tiistai 21. heinäkuuta 2015

Lapsettomat häät = lapsivihaajan häät?

Tekeekö lapsien kutsumatta jättäminen morsiusparista hirviöitä?

Lapsivieraiden kutsuminen häihin saattaa joskus olla vaikeaa ja kutsumatta jättämistä on vanhempien vaikea hyväksyä. 


Tässä vähän aikaa sitten näin yhdessä facebook-ryhmässä keskustelun siitä, kun joku morsian oli ilosta soikeana pyytänyt kaverinsa tyttöä morsiusneidoksi. No kalabaliikki alkoi kun morsiuspari lopulta päätyi siihen, ettei häihin kutsuta ollenkaan lapsia. Morsiusneidoksi pyydetty tyttö ja hänen äitinsä pahoittivat mielensä, varmaankaan äiti ei mennyt koko häihin. 

Olisin minäkin suuttunut, mutta ehkä pariksi viikoksi. Olen pahoillani luovutin tämän keskustelun seuraamisen, koska äitiryhmien keskustelut leviävät aina käsistä. Ajattelin että tajuaakohan hormoonimyrskyssä äidit myös sitä toista puolta, lapsetonta hääparia? Luulen että tämä morsiuspari on alun perin halunnut kaikki lapsineen paikalle. Todellisuus on varmaan puuttunut peliin ainakin kun ovat ruvenneet varaamaan juhlatiloja ja ruokia. 

Siinä vaiheessa morsian on ollut jo ihan kypsä selittelemään. Aiheesta on varmaan riidelty molempien vanhempien kanssa, ja he eivät voi käsittää miksi Karri-serkun söpö Waltteri ei pääse juhliin. Eivätkä voi käsittää miksi ei varata sitä kylätaloa niin kuin muutkin, sillä naapurin siskon tyttärellä Kaisalla oli niin kauniit häät siellä. Morsiuspari on laittanut lopulta kutsut eteenpäin että tällä mennään. Ehkä soitto morsiusneidon äidille olisi ollut paikallaan.

Villi veikkaus että hääpari on alkanut näkemään etukäteen häämarssinsa kiljukaulan siivittämänä, taaperosta joka naama punaisena kiljuu eturivissä. Ja sitten joku itselle tärkeä henkilö joutuu poistumaan kirkosta kiljuvan lapsen kanssa. Tätä taaperon omaa showta katsottiin vasta Carl Philipin häissä.

Tässä varmaankin on myös se pulma alkoholin kanssa, lapsiperheet joutuvat lähtemään kotiin kesken häiden viemään pilttinsä kotiin ja jäävät sille tielle. Kamalinta on sekin, kun häissä kuppia otetaan kunnolla piltit juoksentelevat ympäri tilaa vielä kahden aikaa yöllä. 

Vaikka alkoholi tai juhlatilan pienuus ei ole ongelma voi syynä olla myös että morsiuspari on halunnut ystävilleen rennot juhlat. Juhlat jossa ystävät voivat olla taas niitä ystäviä mitä he olivat silloin ennen, ennen kuin he muuttuivat äideiksi ja iseiksi. Itse olen nyt ihan eri planeetalta.

Me saimme vieraaksemme ihan oikeita prinsessoja.  Kuva: Riku Suonio


Meilläkin tämä tuotti keskustelua ja aluksi omissa häissämme. Päädyimme aika nopeasti siihen että häissä voidaan tarjoilla kevyesti alkoholia, ja että paikat varataan sisarustemme lapsille.  Meistä oli tärkeää että lapsille jää kiva muisto sedän tai tädin häistä lapsuudessa. Eihän meitä setiä ja tätiä ole montaa naimisiin menossa. Muuten jouduimme jättämään lapsoset kutsumatta, sillä juhlatila oli tarkoitettu vain 60 henkilölle.

Mitä olet mieltä?


Lastenjuhlat

4 kommenttia:

  1. Mielestäni se on hääparin oma päätös kutsuvatko lapsia vai ei, ja siihen ei ole muilla nupisemista. Ymmärrän kyllä jos joku ei halua kutsua lapsia, mutta ymmärrän myös miten lapset kuitenkin rikastuttavat monia tilanteita ja on se lapsille kiva häissä nähdä sukulaisia ja sukulaisten taas niitä lapsia. Sitä en ymmärrä, että jos niinkin arvokkaassa juhlassa kuin häissä lapsi ei osaa käyttäytyä, niin vanhemmat eivät puutu asiaan kunnolla. Ei ole kiva vieraiden ottaa buffetista karkkeja, joita 10 lasta on paljain käsin lääppinyt, tai hääparin katsoa myöhemmin vihkimisestään videota, missä papin ääntä ei kuulu täyttä kaulaa itkevän lapsen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jokainen pari tekee omat valintansa. Ei varmaan voi kutsua vaan niitä kilttejä lapsia ;)

      Poista
  2. Mä ymmärrän lasten kutsumatta jättämisen ehkäpä jopa paremmin nyt kun on omia lapsia.Varsinkaa pienet lapset ei viihdy tollasissa bileissä ja se on vanhemmilleni stressaavaa pelätä kirkkoraivareita.Jättäisin omat lapset vielä useamman vuoden ottamatta mukaan häihin. -eräiden 19.8 vuoden täyttävien neitojen äiti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kyllä varmaan äitien pitäisi tuntea omiensa kiljumisherkkyyden. Meillä pitäisi mukana olla oma sirkus, että viihdyttäisiin samassa paikassa. En tiedä riittäisikö sirkuskaan, onhan se noloa soittaa Cheekkiä kirkonpenkissä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡