lauantai 21. lokakuuta 2017

Neuletakki alpakasta ja neuleohje

Haparointia neuleohjeiden kanssa


Neuloin pehmeän neuketakin alpakkalangasta. Aluksi ohjeet tuntuivat salakielelle, mutta onneksi keskittyminen ja ohjeiden suomennos auttoivat. 


Kaunis vauvan neuletakin ohje on Kotilieden Joulukäsityöt 2013-numerossa. Se on nimellä Klassikko-vauvan asu.  Ohje löytyy täältä! 








































Minuun iski neuloosi. Olen pitkään yrittänyt keskittyä neuleohjeisiin, mutta vilkas mieleni juoksentelee yleensä ihan muualla jo seuraavan kolmen rivin jälkeen. Kävin kirjastolla ja siellä oli poistokorissa vanha Kotiliesi kauniine neuleohjeineen. Katsoin, että olisipa kiva tehdä lehden kuvan neule ihan itse. Osaisinpa neuloa noin!

Viime viikot olen painiskellut neuletakin kanssa ja ehdin jopa lukea kirjankin. Jojo Moyes oli niin hyvä, että Kesäheinä söi sen keskelle reiän ja se oli lunastettava lopulta kirjastosta omaksi.

Tuijottelin ohjetta ja pikkuhiljaa aloin hahmottamaan mistä oli kyse. Useimmat silmukat olivat tuttuja, mutta itse neulontatyön lukemisen ymmärtäminen, oli ihan eri juttu. En voinut käsittää mitä tarkoittaa "päätä kappaleen molemmin puolin aina puikon alussa 3x3 s, 4x2 s joka 2 krs.". No fiksuna tyttönä kavensin kolme silmukkaa yhteen ja tietenkin kolme kertaa ja seuraavalla kaksi silmukkaa yhteen neljä kertaa! Sitten lähti jo soitto äidilleni joka suomensi, että joka toisella seuraavalla kolmella rivillä PÄÄTETÄÄN kolme ensimmäistä silmukkaa ja sen jälkeen neljällä rivillä päätetään kaksi silmukkaa. Nyt se tuntuu jo ihan selvälle.

Sitten toinen asia on lanka ja puikkokoko, josta en ole koskaan osannut niin välittää. Vuoden vanhalle tarkoittamani neuletakki sopii ehkä paremmin kolmevuotiaalle ja ei siis ihme, että langan menekki oli ihan toisenlainen.  Ohjeessa puhutaan teetee Helmi -langasta 2,5 -3 puikoilla ja käytössäni oli pehmeää 4 puikolle tarkoitettua alpakkaa ja käytössäni oli pitkät 3,5 puikot.

Tajusin myös, että jos hankkii ihanaa lankaa sitä kannattaa ostaa samaa väriä useampia, eikä kaikkia ihanuuksia yhtä tai kahta kerää. Ilmeisesti tämä on jäänyt päälle, kun neuloin kirjavia lapasia ja sukkia.

Mutta eihän sillä ole niin väliä, lapsellani on nyt lämmin nuttu.




Lankana on Adlibriksen alpakkaa klik* . Alpakka tuntuu ihanan pehmeälle ja pörröiselle, mutta vauvalle langan pitäisi olla Baby Merinoa joka ei kutita. Adlibriksen alpakasta irtoaa pientä haituvaa.


Löysin neuleeseen yhden itse tekemäni keramiikkanapin. Ohjeessa nappeja tulee 5.







Olisihan tuo neule hillitympi, jos se olisi samasta tehty yhdenvärisestä langasta. Onneksi tekemällä oppii ja nämä kokeilut tekevät harrastuksesta mielenkiintoisemman. Nyt muuten tiedän, että voin käyttää teetee Helmi-langan 68/74-koon ohjeita ja  Adlibriksen Alpakka-lankaa klik*koon 98 neuleisiin.

Neulontainto jäi päälle ja  uutta neuletakkia on jo puikoilla. Katsotaan menisikö nyt oikein. Siihen minulla on 6 kerää lilan väristä merinovillalankaa.  Hamstrasin sitä Adlibriksen lanka-alesta.  Ale on voimassa 31.10. saakka ja se on hyvä hyödyntää jouluneuleisiin. Klikkaa tarjoukseen tästä! *klik

Nyt haaveissa on itselleenkin neuletakki, tuottaakohan iso neuletyö liikaa keskeneräisyyden tuskaa, kun se joulukin on jo lähellä?



Ompelin tytöille mekot Nupun hortensiakuvioisesta Syysmuutto-trikoosta. Siinä on jotain Suomi 100-tunnelmaa. Halusin, että mekkoon tulee kunnolla pituutta. 

12 kommenttia:

  1. Minusta tuo neuletakki on aivan hurmaava tuollaisena! Ja tuo mekko, olet aivan supertaitava. <3

    http://pisteitaruudulla.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiitos! Ihan punastuu! Itse taisin olettaa, neuleesta tulee kokonaan pinkki. Hih. Täytyy vielä treenailla useampi neule, niin voi sanoa jo osaavansa vähän paremmin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikö olekin! Tuo murrettu pinkki on jotenkin niin hurmaava.

      Poista
  3. Voi tuo söpöliini tuossa kuvassa :) ihana tyttö ja äärimmäisen kaunis on neuletakki. Minua nauratti kun kirjoitit tuossa alussa "minuun iski neuloosi" - hauska sana! Täytyy laittaa muistsiin. Tuo Syysmuutto -mekko on muuten superkaunis myös...voi kun tuota kuosia löytyisi meille "isoille tytöillekin".

    http://styleheaven-marjorie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! Neuloosi on muuten FB-ryhmä neulojille ja kuvastaa kyllä hyvin. Tuota kuosia saa tilattua kuinka paljon haluaa ja kankaan voi viedä tutulle ompelijalle. Tuosta saisi nopeasti ommeltua aikuisellekin ihanan maksimekon niin kuin tein kolme postausta sitten.

      Poista
  4. Sanalliset neuleohjeet on välillä ihan hepreaa, kaavioista ja ohjevideoista hoksaan paljon helpommin, mitä on tarkoitus tehdä. Kaunis neule ja mekko myös! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanalliset matikan tehtävätkin olivat aina vaikeampia, mutta kyllä niistä lopulta selvittiin. Ohjevideot ovat ihan parhaita! Mekkoon on neitikin tosi tyytyväinen. Kiitos kaunis!

      Poista
  5. Onpa kaunis neuletakki tosiaan, ja ihana malli sitä esittelee kuvissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli toimii leipomispalkalla. Tehtiin sitten omenamuffinsseja. Kiitos kovasti ja mallini kiittää myös.

      Poista
  6. Upea neuletakki, jotenkin utuisen kaunis. Samoin mekko on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 💟Tuo pörröinen alpakka on ihana noissa dusty-väreissä. Ihan totta utuinen on hyvä sana!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡