tiistai 20. syyskuuta 2016

Synttärihumua! Pieni on 2 vuotta!

Pieni prinsessamme täytti 2 vuotta! 


Meidän pieni täytti 2 vuotta! Vietimme hänen synttäreitä kotona. Pikkusiskon syntymä vaikutti vähän synttäreihin. Leivoin ihanan maidottoman kuningatarkakun.

Koristelin alakerran leijuvilla ilmapalloilla ja kummitädin Lontoosta tuomilla koristeilla. 

Kakussa oli kaksi söpöä kynttilää joita pääsi viimein puhaltamaan. Nämä kynttilät ovat olleet Pienen lempparit koristekaapissa.

Meidän pieni täytti kaksi vuotta. Varustauduimme synttäreihin jo etukäteen jos vaikka Kesäheinä syntyisi samoihin aikoihin ja synttärit jäisivät pitämättä. Tavallaanhan siinä niin kävi vieraat halusivat tulla katsomaan vastasyntynyttä siskoa miten ehtivät ja seuraavalle viikolle oikeaan synttäripäivään ei riittänytkään enää synttärivieraita. Mutta saimme siis juhlia synttäreitä moneen otteeseen ja samalla esitellä uutta tulokasta. Pieni sai hurjan määrän lahjoja: muumikirjoja, muumipalapelin, värityskirjan, nukkeja, ihan oman keittiön ja Brion junaradan. Valtaosa lahjoista oli Muumi-aiheisia. Mistähän ne vieraat tiesi?

Halusin kuitenkin yllättää pienen oikeana syntymäpäivänä ja hiivin keskellä yötä koristelemaan kotia synttärikuntoon. Heräsin vaihtamaan Kesäheinälle vaippaa ja mammittamaan, niin muistin että tosiaan synttärit on huomenna. Kello oli varmaankin noin kolme yöllä, kun puhaltelin ilmapalloja ja virittelin niitä tuttuun tapaan kattoon. Leijuvista ilmapalloista kerroin täällä. Paketoin lahjat valmiiksi ja illalla olin leiponut pienelle ihanaa maidotonta kuningatarkakkua. Olin itsekin niin innoissani, etten meinanut saada unta!

Aamulla Pieni heräsi pirteänä ylös ja laskeuduimme koko perhe yhtä aikaa portaita alas. Pieni huomasi koristeet heti ja innoissaan hyppi ja kiljui Wauuu! Tuon onnen kiljahduksen eteen vanhemmat seisoisivat vaikka päällään. Kyllä huomaa että Pieni on henkeen ja vereen juhlaihminen, äitin tyttö.


Synttärikoristeet näyttivät niin kivoilta. Vapusta oli jäänyt tuota ihana folioserpentiiniä. Niin kauniit juhlat! Happy Birthday teksti ja kynttilät ovat Lontoon Tigeristä. Ihanaa kun kauppa tulee viimein Jyväskylään.

Kakkua koristi ihanat suomalaiset pensasmustikat ja pienet kukkaset. Maidottomasta vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta tuli kaunis pinta kakkuun. Kakussa sisällä oli itse tehtyä mustikkavadelmatäytettä ja banaania. 


Kesäheinäkin pääsi mukaan syntymäpäiväjuhliin. 


Pienen linnun MakroTex-haasteena oli jotakin värikästä. Minusta nämä olivat ihanan värikkäät juhlat pienelle prinsessalle.


Haaveilen Pienelle tästä pinkistä nojatuolista.
Pieni Ikea-keittiö meni tämän edelle.
Ehkä sitten jos voitetaan lotossa ja löydettäisiin tälle myös tilaa.  
Ellokselta saisi nyt 40% alennusta koodilla: 340502 .
Ei koske huonekaluja. Huoh!



36 kommenttia:

  1. Ihana äiti olet, kun tuollaisen yllärin tyttärelle järkkäsit!! <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin taitaa olla hetkeni. Joskus tuo "hyvä" äitiys meinaa ihan unohtua vaipparallin keskellä.

      Poista
  2. Yllätysten järjestäminen on yksi vanhemmuuden parhaimmista asioista <3

    Onnea kaksivuotiaalle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla, ihaninta tosiaan on saada pienten silmät loistamaan. Kiitos! Kerron Pienelle. ♡

      Poista
  3. Vau, mitkä juhlat!
    Oikein paljon onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! Ainakin yritin tehdä Pienelle kauniit synttärimuistot. Kiitos!

      Poista
  4. Suloista :) Tuo kakun keskeltä nouseva (tai kakkuun uppoava :) prinsessa on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos! Pienenkin mielestä nuo kynttilät olivat niin ihania! Ne löytyivät kaapista leikkeihin uudestaan ja uudestaan. Oli kyllä sääli polttaa ne.

      Poista
  5. Voi kuinka ihana ylläri prinsessalle! <3 Onnea vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei siinä olisi ollut mitään juhlan tuntua ellei olisi ollut yllätysmomentti mukana. ♡

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Tytöille pitää ollakin ja joillekin äideille myös! ♡

      Poista
  7. Voi miten kiva ylläri! Tekisipä joku tälläisiä ylläreitä aikuisillekin! :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, olispa ihanaa saada yllätysjuhlat, tai edes yllätys imurointi kotona. ♡♡

      Poista
  8. Ihanaa huomioimista, yllätykset on parhautta!

    VastaaPoista
  9. Ihanat juhlat! Voi, en malta oottaa että pääsen järkkäämään synttäreitä omalle muksulle kun sen aika koittaa :-)

    ~ Jasmin N
    littlethingswithjassy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla parasta siinä kun on lapsia. Voi järjestää sellaisia juttuja mitä itse olisi halunnut.

      Poista
  10. Hih. Ihanan värikkäät synttärit. Ja tuo kakku, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pinkkiä prinsessalle. Tuo kakku oli todella nam, vaikka ei oikeaa kermaa ollutkaan!

      Poista
  11. Onnea synttärisankarille näin jälkikäteenkin. Hauskat kakkukynttilät. Kauniita kuvia.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli ihana ottaa kuvia, ainakin tuli värikkäitä. Kerron onnittelut eteenpäin.

      Poista
  12. Voi että miten kaunis kakku ja ihanat koristelut. Tuo tuoli on kyllä söpö! <3 Kivaa päivää Teresa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Pienille prinsessoille on kyllä ihana askarrella juhlia, saa ainakin värittää kodin pinkillä. Ihanaa syyspäivää sinullekin!

      Poista
  13. Värikästä ja ihanaa. Paljon onnea vielä näin myöhässäkin. Pieni alkaa kyllä näyttää jo niin isolta tytöltä. :)
    Toivottavasti tuo nojatuoli löytää tiensä teille vielä joskus. Luulenpa että siitäkin tulisi rakas lapsuusmuisto, samalla tavalla kuin ihanista juhlistakin. Olen vieläkin iloinen siitä, että edellisen talon kylppäriin lisättiin pieni lavuaari lapsen korkeudelle. Sitäkin on hauska muistella.
    Kiitos kivasta kommentistasi. Joskus tulee kuvatessa voittajafiilis, tosin joskus se on aiheeton. Muutama ilta sitten kuvasin auringonlaskun jälkeen punaisena hehkuvia pihlajia ja ne näyttivät niin upeilta kamerassa, mutta sitten koneella huomasi miten epäteräviä kuvista tuli. :)
    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Se matala lavuaari olisi kyllä mahtava, ehkä erillisen sulun kanssa. Meillä iso tyttö pesisi käsiä siellä koko ajan. Kiitos! Ihanaa on kuvahaasteissa se kuvaamisen riemu varsinkin kun otos on parempi, kuin aikoi. Blogikuvaamisessa menee paljon aikaa siihen kuvan valmisteluun. Ainakin minulla :P Onneksi luonto hoitaa itse nuo omat kuvausjärjestelyt. Harmi että kuvat ei onnistuneet. Joskus käy niin :) Tai kuten minulla aika usein.

      Poista
  14. Ihanaa väriä ja elämää täynnä tämä postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Elämää kyllä riittää! Ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  15. Ihanat juhlat olet järjestellyt 2 vuotiaalle prinsesalle, josta on tullut myös isosisko. Hurraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pieni prinsessa oli kyllä koristeista onnessaan. Ehkäpä ensi vuonna meillä on myös niitä vieraita juhlapäivänä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡