keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Frozen-mekko lasten juhliin

Äidin ensimmäiset tylliunelmat


Ompelin tytöille tylliunelmia. Hieman hirvitti lähteä tekemään Frozen-mekkoa ihan itse, mutta Pieni kriitikko ja tuleva Frozen-asiantuntija oli tyytyväinen lopputulokseen. 

Itsetehtyyn Frozen-mekkoon otin mallia ilmapallon pienestä kuvasta. Minulla ei taida olla vieläkään hajua miltä oikea mekko näyttäisi. Värit osuivat hienosti yhteen leijuvan mallin kanssa. 


Ihanaa, ihanaa meille on koittanut prinsessa-aika! Melkein kyyneleet vierivät onnesta, kun Pieni kertoi haluavansa prinsessamekon naamiasjuhliin.  Ajattelin että ompelen vanhoihin mekkoihin vain tyllialushameet ja mekot muuttuvat sitten prinsessamekoiksi. Hieman saattoi kihota hikihelmet otsalle, kun Pieni ja iskä sanoivat melkein yhdestä suusta, että mekon piti olla Frozen-mekko. O ou!  

Taas pelastuin himohamsterin kätköjen aarteilla. Niin, en edes muista miksi ostin useamman metrin meren vihreää tylliä, tai kymmenen vuotta sitten pussillisen paljetteja, mintun vihreästä satiininauhasta puhumattakaan. Niin ja keneltä löytyy merenvihreään tylliin sattuva samanvärinen ompelulanka ja ihan sattumalta?  Autossa oli vaatesäkki menossa kierrätykseen ja sieltä poimin vanhan Espritin t-paidan mekkomateriaaliksi. Ehkäpä näiden tarkoitus oli olla pienen prinsessani juhlamekko. Joskus tuntuu että hyvät jutut vain loksahtelevat paikoilleen!

Ei ollut paha tehtävä, mutta veihän se aikaa. Mekko oli helppo ommella ja ihan varmasti ostan seuraavankin kerran pehmeää tylliä jos sitä tulee vastaan. Voisi tehdä tyllihameen jopa itselle.

Täytyy sanoa, että minua ei haittaa tippaakaan, vaikka materiaalit odottavat inspiraatiota, sillä kaapit ovat tyhjentyneet kovasti viime aikojen käsityöbuumin myötä. Ja voihan se olla että juuri nämä kaapissa lojuvat tavarat lisäävät inspiraatioiden määrää, sillä olisihan se aika kurjaa etsiä inspiraatiota kaupasta, kun ruokaostoksillakin pää lyö tyhjää.

Mekosta tuli lopulta hieno ja vapun juhlat olivat aivan ihanat kaikin puolin. Voin ruksia listaan taas yhden jutun yli, mitä itse aina pienenä halusin. Ihana, että näitä prinsessajuttuja voi elää taas uudelleen.

Frozen-mekon huiviyläosa sidotaan löysästi kiinni takaa. Tylli ei purkaudu, joten se oli helppo vain leikata ja ommella kiinni. 

Etuosaan ja kaula-aukkoon ompelin käsin pieniä paljetteja. Kaula-aukossa ja hihoissa oli mintun vihreää satiininauhaa. 

Miten Frozen-mekko tehtiin?


Leikkasin ensin tavallisella trikoomekkokaavalla palat vanhasta pitkähihaisesta t-paidasta ja ompelin kokoon. Valmiiksi ommeltu paidan helma toimi mekon helmana ja hihoista sai leikattua näppärästi pienemmät. Tajusin, että olisin päässyt helpommalla jos olisi ollut valmis trikoomekko valkoinen tai vaaleansininen. No pääsinpä ompelemaan.

Leikkasin sitten kainalon kohdalta trikoomekon poikittain halki, jolloin mekkoon tuli empire-tyylinen leikkaus.

Leikkasin 10 cm pidemmän palan tylliä sen koko leveydeltä ja vielä toisenkin palan takaosaa varten. Ompelin tyllin etuosan ja takaosan palat yhteen reunoista. Sitten harsin pitkillä pistoilla yläosan reunaan rypytystä varten langan ja rypytin yläosan kiristämällä lankaa.

Lopuksi ompelin rypytetyn tyllin kiinni halkaistun trikoomekon palojen väliin. Sain rypytyksen menemään tasaisemmin kun nuppasin saumat trikoomekon saumojen kohtaan.

Viimeiseksi ompelin kaula-aukkoon satiininauhan ja ompelin siihen käsin pieniä paljetteja.  En malttanut lopettaa, vaikka tässä vaiheessa mekko näytti jo hyvälle.

 Leikkasin vielä yhden leveyden tylliä ja tein siitä huivimaisen yläosan. Harsin sen kiinni muutamilla pistoilla ja sen idea oli että se solmitaan rusetiksi taakse. Loppu ilta menikin sitten paljettien ompelussa tyllihelmaan ja yläosaan.


Kesäheinälle ompelin trikoomekon alle tyllialushameen. Se oli helpoin ikinä. Taitoin tyllin ja ompelin sen kiinni resoriin. Resorin olisi voinut leikata vaikka lyhyeksi käyneistä housuista. 


Muistatteko vielä kun kerroin ommelleeni tähän pukuun tossut? Niin ne pysyivät jalassa muutaman hetken ja pari hetkeä myöhemmin myös sukat hävisivät jaloista. Taas kerran!  Tämä ihana Nuppu Printin Lumilija trikoo oli löytö käsityömessuilta.

Meillä oli ihana vappu ja nautimme juhlista!  


Kurkatkaapa Facebookin puolelle, sinne on ilmestynyt uusia kirjoittamiani lehtijuttuja. Lisäilen niitä sinne sitä mukaan, kun niitä tulee vastaan.  Jos blogi on uusi tuttavuus, niin sitä on helppo selata blogit.fi-sivuilla. Sieltä näkee yhdellä silmäyksellä kiinnostavimmat jutut. Bloggerissakin saa seurata. ♡

 Kommenttia saa jättää nimettömänäkin.. ♡♡






4 kommenttia:

  1. Olipas kiva mekko :) meillä tytölle kelpasi onneksi kerhon vappujuhliin kaapista löytyvä juhlamekko, sukkikset ja paita. Prinsessa teemaa tehtiin kruunulla, valtikalla sekä isolla määrällä tytön omia, äidin ja mummun koruja. 😊 Ensi kerralla tuskin enää pääsen niin helpolla..

    Paakkun.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Teidän pienellä prinsessalla on ollut varmasti ihanat juhlat. Hih. En edes tiedä mistä meidän alle 3 v sen Frozenin keksi, vaatimukset varmaan vaan kovenee. <3

      Poista
  2. Ihastuttava mekko ja vielä ihastuttavammat pikku-prinsessat 💙

    Frozen oli teemana erään pienen ystäväni Lucían 4-vuotissynttäreillä, sekä äidillä että tyttärellä oli turkoosinvihreät mekot ja Frozen-kakkukin siellä oli. On se hurjaa mihin kaikkeen äidit venyvät kun pitää järjestää lastenkutsuja. Hatunnosto teille 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana! Aivan ihana nimi neidillä Lucia. <3 Minunkin pitää ehdottomasti saada Frozen-mekko! Siinä tuleekin kiire ommella ennen synttäreitä. Nyt onneksi yksi ihanainen äiti järjesti juhlat lapsille ja me pääsimme vain nauttimaan juhlista! <3 <3 Kiitos Rita! Oikeastaan voisi nostaa hattua kaikille äideille! Ilman juhliakin äitinä olo samaan aikaan ihanaa ja haastavaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡