maanantai 2. marraskuuta 2015

Kultakutrin juhlakutrit

Pikakiharat kiireen keskellä

Tunti aikaa lähtöön ja nyt oli kiireellä laitettava hiukset. Nyt sain nähdä Rapunzel of Swedenin  Beachwave curling ironin tositoimissa. Hyvällä kihartimella kihartaminen on nopeaa. 


Juhliin valmistautuminen on aina yhtä kaaottista. Minulla oli ollut vaateongelma ja sen olin saanut viimein ratkaistua, kun kummitytöltäni tuli facessa viesti: "Laita se musta. Piste". Eipä siinä kai voi muuta tehdä?

Sitten tuli vastaan hiusongelma. Kieputin hiukseni nutturalle, mikä on aina hyvä ja varma ratkaisu. Avonainen mekkoni oli kuitenkin edelleen liian avonainen mekko. Avasin hiukset ja päätin testata Rapunzel of Swedenin lähettämää hiustuotesettiä. Heillä oli yhteistyökampanja bloggareille, ja sain tilata hiustenmuotoilusetin maksutta. Luulin että paketissa olisi hiuspidennyksiä ja lisäkkeitä, mutta yllätykseksi paketissa oli testattavaksi Beachwave -kiharrin. No nyt pääsin testaamaan laitetta tosipaikan tullen. Tunti oli aikaa lähtöön.

Mukana paketissa oli kiharrin, hanska, harja, Shine drops-nestettä ja ohjevihko. Ohjevihkossa oli hienosti tehty ohjeet, joten ei tarvinnut miettiä miten homma tehdään. Kokeilin jo aikaisemmin Shine dropseja ja ne saivat hiukset kiiltävämmän ja terveemmän näköisiksi, se johtui varmaankin silkkiproteiinista. Nestettä olisi voinut hankkia ihan muutenkin.

Paketissa tuli mukana ohjevihko, ja näillä ohjeilla mentiin.


Kirosin, kun poltin sormeni. Rauta oli todella kuuma. Vanha rautani ei ollut läheskään näin polttava. Nöyrryin ja laitoin hanskan käteen, auttoi kummasti. Kello tikitti hirveää vauhtia. Hikoilin, kieputin ja kieputin. Äitini kävi ottamassa tilannekuvia ja pyörin vessassa paniikissa. Onneksi olin saanut pienen päiväunille meikkauksen puolessa välissä. Se olisi vielä puuttunut että, pieni olisi halunnut syliin kun kiire on pahimmillaan. Silloin ainut vaihtoehto olisi äitinuttura ja leikkiä Ihhahhaaata loppu valmistautumisaika.

Tietenkin kiireen keskellä kihartaminen on todella vaikeaa kärsimättömälle ihmiselle. 


No niin pitää sanoa, että en osaa hiuksiani laittaa. Minulla on varmaankin vain kerran vuodessa hiuslakkaa hiuksissa ja kiharoita oli viimeksi kai omissa häissä. Ihan hyvinhän tämä lopulta meni. Kai se on ihan hyvä hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tulipa melkein Barbie-tukka. Ihan jees!

Tosin hiukseni tekivät temput taas kerran ja päättivät suoristautua kahden tunnin jälkeen. Pitää varmaankin kokeilla toisenkin kerran eri kiinnitysaineella tai pyytää Henna taas apuun. Häihin Henna sai kiharani pysymään koko päivän ja korjattua juuri toisesta kampaamosta tulleen kaasoni lätsähtäneet kiharat kestäviksi. Onko teillä vinkkejä mikä olisi hyvä lakka? Miten saan kiharat pysymään tässä painavassa olkitukassa?


Tämmöiset kiharat lopulta tulivat. Ehkäpä kokeilen kihartamista uudelleen ihan ajan kanssa, ilman kiirettä. Niin lopulta ne beiget sukkikset päätyi jalkaan, kaupat olivat pyhäinpäivänä kiinni.

12 kommenttia:

  1. Upea nainen ollut liikenteessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiitos! Olipa hyvä että yritin laittautua. Juhlista tuli lopulta varsin erityiset.

      Poista
  2. Yes you cannot be in a hurry with a curling iron. but good job finally.
    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That is so true! Thank you! Maybe next time I call my hairdresser .

      Poista
  3. Ihana lopputulos, vaikka kihartaminen ei tosiaan ole kiireisen hommaa!
    Hiuslakat ovat niin makuasia, mutta oma ykköseni on Klippoteket Hairspray 9 (Super Maximum Strong). Vaaleanpunainen pullo, löytyy ainakin Sokokselta. Kokeile pikkupullolla, jos epäilet tykkäätkö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy kokeilla pikkupullolla. Se riittääkin moneksi vuodeksi.

      Huomasin vasta äsken että olisi pitänyt varmaankin laittaa tuota omaa lakkaa enemmän ja laittaa latvat siistimmiksi. Suihkautin vaan ihan vähän. Ja että tuo lakka ei olekaan mikään super pitävä lakka. Purkissa luki vapaasti suomennettuna, että lisää kiiltoa ja kimmoisuutta, ja ei ole niin lakkatönkkö. Eli voisi olla ihan omiaan kiharoihin jos vain sitä sitten laittaisi kunnolla..

      Poista
  4. Mulla on huonoja kokemuksia kaiken sorin kiharruslaitteista. Ainoa, mitä niillä saa aikaan on yleensä tolkuton takku ja omat kädet ei tunnu ikinä riittävän. Lyhyemmät hiukset, silloin kun otsatukan kasvatin pitkäksi ja vielä vähän sen jälkeenkin, kihartuvat kyllä ihan nätisti. Nykyisin eivät nekään...huokaus. Kiharaton joudun siis olemaan. Onneksi saa ihailla toisten kiharoita. :D Hienot tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi tiedän tunteen. Pienenä kiharrin jäi jumiin hiuksiin että piti koko laite leikata pois tukasta. Onneksi nämä sileät eivät takerru kiinni. Oletko suunnitellut ihan kampausta sinne oopperaan? Sinne repäset?

      Poista
    2. Jaa taidan mennä kampauksella, joka tunnetusti pysyy kasassa. Tosiasiassa en saa kyllä itse edes kovin montaa erilaista näille hiuksilleni tehtyä. Painavat aivan liikaa ja pituuskin haittaa , koska kädet loppuvat kesken. Tarvitsisin ihan selvästi oman kampaajan jokaiseksi päiväksi. :D

      Poista
    3. Hehehe sellaista se on se lähteminen. Minullakin on aina nopeasti ponnarilla pyöräytetty nutturakampaus.

      Poista
    4. Kun pysyisi edes se nuttura, mutta pitää väkertää vähintää letti, että hiukset pysyy aloillaan ja päänahka ei huuda tuskasta muutaman tunnin päästä. Nutturat - silloin kun sen saa oikeasti pysymään aloillaan - on kamalan painava ja kiskoo päänahkaa ikävästi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡