Silmissäni vilisi tähtiä
![]() |
Cristal Snow ja hääbloggaaja Teresa Sjönberg MTV3:n pressissä. Olisi pitänyt kysyä mitä huulipunaa Cristal Snow käyttää, oli niin suloisen hempeän pinkkiä. Kuvan otti: Lola Wallinkoski. |
Ehdin kuin ehdinkin eilen korkokengät kopisten MTV3:n pressiin. Siellä esiteltiin kevään 2016 kotimaista ohjelmistoa. Olin myöhässä, mutta ehdin nappaisemaan ruisleivän ja mehun ja ne kainalossa istahtamaan leffatetterin katsomoon ennen esittelyiden alkua.
Leffateatterin lavalla esiteltiin ensi keväänä tulevia kotimaisia sarjoja. Aika tuttua huttua ja ihan kivoja uutuuksia. Sitten oli tietenkin se odotettu Suomen ihanimmat häät-esittely, josta kerron vielä lisää myöhemmin. Kävin sen juontajaa Tuija Pehkosta haastattelemassa lämpiössä. Hauskaa oli myös se että Tuija oli myös mukana Huippujengissä, uudessa sarjassa jossa tunnettuja tähtiä kiipeää vuorelle Duudsonin kanssa. Sain vaihtaa pari sanaa myös huippujengiläisten Lola Wallinkosken ja Cristal Snown kanssa.
![]() |
Elastinen, hänellä oli myös esittelyssä ihan oma show Elastinen feat. Mille se Elastinen aina hymyilee? |
Niin ja se kysymys miten kävi Elastisen kanssa?
Näinkö Elan? -Näin. Sainko Elan nimmarin? -Sain. Juttelinko Elan kanssa? -Joo. No mitä? Odotin innolla päästä haastattelemaan Elastista ja ottamaan pari kuvaa. Käteni vapisivat ihan hillittömästi. Kysyin Elastiselta mikä on hänen mielestään nyt se biisi, jota voi nyt fiilistellä rakkaan kanssa. Elastinen nosti katsettaan hiukan ylös miettiäkseen ja pieni lämpö nousi samalla hänen kasvoilleen. Vilahtiko Elastiselta rakkaushymy? Ehdottomasti! Elastinen vastasi että Johanna Kurkelan uusi levy on kokonaan sellainen. Kysyin varovasti että onko häitä tulossa, mutta edelleen hymyilevä Elastinen sanoi että ei. En kehdannut sanoa, että niin se serkkunikin sanoi vähän aikaa sitten. Elastinen oli aika otettu siitä että minulla oli mukanani 15 vuotta vanha Fintelligens sinkku. Jee, ja minulla on siinä nyt nimmari! Tässä teille Elastisen terveiset!No miltä tuntui? Aika siistiä! Pitäisi varmaan käyttää oikeaa kameraa useammin. Suuntasin sitten kohti Kiasmaa ja kävin katsomassa sen hetkiset näyttelyt. Oli muuten suositeltavat näyttelyt. Mitäpä muuta äiti tekisi Helsingissä. Mietin vieläkin, miksi olin päässyt postituslistalle? Olipa erilainen marraskuinen arkipäivä.
Kaikki tällä sivulla otetut kuvat ja materiaali ovat omiani paitsi Lola Wallinkosken ottama ensimmäinen kuva. Ethän kopioi tai käytä kuvia ilman lupaani. Osallistun tällä Pienen Linnun MakroTex-haasteeseen, aiheena Marraskuu.