tiistai 18. lokakuuta 2016

Prinsessan mokkapalamuffinssit

Suklaamuruja keittiössä


Leivoin taaperon kanssa suklaisia mokkapalamuffinsseja. Tässä postauksessa piilee varoituksen sana niille, jotka haluavat tarjota näitä esimerkiksi lastenjuhlissa.  

Mokkapalamuffinsseista tuli tosi nättejä.



Leivoimme Pienen kanssa mokkapalamuffinsseja. Ajattelin tehdä niitä ristiäisiin, mutta nostin lopulta kädet ylös leipomisien kanssa. Hyvä päätös!


Leipominen on ihan kivaa, mutta se sotku mikä siitä nyt tulee on jotain ihan tavatonta. Tai oikeastaan astiat saa näppärästi pesukoneeseen ja pöydät pyyhittyä, mutta millä tavoin siivotaan naama suklaakuorrutteessa juoksentelevan taaperon jälkiä? Kokeilimme paperisia muffinssivuokia, mutta niiden kanssa oli mahdotonta syödä murustamatta. Eli tämän testin jälkeen unohdamme todellakin mokkapalamuffinssit, kunnes taapero ja tämän äiti osaavat syödä sotkematta. Palaan tähän joku päivä miksi prinsessojen pitää erityisesti olla sotkematta suklaan kanssa.




Siskoni toi Pienelle lahjaksi söpön kruunun heidän käydessään pelaamasta palloa lähistöllä.



Tämä oli se minun hetkeni: hiljaisuutta, kahvia, herkkua ja kamera.



Pieni tykkäsi eniten muffinssien kuorrutteesta ja onhan mokkapalan kuorrute ihan taivaallisen hyvää.  Koko pellillinen muffinsseja katosi nopeasti lautaselta ja luulin niiden kadonneen parempiin suihin. Kuitenkin sieltä täältä kotia löytyi piilotettuja muffinsseja joista oli haukattu kuorruttetta pois.  Löytäessään muffinssin äiti sitten söi herkun kahvin kanssa.  Herkku oli myös helppo löytää jäljittämällä. Huoh! Onneksi kuivuessaan kuorrute ei enää sotke niin paljoa, eikä se siltikään menetä makuansa jos siitä oli jotain jäljellä.

Annan vielä hauskan vinkin. Jos joskus haluatte hetken hengähtää kahvikupin kanssa ja tarvitsette kivaa tekemistä taaperolle, niin kaatakaa pari lusikallista nonparellejä pöydälle. Siinä menee hetki, kun pienet sormet saavat poimittua ne suuhunsa. Ja äidille saa kivaa tekemistä unohtaessaan herkut pöydälle. Se on välillä sellaista.

Mokkapalamuffinssit on kyllä nätimpiä tarjottuna näin, kuin perus ruutuina. Tosin paperi aiheutti vähän päänvaivaa. 

Paperista huolimatta muffinssit katosivat yksitellen.


Mokkapalamuffinssin resepti 



Raaka-aineet:
Muffinssit:
4 kpl kananmunaa
2,5 dl hienoa sokeria
1 dl Oatly kaurajuoma
4 dl vehnäjauhoja

1 dl tummaa kaakaojauhetta
2,5 tl leivinjauhetta
50 g Keiju laktoositonta margariinia
50 g maidotonta tummaa suklaata ( käytän Lidl:n Fin Carre tummaa suklaata, jossa lukee että saattaa sisältää jäämiä)

Mokkapalatäyte:

n. 3 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl sulatettua laktoositontan/maidotonta margariinia
2 rkl vahvaa kahvia


Valmistusohje:
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Voitele  muffinivuoka (paperisia ei tarvitse voidella) .

Pilko suklaa muruiksi. Paras on leikata suklaa keittiöveitsellä suklaan kääremuovin päällä.

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Jos annat taaperon tehdä tämän, muista lisätä jauhoja hiukan enemmän, sillä todennäköisesti osa jauhoista mitataan uudelleen lattian tai pöydän kautta.

Sulata margariini.

Vatkaa kulhossa muna ja sokeri paksuksi valkoiseksi vaahdoksi.

Sekoita kevyesti jauhoseos vaahtoon kumikaapimella.

Kaada sula margariini taikinaan ja sekoita kevyesti.

Lisää kaurajuoma ja vatkaa taikina sekaisin.

Kaada taikina vuokiin.

Laita muffinssien keskelle suklaamuruja ja paina murut sisälle taikinaan.

Laita vuoat uuniin pellin päälle. Anna olla uunissa 12 minuuttia.

Ota pois uunista ja anna jäähtyä.

Sulata  margariini.

Keitä oikein vahvaa kahvia.

Lisää tomusokeri ja kaakao margariiniin. Sekoita.

Lisää kahvi ja sekoita. Jos kuorrute on liian löysän oloista lisää tomusokeria ja sekoita, kunnes seos on paksua ja tasaista. Itse sekoitan kumikaapimella.

Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle. Jos pohja ei ole jäähtynyt kuorrute sulaa päälle ja imeytyy pohjaan. Voit myös pursottaa jäähtynyttä täytettä.

Koristele jos haluat.

Kun kuorrutteeseen laittaa kunnolla tomusokeria ja antaa sen jähmettyä, niin se on kivaa pursottaa. 


Saimpa minäkin kerrankin sen bokeh-efektin. 

Osallistun tällä postauksella Pienen linnun MakroTex-haasteeseen, jonka aiheena on keittiössä. Kivat nonparellit eikö?




32 kommenttia:

  1. Ihana, hauska, herkullinen postaus! <3
    Kaikki on niin kaunista. Kahvimuki ja muffinssivuoatkin sopivat toisiinsa.
    Kruunu tekee varmasti pienen tytön iloiseksi. Minäkin haluaisin tuollaisen. :)
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus tulee sattumalta valittua samanlaisia. Hih! Minäkin voisin haluta oman kruunun. ♡ Ihanaa viikkoa!

      Poista
  2. Herkkua joka hetki. Näytti kelpaavan kuvaajallekin, päätellen tyhjästä vuokakuvasta :)

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä tuli syötyä :) Tosin niistä oli maistettu jo sitä kuorrutetta . :P

      Poista
  3. Kiitos mukavasta postauksesta. Kiva lueskella ja katsoa. Ja muistella, kun omat olivat pieniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se voi olla että näitä lueskelen itsekin, kun ei meinaa muistaa mitä teki viimeviikolla. Ihana, että herättää ihania muistoja. Onhan tämä aika hienoa aikaa.

      Poista
  4. Nonparellivinkki on verraton ! Lapselle jää ihanat muffinsintuoksuiset
    muistot noista leipomisista. Kaunis, suloinen postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihmettelin miten tyttö oli niin pitkään pöydän ääressä. Siellä hän poimi nonparelleja suuhunsa ♡ Kiitos!

      Poista
  5. Niin nättiä ja prinsessamaista! Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa tuoda prinsessajuttuja teillekin :) ihanaa viikkoa!

      Poista
  6. Oi mitä herrrkuua :9 http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä liian hyvää. Ei uskalla tehdä liian usein.

      Poista
  7. Ihan vesi herahti kielelle niin herkullisilta näyttivät. Kauniit ovat kuvatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noista ruskeista palleroista oli vähän hankalaa saada herkkukuvaa kun on jo niin pimeää, mutta onneksi onnistui.

      Poista
  8. Oi, miten kauniit vuoat, lautaset ja koristelut <3
    Sellaista se leipominen näiden ipanoiden kanssa on :D
    Tuo teini sotkee ihan yhtä paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiih! Mieheni just muistutti että kohta noita innokkaita apureita on kaksi sohimassa taikinaa joka puolelle ja hauskaa että se sotku jatkuu sinne teini-ikään saakka. Täytyy seuraavaksi hommata keittiöön muovituolit.

      Poista
  9. Herkullisen näköisiä muffinsseja ja niin kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva että tykkäät prinsessajutuista ♡

      Poista
  10. Nam, nam.. ihanan herkullinen keittiöpostaus, kiitoksia reseptistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Sinullakin oli niin ihana resepti keittiöhaasteessa, että on pakko ihan kirjaimellisesti laittaa hautumaan. ♡

      Poista
  11. Nam, nam. Keittiössäsi osataan tehdä taideteoksia.

    VastaaPoista
  12. Söpöisiä kuvia ja herkullisia muffinsseja, maistuis varmaan mullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noissa muffinsseissa on se huono puoli että niitä tekee mieli, silloin kun niitä ei ole. Ja kohta taas niitä on tehtävä lisää...

      Poista
  13. Herkullisen näköisiä muffineita!😋
    Kivaa illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Kävin just ihailemassa teidän uutta pöytää! Mukavaa iltaa!

      Poista
  14. Hahhah, onneksi saa nykyään syödä omat mokkapalansa ihan rauhassa, hih.
    Toisaalta, sotken kyllä itsekin aika paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Välillä ei tiedä itkisikö vai nauraisko. Ehkäpä molempia. Ajattelin just ruveta tekemään taas leipomusharjoituksia, näin pitkä se muisti on. Kohta meillä on lakua ympäri kotia..

      Poista
  15. Oi, ihanan näköisiä! Täälä tulee kovin vähän leivottua kun yksin asuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Leipomisesta tulee kyllä raskasta jos joutuu itse syömään kaiken. Mutta jos kutsuu ihmisiä kylään ja leipoo heille ♡ Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡