maanantai 13. elokuuta 2018

Neulehuppari uudesta Ottobresta

Puuvillaneuloksesta ommeltu pitkä huppari


Ompelin Ottobre-lehden merinovillahupparin kaavalla siskolleni lahjaksi pitkän rentoilutakin. Takki on ommeltu  Albstoffen Daisies jacquard-neuloksesta. Hupullinen neule on ihana syksyksi!  Kaavana Autumn Warmer. 


Pitkä neuletakki on mukava päällä. Ja peittää kaiken. 





Rentoilutakki syntymäpäivälahjaksi siskolle

Hauska juttu! Ajelimme perheen kanssa Tuuriin käymään ensimmäistä kertaa siellä isossa kyläkaupassa. Ainut mitä lopulta tarttui mukaan epämääräisen juoksentelun jälkeen oli uusin Ottobre-lehti 5/2018 ja sitten ne eväät joita söimme puistonpenkillä ennen paluumatkaa.

Olin lehteä arponut pitkään ostan, en osta asenteella ja sitten kun 1,5 tuntia istunut autossa, niin kai se oli sitten ostettava. Ihastuin tähän hupparikaavaan  kun selailin lehteä paluumatkalla. Minulla oli ihanaa Albstoffe Daisies luomupuuvillaista jacquard-neulosta kaapista ja kuin sattumalta sitä oli pitkään neuletakkiin. Kangasta meni kokonaiset 2 metriä. Väritykseltään neulos sopii paremmin siskolleni ja sopivasti sain neulehupparin valmiiksi hänen syntymäpäiväkseen.

Nimesin hupparin rentoilutakiksi Ommellisen rentoilutakin mukaan Klikkaa tästä. Itseasiassa ajatusleikki lähti sieltä, kun kävin ostamassa ihan toista hupparikangasta siskolleni ja samalla testasin sitä ihanaa Rentoilutakkia. Se on ihana.

Nyt sitten säädin oman rentoilutakin neuloksesta tällä Ottobren 5/2018  Autumn Warmer-kaavalla. Kaava on tarkoitettu merinovillaneulokseen, mutta reiluilla saumavaroilla takista tuli ihan passelin kokoinen. Tämä oli 38 ja 40 koon yhdistelmä. Kaavassa takki on lyhyempi, joten jatkoin sitä legendaksi muodostuneen relaxed-mekkokaavan alaosan mitalla. Samoin kansikuvassa huppu näytti jotenkin tiukalle, joten hupun ja alaosan väliin tuli vähän lisää pituutta. Kaavan leikkuusta löytyy video facebookin puolella klik.  Niin ja sitten ne taskut! En tiedä mistä taskukaava on kotoisin se lojui pöydällä.

Samuroin neulokset yhteen ja saumuroin myös käännettävät reunat. Käänsin reunat kaksoisneulalla. Vahvistin olka ja hupuntakasamat myös ompelemalla ne sileäksi kaksoisneulalla. Tuli niin siisti, ettei uskoisi itse tekemäksi.


Onnea kovasti sisko! Tämmöinen lahja sinua odottaa!

Neulos löytyi Kimperin loppuunmyynistä ja joskus näin tätä myös Majapuulla lilana. 

Neuletakista tuli aika ihana! Nyt pitää vain löytää itselle oma neulos! Mikä neulos sopisi minun omaan rentoilutakkiin?

9 kommenttia:

  1. Ihana rentoilutakki pimeneviin syysiltoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Toivottavasti sisko tykkää myös. Olispa itsellekin neuletta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! Väritys tekee siitä aikan ihanan ja ripauksen hippi..

      Poista
  3. Ihan mahtava vaate syksykäyttöön! :)

    VastaaPoista
  4. Todella kiva ja rento huppari. Ompelemalla itse saa aina niin kivoja juttuja!

    VastaaPoista
  5. Pitäisi kyllä itsellekin ommella tuollainen rentoilutakki. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡