torstai 23. kesäkuuta 2016

Taivaallinen Raparperi-Kardemummakakku ja kuulumisia

Herkullinen raparperipiirakan korvike kahvipöytään ja tuliaiseksi vauvan hymyä


Taivaallinen raparperi-kardemummakakku syntyy muhkeasta kardemummakakusta, kirpeästä raparperikiisselistä ja nami-murotaikinasta. Tässä herkkuresepti, jota kelpaa tarjota juhannusvieraille. 

Katoin pöytään myös jotakin pinkkiä ja tuoksuvaa. Ihana metsästä poimittu ruusu tuoksui kilpaa mehevän kakun kanssa. Tämä lasinen sitruunapuristin tuottaa nyt iloa kesäisessä kattauksessa.


Raparperiaika on vielä parhaimmillaan ja olikin kokeiltava mieltä kutkuttanutta reseptiä. En ole varma onko raparperi nyt hyväksi syödä raskaana ollessa, mutta ainakin se maistui tällä kertaa äärettömän hyvälle kahvikupposen kanssa. Saimme ihania vieraita kahvittelemaan ja kurkistamaan uutta kotiamme. Tälle 3 kk vanhalle vieraalle ei vielä tarjottu kakkua, mutta kovasti hän sai ihailua ja hymyä osakseen. Vauva oli yhtä hymyä! 

Pieni puhui vielä illallakin vauvasta ja olisi kovasti halunnut häntä vielä kovasti hoitaa. Saimme lahjaksi keramiikkakurssilla valmistetun ruukun ruusuineen. Oi on kyllä ihan mahtava lahja! Sitä kyllä osaa arvostaa, kun tietää itse miten hankalaa on saada jotain noin kaunista aikaiseksi. Aivan ihana ruukku ja kortti! Myös pinkki kukka on ystävän tuparilahja ja ne pääsevät vieretysten ihastuttamaan ikkunalaudalla toivottavasti pitkäänkin.

Kokeilkaapa muuten tätä kakkureseptiä, tällä reseptillä tuntuisi että kuivakakusta tulisi muhkeampi ja kestävämpi vaikka päällä on nestemmäistä täytettä. Ihana kakku ja taas kerran maidoton.

Vasemman puoleinen ruukku oli lahja keramiikkaystävältä. Tykkään siitä niin paljon! Muistan kun teimme noita kuppeja ennen joulua.

Ihan varastettavan kiva idea tupaantuliaiskorttiin. Kiitos!


Juhannus on ihan kohta. Meillä on suunnitelmissa käydä katsomassa kokkoa Ainolanrannassa ja olla ihan kotona. Kesäksi ollaan suunniteltu lomaa Aulangolle kylpylään ja tutustumaan kesäiseen Hämeenlinnaan. Eipä sitä masun kanssa jaksa kauaksi lähteä lomalle ja pienen kanssa autoilu ei ole kivemmasta päästä. Kesä on nopeasti ohi ja saamme sitten loppukesästä nuuhkittavaksi lisää vauvan tuoksua. Apua! Tulee kyllä kiire tehdä kaikki mitä on suunniteltu! Vauvan vaatteet pitäisi pestä, silittää ja kaapittaa. Neuloa, ommella ja mitä kaikkea niitä äitijuttuja nyt oli?

Tässä on myös askarreltu ihanaa hääpostauksen ulos, että saan esiteltyä superkauniita kuvia. Ja jotenkin on ollut innostavaa touhuta kaikkea blogin ympärillä. Kai sen huomaa, kun täällä on oltu innoissaan. ♡♡♡


Vaikka minulla on jalallinen kastehelmivati, niin melkein tuntuisi olevan tarve kokoa pienemmälle vadille. Tässä köyhän bloggaajan jalallinen kakkulautanen. Se oikea pieni olisi kyllä nätti.


Maidoton raparperi-kardemummakakku korvaa kyllä moninkertaisesti sen tavallisen raparperipiirakan. Tämä on jo toinen kakku ja sekin on syöty. Juhannukseksi leivotaan vielä yksi.

Maidoton Raparperi-Kardemummakakku Resepti

Kakkupohja:
2 kpl kananmunaa
1,25 dl hienoa sokeria
0,5 dl Planti kauramaitoa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1 tk kanelia
1 tl suolaa
25 g Keiju laktoositonta margariinia

Raparperitäyte:
1/2 iso raparperin varsi kuorittuna ja pilkottuna
1 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
3 dl vettä

Muropohjakoriste:

0,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
20 g Keiju laktoositonta margariinia



Valmistusohje: 

Tee ensin täyte ja muropohja:

Kuori ja pilko raparperi. Laita raparperi ja vesi kattilaan ja kiehauta raparperi pehmeäksi. Anna keitoksen jäähtyä ja sekoita joukkoon sokeri ja perunajauho. Sekoita kunnollaa. Kiehauta ja kun seos pulpahtaa ota kattila pois liedeltä. Jos täyte saostuu liikaa lisää hieman vettä ja laita takaisin liedelle. Kannattaa keittää kiisseliresepti tuplana, sillä haluat leipoa toisen samanlaisen kakun lisää.

Sekoita kulhossa sokeri, margariini ja vehnäjauho keskenään tasaiseksi massaksi. Laita massa pakastimeen.  


Kakkupohja:
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Voitele 17 ¤ irtopohjakakkuvuoka kunnolla. Maidoton margariini, ei toimi niin hyvin voitelussa, kuin voi, joten voitele kunnon kerros.

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja mausteet keskenään.

Sulata margariini.

Vatkaa kulhossa muna ja sokeri paksuksi valkoiseksi vaahdoksi. Vatkaa niin pitkään että vaahto tuntuu olevan jo valmista ja vatkaa siitä vielä vähän lisää.

Sekoita kevyesti jauhoseos vaahtoon kumikaapimella.

Kaada sula margariini taikinaan ja sekoita kevyesti.

Lisää kaurajuoma ja sekoita taikina sekaisin.

Kaada taikina vuokaan.

Ota murotaikina pakastimesta sulamaan.

Kaada lusikan avulla paksu raparperikiisseli kakun pinnalle melko ohuelti.

Kauli murotaikinasta ohut levy ja leikkaa siitä haluamasi koristeet kakun päälle.

Laita vuoka uuniin. Anna olla uunissa n. 17-20 minuuttia.

Nosta pöydälle jäähtymään ja irrota vuoka vasta sitten.

Nauti hyvässä seurassa kahvikupposen kanssa! Nyt on kesän kaunein aika!



Osallistun tällä postauksella Pienen linnun MakroTex-haasteeseen, jonka teemana on nyt VAALEANPUNAINEN.


Ihanaa juhannusta!



12 kommenttia:

  1. Voiko tämän tehdä ihan normaaliin maitoon ja voihin kauramaidon sijaan? Toki ei silloin ole maidoton, mutta ei meillä oli allergisiakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin voi voi! On varmasti ihan yhtä hyvää ellei parempaa! Tekisin itsekin voilla, mutta pieni ei saisi sitten maistaa ja auttaa leipomisessa. ♡♡

      Poista
  2. Näyttää herkulliselta. Hienosti tehty ja kuvattu, hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oli kyllä mainio kolmaskin kakku! Hyvää juhannusta!

      Poista
  3. Upea kakku ja kyytipoikana kauniit, kesäisen pinkit kukat. Hienoa.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos Kristiina! Tuo raparperikiisselikin oli aika pinkkiä. Voi apua miten meinasi kukille käydä, kun oltiin lämpimät päivät poissa kotoa. Toivottavasti virkistyvät vielä.

      Poista
  4. Njam kuulostaa ja näyttää herkulliselta. <3 Onkin pitänyt testailla tuota kauramaitoa. Aina unohtanut ostaa kauppareissulla, lista pitäisi olla aina mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnistuu tuo varmasti voihin ja tavalliseenkin maitoon. Oli kyllä niim namia, vähän liikaakin :)

      Poista
  5. Joskus vähemmän on enemmän, niinkuin nyt. Täydellinen pöydän koriste tuo yksittäinen kukinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuossa ruusussa tuoksui juhannus ja mikä parasta sain rakkaan puristimen käyttöön :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡