maanantai 27. maaliskuuta 2017

Tunika ja pöksyt saumurilla ensimmäistä kertaa

Miltä tuntui ja voiko itse ompelulla säästää?


Hihii! Miltä näyttää äidin ensimmäiset saumuroinnit? Ilmapallojoustocollegesta syntyi pienelle tytölle tunika ja pöksyt.

Ilmapallokangas on niin söpöä ja vielä luomua! 


Pääsin viimein testaamaan ompelutaitojani saumurin kanssa. Hurjaa! En todellakaan tiennyt, että asioita voi tehdä niin helposti!

Saumuriin totuttelu sujui oikein hyvin. Kone hyrräsi kuin kissa ja minä hyrräsin myös.  En ole koskaan kokeillut ompelukonetta kummempaa ja vähän pelkäsin kangasta leikkaavaa vehjettä.  Sauma näyttäisi olevan melko siistiä ja jatkoin ompelua samoilla säädöillä. Katsotaan miten uskallan revitellä, kun viimein uskallan hengittää ommellessani. Nyt voin helpottuneena esitellä ensimmäisiä saumuriluomuksia.


Tilasin saumuriksi Janomen


Kerroin jo aikaisemmin, että tilasin suosittelujen perusteella Janomen saumurin ja se tuli Englannista ihan meille sisälle asti kannettuna kuudessa päivässä.  Hintaa koneella oli noin 207 euroa ja se oli valmiiksi langoitettu. Mukana tuli myös kolmet eri väriset langat, neuloja ja paketti saksia. Mietin että olisi pitänyt joku suoja keksiä koneelle, mutta ehkä löydän sille sopivan muovilaatikon.

Ehkä aloitusta hieman haittasi, että ohjeet olivat vain englanniksi ja myös koneen mukana tullut pistoke oli tarkoitettu brittien pistorasioihin. Onneksi sattui kaapista löytymään yksi suklaasuihkulähteen mukana tullut adapteri.

Linkki saumurikauppaan tästä! 

Joustavaat resorihihatkin onnistuivat ensimmäisellä yrittämällä.


Resori meinaa tunikassa nousta aina ylös. 

Ompelua pelkästään saumurilla ja suuria säästöjä

Ompelin kaikkiin avoimiin reunoihin resorit, jolloin rumia tikkejä ei tule päällepäin ja saumurilla sai hoidettua kaiken ompelun.

Minulla oli odottamassa Majapuun ilmapallokuvioista luomu joustocollegea ja mustavalkoista luomu raitaresoria. Niistä syntyi pienelle neidille suloinen tunika ja kivat pöksyt.  Yritin ostaa kangasta mahdollisimman säästeliäästi ja 98 kokoiselle tytölle 40 cm kangasta ja 60 cm resoria riittivätkin hyvin asujen ompeluun. Onneksi kallista resoria jäi ylikin.

Housujen kaavat löytyvät täältä klik ja vanhaan mekkokaavaan lisäsin vain hihat ja resorin helmaan.

 Laskin että hintaa kankaille tuli 7,20+9 e =16,20 e ja siihen vielä 5,90 e postikulut päälle ja vähän lankaa, sähköä ja saumuripoistoja.

Tässä ei hirveästi säästä edullisiin henkkamaukkoihin verrattuna, mutta saan ainakin sitä mitä sattuu tulemaan. Erilaisia. Onneksi kankaat sentään ovat kauniita, pehmeitä ja luomua.

Täytyy jatkaa harrastusta, sillä Pieni tykkäsi uusista vaatteistaan oikein kovasti. Onneksi on blogi johon voin jakaa tätä ompeluharrastuksen alkutaivalta. Hauska lukea ja katsoa kun on vähän kokeneempi. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan ja tietenkin kannustusta!

Kaula-aukosta tuli jännä, mutta seuraavalla kerralla se onnistuu paremmin. 

Kyllä näillä kehtasi kummitädin kanssa HopLoppiin lähteä. Huomasitteko,  että meillä on samis pipot? Ostin valmiina kun epäilin taitojani. Saattaa jäädä viimeiseksi ostopipoksi... ehkä. 

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Munkkipeppu treenipöksyissä

Asukuvia salilla ja vyötäröllä pysyvät treenihousut


Mitä teidän kesäkuntoon kampanjalle kuuluu? Kävin ottamassa asukuvia lähisalilla ja kurkkaamassa miltä peppu näyttää uusissa pöksyissä.

Tykkään uusista treenipöksyistä klik*.  Löysin  pöksyt joissa on reisille ja pepullekin tilaa.  Ei purista, eikä tipu, ja lahkeetkin ovat sopivat. Outoa.  Nyt ihastelen  niitä kuvissa  ja tykkään aina vaan enemmän. 


En muista olinko lankuttamassa vai punnertamassa, mutta pitäisi aloittaa Tikis vatsalihashaaste uudelleen.


Kesä on jo lähellä ja olen yrittänyt välttellä liikuntaa kaikin voimin. Nyt viimeaikojen tekosyinä ovat olleet flunssa ja saumuri. Imetys on saanut aikaan kyltymättömän munkkihimon. Oi, voi! Just niin osuva yhdistelmä.

Onneksi sain Cellbesiltä blogiyhteistyönä uudet treenivaatteet ja se nosti takamukseni ylös sohvalta syömästä munkkeja. Tuijottelin itseäni peilistä ja kurkkasin miltä peppu näyttää nykyään. Hei, sinä siellä mitä kuuluu rakas booty?!

 Sain itseni siis salille tänään ja oikeasti minua ei kiinnostanut sali ollenkaan, vaan se millaisia kuvia sieltä saisi. Hauskaa, että liikunnan inspiraationa voi ollakin toinen harrastus. Tein treeniä kevyesti ja huomasin, että treenikuvia ei voi feikata. Lopulta en olisi halunnut vielä kotiin, mutta mies piti vapauttaa töihin.

Auts! Salikärpänen puraisi!



Kuutamokyykky?

Tykkäsin Cellbesin treenipöksyistä* salilla vielä enemmän, sillä ne pysyivät vyötäröllä paremmin, kuin merkkivastaavat ja korkea vyötärö ei rullaantunut vatsamakkaroiden alle. Housut olivat jopa mukavat päällä.

Useissa housuissa reidet ja peppu eivät meinaa mahtua ja sopivassa koossa vyötärö jää liian suureksi. Silloin treeniä tehdessä on melko varmaa, että vilahtaa kuutamo.  Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin kahvakuulatunnílla kyykyn aikana tippuvat housut!!

Varmaan joku muukin on ihastunut näihin samoihin pöksyihin, sillä kivoja treenihousuja löytyy isossakin koossa, jopa 62-64!!. Omani ovat 38-40.


Flunssan jälkeen on hyvä aloittaa pienillä kuulilla. Kahvakuula on pitänyt selkäni kunnossa jo monta vuotta. Jos luulet joskus käyneesi tosi rääkillä kuulatunnilla, niin käyppä joskus moikkaamassa Kuulajussia!  

Tykkäsin myös Cellbesin treenipaidasta klik*. Siinä on ihana kuvio kiva materiaali ja  se peittää hyvin  maharötkön. 


 Kyykkyjä, kyykkyjä. 

Nyt ratkesi monta ongelmaa. Löytyi kiva sali läheltä, johon voi mennä milloin vain ilman autoa ja eikä tarvitse hävetä kun pöksytkin pysyvät päällä. Luulen, että käyn tuolla ensi viikolla uudestaan. Olisi ihana saada tämä raskauden jälkeinen olotila kevenemään. Pitää luvata olla parempi minä myös itselle. <3 <3





Tässä alekoodia Cellbesille!
Syötä alekoodi kassalla, niin saat 10 euroa alennusta + ilmaiset toimitukset! Koskee vain uusia rekisteröityneitä asiakkaita. Minimiostos 30 euroa. Alennusta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
Kassalla käytettävä koodi4828

Aiheesta lisää

Kääk! Mekko ei mahtunut ja kolme viikkoa häihin!

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Sirkuskortti ja liimaa sormissa

Syntymäpäiväkortti veljenpojalle

Askartelin hauskan sirkuskortin tuulihyrrineen veljenpojalle. Kortti koostuu erikoisista yksityiskohdista jotka tuovat mielenrauhaa tekijälle.

 ♡♡ Kyltti on askarreltu teepaketin pahvista.


Askarteluun menee yleensä hetki jos toinenkin. Kun muuten turvaudun yksiväriseen selkeyteen, niin korteissa kuvioilla leikkiminen on ihan mahtavaa!


Nyt syntyi sirkus-kortti veljeni pojalle. Löysimme Pienen kanssa paperinastoja käydessämme viettämässä yhteistä shoppailuaikaa. Pieni löysi nastat askarteluhyllyltä ja tiesin heti mihin ne kuuluvat.  Pieni on ihan paras tuomaan ideoita kortteihin. Olen niin halunnut tehdä pieniä  hyrriä, mutta pienet nastat ovat puuttuneet ja asia ratkesi kuin itsestään.

 Minulla on tuulihyrristä mielleyhtymä vappuun ja vapun kautta päästään ajatuksissa sirkukseen, joka on aina vappuisin kotikaupunkini hiekkakentällä. Ja sirkus on hauska teema syntymäpäiväkortissa ja arvatkaa vaan, että päässä soi edelleen Minä soitan harmonikkaa-biisi. Eniten haastetta antoi paperiaskarteluhaasteen teema: oranssi, valkoinen ja musta. Vaikeaa tehdä korttia näillä väreillä ilman että kortista tulee synkkä ja halloween-teemainen.

Oman lisänsä korttiin tuo rautalanka. Näköjään nimen kieputus ihan ohuesta langasta onnistuisi helposti vaikka istumapaikan nimikointiin. Tätä pitää kokeilla uudelleenkin.



Massapalloilmapalloja! 

Rautalangasta pyöritetty nimikyltti. 


Silloin mennään ylikierroksilla, kun asiat jäävät painamaan ja pyörimään, ettei ajatuksista pääse yli.  Korttiaskarteluun on hyvä purkaa ylimääräinen höyry, sillä se vie ajatukset ihan muulle. Askartelu vaatii niin paljon keskittymistä, että se työntää pyörivät asiat sivummalle pala kerrallaan. Pyörre purkautuu leikellessä paloja ja tahti tasaantuu. Puutarhan hoito on myös yksi hyväksi havaittu keino hiljentymiseen. Jotta haastetta olisi vielä enemmän negatiiviset ajatukset pitää jättää askarrellessa pois, sillä olisi kurja lähettää synkkiä ajatuksia.

Tuulihyrrät ovat tehty silkkipaperista, hammastikuista ja paperinastoista.
Onnea tädin murulle! Olet suurenmoinen! 


iik! LÖYTÖJÄ! Alkoi tänään Iiittala-kaupassa!