aloin miettimään omaa suhdettani tavaroihin. Kirjassa loppujen lopuksi oli kaiken sen poisheittämisen jälkeen  ideana luoda suhde omiin tavaroihin, jotta niistä pitäisi parempaa huolta ja tietäisi missä ne kotona lepäävät. Tajusin että minulla on ollut paremmat suhteet tavaroihini, kuin moniin läheisiin. Kuulostaa aika hurjalta, mutta kai hamstraajalle tavara tuo sitä turvallisuuden tunnetta. Muutossa rakkaat tavarat oli pesty ja pakattu todella huolella. Ei ihme että stressasin tuosta pakkaamisesta. 

Toisaalta osaa tavaraa kohtelin todella välinpitämättömästi, koko varasto olisi kirjankin mukaan joutanut ihan oikeasti kierrätykseen. Ja varmaankin se olisi hyvä käydä pian taas läpi. Pakatessani tulin lähestulkoon ottaneeni jokaisen tavaran käsiini ainakin kerran ja miettineen säilytänkö. Olisi varmaan pitänyt kysyä tuotatko sinä minulle iloa, sillä voi olla varma että autosta ja talvirenkaista lähtien olisi moni juttu saanut lähteä.

Kirjan mukaan minulla piti olla myös joku päämäärä. Ajatuksena minulla oli vain iso makuuhuone isolla sängyllä, iso ruokapöytä ja vaalea olohuone. Makuuhuone on jo kunnossa, mutta vaalean olohuoneen kanssa on vähän niin ja näin. Tajusin ettei minulla ole mihinkään oikeasti  iloa tuottavaan varaa. Ainut mihin ihastuisin maksaisi ihan liikaa. Hullua!  Eihän köyhällä ole varaa marittaa? Vai onko?

Olohuoneelle piti kyllä tehdä jotain. En edes uskaltanut kysyä sohvalta tuotatko sinä minulle iloa. Sohva kyllä vastaisi, että tuotan mutta olen jo vanha ja ruma. Onneksi keksin keinon sohvan kaunistamiseen ja tilasin Ellokselta sohvanpäällisen.  Minusta oli hyvä idea on hakea suhdetta tavaroihin uudelleen tuunaamalla, jotta ne tuottaisivat iloa vielä vähän pidempään. Moni tuunaus kyllä tuntuu ihan oikeastikin mukavammalta, kuin se massatavara kaupan hyllyllä.

Toivoin että meillä olisi vaalea olohuone, mutta vanha sohva ei tuosta enää uudeksi ja vaaleaksi muutu. Luettuani kirjan etsin tilaamani sohvanpäällisen viimein kaapista ja kokeilin tekisikö sohva nyt minut iloiseksi. Munat ovat keramiikkakurssin tuotoksia ja nekin tuottavat iloa ainakin pienelle. 

Vanha sohva koki muodonmuutoksen ja päämääräni mukaan olohuone muuttui vaaleammaksi. Ihan hyvä idea käyttää sohvanpäällistä. Päällinen on vielä pakkauksessa olon jälkeen rypyssä, mutta eiköhän se tuosta vielä oikene. Ellokselta saa nyt 40% alennuksen alekoodilla: 340502. Voimassa 20.10.2016 saakka. 

On tuossa Kon Marissa sulattelua ja tehtävää. Katsotaan pääsenkö koskaan luopumaan valokuvista, viikkaamaan sukkiani oikein tai hävittämään tilinauhojani. Tai että esimerkkini auttaisi perhosmiestä luopumaan omastaan. Täytyy antaa idean elää ja joku päivä aloittaa tavaroiden lajittelu oikein rytinällä tai unohtaa koko juttu. 

Ehkäpä pidän ajatusta yllä ja kannan kirjan mukaan taas rannalle, jotta saan ainakin mukavia rupatteluhetkiä tuntemattomien kanssa. Kaikilla tuntuu olevan siitä joku mielipide.  Minulle päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että Kondo saa eniten iloa tavaroista vain silloin, kun hän keksii, että hän saa heittää ne pois. Ihan hirveä määrä jätettä. Toivon että kirja on tuonut moniin koteihin viisautta ja enemmän ajatusta osteluun ja tuunaukseen, sen sijaan että tavaraa heitettäisiin jo pian hukkaan ilon loppuessa. Ihastuminen tyhjään tilaan, saattaa toisaalta muuttaa ostohalua ja ehkäpä alkurytinän jälkeen jätemäärä häviää olemattomiin. Toivotaan näin.

Kiusallani mietin käytetäänkö menetelmää myös häiden vieraslistassa tai ihmissuhteista? Sanoa bye, bye,  kun toinen ei tuota enää iloa. Saisin kyllä elää yksin purkkieni kanssa lopun elämäni.

Kuten jo aiemmin kerroin ruokapöydälle ja näille tuoleille on kertynyt ihan liikaa tunnearvoa. Ne estävät minua hankkimasta toivomaani isoa pöytää. Onneksi ne tuottavat muuten iloa.

Voihan se olla ettei päällinen tuota iloa kauan. Se varmaan joutuu hyvin nopeasti pesukoneeseen, mutta parempi niin. Valkoista kangassohvaa on vaikeampi pestä.