Heiskan taiteilijakoti

Museoitu taiteilijakoti raottaa ovensa perjantaisin

90-luvulla museoidusta Heiskan taiteilijakodista löytyy paljon nähtävää ja ideoita omaankin sisustukseen. Uutta ja vanhaa on yhdistelty kotoisaksi paketiksi ja tyyli voisi olla ihan tätä päivää.

Keskellä valoisaa ja korkeaa huonetta roikkui tyylikäs rottinkikeinu, jossa oli nahkavyökiinnike. Se ja iso valkoinen paperivalaisin toivat modernia ilmettä 90-luvulla entiselleen jätettyyn huoneeseen.

Kävimme Heiskan taiteilijakodissa täällä Jyväskylässä. Satavuotias taiteilijakoti oli asuttanut Heiskan perhettä 90-luvulle saakka, jonka jälkeen  Vappu Heiska testamenttasi kodin irtaimistoineen kaupungille. Kaunis vanha talo nyt kesällä avoinna perjantaisin.  Oli kiva käydä kurkistamassa mieltä kutkuttaneeseen taloon ja Heiskan perheeseen.  Klikkaa museon sivulle! 

Taidetta on kaikkialla! 

Diagonaaliraidallinen muoviliina kävisi meillekin.  Ja varsinkin tuo kaunis Nanny Stillin Harlekiini-kaadin, Tamara Aladinin rengas ja Aalto-vaasi.  

Taloa oli rakentamassa 1912 Jonas Heiska ystävänsä Antti Halosen kanssa, jonka käsialaa on myös keskustan Halosen harmoonitehdas ja veljensä Pekka Halosen taiteilijakoti Halosenniemi.  Kuten taas sain huomata 1900-luvun alun taiteilijapiirit ovat olleet pienet. En muuta talon taiteilijoista tiedä kuin, että Jonas Heiskan töitä oli esillä Pariisin maailman näyttelyssä 1908.  Talossa asui hänen lisäkseen vaimonsa Maikki Heiska ja tyttärensä Vappu Heiska ja jokainen on jättänyt oman jälkensä taloon ja sen sisustukseen.

Jonas ja Vappu Heiskan kauniita töitä on seinillä runsaasti. Ihastelin Jonas heiskan töitä joissa esiintyy pieni vaalea tyttö. Varmaankin Vappu! Ja seiniin nojaavat työt kaipaisivat ihan oman näyttelyn, varsinkin Vapun inspiroivat tussityöt.

 Sieltä täältä pilkistää heidän ystäviltään saatuja teoksia. Silmäni kiinnittyi etenkin Outi Heiskasen kissa ja kiikkutuoli kuvaan. Ihana! Teki mieli käydä läpi huonekaluihin nojaavia taulupinoja ja nähdä ne kaikki. Talo on kuin galleria! 

Vappu Heiskan piirtämät muotokuvat tuijottivat katselijaa suoraan silmiin. Näiden upeiden tyynyjen katselu pisti miettimään, josko syksyllä tekisi pari ryijytyynyä.

Sininen toistuu myös kirjoissa.

Valtavan upea takka! Miksi takka pitää piilottaa, kun se voisi olla näin kaunis?

Vanhaa ja modernia tyyliä

Minua säväytti talon sisustus ja se miten taloon istui eri aikakaudet ja millaisia henkilökohtaisia tavaroita asukkaat olivat säästäneet. Tuntui että olisi tirkistellyt toisen ihmisen elämään. Moni juttu sopii nykypäivän sisustustrendeihin ja suosittu skandinaavinen ja moderni kerros 90-luvulta on kauniisti sulassa sovussa henkilökohtaisten aarteiden ja satavuotiaiden huonekalujen keskellä. Vappu oli ainakin rakastanut kissoja ja Marimekkoa ja mitä enemmän talossa kuljin ja pidin enemmän hänen tyylistään. Kotoista ja kiireetöntä!

Ajatella miten paljon toisen koti voikaan kertoa ihmisestä! Taloa kierrellessä tuntui, että koko perhe olisi tullut tutuksi samalla kertaa. Mietin jo, että voiko sanoa tuntevansa ihmistä jos ei ole käynyt hänen kotonaan.

Jotenkin tuntui, että olisi ollut tuttujen luona kylässä. Teki mieli hakea keittiöstä kupillinen teetä ja istahtaa pöydän ääreen rupattelemaan ja pyörittelemään sormissa kauan sitten maalin tuhrimia pensseleitä ja työstämään uusia ideoita. Tuntui haikealta lähteä pois. Onneksi sinne voi mennä uudelleenkin ja nähdä taas uusia juttuja! 

Nousimme rappuja pitkin yläkertaan, jossa oli lisää nähtävää.

Näitä rautalankahyllyjä olen nähnyt jossain..

Tauluja oli joka puolella. Vasemmalla Vappu Heiskan omakuva.

Upeita! 

Vappu oli tehnyt tästä tilasta ateljeen itselleen ja maalannut seinät ja lattiat valkoisekai. Koti tulvi valoa.

Talossa oli pieni lehteri, jonne pääsi kahdesta eri suunnasta. Verhot vain eteen, niin vieraat saavat vähän yksityisyyttä.

Minulla oli päällä itse suunniteltu ja ommeltu ihana  Sydäntalvi-maksimekko. Kankaan sain Nuppu Print Companyltä klik*. 

Kramsunkatu

Instagram tiliäni seuraava huomasi, että kävimme myös saman kadun varrella uudessa Teeleidissä nauttimassa kesäisestä joutilaisuudesta ihan kahdestaan. Olen hurahtanut Instagramin tarinoihin ja videokuvaa näkyy nyt vielä hetken molemmista paikoista. Ihana paikka Teeleidille!

Perjantai on hyvä päivä pienelle määrälle kulttuuria ja hyvää teetä!  

Kiasma. Ajatuksia nykytaiteesta, laatikoista ja erilaisuudesta

Mitä jos haluaa olla se laatikon erilainen kynä?

Kiasmassa on esillä Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu. Mielenkiintoinen näyttely kuoppaa kaupallisuutta ihan sen omin asein.

Kävin Kiasmassa tutustumassa uusimpiin näyttelyihin ja sieltä takaraivoani on jäänyt kolkuttamaan ajatus siitä, että voi tehdä mitä huvittaa. Päällimmäisenä näyttelystä jäi kaikin puolin se tunne, että täällä on toteutettu itseään ja tehty juuri miltä tuntuu. Leikelty kyltein seisovia paperiukkoja, maalattu kyrpiä ja tissejä, naurettu kaupallisuudelle niiden omin keinoin ja, ja, siis todellakin yritetty rimpuilla irti lokeroista. 

Nykytaiteessa on nähty erilaisuuteen hirveästi vaivaa, mutta kun teokset laittaa saman katon alle se erilaisuus lopulta himmenee. Kiasmassa tuntui että jokainen teos kirkui huomiota: "Kato mua, kato mua, kato mua, kuuntele!"  Kun asia on heitetty saman sisältöiseen laatikkoon, sen sanoma jää niiden muiden kiljunnan joukkoon. Herättäisikö se enemmän huomiota ja puhuttelisi, kun teoksen siirtää vaihtelevampaan ympäristöön, vaikka Rafaellon freskojen alle? 

Olen itse miettinyt  näyttelyn jälkeen itseäni. Mikäpä onkaan paras aihe mietiskelyssä, kuin itsensä ja paikkansa löytäminen. Ehkä en ole koskaan halunnut mahtua vain yhteen laatikkoon ja kai siksi en ole löytänyt vielä omaa laatikkoa edes blogilleni. Onko sekin vain huomionhakuisuutta? Eilen ystävättäreni kysyi aiheesta kuuluuko minun tehdä uusi blogi, koska hääaihe on niin rajattu? Tätä mietti myös toinen hääbloggaja blogistani jo joskus kesällä. Vastasin nyt kysymyksellä saako olla erilainen vai pitääkö aina löytää, joku sopivampi laatikko, jossa joutuu kiljumaan hiukan kovemmin?

Onhan tämä samalla oma päiväkirjani ja kaunis aikani.

Eri mieltä-näyttelyssä oli esillä nykytaiteen toisinajattelijoita. Tässä Tom Molloyn paperiset mielenosoittajat.

Jostakin näyttelystä jäi kameraan ristipistotyönä tehtyjä tienvarsikylttejä. Tässä oikealla on Markus Heikkerön kuvakäsikirjoituksen sivu. Ajattelin ensin näyttelystä, että irstas vanha ukko, mutta jokainen puhuttelee tavallaan ja luo maailmaansa omanlaiseksi.  

Napsasin kuvan Mika Rottenbergin Puristus -kyltistä, jotta muistaisin mikä se puhutteleva videoinstallaatio oli. Leinosen näyttelystä sain kivan sisustusvinkin.

Pää poikki! Jani Leinosen käsissä Ronald on tuomittu kuolemaan ja aseena on Alvar Aallon tarjoilupöydästä muutettua suomalaista designia. 

Otin pienen videon Lauri Astalan Pieni spektaakkeli -läheisyydestä teoksesta.

Pysähdyin katsomaan ja kuuntelemaan. Kiasma puhutteli. Kiitos siitä.

Meidän hääpaikka, Kuokkalan Kartano

Kurkista kanssamme sisälle kartanoon

Kuokkalan kartanon kauniit juhlasalit eivät koristeita kaipaa. Runsaskoristeiset huonekalut ja hyvin valittu taide tekevät tiloista juhlavan, melkein kuin linnan juhlissa.

Kuokkalan kartano on kaunis pieniä yksityiskohtia myöten. Tuolta ylhäältä on varmasti upeat maisemat Päijänteelle.

Kuten jo aikaisemmin olen kertonut että hääpaikkamme oli Kuokkalan kartano. 

Paikka sopi täydellisesti hääteemamme Belle Époque -aikakauteen. Kartanon on suunnitellut Wivi Lönn ja se on rakennettu 1904.  Kävimme Pikkuleijonan äidin kanssa siellä kahvittelemassa.  Suuntasimme Kuokkalan kartanolle, sillä sinne pihalle uskallan jo ajaa ja parkkeerata. Kahvion vitriinissä on ihania leivonnaisia ja kakkuja. Ja nyt tarjolla oli Teeleidistä tuttuja teelaatuja. Ihanaa! Valitsin muhkean suklaakakkupalan ja Leijonan äiti valitsi kasvispiirakkaa. 

Valitsimme mukavan nurkkauksen keskeltä arvotaidetta ja istuimme Eliel Saarisen suunnittelemissa huonekaluissa. Hetken kuluttua tee ja kahvi herkkuineen tarjoiltiin meille pöytään.  Voi miten hyvää! Kauniit Eliel Saarisen huonekalut on kartanoon teetetty vanhojen piirustusten mukaisesti. Ne näyttävät kauniilta kartanon sisustuksessa ja vieläpä Eliel Saarisen interiöörikuvien keskellä. Aika ihanaa etten sanoisi!

Teen jälkeen kiertelimme alakerran näyttelyn ja siirryimme yläkertaan ihailemaan juhlatiloja. Taas kerran hurmaannuin juhlatiloihin täysin. Kauko Sorjosen -säätiö on entisöinyt tilat loistoonsa. Toivottavasti saan siirrettyä tätä upeaa tunnelmaa teillekin.

Kartanolla toimii kahvio. Kahviosta saa ihania kakkuja ja Teeleidin teetä. Eliel Saarisen suunnittelemissa kalusteissa on mukava istahtaa ja juoda teetä pikkurillipystyssä.

Kartanon yläkerran juhlapaikka on kuin tehty prinsessahääjuhlaa varten. 

Isäntä-huone on minun suosikkini. Nämä herrainsalit kyllä lumoavat tapetteineen.

Yläkerran peilisali. Peilit monistavat ikkunasta ja kattokruunusta tulevaa valoa. 

Minun kyllä pitää saada ihan oma kartano! 

Tämä huone taisi olla nimetty Nina Ahlstedtin mukaan.

Akseli Gallen-Kallelan sali on saanut nimensä seinillä olevien maalausten tekijän mukaan.

Ihanat kermaruusukkeen näköiset koristeet. Hei hei kartano! Nähdään taas!

Muita postauksia Kuokkalan Kartanosta:

Kuokkalan Kartano,
 Hääpaikan valinta

Vinkkejä hääpaikan valintaan