tiistai 17. huhtikuuta 2018

Positiivisuutta kehiin! 5 x 3 hyvää asiaa!

Sain positiivisuushaasteen ja oli ihan pakko keksiä mitkä 15 asiaa ovat elämässäni oikeasti tosi hyvin. Ainakin tämä ompeluharrastus ja Marimekon palalöydöstä tehty pusero saavat hymyn huulille. Tässä vinkki mitä voi ommella Marimekon pienestä puuvillapalasta.  

Kaikista asioista löytyy myös hyvä puoli. Yritetäänpäs. Olipa hyvä että sain oksennustaudin, niin nämä viidellä eurolla Mark Spenceriltä löytämäni housut mahtuvat päälle. Ja ne ovat täydelliset uuden paidan kanssa. 

Positiivisuushaaste

Sain Merikapteeninvaimolta hauskan haasteen 3 x 5 hyvää-asiaa haasteen. Kiitos vain kyyhkyläiset!  Hauska haaste ja on ihan nappi juttu keskittyä niihin elämässä mukavasti  meneviin asioihin mediaseksikkäiden "päin mäntyä"-juttujen sijaan. Onhan se ihan totta, että kun antaa aikaa enemmän näille hyville jutuille huonosti olevat jutut, eivät lopulta olekaan niin isoja.

KOLM3 hyvää asiaa päivässäni


💖   Kevät ja lämpimät kelit ovat tulleet! Onneksi sataa vettä ja ilma raikastui! Kohta voi pitää mekkoa ulkona sanoi tyttö.
💖   Pienin haki tänään itse aamulla sukat ja yritti pukea niitä päälle. Söpöys!
💖   Ompelin Marimekon pienestä palasta puseron ja sain sen tänään töihin päälle. Ihana kun saan viimein nämä löydöt käyttöön ja itselleni juuri sellaisen puseron jota olin kaipaillut kesäksi. Huomasitteko Marimekon ystävämyynnin?

KOLM3 hyvää asiaa minussa itsessäni! 

💖 Olen aika hyvä äiti!
💖 Olen löytänyt luovan puoleni uudelleen ja osaan käyttää sitä monin tavoin!
💖 Yritän nykyään olla parempi ihmisenä. Ja yritän käyttää aikaani siihen, että voin ottaa muut huomioon!

KOLM3 hyvää asiaa elämässäni!

💖  Mun tytöt! Silmäteräni.
💖  Mies joka jaksaa arjessa ja juhlassa.
💖  Perhe ja ystävät, ilman niitä elämä olisi aika väritöntä.

KOLM3 hyvää asiaa tänä vuonna!

💖 Treffit miehen kanssa. Ollaan käyty jo oopperassa ja CMX:n keikalla.
💖 Tytöt tykkäävät päiväkodista ja heillä on siellä kavereita. Tuntuu hienolle!
💖 Viikonloput tuntuvat palkinnoilta. Niitä osaa arvostaa, kun on töissä. Toivon, että työn kautta unelmien ovet  avautuisivat viimein.

KOLM3 hyvää asiaa blogissani!

💖 Kuvat, ehkäpä. Ainakin tykkään kovasti kuvaamisesta ja mieheni kuvaa jo tosi hyvin.
💖 Olen saanut inspiroitua ihmisiä ompelemaan ja käsitöiden pariin. Ja näin jälkeenpäin voi aina ihmetellä jo unohdettuja  kauan sitten postattuja käsitöitä. Käsitöiden kautta opitaan samalla nauttimaan pienistä asioista ja heräämään hetkeen. 
💖Blogi on oma työkaluni käsitellä luovuutta ja ehkä se on auttanut minua löytämään itseni. Tai ainakin kässähullu-minä on kuoriutunut esiin. 


Tämä paitakaava on SuuriKäsityö-lehdestä 6/ 2017. Tämä oli se kansikuvapaita. Seuraavan puseron ompelen sillä suurella röyhelöhihalla. Puuvillaangasta oli vain 60 cm ja leikkasin sen vaakasuunnassa. Hyvin riitti! 


Haastan tähän yltiöpositiivisuuteen seuraamiani ihania blogeja:

Maaritse
Craft Candidate
Kangaskorjaamolla
Villa Nanna


19 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta. 😘 Ihana on listasi!❤️ Hyvä, että olet alkanut bloggaamaan, niin luovuudestasi saavat nauttia muutkin.

    Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Sitä ei uskoisi mitä kaikkea bloggaaminen on lopulta antanut. Ainakin uusia harrastuksia! 💖 Kiva kun otat haasteen vastaan!

      Poista
  2. Ihania hyviä asioita <3
    Sinä annoit inspiraation myös minulle ompeluun, kiitos siitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä kerran haasteesta! Ihan oivalista keskittyä miten moni asia on oikeasti ihan hyvin. Ei edes muista valittaa yhtään. Hih, Nimeni on Teresa ja olen ompeluinspiraattori. Hih 💕💕

      Poista
  3. Kiitos postauksesta - ja haasteesta! Pääsitpä yllättämään! Ihana tuo paitasi, oikea piristysruiske! Aurinkoista kevättä ja iloa elämääsi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tämmöinen takavasemmalta haastehyökkäys! Kiitos! Iloa ja valoa sinnekin! Nyt vain iloisia asioita listailemaan! 💖

      Poista
  4. Itsekin juuri tänään positiivisia asioita listailin :)
    https://blingershimmer.blogspot.fi/2018/04/kolme-hyvaa.html

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana positiivisuus -postaus! Tällaista lukiessa tulee aina hyvä mieli; varsinkin kun bloggaajalla on näin monipuolisesti kaikkea hyvää elämässään :) Ja ihastuttava tuo paita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä ihania asioita elämässä on ihmeen paljon kun niitä pysähtyy miettimään. Kiitos Elina! 💕

      Poista
  6. Ihanan positiivinen postaus! Itsekin olen tämän hetki sitten rustannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kävinkin jo lukaisemassa sinun positiivisuusiloittelun. 💕

      Poista
  7. Kiva postaus ja ihanat kuvat sinusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaaleat värit jotenkin hehkuu kuvissa. 😙💋

      Poista
  8. Ihana haaste, näitä on aina mukava lukea ja vielä tehokkaampaa olisi miettiä omalta kohdalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Tänään on monta ilonaaihetta, hyvin nukuttu yö, imuroitu lattia ja aikaa perheen kanssa. ❤ kiitti!

      Poista
  9. Voi miten ihanan positiivinen postaus, näitä haasteita on ollut tosi kiva lueskella blogeista :) Ja suloinen pusero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama juttu! Positiivisuuspläjäyksiä on ollut kiva lukea!

      Poista
  10. Anteeksi. Kesti kauan mutta nyt osallistuin! https://craftcandidate.blogspot.com/2019/03/5-x-3-hyvaa-asiaa.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡