lauantai 21. marraskuuta 2015

Pastellinpinkki joulukalenteri kirjekuorista

Viime aikoina on vähän askarreltu


Pitkän mallisista kirjekuorista saa suloisia joulukalenterin luukkuja, kun käyttää herttaisen pastillin sävyisistä papereita. Söpöjä eikö?
Askartelin joukalenterin häistä ylimääräiseksi jääneistä kirjekuorista. Laitamme kirjekuoret roikkumaan seinälle pienten sormien hypisteltäväksi.

Kivat pastellin sävyiset korttipaperit löytyivät Suomalaisesta kirjakaupasta.

Jokaisesta kalenteriluukusta tuli ihan erilainen, hempeät ruusut ja Ikean koristepahvista leikkasin numerot vapaalla kädellä.

Aika hempeää. 

Sain huikean idean askarrella joulukalenterin kirjekuorista. Minulla oli häistä jäänyt kokonainen paketti ylimääräisiä kirjekuoria. Ajattelin että teen kuoriin vain hauskat numerot pahvista, mutta sitten homma vaan levisi taas käsistä. Nyt edessä olikin 24 kirjekuoren koristelu. 

Ostin Suomalaisesta kirjakaupasta aivan ihanan paperilajitelman ja siinä oli sopivasti 24 paperia kirjekuorten koristeluun. Sitten vähän leikkasin, väritin, kohokuvioin ja liimailin. Onneksi perhosmies auttoi numeroiden kohotyynyjen kanssa. Minusta numeroista tuli kivemmat kun ne hiukan enemmän erottuu taustasta. Oli hauskaa askarrella yhdessä iltamyöhään vähän kuin tonttupajassa.

Etsin komeron piilosta vielä juuttinarua, jolla ripustan kirjekuoret seinälle. Kirjekuorissa on reiät valmiina ripustamista varten. Vielä on vähän puuhaa tämän kanssa. Muutamia kirjekuoria puuttuu vielä. Laitan sitten kuvia lisää, kun olen saanut koko söpöyden valmiiksi. Ajatella olisin saanut tässä ajassa kaikki joulukortit valmiiksi. 

Mitäköhän laittaisi kuoriin sisälle? Mistäköhän pieni tykkäisi? Tänään on joulukadun avajaiset, joten saatamme käydä siellä katsomassa joulun tuloa. Kovasti pitäisi siivota, sillä askartelijan koti on kyllä kuin hurrikaanin jäljiltä. 


Laitoin kirjekuoreen nauhat joilla kuoret voi vaikka sinetöidä kiinni.


Joulukalenteri säilyy varmaan meidän periteenä vuodesta toiseen. Katsotaan säilyykö yksikään kuori ehjänä joulun yli.


Minulla on ihanan pinkkiä ruudullista nauhaa. Ajattelin pujottaa sen kirjekuorien rei-istä ja ne on helpompi kiinnittää solmimalla  juuttinaruun. 


Kirjekuorilahja voisi olla kiva täyttää vaikka valokuvilla. Mutta kuoriin mahtuu myös ihania pieniä lahjoja. Ostin pienelle jo omia piparimuotteja ja kiiltokuvia. 

Oli pakko tulla päivittämään sähköpostiin ilmestynyt alekoodi, jos on vielä joululahjat tilaamatta. Lekmerillä on nyt yömetsästys ja ilmainen toimitus koodilla klo 21-9.00 22.11.2015 saakka. Tässä koodi: ILMAINEN1511

2 kommenttia:

  1. Pikkuiselle sopisi sisälle esim. värityskuvia! Jokaiselle päivälle oma kuvansa väritettäväksi, joista saisi tehtyä kauniin kollaasin :) Aivan upea kalenteri, osaat sommitella ja askarrella niin kauniisti! Itse metsästin suoraan sellaisen valmiin kalenterin, jonka täytän söpöillä viesteillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kehuista ja ideasta! Nyt pieni 1 v 3 kk kynän käteen saatuaan tepastelee tekemään taidetta keittiön kaapin oveen. Hups heijaa! Mutta värityskirja ja kynät on valtavan kiva idea!. Minulla on kätköissä kirjaston poistomyynnistä löydettyjä mustavalkoisia lastenkirjoja. Niistä voisi saada aika kivat kuvat aikaiseksi. Hihii aika romanttisen ihana kalenteri sinulla tulossa! Minusta tämä olisi ollut kiva idea omalle miehelle: http://jaskankaljat.blogspot.fi/2015/11/saveur-bierecomin-olutjoulukalenteriin.html

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡