Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herkkubuffee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herkkubuffee. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. toukokuuta 2016

Kirottu maidoton banaanikakku

Oi, Miten muhkea ja herkullinen kuivakakku!  


Tässä muhkean maidottoman banaanikakun resepti. Se on aivan ihana kakku juhlapöytään ja mikä parasta ainekset löytyvät melkein aina kaapista.

Tässä  banaanikakkureseptissä munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi, margariinin ja sokerin sijaan. 

Kerroinkin jo miten leivoin banaanikakkua. Ystäväni kävi kylässä ja leivoin häntä varten banaanimuffinsseja samalla ohjeella. Ne ovat ihanan meheviä ja paisuvat kauniin pullukoiksi. Pieni halusi auttaa ja käänsi uuniin 300 asteelle ja oli todella tuuria, että nenäni haistoi valmiin muffinssin. Onneksi tarkka hajuaisti pelasti! Muffinssit paloivat vähän reunoista ja ne menivät nopeasti parempiin suihin.  Yritän tällä sanoa ettei niistä jäänyt juuri kuvattavaa. 

Leivoin myös toisen version kakkuna. Banaanikakku selvisi ilman pientä auttajaa ja sain siitä jopa kuvat napattua. Olen kokeillut eri banaanikakkureseptejä ja jotkut tosiaan lässähtivät ja jämähtivät huonoon vuokaan kiinni. Nolointa oli kun pyysin enoa kahville ja tarjolla oli vain epämääräinen kasa kakunnäköistä mössöä. Onneksi nyt löytyi toimiva resepti. Eikö tullutkin kaunis?

Niin miten siinä sokerirasitustestissä kävi? No mitäpä luulette? Pieni ylitys tuli, kuten pelkäsinkin. Seuraavat viikot sitten mittaillaan verensokereita ja eletään sokerittomasti. Minulla on kyllä syyllinen olo koko touhusta. Olisi vain pitänyt yrittää jättää herkut väliin. No, ei todellakaan voi syyttää kirottua banaanikakkua, vaan sen sokerinhimoista syöjää.  Onhan tämä taas hyvä ravistus terveellisempään elämän menoon. Onneksi kaikki muut arvot olivat erinomaiset, joten jos nyt tästä munkin syömättä jättämisellä selvitään niin hyvä niin. Kävin tänään ultrassa ja siellä se söpöys heilutteli jalkojaan äitille ja lääkärille. Sain mukaani ne mittauslaitteet ja kuva vauvan jalasta. Fiilis oli lopulta ihan hyvä.  

Kakusta tuli upean muhkea ja mehevä! 

Maidoton Banaanikakku/ Banaanimuffinssit


Raaka-aineet:
4 kpl kananmunaa
2,5 dl hienoa sokeria
2 banaania
1 dl Oatly kaurajuoma
4 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
30 g Keiju laktoositonta margariinia
2 tl kardemummaa (voi jättää pois)

Valmistusohje:
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Voitele kakkuvuoka KUNNOLLA tai muffinssivuoka (paperisia ei tarvitse voidella) .

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään. 

Sulata margariini.

Vatkaa kulhossa muna ja sokeri paksuksi valkoiseksi vaahdoksi.

Painele haarukalla banaanit mössöksi.

Sekoita kevyesti banaanit vaahtoon kumikaapimella.

Sekoita joukkoon jauhot.

Kaada sula margariini taikinaan ja sekoita kevyesti.

Lisää kaurajuoma ja  sekoita kevyesti kunnes taikina yhtenäisen näköistä.

Kaada taikina vuokiin.

Voit halutessasi laitta muffinssien keskelle suklaamuruja ja paina murut sisälle taikinaan.

Laita vuoat uuniin pellin päälle. Anna muffinssien  olla uunissa 12 minuuttia ja kakku on valmis n. 30 minuutissa.

Älä syö yksin!

Tämä kakku oli myös pienen mieleen. 


Toivottavasti teidän banaanikakku onnistuu yhtä hyvin!  Palautetta resepteistä otetaan vastaan! 


perjantai 5. helmikuuta 2016

Hääkimpuksi tosi makea itsetehty karkkikimppu

Vaahtokarkeista syntyi syötävän ihana kukkakimppu


Tein itse suloisen syötävän hääkimpun karkeista. Karkkikimppu oli helppo tehdä ja se on ihana myös ystävänpäivälahjana.




Sain päähäni kokeilla makean hääkimpun askartelua suloisista pastellin värisistä karkeista.  Olin kirjoittamassa juttua hääkimpuista ja ajatus lähti kimpoilemaan. Minua pyydettiin kirjoittamaan muutama hääaiheinen juttu lehteen ja olin pyynnöstä todella innoissani. Saa nähdä milloin jutut ilmestyvät ja miltä ne näyttävät lehdessä. Nyt vähän jännittää!

Tosiaan ajatukseni harhailivat itsetehdyissä hääkimpuissa ja Tuuli Marian blogin My Little Pony-kutsukortit kummittelivat takaraivossa.  Siitä ajatus johti jotenkin karkkikimppuun ja miten hyvin se sopisi hyvin heidän häihinsä ja värikkäälle morsiamelle. Idean saatuani minun oli lähdettävä karkkikauppaan siltä seisomalta. On muuten aivan mahtavaa saada inspiraatio, josta on todella innoissaan. Saisihan siitä myös  tekosyyn syödä jotakin hyvää.

Keräsin namilaareista suloisen näköisiä irtokarkkeja ja ostin kaupasta isoimman vaahtokarkkipussin, mitä löytyi. Sitä harvoin katselee irtokarkkeja niiden ulkomuodon vuoksi ja nyt minulle kelpasi jopa siniset karamellit. Itse en yleensä osta irtokarkkeja, sillä monissa karkeissa on käytetty muissa maissa kiellettyjä  väri- ja lisäaineita. Briljanttisininen kuuluu inhokkeihini, mutta voihan sitä joskus maistaa muutaman. Nyt olisin syönyt jokaisen namin, jos niitä ei olisi tarvittu kimpussa.

Tein teille ohjeet karkkikimpun tekoa varten. Makea karkkikimppu on myös syötävän ihana lahja ja ystävänpäiväkin on jo tulossa. Eikö kimpusta tullutkin aika ihana?
Karkkikimpun pohja oli helppo tehdä. Mietin pitkään minkä laittaisin kimpun pohjaksi, mutta kun kertakäyttöiset shampanjalasit olivat loppu tein kimpun pohjan pahvimukiin. Pahvimuki pysyy hyvin pystyssä, jolloin karkkikimppua voi käyttää myös kukka-asetelmana herkkupöydässäParas pohja tulee mukista ja styroxpallosta, mutta muukin materiaali käy missä tikut pysyvät napakasti kiinni. Päällystin styroxpallon elmukelmulla ja sokerimassalla. Ja painelin pallon kiinni mukiin.


Karkkikimpun valmistusohje

Tarvitset:

 pahvimukin
styrox-pallon
elmukelmua
hammastikkuja
irtokarkkeja
vaahtokarkkeja
hattaraa ( jos löytyy)
pitsiä
pitsiteippiä

terävän veitsen tai muotteja
koristelupuikon

Valmistusohje:


Kokeile että styroxpallo mahtuu pahvimukiin, voit käyttää myös epämääräisen muotoista stryroxpalaa ja tehdä siitä pyöreämmän elmukelmulla.

Päällystä pallo elmukelmulla.

Kauli sokerimassa ohueksi levyksi ja päällystä pallo sillä. Sokerimassa on helppo kaulia leivinpaperin välissä. Vaahtokarkin makuinen sokerimassa sopii tähän hyvin.

Tee sokerimassasta reunapitsi muotilla tai terävällä veitsellä. Kauli massa ja leikkaa pitsikuvio. Tee reikiä veitsen kärjellä tai koristelupuikolla.

Kiinnitä pallo mukiin. Ja kiinnitä sokerimassapitsi koristelupuikolla painamalla pallon ja kupin reunaan.

Kauli lisää sokerimassaa, ja irrota siitä pieniä piparin muotoisia kuvioita. Saat karkkitikkuihin pohjakuviot.

Pujota hammastikkuihin karkit, vaahtokarkit ja pohjakuviot.

Töki karkkitikut palloon kiinni.

Lisää karkkitikkujen välikköihin hattarauntuvia.

Pyöräytä pitsi kimpun ympärille ja kiinnitä se pitsiteipillä.

Ja tadaa, syötävän ihana karkkikimppu on valmis!

Kokosin karkkeja hammastikkuihin ja tehtävä vaati valtavan määrän itsehillintää.

Näitä nameja olisi tehnyt mieli kuvata, enemmänkin. Sain ihanan Muumi-purkin mieheltä karkkipurkiksi. 

Painelin karkkitikkuja aluksi väljästi kiinni pohjaan. Lopuista tikuista otin sokerimassapohjan pois ja työnsin karkkitikut väleihin. Lopulta työnsin jäljelle jääneisiin rakoihin hattaraa ja sokerimassakukkia.


Karkkikimpusta tuli todella suloinen. En tiedä raaskiiko kimppua enää syödä.




Makeaa viikonloppua! 





Muista osallistua suklaafonduen arvontaan!  




sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Arvonta ja suklaafondue testissä!

Testasimme synttäreilläni suklaafondueta! 

Eilen vietettiin synttäreitäni ja pääsimme samalla testaamaan suklaafondueta. Dippailimme sulaan suklaaseen hedelmiä ja vaahtokarkkeja. Oi miten hyvää! Nyt blogissani on arvonta ja palkintona ihan oma e-ville.com suklaafondue


Vaahtokarkkien dippaaminen suklaassa on hurjan makeaa. Suklaafondue on kiva ohjelmanumero illan istujaisiin.

Arvontalaulu raikaa! Nyt voin ilokseni järjestää teille blogiarvonnan! Sain verkkokauppa e-ville.comilta arvontapalkinnoksi  suklaafonduen! Jee! Katselin laitetta jo kesällä, mutta en sitä silloin vielä tilannut. Nyt otin e-villeen yheyttä ja sain testattavaksi suklaafonduen ja toisen laitteen teille arvontapalkinnoksi! Vitsi miten hieno synttärilahja!

Mitä kaikkea sulaan suklaaseen voi kastaa? Nyt pilkoin appelsiineja, kiivejä, mangoa, banaania ja jäätelöä. Parasta sulan suklaan kanssa ovat vaahtokarkit, popkornit ja kuivatut karpalot. Ja tietenkin lasilliset kuohuvaa! Niin namia! Meillä oli pöytä täynnä kaikkea hyvää ja pienikin oli innoissaan popkorneista. Nopeasti hedelmät ja suklaa katosivat parempiin suihin.  Tuli kyllä hirveä sokerihumala! 

Niin  miten laite toimii? Sulatin suklaan ensin vesihauteessa ja kaadoin sulan suklaan laitteen kiiltävään pannuosaan. Napsaisin sen jälkeen heat ja motor-napit päälle.  Meidän suklaafonduelaite on aika pieni, mutta siihen saa helposti sulatettua 200 g suklaata.  Neljälle tuo määrä riittää liiankin hyvin. Isommalle porukalle voi sulattaa lisää suklaata ja lisätä kun suklaafondueeseen taas mahtuu. Laite ei itsessään sulata suklaata, mutta pitää sen juoksevana. Aluksi laite ei lähtenyt pyörittämään suklaata, mutta kun lisäsin pari lorausta ruokaöljyä ja sekoitin sen sulan suklaan sekaan, niin ruuvi lähti nostamaan suklaata ylöspäin. Öljy olisi varmaankin pitänyt lisätä jo sulatusvaiheessa. Mitä juoksevampaa suklaa on sen paremmin se kulkee putouksen ruuvissa. Ohjeessa ehdotettiin öljyn sijaan myös likööriä. Toimiihan se sittenkin! 

Haluaisinko suklaafonduen häihin? Suklaassa dippailu saa aikaan kyllä sotkua ja en itse haluaisi valkoiseen pukuuni suklaatahroja. Toisaalta se olisi hauska herkkubuffeessa. Voisihan sitä käyttää myös juustofonduen tarjoiluun.  Pilkotut hedelmät, keksit ja sula juusto voisi toimia iltapalalla. Sillon suklaafondue-laitteen pitäisi olla vähän isompi, jotta laitetta ei tarvitsisi koko ajan täyttää. 

Kaikista parhaiten suklaafondue sopii hyvin illanviettoihin, joissa voi sotkea hyvällä omallatunnolla ja syödä mielin määrin hyvässä seurassa. Hedelmät ovat hyvä lisä tarjoiluu, sillä pelkkä suklaa ja karkit alkavat lopuksi maistumaan liian raskailta. Aikaa pitää varata runsaasti herkkujen esillelaittoon ja yhdessä herkutteluun.

Jos arpaonni ei suosi oman laitteen voit ostaa täältä.

Kettu tuijotteli pöydältä herkkujen määrää. 

Mango toi ihanaa raikkautta suklaakastikkeeseen. Päälle vähän jäätelöä.

Arvontaohjeet!


Saat arvontalippuja seuraavasti:  
1 kpl jättämällä kommenttikenttään viestiä ja sähköpostiosoitteen. 
1 kpl tykkäämällä blogini Facebook-sivusta
1 kpl olemalla blogini lukija Bloggerissa

Voit siis maksimissaan saada kolme arpaa! 
Arvonta suoritetaan ystävänpäivänä 14.2.2016! 

Olkoon Fortuna sinulle suosiollinen!

Kannattaa muuten tarkistaa että kommentti ilmestyy tuonne listaan! Joskus selain ei meinaa tallentaa kommenttia millään.  ♡♡ ♡  


  
Onnea arvontaan! Kiitos e-ville.com ihanasta suklaafondue-palkinnosta ja testilaitteesta!






e-ville.com - Tuhansien tuotteiden valikoima

torstai 15. lokakuuta 2015

Tee se itse -korttiteline kirjasta ja vuokrattava herkkubuffeevaunu

Vanha kirja muuttui korttitelineeksi

Nostalgisen näköinen itsetehty korttiteline sopii kotiin hyllynpäälle tai juhlien lahjapöytään. 



Näin aivan ihastuttavan korttitelineen naapurini kotona. Pikkuleijonan äiti osaa todellakin vääntää asioita rautalangasta ja niin nytkin. Vanha kirja oli muuttunut kauniiksi korttitelineeksi taittelemalla sivut kahtia, ja koristeeksi hän oli väääntänyt kauniin "kortit"-tekstin. Onneksi tuon kortit-tekstin voi suunnittella omanlaisensa. Kyltin voi askarrella vaikka pahvista, jos rautalankatyöt vaativat vielä harjoitusta. Minusta aivan ihana idea. Tämmöinen sopisi hyvin häiden lahjapöytään.

Pikkuleijonan äiti osaa kyllä taitavasti vääntää rautalangasta kirjaimia. Hän tekee myös sukunimikylttejä rautalangasta oviin tilaustyönä. Minulle voi laittaa kyselyä sähköpostiin, niin voin välittää eteenpäin. 



Aika yksinkertainen teline, tähän voisi väliin pujottaa myös ohjelman, ja menun sekä kanteen askarrella pöytänumeron? 


Sain häneltä toisenkin häihin liittyvän idean! Pikkuleijonanäiti vei minut mukanaan ystävänsä  juhlasuunnitteluyrityksen avajaisiin. Juhlasuunnittelu Ilonasin avajaisissa oli esillä vuokrattava herkkubuffeekärry. Morsiamet huomio! Nyt kärryä ei tarvitse tehdä itse, eikä säilöä kuukausikaupalla häkkivarastossa. Herkkubuffee-kärry on vuokrattavissa ainakin Jyväskylän alueella. 

Iloinen Juhlapalvelu Ilonasin Ilona vuokraa hauskaa herkkubuffeekärryä. Hänen käsialaansa on myös kankaasta tehdyt ikihääkimput.


Aika hauska herkkubuffeekärry häihin tai vaikkapa lastenkutsuille. Herkkubuffeekärryn voi vuokrata ainakin Jyväskylässä. 

No me ollaan kohta perillä, automatkalla on helppo kirjoittaa postauksia. Varasin booking.com kautta meille huoneen kylpylähotelli Kunnonpaikasta. Nyt on jo kiire moikka! Kannattaa kurkata ne kylpylätarjoukset, alla olevasta mainoksesta, sieltä mekin löydettiin alle satasella.


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Herkkunaposteltavat valkosuklaapopkornit

Ihania tarjottavia synttäreille, leffailtaan tai häiden herkkubuffaan

Nami nami popkornit ovat hyviä pelkästäänkin, mutta erityisen hyviä ne on kun ne kuorruttaa valkosuklaalla ja karpaloilla.  Popkornit ovat nyt tarjolla Riihimäen Koti-tölkeissä, jotka ovat suunnitellut Hans Nyqvist.

Piti poksautella popkorneja ja sulatella päälle oikein namia valkosuklaata. Tuli taas ihan kamala naminälkä eikä kotona ei ollut taaskaan mitään hyvää. Olin unohtanut kirjoittaa meidän häätarjoiluista. Muistin vasta kun laitoin jyvät kattilaan, että näitä itsetehtyjä herkkuja väkersin häitä edeltävinä päivinä. Minusta popkornit ovat parhaita kun ne tekee itse kattilassa. Näitä saa kerralla tehtyä ison määrän, mikä on minulle aika huono juttu. On vähän kuin Nigellan keittiössä.

Valkosuklaalla ja kuivatuilla karpaloilla kuorrutetut popkornit ovat superhyviä herkkubuffeen tarjottavia. Halusin herkkutarjoiluun herkkuja joita olisi voitu käyttää 1900-luvun alussa. Popkorneilla koristeltiin joulukuusia jo Victorian-aikakaudella ja varmaankin popkorneja on näkynyt Suomessakin Amerikan tuliaisena. Vierailta tuli kehuja näistä suolaisista ja samalla makeista herkuista.


Historiallisia popkornimainoksia 1900-luvun alusta. Kauniita mainoksia nämä Giggles  ja Oh My

Valkosuklaapopkorniresepti  (3 l kattila)


Raaka-aineet

1/2  pussillista popkornijyviä 
1 dl rypsiöljyä
2 levyä Pandan valkosuklaata
1 dl kuivattuja karpaloita

Valmistusohje

Laita kannellisen kattilan pohjalle öljy. Laita kattila liedelle ja käännä lämpö täysille. Anna öljyn kuumentua kunnes öljy alkaa höyrytä. Lisää popkornijyvät ja laita kansi päälle. Heiluttele kattilaa, jotta jyvät levittyvät tasaisesti öljyyn. Kun popkornit alkavat poksahdella ota liesi pois päältä. Ravistele kattilaa, jotta jyvät tippuvat pohjalle ja kypsyvät paukkumaan öljyssä. Kun poksahtelua ei enää kuulu siirrä kattila pois levyltä. Anna jäähtyä hieman.

Tai 

Pistä pussillinen mikropopkorneja mikroon. Tee popkornit pussin ohjeiden mukaan. Suklaata ja karpaloita menee nyt puolet vähemmän.

Sulata suklaa vesihauteessa.

Pilko kuivatut karpalot ihan pieneksi.

Vuoraa iso vuoka leivinpaperilla. Ripottele siihen ensimmäinen erä popkornia ja levitä roiskutellen valkosuklaata ja karpalohippusia. Hämmennä hiukan puhtaalla kädellä. Nosta setti ylös leivinpaperin kanssa uunipellille kuivumaan. Tee seuraava popkornierä.

Anna suklaan jähmettyä pöydällä tai jääkaapissa. Tarjoile tai syö hyvän leffan tai kirjan kanssa!


Popkorneja voi maustaa toffeella, tavallisella suklaalla, sokerikuorrutteella. Kuivatun karpalon voi korvata esim. banaanilastuilla. Vaihtoehtoja on. Popkornit ovat helppotekoinen ja maistuva naposteltava häiden herkkubuffaan. Suolattomana niitä voi antaa sormiruokailuun tottuneelle taaperoille.